Vuorilla

Lauantaina oli niin mukava ilma jo heti aamusta. Molemmat meistä ajattelivat samaa, mutta mieheni se sitten sen ensiksi ääneen ehdotti. Lähdetäänkö ajelulle? Tai ei hän noilla sanoilla sitä ilmaissut, koska puhuu englantia, mutta ajatus oli sama. Täytyy päästä vähän tuulettumaan. Pitkä ja ikävä flunssa on pitänyt meitä kotona ja lähellä päiväunipaikkaa. Mutta nyt oli perhepäivä ja kauniin aurinkoinen, raikas ja lupaava ilma.

Vähän mietimme kuinka mutaisaa vuorilla olisi...on satanut vähän vettä ja vähän lunta, ja nyt on mutakausi. Tässä ihanasti kiiltävä muta lähikaupan pihassa. Pysähdyimme sieltä ostamaan keksiä ja muuta energianantajaa. Pienten lasten kanssa emme ota sitä riskiä, että jollakin tulee nälkä! Ehei, me heitämme heti jotain suuhun, jos nokka vähän aukeaa. On rauhallisempaa kaikille.

Juuri kun otin kuvan kaupasta, naapurintyttö astui ovesta ulos.

Ajelimme kaupungin ulkopuolelle kunnes tulimme sopivan näköiseen paikkaan. Vuorilla on kivaa! Kuopus oli oikein tyytyväisen oloinen enon ostamissa Crocseissa. Se tykkää harjoitella maastokävelyä, tasapaino on jo aika hyvin hallussa.

Äitikin, siis mie ite, on tyytyväinen kenkiinsä. Jätin päälle mekon, sillä on ihan hyvä kävellä. Kaulassa lempihuivi. Miten nuo vuoret onkaan aina niin harmaanruskean ja pölyisen näköisiä...Keväällä täällä on ihan eri maailma!

Harmitti vähän tuo sumu, olisi ollut kyllä niin kaunista vuorimaisemaa silmänkantamattomiin! Lunta oli raitoina siellä täällä ja jotkut kukkulat ovat kauniin punaisia.

Lunta oli tosiaan läikkinä ja lapset tutkailivat sitä mielissään.

Hedelmäpuut ovat paljaissa talviasuissaan niin dramaattisen näköisiä.

Mutta täytyy tulla keväämmällä kuvaamaan kukkaloistoa!

Muta roiskui kun hain hyviä kuvakulmia. Ja paakkuuntui kengänpohjiin.

"Lähtekäämme metsään, metsään, metsään..." Kiva oli reippailla perheenä. Lapset sai juosta ja huutaa sydämen kyllyydestä!

Ja tutkia maata. Kaikkeen ei saa koskea (huom. tummat kasat :).

Sitten pieni nostettiin selkään... Aikamoista ylä- ja alamäkeä siellä on!

Aurinkoa oli aina välillä, pilkisteli meille pilvien takaa.

Ihana esikoinen! Suussa loistaa hampaanpaikat ja keksinmuruset :) Ja se vaki mustelma otsassa, aina ne osaa itsensä kopauttaa.

Heinikkoa lumilaikuissa.

Kyllä vain virkisti tuo luonnon helmassa reippailu. Ja vaikka mutaa raavittiin kenkien pohjasta, niin kyllä kannatti!