Koirarakkailla ihmisillä ei ole helppoa asua Keski-Aasiassa. Täällä on paljon katukoiria...tai yleensäkin myös koirat, joilla on omistaja, asustavat enemmän kadulla kuin kotipihalla. Koiria ei ruokita erityisen hyvin edes kotona, jotain tähteitä ja leipää ne saavat. 
Näitä kapisia piskejä sitten linkuttaa pitkin katuja, etsiskelemässä ruokaa. 
Meidän portin luota kuului aamulla koiranpennun ulinaa. Luulin ensin, että joku naapuri on ottanut uuden koiran. Lapset juoksivat katsomaan ja pitihän sitä itsekin lähteä katsomaan. Eihän tämä ollutkaan kuin eksynyt katukoiranpentu. Makoili siinä lämpimässä auringonpaisteessa. Rapsutteli itseään ja häntä oli aikamoinen siima...ei paljon karvaa jäljellä.
Tuotiin kissimirrikin katsomaan, mitä tykkäisi kaverista. 
Aika lähellä se kävi tarkastamassa vieraan, mutta hyväksyntää ei herunut. 
Häntä pörrössä pois. 
Äiti, pliiiiis! Eikö me voitais ottaa koiraa?! Ei.
Vaikka olihan tuo ihan söpö, kivan värinenkin.
No, otetaan ainakin sitten kuva tämän pennun kanssa. 
Mutta koskea ei saanut, kirppuja sillä ainakin on, ellei muutakin.(Käsi paketissa, mutta ei mitään vaarallista. Pieni murtuma, kun kopsautti juoksiessa kätensä kerrossängyn tikapuuhun.)
Eli koiraperhettä ei meistä tullut.
No comments:
Post a Comment
Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?