December 12, 2019

Lintuja ja liskoja


Safari on oli jännittävä elämys, ja kaikkein eniten toivoimme näkevämme leijonia, norsuja ja muita isoja nisäkkäitä.  Meillä oli kuitenkin viisas kuski, joka sanoi heti aluksi, että meillä ei ole takuuta, että näemme eläimiä, ja kaikenlaiset muutkin eläimet ovat näkemisen arvoisia: linnut, liskot, ja tietenkin mahtava kasvillisuus, joka nautti alkaneesta sadekaudesta.  

Niinpä huomasimme itsekin, että safari on muutakin kuin nisäkkäitä...Se on upea punainen tie, keltaisena kukkivat kaktukset, värikkäät linnut ja isot liskot.  Toki aika pian puiston alueelle ajaessa kun näimme strutsin, olimme tosi innoissaan! 


Vaikka itse suosinkin pörröturkkeja höyhenten tai suomujen sijasta, onhan kaikki eläimet kauniita omalla tavallaan.  Tämä punapäinen Agama-lisko on jopa hauska!




Kuopus tykkää erityisesti liskoista ja ötököistä, joten niitä pysähdyimme ihastelemaan usein.  Kuvia jälkeenpäin katsellessa huomasin, että eivät ne olekaan kaikki vain ruskeita, vaan niissä oli raitoja, pilkkuja ja värikkäitä läikkiä.  Pieniä taideteoksia siis.  


Puiston keskellä olevassa majapaikassa olimme ihan juomalammikon vieressä.  Nyt kun vettä jo satoi, eläimet eivät enää kerääntyneet lammikoille suurina laumoina, kuten kuivaan aikaan.  Oli siellä silti vilskettä! 

 Tällä on hauska nokka! 
Spoonbill


Black winged Stilt

African Sacred Ibis
 Sarvinokka oli rohkea ja utelias.  Se lensi ruokasaliin leipää etsimään ja tuli koputtelemaan ikkunan taakse.  Sitten huomasin, että sillähän oli pesä.  En viitsinyt häiritä poikasia, joten niistä ei ole kuvia.  

Hornbill
Upeanvärinen Vulturine guineafowl, kirkkaan sinistä, valkoista raitaa ja pilkkua. 

Vulturine Guineafowl
 Kotkan komistus


Keltakurkkuinen kanalintu. 
Yellow necked Spurfowl
Kuvat on siis otettu eri aikaan päivästä, joten valaistus on aina vähän eri.  





No comments:

Post a Comment

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?