February 25, 2012

A B C

Paikallinen koulu ei ole pakollinen (voimme suorittaa peruskoulun oppimäärän myös kotona, suomen kielellä), mutta sen myötä olemme oppineet paljon! Kulttuuria, kieltä ja juhlia.  Ekaluokkalaisten tärkeä juhla järjestetään kun aakkoset on opittu.  Yleensä se on ollut joulukuussa ennen lomaa, mutta tänä vuonna se järjestettiin vasta helmikuussa.  Prinsessamme on opetellut ulkoa runoja, jotka lausutaan reippaalla äänellä nopeaan tahtiin.  Jokainen oppilas sai kirjaimen, joka esitellään runon avulla.  Esikoisella on kirjain T. 





Juhla on oman luokan kesken ja sinne tulevat äidit tai mummot seuraamaan esityksiä.  Pojat ovat pukeutuneet pukuihin paitoineen ja kravatteineen, joka on myös koulupuku.  Tytöt päättivät pukeutua juhlamekkoon musta-valkoisen kouluasun sijasta.  Ne ovat morsiuspukujen luokkaa röyhelöissään ja kimalteissaan.  Niinpä tytöt ovat hyvin innoissaan juhlasta.  Hiukset, jopa meikit, korut... Miksi me Suomessa odotamme vanhojen päiviin asti? 


Tyttäremme lausui runonsa todella hyvin ja reippaasti.  Olihan niitä harjoiteltu jo pari kuukautta.  



Ja tottakai myös tanssittiin!  Samalla laulettiin. Tyttöjen kahden esityksen teemana oli mekkokangas, sen ostaminen ja ompeleminen uudeksi puvuksi.  Kiitos äiti-kullalle uudesta mekosta! Näitä lauluja varten moni tyttö vaihtoi vaatteensa Atlas-silkkipukuun.  



Alla olevassa kuvassa näkyy kivasti tyttöjen värikkäät mekot (ja se, että tyttäreni on päätä pitempi luokkakavereitaan):






Yhteiskuva, joka oli sopivan epäselvä julkaisua varten.  Oppilaita on esikoisen luokalla 22. Opettaja seisoo harmaassa takissaan oikealla. 




Ja olihan se kiva huomata, että vaivannäkö kannattaa: Prinsessa sai mitalin, joka jaettiin kolmelle parhaalle oppilaalle! Onnittelut! 


Lopuksi lapset saivat kakkua ja kaakaota.  Seuraava juhla onkin sitten kevään juhla Navruz, maaliskuun loppupuolella.  Siihen pitäisi meidänkin saada se Atlas-mekko teetettyä! 

February 16, 2012

Kissat pakkasella

 Tässä ei tietenkään ole kissa, mutta piti laittaa yksi vertailukuva.  
Lunta on siis maassa ja pakkanen nipistelee poskia.  


Mitti leikkimökin ikkunalla.  


Pentu mietiskelee lumen ääressä. 'Voisin loikkia lumen läpi ja hyökätä emon hännäpään kimppuun...'

Kaikilla on oma nimi Mitin pennulle.  Minä kutsun sitä Pössiksi, koska se on aika pössi.  
Lapset ei tykkää kun kutsun sitä tällä nimellä.  
Esikoinen on antanut sille englanninkielisen nimen 'Milky' (leuassa on vähän valkoista ja parhaan ystävän kissan nimi on myös Milky)  ja poika kutsuu sitä nimellä Soja, joka on kolmannen kissamme nimi.  
Mutta pentu-nimellä sen tunnistaa parhaiten.  
Pentu on ainoa viidestä pennusta, joka on selvinnyt tänne asti.  Kolme kuoli joko synnytyksessä tai päivä sen jälkeen ja yksi katosi pihamaalta parin kuukauden iässä.  
 Mutta kyllä riittää nämäkin, nyt meillä on jo neljä kissaa.  


Mitti on toiveikkaana keittiön oven edessä.  'Kohta varmaan pääsee sisään lämmittelemään...'
Se ei yhtään tykkää pakkasesta.  


Kärsivällisesti odotellaan, että kuvaaminen loppuisi...

Pentu odottaa penkin alla.  Varsinkin nyt, kun pentu on saanut koossa melkein emonsa kiinni, ne erottaa helpoiten silmistä.  Mitillä on suuret vihreät silmät ja pennulla pienet ruskeat silmät.  Pentu on hiukkasen väriltään tummempi emoaan, mutta eroa on vaikea huomata.  


'Eikö se aio aukaista tätä ovea ollenkaan?'


Mitin kauniit isot silmät.  


Taidamme jäädä pihamaalle tällä kertaa...

February 14, 2012

Hearts


Happy Valentine's Day! 

If I were in Finland I would send you a card to wish you the bestest Friend's Day ever! 
But I am in Central Asia and so I am sending you greetings through my bloggy. 

We did some heart cards with kids yesterday.  I decided to cover them with some pretty scrapbooking paper I had.   Then just some silver thread and our little Valentine's Day decoration is ready. 


I have been agonizing over this wall for couple of years.  What to hang there? 
I am not a fan of big paintings or pictures.  



But now it is serving us well with five hearts.


Two boys and three girls in our family!


And if more family members will appear, it is easy to add another heart :) 


For my darling I made a double card.
And covered it with scrap-booking paper as well.


Secret message inside :) 

My mixer broke down last week so I asked for a new one for Valentine's.  
Maybe we will bake something today when it arrives!
I copied a Brownie recipe from the net today...chocolate is a must on this day!

Sweet Valentine's to you!!!



February 9, 2012

Talvipäivän iloja Keski-Aasiassa



Sää on ollut hyytävä.  Tiedän, että suomalaisille -10 pakkaset ovat kuin kesähelteiden enteitä, mutta Keski-Aasiassa me tärisemme sormet ja varpaat jäässä patterin vieressä.  Ehkä siksi, että sähkön säännöstelyn vuoksi se patteri jota halailemme ei lämpene kuin tiettyinä kellonaikoina.  Tai ehkä siksi, että silloinkin kun sähköä saa, se on niin 'huonoa', että patterit vain haalenevat, eivät kuumene.  


Olen myös Suomessa oppinut liian hyvälle: että talvellakin on kotona aina yli 20 astetta lämmintä ja sisälläkään ei tarvitse pukeutua moniin kerroksiin.  Itse asiassa, eikö sitä talvisin hiippailla kalsareissa kerrastoilla kun ollaan vaan kotosalla...kun ei sitä tarvi muuta päälle?  En ole myöskään Suomessa ikinä nukkunut kaksilla pyjamilla ja vielä fleecetakki siinä päällä.  Hengitys ei ole huurunnut keittiössä ruokaa laittaessani ja kylpyhuoneen vesiputket eivät ole jäätyneet umpeen.    


Ja se talon lämmittäminen...ikinä en ole sitä sen kummemmin ajatellut Suomessa.  Talot vain lämpeävät talvella, ihan itsestään.  Ehkä joskus täytyy käydä jotain nappia (termostaatti?) kääntämässä.  Nyt olen pessyt käsiäni puhtaaksi hiilipölystä tänään jo kolme kertaa, kun olen käynyt täyttämässä uuniamme.  Tiedän jo, että puulla lämpeää nopeasti, mutta hiili pitää lämmön pitkään.  Osaan kohennella hiilipinoa, puhdistella tuhkat ritilän läpi uunin pohjalle ja laittaa uusia mustia kimpaleita strategisiin paikkoihin.  Hiili tykkää ilmasta, joten insinöörimieheni kehitteli peltiputken päähän pienen keittiönikkunan tuulettimen.  Sen kun suuntaa hiilille ja tukee uunin oven raolleen, niin jopa alkaa punertamaan hiilipalat ja voivat jopa leiskahdelle liekkeihinkin.  Putkituuletin toimii akkuvoimalla, joten sillä saa sähkökatkojenkin aikana pesällisen roihuamaan.
  
Roihuava uuninpesä on ihanaa kuunneltavaa.   


Nyt voisi luulla, että osaan iskeä kipinää kivistä ja saada tulen aikaan missä vaan, milloin vaan.  En ole kuitenkaan yhtään lahjakkaampi tulen aloittamisessa kuin ennenkään.  Teininä kyllä osasin pitää saunan kiukaan 'hengissä' jos sen joku laittoi alulle,  mutta sen sytyttämisessä tuhraantui aina ihan hirveästi aikaa.  Periaatteen tiedän: jotain helposti syttyvää, paperia, pahvia, sytykepuuta, pientä tikkua ja muuta sälää.  Sitten kun tuli lähtee nielemään alkupaloja, siihen voi viritellä jotain isompaa polttopuuta päälle.  

Uskon kuitenkin, että tulen sytyttäminen on lahja, ihan niinkuin lauluääni tai korvannipukat; jotkut vain syntyvät taidon kanssa ja jotkut eivät.  Minä en syntynyt, mutta olosuhteet ovat heittäneet minut maailmaan, jossa tulentekotaidot ovat elintärketä (koska minä kuolen kylmässä).  Niinpä ährään uunin kupeessa ja yritän nostella hiiltyneitä tikkuja parempiin asentoihin, joissa ne taas maagisesti lähtisivät naama punaisena puhaltamisen avulla roihuamaan.  


Ihminen on selviytyjä ja konstit on monet kun jäätyminen uhkaa.  Meillä onkin muutama temppu takataskussa, jos uunista tupruaa savua silmille.  Yksi on sytykeneste.  Semmoista tyhjään vesipulloon ja korkkiin reikä.  Siitä kun ruikauttaa pihisevälle tulenalulle niin kyllä kuule roihahtaa.  Joskus jopa paukahtaa, mutta silloin on puristanut pulloa ehkä vähän liikaa.  

Vähemmän dramaattinen ja jännittävä keino on uusiokäyttää käytetty vessapaperi.  En ole ehkä maininnutkaan, mutta täällä emme heitä vessapaperia käytön jälkeen pönttöön.  Putket menevät tukkoon muutenkin, joten paperia ei sinne uskalla laittaa.  Se laitetaan roskakoriin, joka löytyy joka vessasta.  Kun roskiksessa on ohut muovipussi, saa täyttyneestä vessapaperikorista napattua uuninsytykkeet yhdellä kädenheilautuksella.  Pussi uunin pohjalle, sytyketikut päälle ja tuikataan tulitikulla.  Hyvin se lähti tänäänkin palamaan kun aloitin näin, ja varmistin jatkon putkituuletinmenetelmällä.  


Uunia ei myöskään kannata jättää yksin pitkäksi aikaa ettei joudu aloittamaan koko prosessia alusta.  Sitä pitää käydä kohentelemassa ja hellimässä ja syöttämässä.  Talvella meillä menee varmasti pari tuntia ihan vain talon lämmitykseen liittyviin asioihin (ja ne puut on hakattu jo syksyllä polttopuiksi).

Kun on koko talven juossut uunin luo pihalla, jossa täytyy väistellä mustaksi jääksi muutunutta sementtiä ja upottavaksi mutaliejuksi muuttunutta pihanurmea, huokaisee helpotuksesta kun kevätaurinko alkaa taas toimimaan niinkuin pitää.  Ehkä sen parin viikon päästä on täällä jo kevät?

Kesällä en käy ikinä uunihuoneessa. En ikinä.


Mutta nyt siis niihin talven iloihin, joita otsikossa mainostin.

Otetaan liukuri.  Jos ei ole, niin uunipelti kelpaa.  Siihen kiinnitetään köysi, jätetään runsaasti pituutta.  Sitten yksi istuu liukuriin tai uunipellille ja kaveri tarttuu köyteen.  Sitten juostaan korttelin ympäri naurusta hihkuen kunnes jäätyneet sormet täytyy kangeta irti liukurinkahvasta.  Muistutetaan itseä poikaa, että ensi kerralla hanskat käteen.


Isosiskon vetämänä uskaltaa pieninkin kyytiin kotipihan suojissa.  



Mutta jo parinkymmenen metrin matka riittää eikä vauhtikaan päätä huimaa.


Nuppu-Lotta-Tuttisuu ei ole siis mikään hurjapää.

Mutta talvi on lapsille kivaa aikaa!

February 3, 2012

Tammikuun katsaus

Heipä hei vaan kaikki lukijat ja teretulemast kaikille uusillekin! 


Viime vuoden lopussa sain hyvän idean olla käyttämättä feisbuukkia tammikuussa.  Klikkailen siellä ystävien päivityksiä lukemassa joka päivä ja ajattelin, että ehkä pieni tauko olisi hyvä.  Halusin myös harjoittaa itsehillintää, tuota vaatimatonta lihasta, joka käytön puutteesta nopeasti surkastuu.  Koska olen riippuvainen radikaali, löysin tavan, jolla koko feisbuuk tilin voi sulkea...niinpä olin siellä ihan näkymättömissä.  Tilin voi helposti taas avata kirjautumalla sisään.   


Mitä opin feisbuuk-tauollani? 


Kaipasin sitä, että sain kertoa pieniä, ei-niin-tärkeitä yksityiskohtia meidän elämästä julkisesti kaikille.  Erityisesti kaksi-vuotiaan kuopuksen tekemiset on niin tavattoman ihania (minun mielestä ainakin).  Esimerkiksi heti tammikuun alussa tapahtui jotain, jonka olisin halunnut heti kaikille kertoa:  illalla kylvyn jälkeen laitettiin ohut tukka töyhtöponnarille, jonka kanssa piti sitten päästä nukkumaankin.  Aamulla kun kuopus tapansa mukaan kiskoi hiusrinkulan irti, tukka sojotti suoraan ylös ihan niinkuin irokeeseilla koko päivän.  Se oli tosi hauskan näköistä ja sen olisi kaikkien suotu tietää!


Kuvassa taapero ja päivän asu: pellepuvun pusero ja lentosukka vuosien takaa.  Kädessä tutti, tuo uskollinen ystävä.  Yleensä meillä asuu 'trintetta', joista suosikki on 'Tuhtimo'.  (tässä tulee aina siskon mies mieleen: tuh-timo. Terkkuja!)


 Ikävä oli myös ystävien päivityksiä...onhan sitä ihan pakko tietää mitä serkut ja vanhat koulukaverit päivittäin miettii ja puuhaa, eikö? 


Kun kävin lukemassa nettiuutisia, teki mieli klikkailla 'tykkää' monen hyvän artikkelin äärellä.  Täytyyhän ystävien nähdä millaisista artikkeleista tykkään ja miksi!    


Ja olisin halunnut seurata millaista juttua fesibuukissa vilisi presidentinvaalien tiimoilta.  Toki vaalit on vielä tulossa, mutta suurimmat keskustelut varmaan käytiin kun kaikki kahdeksan ehdokasta oli vielä tapetilla.  Täällähän me ei päästä vaaliuurnille, mutta hengessä ollaan mukana.  


En myöskään bloggaillut täällä ihan niin useasti kuin aiemmin, mutta haluan nyt jakaa kuvia tammikuulta, ettette ihan kärryiltä tipahda! 




Meillä vietettiin joulua monta kertaa!  Suomesta tuli paketit vasta Uuden Vuoden jälkeen.  Olin ajatellut myös suklaataukoa tammikuulle, mutta kuka pystyy katsomaan Fazerin levyjä kokonaisen kuukauden kun ne vihdoin saapuu tänne? En minä ainakaan! 


Lapsille tilatut pyörät ehtivät tänne myöskin vasta tammikuussa, mutta niitä onkin sitten käytetty ahkerasti.  Yhdysvalloistakin saimme paketin vasta pari viikkoa sitten, joten lapset ovat nyt oppineet kysymään jokaiselta vierailijalta: "Toitko meille lahjoja?".  Se on Joulu joka päivä täällä.  




Talvi on ollut viileä ja sateinen.  Lunta on satanut monta kertaa.  Olin ensin onnellinen luonnon ja maanviljelijöiden puolesta, kun maa saa vettä.  Mutta sitten huomasin, että keittiön seinät olivat alkaneet homehtua kaappien takaa.  Olimme 'säästäneet' sähköä ja laitoimme lämmittimet pois päältä, jos emme olleet keittiössä.  Kosteus kerääntyi seiniin ja hyi home!  Seinien alaosat on kaakelia, joten ne kuurattiin puhtaaksi.  Pidämme nykyään puhallinlämmitintä siellä aina päällä (vain yöllä on muutaman tunnin sähkökatko) ja se on auttanut.  Mutta keväällä on sitten yläkaappien takana olevien seinien maalaus odottamassa.  Hmmm... nyt saakin sitten valita uutta väriä! 




Vaikka en tehnytkään Uuden Vuoden lupauksia, aloitin muutaman jutun, joita olen jo monta kertaa aikonut aloittaa.  Ensinnäkin aloin kirjoittamaan taas 'päiväkirjaa'.  Se ei nyt ole sellainen päivittäisten tapahtumien kirjaamista (siihen ei aika riittäisi), mutta yritän muistaa joka päivä kirjoittaa ylös kolme asiaa, joista olen kiitollinen.  Täältä löytyy idean äiti ja blogin sivuilta löysin kysymyksiä jokaiselle päivälle...siellä on mukavan luovia ehdotuksia kiitosaiheille.  


(kirjoitin päiväkirjan otsikon oppimallani kaunokirjoituksella.  yritän opettaa kotikoulussa esikoiselle uutta kirjoituskirjaintyyliä ja on siinä äidilläkin opettelemista...minusta tuo kiekurainen-jokainen-kirjain-sidotaan-yhteen on paljon helpompi!)


Toisekseen: Olen aloittanut... *rummun pärinää* 


...hölkkäämisen! 
Tatta-da-daa!!!  


En ole ikinä tykännyt juoksemisesta, mutta tosiasiat vaativat toimintaa.  Ei se kotijumppa mitään auta, varsinkaan kun lopetan aina siinä vaiheessa kun alkaa hengästyttää ja hiostuttaa.  Käyn juoksemassa kaksi kertaa viikossa (tiedän, tiedän, eihän se nyt paljon ole, mutta en pysty enempään tällä haavaa).  Juoksemme urheilukenttää ympäri.  Ensimmäisellä kerralla aloitin varovaisesti, enoni ohjeita muistellen.  Hän antoi kolme ohjetta menestyksekkäälle juoksu-uralle, jotka yleisön pyynnöstä kerron teillekin:


1. Juokse hitaasti
2. Juokse hitaasti
3. Juokse hitaasti


Näillä ohjeilla oli minunkin helppo aloittaa.  Otin ne ehkä vähän liian kirjaimellisesti, koska ensimmäisellä juoksukerralla nopeasti kävelevä ystäväni pysyi ihan hyvin minun hölkkävauhdissa rinnalla.  Mutta edistystä on tapahtunut: juoksin ensimmäisellä kerralla kentän kaksi kertaa ympäri, lopun ajan käytin kävelyyn.  Lisäsin joka lenkkikerralla kierroksen ja vauhtikin on vähän kiihtynyt.  Nyt olen jumahtanut 6-7- kierroksen kohdalle...eihän sitä ihminen jaksa enempää.  Kunnes kuulin eilen toiselta ystävältäni, että he juoksevat 10-15 kierrosta kerrallaan! Eli haasteita riittää ja on se tuo urheileminen mielenterveydellekin hyväksi! Ai että :D Ja tiedoksi ja huomioitavaksi: tammikuun aikana on senttejä sulanut vyötäröltä! 




Tässä kuva meistä mäenlaskupäivänä.  Keski-Aasialainen huivimummo kohtaa ranskalaisen kalastajan.  Olemme tosi muotitietoisia ja aina viimeisimmissä trendeissä kiinni (not). 




Perhekuva on pakko ottaa säännöllisesti kun asutaan täällä kaukana.  Ne tuo harmaita hiuksia ja meillä lykättiin tuota kuvan ottoa ainakin kuukausi...ei, viisi kuukautta! Kaikkien täytyy olla suht puhtaita, hyvällä tuulella, tukka kammattuna ja puhtaat ja yhteensopivat vaatteet päällä.  Sään täytyy olla aurinkoinen ja kuvaajakin on hyvä olla paikan päällä.  Otettavien kuvien määrä korreloi suoraan perheen koon mukaan.  Viiden hengen perheenä selvisimme 31:llä kuvalla, joista kaksi on julkaisukelpoisia.  Tässä pari helmeä/ei-julkaisukelpoista otosta. 




Tämä on jostain syystä minun ja mieheni suosikki (vaikka tällä äitillä vähän silmäluomet lupsaakin, mutta sehän on äitien tavaramerkki...).  Kuopuksemme on aivan ihastuttava jopa mököttäessään (ei saanut tuttia suuhun niin ilme meni myttyyn)!


Hyvää viikonloppua!!! Jos et keksi tekemistä, ehdotan muutamaa, helpoimmasta haasteellisimpaan:

  • Päiväkirjan pito/kiitosaiheiden kirjaus
  • Juoksuharrastuksen aloittaminen
  • Perhekuva