Kuka vain, joka on käynyt Aasiassa, voi todeta saman...
...täällä et ole koskaan yksin, et missään.
Lähdimme syyspiknikille, joen rannalle. Siellä on aivan ihanan vihreää ruohoa (lannoitteet toimii, krhm) ja vuori antaa sopivasti varjoa.
Saman olivat huomanneet kolme paimenpoikaa, oikeastaan nuorta miestä, jotka olivat tuoneet vuohet ja lampaat märehtimään vuoren varjoon.
Rantaa ei näe tien varresta, jonne joudumme jättämään auton. Kävelimme joelle mutkaisia eläinpolkuja pitkin parikymmentä minuuttia pölyssä ja piikkipensaissa, alas yhtä kukkulanrinnettä, kiertäen toisen. Kaikilla oli kantamuksia...patjoja ja pöytäliina, evästä, kaksi palloa, pyyheliinat ja uimapuvut, juomista, kirjoja. Halusimme viettää monta tuntia luonnon helmassa. Kaksivuotias halusi kävellä itse, sitten olla kannettavana, sitten kantaa litran mehutölkkiä, sitten juoda mehua aina viiden askeleen välein. Lapsille oli jo luvattu uimaan meno, joten vaikka piknikpaikka oli hieman täynnä, emme alkaneet perumaan eväsretkeä. Hymyilimme kohteliaasti rinteellä lepääville eläimille ja levitimme pöytäliinan ja patjat varjoon vuoren juurelle. Mikäs siinä oli ihastella lauman rauhallista leukojen jauhamista.
Vuohet oikealla, lampaat vasemmalla...mitä?
Yksi päkäpää tuli lähemmäksi, ehkä tuoreen leivän tuoksu houkutteli. Onneksi sen sai hätisteltyä pois- ehkä yhtä vuohta ruokkii leivänpaloilla mutta ei koko laumaa.
Keäinen varsa on jo kasvanut. Tässä näkyy hyvin mun kameran linssissä oleva naarmu, varsan pään kohdalla.
Ja sitten loppui patteri, joten piknikistä ei ole yhtään kuvaa.
Eläimet lähtivät jatkamaan matkaa, joten saimme nauttia joen rauhasta *yksin* (kts. ensimmäinen lause).
No comments:
Post a Comment
Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?