Nyt minäkin sitten kuulen näitä

Mulla on lapsia. Tämä oli ehkä jo aika selvää kaikille. Lapsia on kolme, joista yksi on vielä vaipoissa eikä puhu muuta kuin "ma", kun haluaa jotakin, "papa", joka tarkoittaa siis isäänsä, ja "bye-bye", kun olet lähdössä. Olen aivan haltioissani näistä älykkäistä ilmaisuista. Ja ne vielä lausutaan maailman suloisimmalla pikkuäänellä. Ai niin, palloa kutsutaan sanalla "paatu", ja kun kissa nähdään niin silloin vain kiljutaan innoissaan.

Mutta ne kaksi muuta puhuvat. Voi miten ne puhuvatkaan. Se alkaa aamulla eikä meinaa loppua illalla. Joskus annan puhetulvan virrata korvasta sisään ja toisesta ulos ja äiti-tyylillä vastaan mmmm.... ja niinkö? sopiviin kohtiin.

Kyllä niitä juttuja on mukavakin kuunnella. Tänään ajelin autossa 4-vuotiaan poikani kanssa. Lähdimme pihasta, ja auto heittelehti meidän naapuruston kuoppaisilla ja pölyisillä teillä ennenkuin tulimme päätielle. Naapurustomme on lähellä bazaaria, ja tällä tiellä voi nähdä kaikenlaista pienistä kolmipyöräisistä lavamopoista, venäläisistä rekoista ja Ladoista rattaita vetäviin aaseihin ja kärrypoikiin. Poika huomasi kaikki autot, ja alkoi luettelemaan näkemäänsä.

-"Tuo auto liikkuu, tuo auto on pysähtynyt, nuo autot odottaa liikennevaloissa..." Hän jatkoi autojen kuvailemista ja totesi sitten: "Tämä näyttää ihan kaupungilta!"

-"Tämä on kaupunki, kultaseni" kerroin ja mietin, että ehkä lapsia pitäsi käyttää ihmisten ilmoilla vähän useammin, ja päivänvalon aikaan.

-"Onko tämä pääkaupunki?"

Olin oikein otettu nelivuotiaan tietotaidoista. Siis tietää, että mailla on pääkaupungit ja kaikki. Me ollaan matkusteltu niin paljon, että varmaan pienessä mielessä menee kaupungit ja maat sekaisin.

-"Ei, tämän maan pääkaupunki on Hulabaloo ja tämä meidän kaupungin nimi on Kuumaa".

-"Ai." (Hänellä on aivan hellyyttävän ihana tapa sanoa "ai", kun oivaltaa jonkin asian.) Sitten vähän ajan päästä pienet aivot raksuttivat taas esille kysymyksen.

-"Onko tämä meidän kaupunki sitten jalkakaupunki?"

Voi miten äidin päivä piristyi!