Pihalla tapahtuu

Hyvää Äitienpäivää!

Meillä jäi äitienpäivä esikoisen syntymäpäivien varjoon; valmisteluissa ja juhlimisessa meni miltei koko päivä.  Ruusunnuppunen onkin syy siihen, että tulin äidiksi (ensimmäistä kertaa), joten siinä mielessä osui ihan nappiin juhlapäivä.  

Iirikset

Pihamaa kukoistaa sellaista vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä.  Pinaattia ollaan syöty ahkerasti pari kuukautta, mutta nyt se kerkesi kukkimaan.  Esikoinen sai syntymäpäivälahjaksi parhaalta ystävältään kaksi kaniinia; niille maistuu myös ylikasvaneet pinaatinlehdet.  Saa nähdä mitä muuta Snowy ja Feisty ehtivät pihalta popsimaan.  

Ihastelin tänä vuonna komeaan mittaan ehtineitä Iiriksiä.  Minua viehättää myös tuo sateen ja tuulen patinoima muuri tuossa taustalla.   Romanttisen rustiikkinen ja sopivasti kukkien takana.  Se maalattiin yksi ja puoli vuotta sitten vuokranantajan tyttären häitä varten.  Mutta ei nämä maalit täällä kauan seinillä kestä...asiaan vaikuttaa auringonpaahde ja muuria pitkin valuva sadevesi, mutta myös materiaalien (huono) laatu.

Pikku-prinsessan toinen nimi on Iris, joten sopii hyvin kukkakeijuksi tuonne kaimojensa joukkoon. Kädessä armas soittorasia, joka soi miltei jatkuvasti eri puolilla taloa ja pihaa.

Iiris kukkasten keskellä

Vuokranantajat pitävät viikonloppuna taas häitä.   Tällä kertaa he ottavat miniän pojalleen.  Omassa kodissa heillä on hurjat remontit meneillään; taloon rakennetaan kakkoskerros, mutta ihan häitä varten eivät kuulemma ehdi saamaan pihaa valmiiksi.  Viikko sitten he kävivät kysymässä, että kävisikö meille, että he kestittävät täällä meillä vieraita.  Tottakai, sitähän varten sukulaiset ovat olemassa ;)  On tosi hienoa, että meillä on hyvät välit vuokranantajien kanssa.  

Niinpä meillä on taas viikonloppuna täällä satoja vieraita.  Olemme siis jo viikon ajan laittaneet pihaa ja vierashuoneita kuntoon.  Ikkunoiden ja verhojen pesua, pölyjen pyyhintää, kukkapenkkien ja kasvimaan kitkentää, pensasaitojen leikkuuta, uuden pihasementin valua, ja muuta pientä ja isompaa korjaus- ja kaunistustyötä on meneillään.

Ja tämä minun ihastelema patinoitunut muuri saa taas uuden ehostuksen ylleen.

Mutta eipä siinä taas kauan kestä kun maalit alkaa rapista pois...

Häähumusta laitan varmaan tännekin sitten tunnelmia.  Edellisiä häitä voi käydä katselemasta täältä, klikitikliks. 

Ruusun aikaa - Time of The Rose

(lopussa kevyt suomennos, jos ei enklanti suju!)

I love, love, love spring in Central Asia!

The rain has washed away the dust of the summer long gone and eve.ry.thing is blooming.

And we have climbing roses!  

This is the look from our office room where the activities of each day concentrate.  Home schooling, emails, sewing, crafts, reading Donald Duck magazines,  playing with Polly Pockets, playing board games, learning language, listening to stories on tapes, watching late night TV series while kids sleep, Bible times with kids, talking with friends... among other things is going on here.  It's a one busy room. 

And we have a great view to the street:

Btw, most of the windows in houses in CA have bars...it's for safety and it's very normal. 

I planted this rose five years ago.   It started as a little skinny thing, and it just kept on growing.   

This year we have seen the most blooms in it.  It's totally full of buds and so so beautiful! 

I just had to go to the street to take pictures.  The gate on the left is ours.  The little blue door you see as a part of the gate has a fun story behind it.  You can find it here: part 1 and part 2. 

Attractive, no?

Here is our princess demonstrating what happens when the school kids walking by cannot resist the attractiveness of our rose: 

Yes, they climb the fence and reach for the roses.  

So often that the bottom part of the rose is actually very bare right now.  

It's part of life here...what is on the street (doesn't matter if it's behind your fence and on your soil), is for the community.  

But I am enjoying the fact that the rose is getting taller by the year and I will have enough beautiful blooms to enjoy up there by the window.  

Happy, happy spring!

Ruusuköynnös, jonka istutin viisi vuotta sitten, on saavuttanut ihan uudet korkeudet tänä keväänä.  Se on täpötäynnä nuppuja ja niin valtavan houkutteleva, että ohikulkevat koululaiset napsivat kukkia ilokseen.  Osa yhteisöelämää...

Hyvää kevättä!  

New Baby in the Central Asian Cradle

I had the privilege to visit a cradle party again.  

I have written about the Central Asian baby parties before here.  

I had somebody take this picture for me as I was sitting next to the cradle and I couldn't see the baby very well.  But I just love this picture!

New mother...looking a bit tired (I know, honey, I know!)

Tiny little girl laying in her cradle.  

Wonderfully decorated wooden cradle. 

On the left corner a pile of local mattresses, beautiful colors; shiny and sparkly! 

What a joy living here is! 

Heppatyttöjä

Pääsiäsiviikonloppuna kävimme tervehtimässä krokotiilivuorta.  Emme kyllä jaksaneet sinne krokolle asti kiivetä, mutta eväsretkeilimme antoisasti vihreillä niityillä kevätkukkasista nauttien.  Lapset kirmasivat kuin villivarsat, ja sitten kuulin jonkun ihastuneen huudahduksen: "Katsokaa, hevosia!"

Joku oli päästänyt heppansa nauttimaan runsaasta vihreästä ruohosta vuorille.  Ja ihana pieni tähtiotsainen varsakin siellä verrytteli jalkojaan ja kävi välillä maitotankkauksella.  

Minähän lähdin heti metsästämään hevosia kameran kanssa.  Vaihdoin Nikoniini Nikkor-linssin 55-300mm.  Tuo numero tarkoittaa sitä, että linssi on pitkä ja sillä saa kyllä zoomattua tosi kauas.  Käytän sitä aika harvoin kun tulee kuvattua enemmän kotosalla jossa ei tietenkään tarvi noin valtavaa zoomia. 

Vuorilla on usein lampaita, vuohia ja lehmiäkin, joista olet nähnyt kuvia jos olet blogiani seurannut kauemmin.  Mutta hevosia näkee aika harvoin.   

Lapset innostuivat myös hevosia katsomaan.  Esikoinen varsinkin on hurahtanut viime vuoden aikana hevosiin ihan täysin.  Kirjastosta kannettiin kotiin hevos-kirjoja ja kaikki on ihanaa jos siinä on vaan hevosen kuva (vihkot, kynät, penaalit, vaatteet yms.).  Käytin kahta vanhempaa lasta Suomessa parilla tallilla katsomassa hevosia ja toisella kerralla saivat myös puuhastella ponien kanssa ja ratsastaakin.  Se oli kyllä ikimuistoista!   

Olin itse päätynyt ihan toiseen suuntaan kuin lapset, mutta vuorilla äänet kantautuivat ihmeen selvästi kauaskin.  Seisoin kukkulalla ja yritin neuvoa heitä olemaan paikoillaan ja matalana, jotta hevoset eivät lähtisi juoksemaan poispäin.  

Aina kun lapset lähestyivät, hevoset juoksivat vähän kauemmaksi, harmi kyllä koko ajan poispäin minusta.  

Varsa oli kovin kiinnostunut lapsista, muttei uskaltanut kosketusetäisyydelle.  

Näin kameran linssin läpi mukavan selvästi hepolaiset.

Tästä kuvasta näet kuinka kaukana olin, silti sain hyviä :) kuvia otettua.    

Lopulta lapset eivät enää malttaneet olla juoksematta hevosia kohti ja sittenhän hevoset laukkasivatkin jo hyvän matkan päähän.  

Kyllä hevonen on yksi kauneimmista eläimistä! 

Näin eilen tämän kuvan Pinterestissä ja melkein tuli kyynel silmään, niin upea hevonen tässä on kuvattu (ei ollut lähdettä):  

 

Mikähän se on, että jotkut eläimet saavat tällaisen tunnereaktion aikaan.  Kerran katselin Youtubessa lasten kanssa videonpätkiä delfiineistä ja liikutuin siinäkin kyyneliin asti.  Ja ei, en ollut raskaana :)  

Mutta heppatyttö on näköjään äitiinsä tullut!  Ja nyt odottelen, että tännekin saataisiin ratsutalli!  Olisi ihana viedä lapsia sinne hevostelemaan.  Miten on, löytyykö sieltä lukijoiden joukosta hevostyttöjä?  Ja jos et ole klikannut itseäsi vielä lukijalistalle, käy lisäämässä itsesi joukkoon!  

Voi ihanuus!

Kyllä pienet vaaleanpunaiset varpaat on syötävän suloisia...

Tästä kuvakulmasta:

...vai tästä? 

...vai täältä katsottuna? 

Ja tässäkin asennossa: 

Pallero! Niin filimaattinen joka kulmasta katottuna :)

Hyvää Lauantai-illan jatkoa! 

Mitä olen oppinut lapsia valokuvatessa

Kevätsuunnitelmissa täällä Keski-Aasiassa olen laavaillut ideakirjoja pihaa varten ja suunnitellut pihaan muutoksia.  Ongelma on se, että muutoksia aina haluaisi enemmän kuin mitä oikeasti olisi resursseja toteuttaa.   Aika on yksi ongelma:  on kotikoulu, pikkuvauva, leikki-ikäinen ja syyhyinen tuhlaajakissa.  Kaikki heti hoidettavia asioita, ei voi siirtää "huomiseen".   

Enkä osaa päättää haluanko granaattiomenapuun keskelle ruohikkoa vai tekisinkö siitä polkujen halkoman romanttisen kukkaisniityn kivimuureineen.  

Mutta tässä siis ihan asiasta toiseen ja halusin näyttää nämä meidän portretti-kuvausten tuloksia.

Mitä olen siis oppinut lapsia kuvatessa.

Yleensä lapset tykkäävät olla kuvauksen kohteena.  Yleensä.  Onhan niitäkin hetkiä, jolloin vaan tehdään hulluja naamoja kameralle tai ei vain huvita hymyillä.  

Joskus kuvaushetki voi alkaa näin (kaksi ensimmäistä kuvaa):

Jee.

Se riippuu siitä "pakottaako" äiti kuvauksen kohteen puhtaaseen puseroon ja jakkaralle istumaan kesken Lego-leikkien vai ei.  Jos lievää pakotusta on jouduttu käyttämään, on kuvaajan oltava verbaalisesti taitava tai tiedettävä millä sanoilla kuvattavan saa parhaiten iloiselle mielelle.  

Ja tottakai kuvia täytyy ottaa monta kymmentä, koska siellä välillä on näitä ihania huudahdus-, heilahdus- ja hirviöirvistyskuvia.  

(Taustakankaan voisi silittää jos oikein tarkaksi alkaa!)

Toiset -lue: meidän prinsessasielu- rakastavat poseeraamista ja silloin pitää jo äidin vähänä toppuutella pään keikistämistä ja ylisuloisia hymyjä.  Kuvaushetkeen liittyy myös rekvisiitan käyttö ja vaatteiden vaihto.  Kokemuksen syvä rintaääni sanoo, että anna lapsen valita suht pitkälle mitä laittaa päälle, jotta saat iloisia kuvia.  Tai ehkä tämä pätee vain kolmivuotiaisiin prinsessasieluihin? 

Kuvaushetki on hyvä lopettaa kun kameraan ilmestyy viimeisen kuvan kaltainen kuva!

Taustakankaana käytin kaksisävyistä verhoa, jonka ripustin kerrossängystä roikkumaan.  Kuvauspaikaksi valikoitui lastenhuone, jossa kahden ikkunan (etelä-ja länsipuolella) tuoma valo oli oikein hyvä valokuvaamista varten.  Taustakankaalla saa kuviin rauhallisuutta, jota pyykinkuivaustelineet ja sekaiset kirjahyllyt eivät tuo.  

Isommat lapset (tytöt) voivat olla oikein innoissaan kameran huomiosta ja he osaavat usein hymyillä käskystä.   Naurattaminen on hyvä keino saada "aitoja" hymyjä, ei vain jähmettyneitä MonaLisa-hymyjä.    

Erilaiset rekvisiitat on kivoja.  Me ei löydetty helmiä, mutta kuka nyt oikeasti huomaa, että nuo on karkkihelmet.  Ei kukaan!  Eihän? Eikö?
Hiusten letittäminen ja laittaminen eri kampauksille on kivaa ja tuo juhlavaa tunnelmaa kuvaukseen. Sillä saa oikeasti eri tunnelman, eikö vaan, vertaapa kuvaa nro 2 ja 3! 

Tässä huomasin myös sen mitä olen aiemminkin maininnut kasvojen kuvaamsesta, että yleensä ihmisellä on se "parempi" puoli.  Usein se on juuri tuo vasen puoli mikä minusta on totta myös näissä kuvissa.  
Ja tottakai vaatteiden vaihto ja rennompi tunnelma kuten hiusten aukaiseminen ja käden poskelle laittaminen tuo uutta ilmetta kuviin.  Silloin kuin malli on innoisaan kuvaushetkestä, kannattaa käyttää tilaisuus hyväksi ja napsia menemään.  Myöhemmin ei sitten harmita hyvän tilanteen ohi meneminen.  Valo on hirmu tärkeä ja illalla ei yleensä onnistu hyvien kuvien otto ainakaan talvella.  

Nämä kuvat on otettu isovanhempia varten.  

Vauvavalokuvaus on asia ihan erikseen!  Ensimmäiset viikot syntymän jälkeen ovat ihan parhaita ja silloin saa tämänkaltaisia söpöstykuvia otettua:

Tätäkin kuvaa varten otin ainakin kaksikymmentä kuvaa keltainen myssy päässä ja oikeastaan vain pari kolme on minusta tarpeeksi hyviä.  Ja vieläkin olisi parannettavaa.  Mutta vauva-valokuvauksesta pitäisi kirjoittaa ihan erikseen, se on sen verran erilaisempi juttu.  

Tässä mieheni yrityksiä passikuvaa varten.  Isommat vauvat ovat jo aika touhukkaita eivätkä ymmärrä ollenkaan miksi pitäisi katsoa liikkumatta kameraan.  Saatiin sieltä kuitenkin yksi kelvollinen eikä tarvinnut maksaa 20 euroa yhdestä passikuvasta.  

 Täällä on hyvä artikkeli poseraamisesta valokuvausta varten.  Aina ei tule ajateltuakaan miten pienillä muutoksilla kuten pään pienoisella kallistamisella tai käsien asenteoa muuttamalla voi saada erinomaisen kuvan, ei vain hyvää kuvaa.  Valokuvaus on harrastus, jossa koko ajan oppii paremmaksi.  Joku on sanonut, että ensimmäiset 10 000 kuvaa ovat huonoja.  Sitten alkaa jo oppia!  

Nyt kun valoa on koko ajan enemmän, eikun kuvailemaan!  

Navruz stadionilla

Voimistelija-ystävät

Nyt vihdoinkin kuvia itse stadionilta.  Navruzia juhlitaan värikkäästi, joten kuvia tämän vuoden kevään juhlasta on ziljoona.  Käytimme tilaisuutta hyväksi ja napsimme menemään sen suurempia huolia.  En nimittäin kehtaa liikkua kotikaupungissa iso kamera kaulalla joka kauppareissulla, vaikka näkemistä ja näyttämistä täällä olisikin.  Mutta nyt oli helppoa olla kameran kanssa liikkeellä.  Tai siis mieheni oli liikkellä kamerani kanssa, koska minun piti kotona toimia imettäjänä pikkubeibille.  Valitsin kuvien joukosta muutamia mielenkiintoisia tänne blogiin.  Kuvittele taustamusiikiksi kevyt keskiaasialaisen pop (meillä olisi myös kameralla otettua videota, mutta se latatutui kumman pomppivana...)! 

 Juhlan aloitti kala, joka uiskenteli kepeästi stadionin halki.  Älä kysy :D 

 Kala kohtasi lohikäärmeen, joka katseli lavalla heiluvia tanssityttöjä: 

 Ohjelmassa oli paljon tanssia ja erilaisia ryhmäesityksiä, joten valitsin tähän muutamia mielenkiintoisempia kuvia.  Sen suuremmitta puheitta: 

 Tytöt seurasivat ohjelmaa tarkkaavaisina: 

Tässä pari kuvaa tytöistä Atlassilkki-puvuissaan.  Sinivalkoinen puku olisi ihanan suomalainen. 

Pukujen kaula-aukon ympärille ja hihojen suuhun ommellaan usein taidokkaita koristeita.  Koristeompelun hinta vaihtelee muutamasta eurosta reiluun pariinkymmeneen euroon: 

Atlassilkkipuvun koristeompeluita

Nuoret miehet saivat laukata hevosineen (värikkäät kankaat) ympäri stadionia...

Tanssiesitysten välissä oli voimisteluryhmän vuoro.  Taustalla on Taekwondoo-ryhmä ja toisella puolella sinipukuiset painijat! 

Toisilla hyppy sujuu! 

 Kuvien oton kannalta tyttäremme oli hankalassa paikassa; aina joku oli edessä, mutta tuossa hän taiteilee violetti jumppapallo päänsä päällä: 

Pikkulikat ja hula-vanteet.  Keskellä olevat keltaisiin puetut pienet tytöt ovat voimisteluopettajan tyttäriä.  

Ja sillalle taipuminen käy kätevästi: 

Tällaisia tunnelmia siis tämän vuoden Navruz-päivältä. 

Navruz-juhliahan voivat naapurustot järjestää milloin heille sopii.

Meidän kadun sumalak aloitettin tänään; kävin katsomassa kun liotetut viljasiemenet laitettiin jättimäiseen kattilaan.  Sekaan heitetään myös jauhoja.  Sitä hämmennellään yön yli ja aamulla sen pitäisi olla valmista!  Sitä jaetaan sitten naapureille...ja kattilahan on varmasti ainakin sadan litran kattila, joten jaettavaa riittää!  En aio kuitenkaan näihin yöllisiin menoihin osallistua, on omat yölliset menot Pikku-Elijorin kanssa kotona!  Poikavauvamme paikallinen nimi on siis Elijor ja sitä on helpompi käyttää kuin puhua pelkästä vauvasta tai kuopuksesta....

Ensi kerralla sitten jotain muuta kuin Navruz-kuvia! :D