July 17, 2012

Merenrannan viimeiset lomatunnelmat

Viikkomme Seaside-merenrantakaupungissa on ohi.  
Viimeisenä iltana koko viikon surkeasti toiminut nettiyhteys ei enää omannut sanaa yhteys, joten jäi postaamatta viimeiset kuvat lomaltamme.  


Saavuimme Seasideen juuri kun helleviikko Portlandissa alkoi.  Merenranta-alueilla on kuitenkin ihan oma ilmastonsa...vaikka välimatkaa on vain 1,5 autotuntia, sää oli miltei koko viikon pilvinen. 
Ilmasta huolimatta lapset uivat ja kävimme rannalla joka päivä yhtä reissupäivää lukuunottamatta.  

Sää ei siis ollut suosikkini tällä lomalla. 


Perheen kanssa yhdessä vietetty aika sen sijaan oli <3 
Tässä lähdimme aarteenmetsästykseen nousuveden aikaan. 


Valtamerenrannoilla on taatusti nähtävyyksiä, joita muualla ei ole.


Menin innoissani tökkäämään tätä hyytelönpalaa kengälläni ennen kuin muistin, että hyytelökala voi pistää!  Onneksi ei tapahtunut mitään, mutta lopetin aalloissa laukkaamisen paljain jaloin.  




Viimeinen rantailtapäivä oli sitten aurinkoinen ja lapset nauttivat hiekasta ja vedestä ja leijasta.  

Havahduin itse viimeisenä päivänä siihen, että täällähän voisi olla kirpputoreja ja pääsinkin käymään yhdessä. Tein pari löytöä....niistä myöhemmin.  


Hei hei Seaside, nähdään pian! 

Kiitos ystävillemme mökin lainasta! 


No comments:

Post a Comment

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?