November 20, 2012

Syksyisiä hedelmiä

Täällä Keski-Aasiassa olen kiinnittänyt paremmin huomiota hedelmien ja vihannesten saannin ajankohtaisuuteen.  Kyllähän toki Suomessakin muistan, että mandariint sulostuttavat joulunaikaa tuoksullaan ja omenat kypsyvät syksyllä, mutta enpä olisi osannut kertoa milloin kirsikat ovat herkullisimmillaan!  


Muistan aina kun ensimmäisellä kielikurssillä kävimme läpi basaarin antimia, hedelmiä ja vihanneksia.  Opettaja kertoi mitä hedelmiä saa missäkin kuussa ja olin todella vaikuttunut.  Koulutettu kielenopettaja on noin hyvin jyvällä puutarhan antimista! 

Nyt ymmärrän, että miltei jokaisessa talossa on hedelmäpuita ja pieni puutarha...se on suuri osa keski-aasialaista elämänmenoa.  Ja kaikilla on sukulaisia jossain maaseutukylässä.  Jos ei itsellä ole sesongin tuotteita kasvamassa, niitä saa pussikaupalla vierailujen lopuksi mukaan.  

Pöydällä on myös aina hedelmiä kun mennään vierailulle, samoin kuin karkkeja ja pähkinöitä.  Keväällä se alkaa: mansikoista, kirsikoista ja aprikooseista, joita saa toukokuusta lähtien.  


Meillä on pihalla kolme sharon-hedelmäpuuta.  Jos olisin saanut valita, olisin istuttanut persikka- ja granaattiomenpuita (granaattiomenankukat ovat todella kauniita!), mutta nämä olivat jo kasvamassa kun muutimme.  Viime syksynä karsimme niitä aika rankasti ja saimme ihan runsaan sadon.  Päätimme poimia viimeisimmätkin hedelmät, kun ne kypsyttyään mätkähtivät kävelypolulle jättäen levitessään märän sotkun. 


Sharonit kypsyvät loka-marraskuussa.  Ne syödään sitten kun ne ovat jo hyvin pehmeitä ja ruskeita...tämä tuossa puussa oleva on vielä kova ja raaka.  Raaka sharon kuivaa suuta kummasti kun sitä syö...Levitämme ne jonnekin suojan alle kypsymään ja niitä voi sitten napsia pitkin talvea. 

Muita syksyn ihania hedelmiä ovat granaattiomenat ja ulkomailta saapuvat appelsiinit ja mandariinit.  Olen kuullut huhun, että niitä saa jo basaarista ja on alkanut suu vettymään kun mietin tuoretta appelsiinia!!!  Leivon jouluksi aina äidin reseptillä appelsiinikuivakakun ja eipä se tuorepuristettu appelsiinimehukaan ole pahaa!  Täytyy alkaa ostoslistan suunnitteluun. 

No comments:

Post a Comment

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?