November 14, 2013

Syksyinen eväsretki eli marraskuu on hyvä retkikuukausi

Vakipaikallamme eväsretkellä.
Ihana aurinkoinen syysilma kutsuu nauttimaan luonnosta!

Tottakai evästä mukaan...Nakkisämpylätarpeet, keitettyjä kanamunia, paikallisia kolmionmuotoisia taikinanyyttejä, joiden sisällä on sipulia ja lihaa, tikkupullataikinaa ja juomat. 
  
Nuotiotarpeet ja tulitikut muistettiin myös
(surullisen kuuluisa perheen nakkienpaistoretki päättyi kerran hyvin lyhyeen, kun vanhemmat huomasivat paikan päällä puukasan ympärillä istuessaan, että tulitikut jäivät kotiin.  Sen jälkeen on tikut ollut vakikaluste käsilaukussa!). 

Täällä ei paljon villieläimiä näy...muutamaa harvaa ylikiitävää lintua lukuunottamatta.
Kotieläimiä näkyy joka kerta...tässä ihanat hepat, jotka valitettavasti eivät liittyneet eväitä nauttimaan vaikka kuinka yritimme kutsuhuutoja esittää: 


Kuvaajana esikoisemme, ihan kuin Lara Croft itse :) 


Minusta oli mukavaa päästää lapset "villiin" luontoon juoksemaan, tutkimaan, leikkimään.  Kavereiden kanssa juosseet lapset eivät ruokailua lukuunottamatta paljon pöytäliinan ympärillä aikaa viettäneetkään.  




Tai, no, pikku-Eppu tutki pöytäliinaa muidenkin edestä.  Siellä se ryömi kaikkea maistellen, leivissä oli Epun tekemät reiät ja Eppu sai maistella muitakin kivoja herkkuja, joita ei ole aiemmin äiti antanut.


 Tässä on makutestissä nuotiolla kypsennetty kanadalainen kananakki ja kädessä suolakurkkupurkin kansi. 



Eppua ei oikein voinut päästää vapaalle jalalle luontoa tutkimaan, koska aluetta käyttävät lampaat ja vuohet ovat jättäneet pikku merkkejä käynnistään joka paikkaan.  Pipanat ja papanat olivat ihan liian kiinnostavia ryömijäikäisen silmissä.  



Tässä ilmakuva eväspöydästä, jo vähän ruokailun jälkimainingeissa.  Aurinko oli suojaisessa notkossa kuumempi kuin osasimme arvata ja auto siirrettiin antamaan varjoa pöytäliinalle (vanha keski-aasialainen temppu).  Minä olen tuo tomera mustanpuhuva agenttitäti.


Vatsat täynnä lähdimme valloittamaan vuorta, edellisten retkikertojen tapaan.  
Eppu oli sitä mieltä, että vuorikiipeily on ihan liian rankkaa touhua syömisen jälkeen: 



On kiva kun on kaksi tai kolme kameraa mukana.  Yleensä en näy itse kuvissa kun omin kameran itselleni, mutta nyt saimme tähtäillä jopa toisiamme: 


Ja mitäkö näkyi minun kameran etsimen läpi?
No tässäpä vastaus: