February 27, 2015

Mountain horses

It's Friday! 

We have a family movie night on Fridays.

I made popcorn.  After few attempts that resulted both in burned and not cooked pop corn (how is that even possible) I mastered the skill of just enough oil and pop corn in a pot with a lid.  Result: fluffy, soft pop corn! (Now I know the difference between fluffy soft pop corn and not so fluffy, rock hard look alike.) 

Movie of the night: Princess Bride


I have actually seen Princess Bride 14 years ago in January.  I was visiting my then boy friend (now my husband) and we watched it at a sea side cottage with friends.  I fell asleep in the middle of it and so clearly was not so impressed with it.  I think it was hard for me to understand the English?  




After putting two Princess Buttercups and one handsome Westley to bed (young Mr. Eppu Westley went to bed earlier), I have been playing around with my photos from the mountains.  




So last time I left you with me changing my camera lens and approaching the two, three, four, five horses and seeing three more disappearing behind the hill.  

I knew the horses had heard me.  My snow pants were making funny swishing noise, camera lens cover was clanking against the camera body and I must have been panting like a race dog, half with excitement and half with being out of breath.  

Well, ok, maybe 75% of being out of breath?  



The wind was blowing toward me though, and for a moment distant memories of Tarzan and other educational books and wind direction and preying etc. were flashing through my mind.  They cannot smell me...so I won't scare them away.   

But clearly the horses could see me.  I mean, you could see a mouse a mile away in this snow.  
And I saw them looking at me.  



I just didn't want to scare them away.  Not now.  Not this close.  Careful, careful. 




So I enjoyed the moment, moving slowly and snapping pictures.  




There were 5 horses on one hill and ten more in the valley.  15 horses running free?  
But I guess it is really really hard to keep 15 horses fed through the winter.  Yeah, let them run in the mountains and find food.  They will come back. 




I don't know how long I was standing there and enjoying these beautiful creatures.
At the end I was hoping they would run a bit, you know, for great photos.  But no. 



Eventually the background noise of screaming children sledding down the hill faded away and I guessed they were getting into the cars.  
One more picture!  




I heard the car honking for me.
I was going to call and say I was coming, but there was no cell phone reception.  
So I put the camera away and started to run towards the road.  It was fun after I told myself to ignore the chances of stepping into a hole and twisting my ankle.  

After sliding down a very steep hill on my *tail, to the great amusement of my family that was watching me from the car, I was down on the muddy road wiggling between the hills.  



In the perfect world the horses would have come galloping on the mud road to say goodbye to me, but I guess they were busy keeping themselves alive.  

I wonder if their teeth get cold at meal times in the winter? 

February 26, 2015

Black and White


Winter came and left and we are yet to see its effects on fruit trees and other crops in the fields. 

There is stark beauty in the mountainous area around our city when the snow falls.

Let's go up to the hills with the kids, a friend invited. 




I left the kids sledding down the steep hills with friends and my husband and took my camera for a walk.  The sky was thick with grey clouds, up in the mountains clouds were hanging low.  


I congratulated myself for packing my winter boots with us when we last visited Finland.  Walking up and down the snowy hills was a delight! 


The black and white winter scenery.  
Spring is green with flowers, summer is green turning brown and autumn is dusty brown and dry.  I am so thankful for each season! 



While trying to get this tree framed for the picture, I turned around and saw something.   They were far, but I recognized the silhouettes immediately, walking in the snow and disappearing soon behind the hills.  I must go see them, I decided.  


I walked down the hill and up the next where I had to stop and take a picture of this beautiful tree.  I was happy to get the sky in the background.  

And then, getting more excited and a bit out of breath, I continued up the hill.  
I stopped to change my camera lens and slowly and carefully approached a herd of horses grazing in the snow.  


Originally I had seen only two horses, but the closer I got, the more horses I saw.  
Just when I arrived, three horses started to disappear behind one hill. I decided to climb higher to see them as well.  I was up for a surprise!
But  will show more pictures next time.
:)  



And I think black and white photography is my favourite! 

February 25, 2015

Kaksi-vuotias

Tammikuussa Eppu-jon-jones täytti kaksi vuotta.


Kuten kuvista näkyy, Eppu on tosi hauska poika.  

Sitä ei ihan olisi arvannut laitoksella, jossa me tuijottelimme puutarhatontun näköistä mutrusuuta. 



Sain  harjoitella vastasyntyneen kuvausta ihan omalla pojalla, joka nukkui autuaan tietämättömänä kaikesta siitä viltistä ja myssystä, jota innoissaan päälle hääräsin.  



Tällä hetkellä Eppu on iki-liikkuja.

Tai no osaa se olla paikoillaankin.  
Piirtäessä ja lukiessa kirjoja.
Junaradan äärellä.
Joskus nökötellään sohvalla tutti suussa ja se niin tärkeä peitto käsissä.  

Mutta yleensä ollaan vauhdissa.  

Yksivuotissynttäreillä Eppu sai potkuauton.  Se on vieläkin kovassa käytössä pihalla.
Isosisko sai aikoinaan samanlaisen auton ja pelkäsi sitä ihan kamalasti.
Eppu ei pelännyt ollenkaan.

Tässä ollaan yksivuotis-kakun suklaat suupielissä ja mietitään miten päästään nopeiten autoon käsiksi.  


Eppu on kasvanut kissojen parissa.
Ja tykkää leikkiä kissaa, konttaa lattialla maukuen ja silloin sitä pitää silittää ja puhua mukavia.  


Eppu on hyräillyt lauluja ihan yksivuotiaasta saakka, nuotilleen.
Tällä hetkellä suurin rakkaus on kitara, jota Eppu rämpyttelee ja käskee muita laulamaan mukana.  
Meillä on kasvamassa pieni muusikonalku.  
Saa nähdä valitaanko lavahumppa vai hevi vai ooppera.  Pitäisikö alkaa ohjailemaan mieltymyksiä? :) 

Rakkain ystävä on isosisko, jota Eppu kutsuu nimeltä Anniina.  
Anniinan kanssa leikitään piilosta, tehdään vilteistä maja, tanssitaan villisti musiikin tahdissa ja hoidetaan nukkeja.  Eppu ottaa nuken olkapäätä vasten, taputtaa hellästi selkään ja sanoo "Shhh, shhh..."

On ihanaa kun Eppua saa vielä halia sylissä ja suukotella, pientä pupua.  
Mutta Eppu pyytää pian:
"Äiti, tiku tiku!"
Itse olen opettanut, kun sanoin "ku-ti ku-ti ku-ti ku-ti..."
Tikuttaminen on mukavaa!  


Eräänä aamuna tervehdin Eppua sanomalla "Kultapupu".
"Eppu ei kultupupu, sano kultavauva!"
Tehtiin työtä käskettyä.  

Eppu ottaa puhumisen tosissaan.
Sanoja anteeksi, yksi ja kaksi Eppu ei osannut heti sanoa oikein.
Suusta pyrki ulos
anteeski, yski, kaski.
Silloin kuului harmistunut huudahdus:
"Suu ei toimi! Ei toimi!"

Ei se minullakaan aina toimi, vierailla kielillä varsinkaan.  

Jos jokin ei miellytä, se on "paha!".
Automatkalla jos on jäänyt tutti kotiin, "paha auto", koska estää Eppua menemästä tutin luo.  

Eppu repii tyynyistä tyynyliinat pois eikä haluaisi käyttää enää vaippaa.  Mutta jos ei halua potalle, niin eipä sitä vaihtoehtoja oikein ole.  Ainakaan ennen kesäkelejä.  

Eppu rakastaa omenoita ja haluaa aina ottaa kokonaisen.  Sitten keräilen puolijyrsittyjä omenoita sieltä täältä ja nakkaan smoothien joukkoon.  Kaikki muukin ruoka maistuu oikein hyvin, Eppu on reipas syömän. 

Kauppaan Eppu olisi aina valmis menemään. Meillä on kävelymatkan päässä pikku kauppa ja sieltä Eppu saa aina tikkarin.  


Etuhampaasta lohkesi pala eräiltä portailta pudotessa.  Mutta se ei haittaa menoa.  

Onnellista kakkosvuotta Eppu!
On ihanaa olla sun äiti!!!

Mustaa Pekkaa kesyttämässä

The title means "Taming Black Peter" :)

Talvi saapui tänne jo kevääseen hurahtaneeseen maisemaan.  Ihanat vaaleanpunaiset hedelmäpuiden kukat saivat valkean vaipan ylleen.

Aamuiset maisemat
 Minä en kyllä koskaan uskonut, että talvi olisi ollut tässä.  Helmikuu on vuoden kylmin kuukausi, valistin lapsia ja en alkanut tekemään mitään kukkaistutuksia pihaan, vaikka viikonloppuna oli oikein mukavat lämpölukemat.

Eilen lumisadetta katsellessani muistin, että Suomessahan on talviloma! Pidetäänkö talviloma tällä viikolla? kysyin lapsilta ja sain vastaukseksi hurraa-huutoja.  Kotikoulussa ei ole niin nöpönuukaa näiden aikataulujen kanssa.  Nautitaan nyt lumileikeistä kun lunta kerran on.

No, mutta siihen Mustaan Pekkaan.

Musta Pekka on meidän viime kevään pennuista jäänyt poikakissa.  Mustan Pekan äiti piilotti lapsensa huolella, joten ne jäivät kaikki puolivilleiksi.  Pekka-poika käy kyllä syömässä ja sitä voi vähän silitelläkin, mutta sydämeltään se on hyvin epäluuloinen kaksijalkaisia kohtaan.


Keittiöön Pekka ei ole uskaltautunut oleskelemaan, mutta kannoin sen nyt ulkoa miukumasta muiden seuraan.

Voi, miten sitä jännitti sisällä olo!

Kun enää ei käyty ovella moukumassa eikä ikkunoissa kiipeämässä eikä peruna-astiassa piileskelemässä, Pekka rauhottui penkille.  Rentoutuneeksi tätä makoilua ei kyllä voi sanoa...


Tykkää, ei tykkää, tykkää, ei tykkää...


Tytöy kävivät katselemassa Pekan möyryämistä penkillä.  Halusin ajatella, että ne rauhoittelivat ilmeisen hermostunutta pojua.  Lopun aamua Musta Pekka istui penkin alla, jossa oli mukavampi seurata keittiön touhuja.  


Ei ollut kyllä hääppöinen ilma ulkona ja sähköt olivat poissa yli 15 tuntia.  Onneksi on muitakin konsteja hihassa kuin sähkön varassa oleminen...Vaikkakin tähän mennessä tämä on ollut meidän helpoin talvi!

Shortly in English:
Black Peter is our little kitty boy who has deep suspicions towards humans.  On our first snow day I brought him to the kitchen and he was trying to relax in the warm room.  Electricity was out for the whole day, but we were not shaken.  Actually this year we have had really good electricity, the best ever!  

February 12, 2015

Näin suunnitellaan kunnon verhot

Olen kokenut herätyksen.  Verhoherätyksen.

curtain ideas

Ennen muinoin ostin kankaan sen perusteella, miten paljon siitä tykkäsin ja miten edullinen se oli.  Ehkä kuitenkin toisessa järjestyksessä.  Ja sitten ripustin sen ikkunaan.

En kummemmin huolitellut sivusaumoja, kun niissähän on ne siistit reunat.  Ja kuka niitä yläsaumoja näkee, antaa olla vaan kappalevyn alla piilossa.  Alasaumojakaan ei kannata ommella, kun ei tiedä jos joskus muuttaa ja on asunnossa tai talossa, jossa on korkeammat tai matalammat, mutta toivottavasti korkeammat huoneet tai ikkunat.

Huolentonta menoa.

Sitten halusin uudet verhot olohuoneeseen.  Olohuone on meillä vierashuone, jossa emme oikeastaan vietä arkiaikaa perheen parissa, paitsi joulunaikaan levitämme sen joulupatjan kuusen alle.  Se on hiukan virallisempi huone ja niinpä verhojenkin piti olla vähän virallisemmat.  Olohuoneessa on kolme isoa ikkunaa.

Lähdin kangaskauppoihin ja verhoomoihin.  Olin jo päättänyt tilata uusinta mallia ja päättää piti vain väri.  Kohtasimme yllättävän ongelman.  Meidän huoneet on liian korkeat: verhon pitäisi olla 3 metriä pitkä ja siihen vielä ne saumanvarat.  Koko kaupungista ei löydy tarpeeksi pitkiä valmisverhokankaita, kaikki myyvät (kiinalaista) standardia eli 280 cm pitkiä verhoja.  Minulle kerrottiin, että jos haluan tilata verhot ompelimosta, pitää lähteä pääkaupunkiin kangasostoksille.

Hetken mietin jos sitä ompelisi jatkopaloja, tai alareunaan tehosteväristä pitennyksen kuten kuvassa:

If you can't find long enough curtains (me, here).

Mutta ei.  Ja pääkaupunkimatkalle en ala juuri ennen joulua, joten piti ottaa suunnitelma B käyttöön.  Löydän sopivan kankaan ja ompelen verhot itse!  Kerta kaikkiaan.  

Sitten inspiraatiota hakemaan, apuun Pinterest!  Keräsin ihastuttavia verhokuvia ja pikkuhiljaa ymmärsin, miten väärässä olen ollutkaan.  Verhojen ompelulla on väliä.

Esimerkiksi luonnonmateriaalit kuten silkki olisi aivan loistava valinta.  Harmaa silkki.
Sanopas ääneen: "silkkiverhot".  Eikö kuulosta ylelliseltä ja juuri sopivalta virallisempaan vierashuoneeseen?

Grey silk, perfection.  Trim on the leading edge.  Gerrie Bremermann's curtains are my ideal. Three widths, lined, interlined, weighted, extra length (unless prohibited by space), natural fabric, preferably silk taffeta.


Tai hempeän vaaleanpunainen verho ja kaareva verhotanko.  Upea!  

Love these curtains


Silmää viehätti kaikista eniten runsaat ja ylipitkät verhot.

I love this.  Honest.

Niinpä ostoksille ja tässä juuri tämä kiinalainen basaari pelasti suunnitelmani.  Sieltä löytyy halvalla kankaita, joita myydään rullista.  Sillä eihän me mitään silkkiverhoja voida laittaa.  Rullasta myynti tarkoittaa sitä, että kangasta on metrikaupalla, joten ei pitäisi olla ongelmallista löytää isoihin ikkunoihin verhoja.  Painotus sanalla pitäisi.

Päätin tehdä ylipitkät verhot, jotka ryöppyävät lattialle, joten niiden valmispituuden tuli olla 320 cm.  Ostin 350cm pätkiä.  Ostin kolme eri testipätkää huimalla 70 sentin metrihinnalla, jotka ripustin vuoronperään olohuoneeseen mallattavaksi.  Vihdoin pääsimme väristä yhteisymmärrykseen.

Sitten tuumasta toimeen.

Kaikkein parhaimmat neuvot löysin tältä sivulta, joka on kokonaan omistettu verhojen ompelemiseen.  

Tärkeitä sääntöjä:

1. Tee verhoista "liian" leveät.

Älä osta kangasta niin, että se nippanappa peittää ikkunan, kun suljet verhot.  Tai voithan ostaakin, mutta jos haluat vau-efektiä ikkunaan, älä osta.   Uskomattoman runsaat verhot saat, kun kangasta on kolminkertainen määrä.  Katsopas miltä nämä verhot näyttää:

The accent color is used in the silk taffeta curtains.  Bremermann has a formula she uses for her curtains. She uses (space allowing) three widths of fabric at each window's side.  The curtains are lined in bump, a flannel fabric that gives weight and thickness to the fabric causing the beautiful drape of each panel.   As you can see in this room, these stunning curtains are impossibly rich and full, caused by her 3 width rule.   The trim down the leading edge of the panel.  Simply gorgeous.

Ne eivät näyttäisi miltään, jos ikkunoita reunustaisi kapeat oranssit luikerot.  Nyt ne ovat vaikuttavat.  Tällaisia verhoja ei tietenkään keittiöön laiteta, mutta jos haluat yhtään hienompaa verhoa, niin osta kangasta paljon!


2. Verhoissa pitää olla vuorikangas.

Ainoa poikkeus on läpikuultavat verhokankaat.  Olen itse ommellut vain yksiin verhoihin vuoret, ja vaikka se tekikin näistä verhoista todella hyvännäköiset, vuorin ompelu oli niin vaikeaa, etten yrittänyt toista kertaa.  Nyt löysin ohjeet, joilla päätin itsekin yrittää.

Vuoritettu verho laskeutuu kauniimmin, koska vuori antaa verholle painoa.  Oikein hienoissa tapauksissa verhoon laitetaan vielä sisävuorikin, joka tekee verhoista hyvin ylellisen näköiset.  Sisävuorta kannattaa harkita myös silloin, jos ikkunat vetää ja haluaa säästää lämmityskuluissa.

Vuorikangas suojaa myös verhoa auringonpaisteelta, mikä meillä on iso ongelma juuri tässä vierashuoneessa.  Se on etelänpuolella ja aurinko paahtaa sinne aamupäivästä iltapäivään saakka.  Jos verhokangas on kallis, se säästyy vuoren avulla pitkän aikaa hyvänä.  On halvempaa uusia vuorikangas kuin uusia koko verho, jos aurinko pääsee haalistamaan ja tuhoamaan kangasta.

Vuorikangas voi olla myös pimennysverho, jos haluat, etä huoneen saat pilkkopimeäksi myös kesäöiksi.  Tämä on erityisen mukavaa makuuhuoneissa ja niillä, joiden mies ei ole kasvanut keskiyön auringonpaisteessa ja joka ei saa kesällä unta.


3. Pitkä on kaunis.  

Ellei sinulla ole jotain erityistä syytä jättää verhoja lyhyeksi, kuten keittiötiloissa tai kylpyhuoneessa, tee niistä pitkät.  Lattiaan saakka ja ehkä vähän pitemmätkin.  Alla eri vaihtoehtoja:

draperies



4. Ripusta verhotanko ylös

Edelliseen kohtaan liittyen: ota myös huomioon miltä korkeudelta verhot ripustetaan.  Näyttää paremmalta ripustaa verhotanko reilusti ikkunan yläpuolelle ja huomaa miten verhon pituus vaikuttaa tässä kuvassa:



See how much of a difference this makes! I commonly see this "don't". Along with picture hanging. Generally you should hang at eye level, not high or close to the roof. One exception is above a fire place but even then not high above the fire place.

Tällaisilla neuvoilla varustettuna aloitin verhourakan.

Ostin kankaan ja aloitin ommella.  Voisin näyttää täälläkin ompeluprosessia ja ohjeita, mutta älä pidätä hengitystäsi postausta odotellessa.  :)  Valmiit verhot vilahtivat jo täällä blogissa, mutta tässä vielä yksi kuva, jouluisissa punaisissa nauhoissa, jotka ärsyttävästi ovat vähän eri tasolla!



Kaikki muut kuvat ja niiden omistajaoikeudet jne. löytyy sieltä Pinterest-boordistani.

Millaisia verhoja teiltä löytyy kotoa?  Ompeletko itse vai tilaatko ammattilaiselta?

February 4, 2015

Einesruokaa?

Kun menemme Suomeen, ostan ensimmäisellä kauppareissulla aina paketillisen maksalaatikkoa.  Pirkkaa, yleensä, koska se on halvempaa.  Ilman rusinoita.  Lapsin sen yleensä itse, koska mies värisee inhosta pelkästä ajatuksestakin.  Yritäpä itse selittää, mitä maksalaatikko on:  maitoon keitettyä riisipuuroa, johon sekoitetaan jauhettua maksaa.  Nami?  Ei niin nami kaikkien mielestä. 

Valmiit ruoat on kyllä kivoja.  Esimerkiksi tykkään pinaattiletuista.  Enkä ole koskaan syönyt muuta kuin eineslettuja.  Mutta nytpä kävi niin, että basaarissa on pinaattia ja hinta on "romahtanut".  Kun ennen sain neljä kimppua 0,16 euron hintaan, nyt saan jo viisi kimppua.  Villinnyin ihan tälläisesta tarjouksesta ja ostin 25 kimppua tuoretta pinaattia.  Kotona keittöpuntarilla päättelin, että yksi puhdistettu kimppu pinaatinlehtiä on noin 30 gr.    


Netistä tarkistin,  miten pinaattia voisi pakastaa.  Samalla päätin hakea pinaattilettujen reseptiä.  Kirjoitin hakuun "pinaattilätty resepti" ja se automaattisesti korjasi sanan pinaattiletuksi.  Höh.  
Löytyikin reseptiä ja muokkasin niistä sopivan meille.  

Tämä on Hellapoliisin sivuilta löydetystä resptistä muuteltu ja kaksinkertaistettu.

300 gr. pinaattia (tuoreita lehtiä)
1 litra maitoa
4 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
2 tl suolaa
2 rkl öljyä

Muistin, että jääkaapissa oli tallessa jouluksi tilattua ruisjauhoa, joten se pääsi nyt erinomaiseen käyttöön.
Sekoitin lättytaikinan ja annoin sen turvota sillä aikaa kun valmistelin pinaatin (suositusaika turvotukselle 30 min).  
Keitin lehtiä kiehuvassa vedessä 2 minuutin ajan ja nostelin ne sieltä sitten leikkulaudalle silputtavaksi (en jäähdyttänyt kylmässä vedessä).  

Sekoitin pinaattisilpun taikinaan ja paistoin keskilämmöllä voissa.  
Näistä tuli isompia kuin kaupan pinaattiletuista, mutta tein vähän pienempiä kuin tavislätyistä, koska taikina ei ole ihan niin juoksevaa.   


Lapset ihmettelivät vihreitä pilkkuja, mutta lätyt katosivat heti parempiin suihin.  Eihän sitä tuoretta lättyä kukaan voi vastustaa.  Puolukkahilloa ei valitettavasti ole, mutta nämä maistuivat ihan paljaaltaan!  Pinaattia olen heittänyt jo aamusmoothien joukkoon ja tottakai salaattina sitä syömme.

Ensi kerralla aion kokeilla pinaatin jauhamista tehosekoittimessa mössöksi.  Silloin saisin sen "kivan" terveenvihreän eineslettujen värinkin varmaan lättyihin.  Tämän pitäisi onnistua ihan tuoreita lehtiä vesitilkan kanssa sekoittaessa.  Tätä pinaattisosetta voi sitten myös pakastaa vaikka jääpala-astiassa ja heitellä sieltä ruokien tai viherpirtelöiden joukkoon.

Ihanaa kun on jotain vihreää ja halpaa näin helmikuussa tarjolla!   Miten käytät pinaattia?  Ostatko pakastetuotteita vai tuoreita lehtiä?

February 1, 2015

Vuoden nainen -palkintotilaisuus

Usean kerran vuodessa tyttöjen voimisteluryhmä esiintyy jossain kaupungin tapahtumassa.

Sen varjolla olemmekin päässeet mukavasti näkemään keski-aasialaista juhlakalenteria ja juhlien järjestämistä.  Täällä se nimittäin osataan, on väriä musiikkia ja aika vaikuttavia esityksiä; yleensä laulua ja tanssia.

Tammikuussa saimme parin päivän varoitusajan ja tytöt viettivät monta tuntia päivässä keskustan juhlasalissa harjoittelemassa rutiiniaan.  Onneksi lapset ovat kotikoulussa, joten tällaiset yhtäkkiset aikataulunmuutokset tai lisäykset ei heitä koko taloa sekaisin.  Hyvin luova on muutenkin päivien kulku täällä.

Harjoituksissa oli tanssiryhmä ja muotiryhmä ja meidän tyttöjen voimisteluryhmä sekä yläluokkalaisten koulutyttöjen ryhmä.  Emme oikein saaneet selville mikä juhlan aihe oli, ennenkuin istuimme juhlan alkua odottamassa ja katselimme kun televisioryhmä veteli jatkojohtojaan koristeltuun saliin.  Tarkoituksena oli palkita vuoden nainen-tittelillä viime vuoden menestyneitä naisia.


Olimme ihaillen seuranneet tanssiryhmän harjoituksia.  Keski-aasialainen tanssi on minusta todella kaunista.  Koulujen juhlissa on yleensä koottu ryhmiä, jotka esittävät hienoja tanssiesityksiä.  
Tämä oli ammattitanssijoiden ryhmä ja heillä oli aivan upeat esitykset.  


Ajattelin löytää tyttöjen tanssikoulun ja kysyä ottaisivatko he 5-vuotiaan tyttömme sinne.  Taitoja voisi löytyä!

Atlas-silkkupuvuissaan seisovat tytöt ovat eri kouluista valittuja yläluokkien tyttöjä, keskellä laulaja. 


Yhteensä juhlassa oli viisi eri laulajaa:  kaksi naista, kaksi miestä ja eräs nuori tyttö, jonka lauluesityksen aikana voimisteluryhmä valtasi lavan ja esitti taitojaan.


Yleensä mieslaulajan parina lavalla on tanssija.


Palkintoja saivat lääkärit, järjestöjen johtajat, opettajat, urheilijat ja monta muuta ammattiryhmää.  


Juhlan juontajapari ja meidän esikoinen.  Minusta tuo miesjuontaja oli ihan Disneyn prinssin näköinen!  Esikoisen paikka oli portailla ja olin aika ylpeä siitä, että tytöt pysyivät kapealla askelmallaan ja pystyivät siinä voimistelemaan nauhan kanssa.  



Tanssia: 


Muotinäytöksessä oli esillä uskomattoman kauniita pukuja.  Aina mukava nähdä, millaisia tuulahduksia vaaterintamalla on.  Nämähän ovat kyllä sellaisia moderneja juhlapukuja, joita tässä esiteltiin.  Harmi kyllä, en saanut monestakaan tytöstä hyvää kuvaa, vaikka löysinkin unelmieni iltapuvun!  


Lopussa lavalle kokoontuivat "kaikki" samalla kun eräs mieslaulaja esitti laulunsa.  


Juhlan pitäisi näkyä paikallistv:ssä.  Se oli hienosti järjestetty juhla, paikalliseen tyyliin parissa päivässä valmisteltu, ainakin voimisteluryhmän osalta :) Ja hyvin meni tytöillä!


Onnea jokaiselle palkinnon saajalle!