April 20, 2018

Suruaika



Vaikka läheisen poismeno ei olisikaan yllätys, on se aina surullista.

Anoppini siirtyi ajasta ikuisuuteen.  Kuulimme etukäteen, että äiti nukkui paljon eikä enää puhunut moneen päivään.  Pitkäaikainen sairaus oli jo tehnyt työtään.

Pari päivää sitten hän ei enää herännyt. 



Etsimme liput ja matkustamme pian kohti Yhdysvaltoja. 

Ajatuksissa on ollut tietenkin hänen elämänsä, joka oli hyvä, pitkä elämä.  Olen myös pohtinut sitä, miten ulkomailla asuessa emme ole voineet luoda niin läheisiä suhteita, kuin siinä vieressä asuessa olisimme.  Puhelut ja vierailut eivät vain ole sama asia.  Tällaiseen työhön liittyy aina omat uhrauksensa ja tämä on yksi suurimmista. 

Onneksi vietimme viime kesänä siellä koko kesäloman.  Siltä ajalta jäi paljon muistoja, kun anoppi oli vielä kuitenkin hereillä ja hänen kanssaan pystyi hiukan jopa keskustelemaan. 

Paljon on muistoja muiltakin ajoilta.  Valokuvia olemme lasten kanssa katselleet ja kertoneet hauskoja tapahtumia anopin lapsuudesta ja mieheni lapsuudesta. 



Näihin päiviin liittyy nyt monenlaista järjestelyä.  Matkaan liittyvät pakkaukset ja lasten koulun miettiminen, sekä vaatteiden suunnittelut (pukeudutaanko siellä kokomustiin vai onko rennompaa?), sekä kodin jättäminen ystävien käsiin on vienyt ajatukset ja energian.  Täällä olevien ystävien kanssa puhuminen on ollut myös tärkeä osa prosessia. 

Uskon, että todellisesti sureminen iskee kuitenkin sitten siellä tutussa kodissa, jossa anoppi ei enää ole.

Poimin eilen puutarhasta ihanan suuria, tuoksuvia ruusuja.  Anoppilassa oli aina niin kaunis puutarha ja ruusuja oli kaikista eniten.  Niitä poimimme siellä viime kesänä päivittäin ja toimme anopin istuimen ja vuoteen viereen häntä ilahduttamaan.  Nämä ruusut ovat nyt sitten hänen muistokseen huoneessamme. 

Eivät ole ns. suruväriä eli valkoista, mutta suruammekin reunustaa ihana jälleennäkemisen toivo. 

---ja kukkien lehdissä on ihan oikeaa Keski-Aasian pölyä, jota ei edes parin päivän sateet saa pyyhittyä pois. 

April 7, 2018

Mamma juoksee

Olen löytänyt itsestäni aivan uusia piirteitä.  Olen nimittäin aloittanut juoksemisen.


Image result for running quotes funny

En tykkää juoksemisesta.  En ole koskaan tykännyt, enkä nytkään juokse juoksemisen ilosta. Aloitin tämän juoksuharrastukseni ihan vahingossa.

Juokseminen on hitaiden muutosten tulos.

Olemme zumbailleet tässä talven aikana noin kaksi kertaa viikossa.  Zumba on todella kivaa, erityisesti ystävien seurassa.  Useimmiten siellä on leveät hymyt naamalla jopa niiden raaimpien tanssikuvioiden ajan.  Zumban parissa on varmasti peruskunto noussut. 

Helmikuussa eräs ystävä kertoi, kuinka juoksee kahtena aamuna, pitää päivän tauon ja taas juoksee kahten aamuna.  Se jäi takaraivoon malliksi kuinka säännöllisesti voisin liikuntaa harrastaa.  Mutta juokseminen - en tykkää läähättää veren maku suussa jotain mäkeä ylös, minusta ei kyllä mitenkään ole sellaiseen itsensä äärimmilleen vetämis-tyyliseen urheiluun.  Luovutan mielelläni jo ennen kuin tähdet vilkkuvat silmissä.

En siis aikonut ollenkaan aloittaa juoksemista.  Kun hyppäsin helmikuussa juoksumatolle, tavoitteena oli reippaat kävelylenkit.  Ihan testausmielessä päätin juosta 5 minuuttia.  Sehän sujui niin keveästi, että juoksinkin suoraan 10 minuttia.  Ihan ennenkuulumatonta!



Image result for mom jogging humor

Seuraavan kerran juoksin 15 minuttia, sitten 20, sitten 25 ja sitten päätin, että kyllä se pitää se 30 minuuttia jaksaa juosta.
rathon plan

Ja niinpä minä juoksen.  30 minuuttia kerrallaan.  Ihan älytöntä.