November 9, 2011

Mustavalkoinen lumisade


Muistatko viime postauksen 'linnun maito'- vertaukset?
Linnunmaitoiset ilmat loppuivat syysmyrskyiseen tunnelmaan maanantai-iltana.  Tuuli ravistelu viiniköynnöksistä kuivat lehdet alas ja paukutti metallista porttia.  Sitten alkoi vesisade, joka aamulla oli muuttunut lumisateeksi.  Muutos paristakymmenestä lämpöasteesta lumisateeseen tuli nopeasti.   Lunta satoi kaksi päivää ja tältä se näytti pihallamme.


Päätin kokeilla mustavalkoista kuvankäsittelyä, koska ainakin kontrastia pitäisi olla.


Mulperipuun oksat näyttivät hyvin komealta lumivaipassaan.


Lapset innostuivat lumiukon tekoon, ja kyllä tällä lumella saivatkin yhden pienen ukon aikaiseksi.  Kuvaa en ehtinyt ottamaan ennekuin sula iski.


Pensasaidat peittyivät kivasti lumeen.  Märkä lumi painoi oksia kyyryyn ja lapset ihmettelivät puiden ja pensaiden uutta muotoa.  Kuopus ei meinannut uskaltaa ottaa lunta käteen.  Täysin ulkosuomalainen!  


Tällainen polku odotti aamupalalle menijöitä (kuvassa keittiön ovi ja ikkunat).



Sharon-puissa on vielä hedelmiä.  Mitenkähän niiden maku muuttui muutamassa pakkasasteessa? Huomenna täytyy poimia nuo viimeisetkin hedelmät puusta pois ja testata makua.  


Nyt on sitten ensilumi satanut Keski-Aasiassa.

2 comments:

  1. Minkälaiset ne teän talvet yleensä on? Onko lunta? Me täällä ihmetellään lumettomuutta. Eilen satoi tosi vähän lunta, mutta sadetta on taas luvassa! Ja kohta on joulukuu! Haluan tavallisen talven :)

    ReplyDelete
  2. Yleensä on lämmintä sellaiset 5-10 astetta. Jos sataa, on myös kosteaa ja kylmempää ja se on tosi ankeaa. Lunta tulee just noin pari päivää ja sitten sulaa pois, jos tulee ollenkaan. Mutta aurinkoisina päivinä voi olla parikymmentä astettä plussan puolella! Eli ihan kaikenlaista säätä :)

    ReplyDelete

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?