August 8, 2014

Jännittävällä rannalla

Ne päivät, jotka vietimme Oceanside-nimisellä paikkakunnalla merenrannalla tuntuvat nyt niin kaukaisilta.  Täällä on ollut lämmintä ja ihanaa, lapset käyvät telinevoimistelussa ja sitten touhutaan kaikkea muuta kesäkivaa Grandpan pikku maatilalla.  Ystävien kanssa ollaan saatu viettää mielenkiintoisia illallisia ja istujaisia.  Olen sommitellut maljakkoon kukkia, kierrellyt kirpputoreja ja iltaisin olemme Downton Abbeyn lumoissa.  Ihanaa aikaa!  

Päivät Oceansiden rannalla olivat jännittäviä ja kauniita ja niistä on satoja kuvia.  Tässä teillekin merenrantaseikkailuja!  Nämä kuvat ovat ensimmäiseltä kerralta, kun valloitimme rantaa.  

Ilma oli pilvinen ja tottakai rannalla on usein tuulista.  Lapset kirmasivat heti kaukaisuuteen pehmeällä hiekalla.  Tuo mereen työntyvä maakaistale on nimeltään Maxwell Point, ja jos katsot tarkasti kohtaan, jossa punatakkinen poikani juoksee kohti kalliota, näet siellä tunnelin.  Tunneli kulkee Maxwell Pointin läpi ja toisella puolella odottaa jännittäviä kivikoita puskeva ranta.  Kohta näet :) 


Eppulainen laitettiin reppuun kiinni, jottei menetettäisi poikaa meren aalloille.  Siinä on ihmeellinen vetovoima tuossa meressä. Samaisena aamuna mies oli kirmannut yläkertaan ja minä päästin hämmästyneen huudahduksen.  Olin ehdottanut kesäpartaa, mutta mies päätti että kesällä on oiva aika ajaa naama paljaaksi!  Palasin heti 14 vuotta ajassa taaksepäin, jolloin ensi kerran tapasimme, nuorina ja hoikkina :)    


Tässä ulostaudutaan tunnelista Maxwell Pointin toiselle puolelle: 


Maxwell Point on ihan hirveän iso.  Vertaa pieniä mini-ihmisiä tuohon jykevään möhkäleeseen.  Vai eihän se muuten olisi siinä säilynytkään vuosisatojan ajan meren ja tuulen pieksämänä.  


Tuntemattoman paikan valloituksessa on jotain aivan erityisen jännittävää viehätystä.  Ei tietoa mitä löytää, minne päätyy, kenet tapaa.  Ja jos pystyt kulkemaan merenrannalla ilman, että koet pakottavaa tarvetta juosta, olet rampa.  Merenrannalla ei voi olla juoksematta.  Ei voi.  On ihan pakko juosta ja nauraa ääneen ja kiljua.  Meren kuohunta peittää kiljaukset ja muut ilonilmaukset.  Suosittelen kokemusta!  Siinä on jotain äärimmäisen vapauttavaa ja hoitavaa....merenrantajuoksuterapiaa.      


Tietopakkaus niille, jotka eivät ole tottuneet merenrantoihin.  
Aallot vierivät ja vyöryvät koko ajan.  Ne eivät koskaan pysähdy.  Edestakaisin, joskus korkeammalle, joskus matalammalle, mutta vesi liikkuu ja muuttuu jatkuvasti.  Otin nämä neljä kuvaa ihan muutaman sekunnin välein: 


Ehkä sen vuoksi en kyllästy katselemaan merta ja olemaan rannalla...Muuttuvalla maisemalla on lumousvoimaa, sitä pitää tuijottaa jottei menetä mitään.  

 Tytöt miettimässä mitä tuon kallioseinän takaa löytyy ja pääseeköhän siitä yli. 


 Kiipeilimme rantakallioilla ja löysimme kallioiden toiselta puolelta tällaisen rannan.  


Kaksi houkuttelevaa luolaa kutsuivat tutkimusmatkalle.  Vesi vyöryi välillä luolaan saakka, mutta ei ollut onneksi nousuveden huippu - taisi olla juuri puolessa välissä vuorovesiä.  Kiipesimme, paljain jaloin, kalliolta alas, innokkaina valloittamaan uutta rantaa, etsimään aarteita.     



Luolat olivat molemmat syvennyksiä kallioseinämässä, joten emme päässet tutkimaan emmekä eksymään maan alle.  Ehkä ihan hyvä.  Tästä pisteestä jos olisi päässyt rantaa pitkin vielä eteenpäin (pohjoiseen), olisimme saaneet tutustua Kadonneen Pojan Luolaan, joka on vaarallinen ja miltei luokseenpääsemätön suurimman osan päivää.  Ihan matalan laskuveden aikaan siihen voi hetken ajan tutustua, mutta sinne rannalle täytynee laskeutua pohjoisemmasta kohtaa.  


Merilinnut olivat asettuneet näille kallioille pesimään kesäksi. 



Nautin sydämen pohjasta näin upeasta vihreästä.  Mahtava väri!  



Hauskoja partoja.  




Rantakallioiden kivet ovat merenelävien kuorruttamia, röpelöisiä taideteoksia.  



Aika palata Maxwell Pointin läpi: 


Aurinko alkoi pilkahtelemaan ja eväiden syönnin jälkeen jäimme vielä rannalle kaivamaan hiekkaa ja nauttimaan.  


Lapsia ei meinaa saada millään kotiin rantaleikeistä.  


Meren houkutus...


Maailma on niin lavea, 
pikku, pikku, Eppu...


July 26, 2014

Kuvia rantatalosta


Itselle on kiva muisto nämä kuvat talosta, jossa vietimme rantalomaa ja tässäpä ne teillekin maistiaisiksi.

Talon etuovelta lähti heti portaat ylös ja alas.  Ylemmässä osassa on olohuone, keittiö, parveke ja portaat yläkerran loft-huoneeseen, jossa lapset nukkuivat.  Siitä en kuitenkaan hoksannut ottaa kuvia.

Kuvatekstit alkaen ylävasemmalta ja siirtyen kellonsuuntaan:

Lapset tähyilevät ihania merimaisemia.  Olohuone.  Ovi parvekkeelle.
Keittiö oli täydellisesti kalustettu ja sisustettu.
Portaat eteisestä yläkertaan.  Suomalaisen silmään pistää heti kokolattiamatot, joilla siis myös portaat on vuorattu.  
Lapset nauttivat palapeleistä ruokailupöydän ympärillä.
Keittiö.
Tykkäsin siitä, että rantataloa ei ollut sisustettu perinteiseen sinivalkoiseen merenrantatyyliin.  Värimaailma oli lämmin ja kodikas punainen sekä keltainen ripauksella sinistä.  

Olohuoneen kukkasohva on käännetty ikkunaa kohti ja hyvällä syyllä: siinä kelpasi loikoilla ja katsella kun meren aallot lyövät rantaan ja lokit kiitävät taivaalla!  




Ulko-ovelta alakertaan menevät portaat johtivat kahteen makuuhuoneeseen.  

Kuvassa oikealla on kuvia päämakuuhuoneesta, jossa on punainen kaappi, vihreävalkoruudullinen muhkea nojatuoli, jättimäinen sänky ja (ei kuvissa) pieni takka.  Minua ihastutti ihanan värikäs ja todella pehmeä matto, josta keskellä pieni yksityiskohtakuva.  Kylppäri oli laventelin ja vaaleanvihreän sävyinen ja sieltä löytyi sekä suihkukaappi että kylpyamme. 

 Vasemmalla olevissa kuvissa on talon vierashuone, joka oli amerikaano-tyylillä sini-puna-valkoinen.  Tykästyin kauniiseen yöpöydän tehtävää suorittavaan kirjoituspöytään.  
Vierashuoneen kylppäri oli kalateemainen, sini-keltainen ja valkoinen.  



Sain paljon ideoita sisustukseen ja mietin, että onkohan talon emäntä käyttänyt ammattilaissisustajaa, vai onko hän vain noin taitava ihan itse.  Je kuvia olisi pitänyt ottaa enemmän!  


July 17, 2014

Huvituksia ja haaveiluja


Välillä vähän muutakin kuin raikasta meri-ilmaa ja maisemakuvia.

Keväällä ihastuin ajatukseen tehdä tai teettää pari mekkoa kesäksi ja ei olleenkaan keski-aasialaistyyliin.  Halusin mekon, jota voin käyttää ihmisten ilmoilla lännessä ja jossa olisi ihana laskostettu kaula-aukko.  Haahuilin netissä keräilemässä inspiraatiokuvia Pinterestiin.  Napsin kuvia laskokaulusmekoista sieltä täältä ja tässäpä kauneimmat:  



Red cowl neck dress, diy

Halusin tehdä mekon itse niinkuin tuon punaisen ihanaisen tehnyt taitava nainen.  Mutta mutta, kangas, jonka valitsin, oli liukasta joustavaa kangasta, enkä uskonut, että taidot ja hermot kestää koneen sylttäämistä ja ratkojan heiluttamista.  Allaolevassa kuvassa vasemmanpuoleinen, riikinkukkokangas on sydämeni valittu tähän projektiin: 




Evan Picone Cowl Neck Dress In Violet

Halusin pitkän mekon, vähän niinkuin tuon allaolevan viininpunaisen, mutta en tietenkään löytäisi mistään tuollaisia upeita pitsikappaleita hihoiksi.  


So beautiful / Cowl neck dress

Ei hihoja.  Mutta väri on tässä ihana.  Vadelmanpunainen on lempipunaiseni! 


Pippa Middleton dress in Red!  RASPBERRY COWL NECK CREPE FLOOR-LENGTH DRESS

Alusmekko unohtunut, mutta aivan ihana tyyli...

Ruched Cowl-Neck Long Dress by Ann Demeulemeester at Bergdorf Goodman.


Ja yksi suloinen häämekkokin laskoskauluksella.  Minusta tämä voisi olla ihan iltapukukin, ehkä eri värissä.  


Chiffon Cowl Neckline with Long Sleeves Sophisticated Sheath Wedding Dresses - Bridal Gowns - RainingBlossoms



Tulostin kaksi kuvaa ompelijalle vietäväksi ja annoin malliksi hihattoman laskoskauluksellisen äitiyspaidan, joka on vielä kaapissa.  Itse asiassa se on tälläkin hetkellä päällä...mahtava paita! 

Tulos näyttää aika huikealta, sitä korjailtiin pari kertaa ja en ole vieläkään sataprosenttisen tyytyväinen siihen, että ompelija antoi mekon oppitytölle ommeltavaksi ja saumat ei ole ihan kohdillaan.  Mutta sitä ei huomaa.  Ei vain ole kuvia vielä mekko päällä, joten palaamme asiaan myöhemmin.  

En siis uskaltanut itselleni mekkoa ompelemaan, mutta tytöille sain ihanat mekot valmiiksi!  Olenkin kerännyt myös lastenvaatteiden ompeluohjeita Pinterestiin.  

Tässä kuvien lähteet, järjestyksessä:  
oonaballoona.com
beyondtherack.com
lookagain.co.uk
alexandermcqueen.com
bergdorfgoodman.com
rainingblossoms.com

July 16, 2014

Näkymiä parvekkeelta

Seikkailut meren rannalla jatkuu! Saamme nauttia ystävien talosta sovittua pidempään ja sehän sopii meille.  

Tässä on maisemat parvekkeelta:


Niitä ihaillaan erityisesti auringonlaskun aikaan.  



Aivan upeita vetoja tuolla taivaallisella väripensselillä vedelty.  




Nuo kolme "pikku" kiveä ovat nimeltään Three Arch Rocks ja ne löytyvät siis Oceanside-nimisen rantakylän edestä.  Ne ovat oiva koti sadoille merilinnuille, jotka kovalla tuulella leijailevat hienosti kivien yläpuolella ja sukeltelevat mereneläviä aterioikseen.  Mutta täytyy sanoa, että en kadehdi heiltä asuinpaikkaa, minun makuun liian tuulista ja vesi on liian kylmää :)   






Ja koska ollaan merenrannalla, pilvet, sade ja sumu on tavallisia seuralaisia!  Tältä näyttää siis maisema kun pilvet laskeutuvat maahan asti: 



Huomasin juuri, että olen tähtäillyt kameralla vain tuonne oikealle,  kivien suuntaan.  Korjataan tilanne ja kuvataan ensi kerralla toiseenkiin suuntaan!  

July 9, 2014

Oceanside

We are enjoying fresh - very fresh - sea weather in a little oceanside village called Oceanside  :) 

We got a very generous offer from friends to use their beach home...very thankful!  It's beautiful, and the views from the house are breathtaking.  
Today I will show pictures from the beach walk.  


Descending from our high hill home to the white sand beach took us 150 steps on a wooden staircase.  In the picture below you can see the houses on the top of that hill.  



The kids and the dog took off immediately and roamed the empty beach with great excitement.  Sea shells!  Sand dollars! Drift wood!  Sand!  And most importantly: ocean! 



This boy managed to get 11 stitches on his head just the day before, so there was no swimming and sand play for him.  But flying a kite was a treat.   


 Even though the water was freezing, kids couldn't stay away from it.  We had to hold on to Eppu as he was literally running to the ocean!  They got their clothes wet and sandy and it was so much fun. 





It was a windy afternoon! 
The wind was riding the sand in white clouds over the beach:






Here is the reason why I never want to live in at the sea.  
Yes, I choose places to live based on how it affects my hair.  
When we got home my hair looked like... "The sun", as my husband kindly put it.  


Sunny ocean-side greetings! 
Tomorrow we have fun plans that include the low tide, so I need to get to sleep now! 
Stay tuned to our sea adventures! 


July 8, 2014

Summer fun!

Happy summer to you all!
I have to write in English.  New computer doesn't have Finnish alphabet in yet and I don't know how to do it...I will wait till my personal IT guy is available :)  

Here are couple of pictures from this summer.  

This is my official summer picture: 


I am hoping this summer can be really restful after a very full and long winter season!
Lots of resting, reading, filling my brains with natures beauty...and making memories as a family!

We have already been enjoying some water fun: 


Nothing like treasure hunting on the beach! 


At the moments we are enjoying Grandpa's beautiful, amazing flower gardens.  More pictures sure to follow. 


Today we are going to the beach for three days.  Not the warm beach like in the pictures above, but a Northwest US Pacific ocean beach.  I am hoping to visit a second hand shop there...go figure :)  Small villages often have great finds. 
That's how I rest!  

What are your summer plans and hopes?