March 22, 2013

Värikkäät Navruz-juhlan harjoitukset

Meillä on nuori neiti, joka ei millään malttanut odottaa parhaan ystävänsä tapaamista kun saavuimme taas Keski-Aasian kotiin.
"Äiti, koska me mennään niille?  Äiti, soita! Äiti, äiti!"
Niinpä soitimme ja tytöt saivat vaihtaa kuulumisia aluksi näin puhelimen kautta. 

Navruz, kevään juhla, oli tuloillaan ja kuulimme, että lasten jumpparyhmä olisi stadionilla esiintymässä juhlapäivänä.  Paras ystävä on siskoineen myös tässä harrastuksessa mukana ja nämä pari päivää ennen juhlaa olivat heillä todella kiireisiä harjoitusten ja pukujen ompelimisien kanssa (ompelimisien? onko se sana?).  Vähän harmitti kun omat lapset ovat olleet poissa talven eivätkä siis mukana juhlaan valmistautumisissa.  Päätimme mennä stadionille katsomaan kenraaliharjoituksia koko perheenä, jotta tytöt saisivat tavata toisensa.  Oikeana juhlapäivänä stadion olisi täpötäynnä ihmisiä emmekä halunneet viedä lapsia sinne väentungokseen.

Stadionilla olikin värikästä menoa, esiintyviä ryhmiä on useita ja kaikki olivat viimeistelemässä esityksiään. Ilma oli ihanan leppoisa, pilvinen mutta silti lämmin.  Sateita on ollut ihan hiljattain, joten ei ole vielä liian kuumaa.  

Tässä lasten voimisteluryhmäläisiä harjoittelemassa palloineen ja nauhoineen.


 Nuorten tanssiesityksen harjoittelua.  Taustalla olevat värikkäät systeemit on ratsukkoja hevosineen, osa erästä esitystä.   

Voimisteluryhmän pojilla on aivan mahtavat hypyt. 


Onneksi kamerassa oli päällä nopea usean kuvan otto.  Eikö ole mahtavat hypyt tällä nuorukaisella ja vielä takaperin?!

 Yleisössäkin oli mukavaa katseltavaa.  Miehillä on söpö auringonvarjo. Keskiaasialaiset ihailevat vaaleaa ihoa ja välttelevät aurinkoa parhaansa mukaan.    

Tyttöjen pukuloistoa on mukava katsella.  Atlas on hyvin perinteinen Navruzin aikaan käytettävä kangas ja hatut tietenkin osa tätä asua. 

Mun on ihan pakko ostaa itsellekin vihdoin ja viimein se Atlas ja teettää siitä puku.  En kuitenkaan aio tähän "kaikki-värit-yhdessä-mekossa"-kankaaseen sortua.  

Sitten vaihdoimme kameraan telelinssin ja sillähän sai hienoja kuvia kaukaa!  Hyvä ratkaisu stadionilla, jossa monet tapahtumat on juuri siellä toisella puolella kenttää.  Minusta on aina mukava esitellä keskiaasialaisten tyttöjen pukeutumista.  Tässäkin kuvassa on monenmoista asustetta farkuista perinteisiin mekkoihin.


Onnistuuko kyykkyistunta?  Notkeat aasialaiset viettävät tunteja tässä asennossa.  Naiset kuorivat kyykyltään perunat, pesevät nyrkkipyykin ja vaihtavat vauvan vaipat.  Polvet venyvät mummoilta ja vaareiltakin, täällä ei tunneta iäkkyyden tuomaa jäykkyyttä vartalossa!   


Ihania tyttöjä!  Oikealla hyvä esimerkki naisten kulmakarvamuodista; niitä värjätään jollain kasvilla ja keskeltä yhteen! 

Muutama uskonnollisen perheen tyttökin on mukana.  


Nuorukaisia.  Hiusmuoti näyttää olevan vahvasti otsalla.  No näillä riittääkin sitä tukkaa, ei ole mitään suomalaisia hienohapsuja! 


Perinteisin kuvioin koristelluissa vaatteissa.  


En tiennytkään, että Navruz on kansainvälinen juhla :)
Taitaa olla enemmän persialainen, Keski-Aasian maissa vietettävä juhla.  

Näimme lasten voimistelunopettajankin ja hän kutsui tyttömme liittymään esitykseen huomisiin juhliin.  Vähän takeltelin, mutta kuulemma ei haitannut yhtään vaikkei ole ollut harjoituksissa, siellä voisi olla nauhaa heiluttamassa muiden kanssa.  Ja sitä paitsi olihan tässä vielä yhdet harjoitukset ennen esiintymistä!  Ihan siis keskiaasialainen rento meininki.  Ja koska tyttö oli innoissaan mukana, kävimme autolla valitsemassa sopivan kokoisen jumppapuvun ja kiittelin mielessäni itseäni mustien legginsien ja valkoisten sukkien hamstraamisesta.  

Pääasia, että ollaan yhdessä:

Parhaat ystävät!

Seuraavaksi kuvia sitten itse juhlapäivältä! 

2 comments:

  1. Neljännessä kuvassa alhaalta päin John, Paul ja George ovat ihan normaalin näköisiä, mutta mikä ihme lakki Ringolla on päässään? ;)

    Värikäs katsaus teidän kansainväliseen elämäänne! Kiitos mielenkiintoisista kuvista ja jutuista, t: Düsseldorfin Ville

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ha haa, onpas todella nelikon näköinen tukkatyyli :D Kiitos kommentista Ville!

      Delete

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?