October 6, 2019

Syksy Keski-Aasiassa



Ja hupsista vain onkin jo syksy!  Nautin kun ilmat ovat vihdoin viileämmät, on satanut vettäkin jo pari kertaa.  Virkistyin pihahommissakin niin, että nyt minulla on pari pihaprojektia meneillään (kuvia laitan ahkerammin Instagramin puolelle nimellä @centralasianliving). 

Koirulaiset ovat kuvassa lempipaikallaan.  Siitä on hyvä pitää vahtia kadulla liikkuvista ihmisistä, niistä kun ei koskaan tiedä.  Jos rintamurina ei riitä, vimmattu haukku portin takana pitää ne viimeistään kurissa ja nuhteessa.

Olen käynyt läpi laatikoita ja penkonut kaappeja.  Olemme asuneet täällä jo 12 vuotta, ja vaikka tavaraa ei olekaan paljon, aina löytyy jotain tarpeetonta, jonka voi laittaa jo menemään.  Varsinkin lasten kasvaessa jää leluja ja pelejä käyttämättä.  Niillä on mukava ilahduttaa tuttavien lapsia.  Vaatteet ovat myös tervetullut lahjoitus. 

Keittiön kaapeistakin löysin kaikenmoista, osa perittyä muilta ulkomaalaisilta, jotka olivat lähdössä maasta pois.  Täällä toimii kierrätys niin, että jos kukaan tuttava ei tarvitse tavaraa, laitan ne puhtaassa muovipussissa roskiksen viereen (vaikka olenkin julistanut sodan muovipusseja vastaan, aina niitä vain pursuaa joka paikasta).

Roskat kerätään meidän naapurustossa kaksi kertaa viikossa, ja silloin on aina kadunvarsilla erilaisia muoviämpäreitä, pusseja ja laatikoita roskatraktorin tyhjennettäväksi.  Kesän aikana laitoimme sinne vanhat, pieneksikäyneet ja kuluneet potkulaudat, ja heti ne joku sieltä otti, lapsenlapsilleen aikoi kunnostaa. 

Syksyn tullen alkavat myös nuotioillat pihalla.  On niin mukavaa istua perheenä tulen ympärillä.  En perusta niin paljon nakeista, joita usein paistamme, mutta tunnelma on hieno illan pimeydessä.   Ei ole vielä liian kylmä, vaan juuri sopivaa.  Suomessahan tällaisia lämpimiä, mutta pimeitä iltoja ei ole, ainakaan pohjoisessa.  On joko ihan valoisaa tai liian kylmää minun makuuni! 

Miten on sinulla lähtenyt syksy käyntiin? 



No comments:

Post a Comment

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?