Syitä rakastua Afrikkaan

(Leijonan tassunjälki)

Elämämme ensimmäinen matka Afrikan mantereelle.  Koko perhe oli innoissaan tästä mahdollisuudesta, ja se tuntui sellaiselta once in a lifetime-kokemukselta!  Afrikka pitää kokea paikan päällä, se on kokemus, joka ei kuvien tai filmien kautta välity.

En ihmettele, että Afrikassa käyneet rakastuvat tähän maanosaan.  Meidän vaikutelmat on vain yhdestä maasta, Keniasta, mutta tässä lista asioista, joista tykkäsin todella paljon.

1. Raikas ilma.  Heti Nairobin lentokentällä kun kävelimme koneesta bussiin, vaikka ilma oli afrikkamaisen lämmin, se oli raikas ja hyväntuoksuinen.  Samaan kiinnitin huomiota Mombasan kentällä, jossa merituuli puhaltelee. 

2. Auringonpaiste.  Onhan siellä kuuma, mutta se kirkkaus ja hyvänolon tunne!

3. Värikylläisyys.  Kaikki on saturoitunutta.  Ihmisillä on värikkäät, kuviolliset vaatteet, multa on punaista, luonto rehevän vihreää nyt sateiden aikaan, kukkia on kaikenvärisiä ja eläimet juhlivat mitä ihmeellisimmissä kuvioissa ja väriessä.

4. Rento ja välitön käytös.  Tanssi, eloisuus ja asioiden selvittäminen keskustelemalla ja neuvottelemalla on osa kulttuuria.

5.  Isot plussat Kenialle, joka kieltää muovipussien käytön maassa!  Kuulimme tästä vasta, kun olimme matkan puolivälissä, joten piilottelimme kenkien ympärillä olevat muovipussit matkalaukun pohjalle.  Mutta ei niitä kentällä kukaan tarkistanut.  Kaupoissa tarjoittiin ohuita kangaspusseja ja matkamuistot käärittiin sanomalehtiin ja paperipusseihin.  Olin todella vaikuttunut tästä sitoumuksesta.

6.  Mielenkiintoinen ruoka ja kasapäin hedelmiä.  Enpä ollut myöskään ajatellut, että Keniassa on suuri ryhmä etnisiä intialaisia, joten intialaista ruokaa tarjottiin joka buffetpöydässä.  Myöskin brittiläinen vaikutus näkyi, ja päätin, että nyt meidänkin pitää alkaa tarjoilemaan lämmin "budding" joka aterian päätteeksi!

7.  Eläimet.  Kahden yön Safari keskellä kansallispuistoa oli meidän perheen matkan huipennus.  Meillä oli asialleen antautunut kuski, joka teki parhaansa, että näemme kaikkea jännää (kuvia seuraa!).

Jokaisella näistä kivoista jutuista on tietenkin myös varjopuolensa.  Ilma oli ihana, mutta kosteus sai hiukset pörhistymään ja kiharoitumaan...mikä on toisaalta kivaa :) 

Muovipussit on pannassa, mutta muuta roskaa ja muovipulloja lojuu joka paikassa.  Suomalaisella pullonkeräyksellä olisi tilausta, ihan ympäri maailmaa!

Ja välitön, rento käytös on ystävällistä, mutta rantojen turistikauppiaat oli tosi rasittavia.  Ei kiitos, en halua, että myyt minulle nyt yhtään mitäään.  Samoin turistihinnat sai veren kiehumaan.  Täällä Keski-Aasiassakin voi hinnasta neuvotella, mutta siellä ne turistihinnat oli aika törkeitä.

Tässä autossa saa seisoa! 

Perheenä matkustaminen on kivaa.  Pidämme kaikki eläimistä, joten safari-seikkailu eläinten pongaamisineen ja valokuvien ottamisineen tosi hienoa.  Kaikki maistelevat kiinnostuneina uusia makuja, vaikka vanhat suosikit pitävätkin pintansa.  Lapset ovat sen verran isompia, että matkalla voi olla miltei huoleti.  Tietysti osa väsyi ja osalla oli huono olo aina välillä, mutta kaiken kaikkiaan meidän lapset on osaavia matkaajia!

Kesä Keski-Aasiassa

Vietämme pitkästä aikaa koko kesän Keski-Aasiassa.   Etukäteen vähän pelkäsimme kuumaa kesää, mutta pärjäsimmehän viime kesänäkin Suomen helteissä kärvistellessä.  Onneksi kotona on ilmatointilaitteet (autossa taasen ei ole).  Kevät oli pitkä ja viileä ja vielä kesäkuussakin ripotteli vettä.  Nyt ollaan kai normaaleissa kesälukemissa, ulkona on varjossa +35 astetta.

Ylläolevan leipäkuvan oltin eräältä vierailulta.  Tässä talossa ei ollut ilmastointia, ja selkä oli märkänä koko vierailun ajan.  Siihenkin tottuu, eikä se vaivaa suuremmin, kun vain istutaan pöytäliinan ympärillä.  

Pian leipien ympärille tuotiin teetä, kakkuja, keksejä ja karkkeja, sekä sesongin hedelmiä: melonia.  Meloni onkin aivan ihana kesähedelmä, mehukas ja kevyt!  Lopuksi vielä ruokaa, joka tällä kertaa oli pastettuja perunoita ja lihaa tomaattisalaatin kera, joka on yleinen vierasruoka silloin kun vieraat tulevat yllättäen kylään.  

Olemme miettineet mitä kivaa tehdä kesälomalla lasten kanssa.  Kesän alussa kävimme vuorikiipeilemässä mahtavissa maisemissa.  Se oli ihan oikeaa kiipeily-kiipeilyä, jossa köyden varmistamana saa kipittää vuorenseinämää ylös ja alas.  Yläkuvan pieni valkoinen neliö kuvan keskiosassa on meidän leiripaikan varjokangas.  Sinipaitainen mies kuvan vasemmassa alareunassa antaa vähän perspektiiviä mittasuhteisiin.  

Minäkin kiipesin, tottakai, mutta yksi kerta riitti.  Ei tule tästä minulle harrastusta, mutta lapsia kannustan mielelläni kaikenlaiseen ulkoilmareippailuun.  

Paluumatkalla lepotauon aikana metsästin näitä kultasiipiä kännykän kameralla.  Unohdin ottaa järkkärin mukaan, mutta kyllä nämäkin kuvat on ihan meneviä.  Kivasti näkyy tuo perhosen kiharainen kärsä! 

Meillä on nyt kaksi teiniä, kun juhannuspoikamme täytti 13-vuotta.  Synttäripäivänä hän vei naapurin pojat uimaan läheiseen ulkoilma-altaaseen, jossa on myös monta liukumäkeä.  Kaksi tuntiaa altailla oli hyvä annos touhuilua 15 pojalle! 

Mutta kivaa on myös vain loikoilla kotosalla.  Joskus istumme kaikki nenä kirjassa.  Minulla on kesken Taru sormusten herrasta-kirja englannin kielellä, joten keskipäivän kuumimmat hetket menee kivasti sen parissa.   

Iltakävelyt koirien kanssa (jätskin voimalla) tai vain piha-altaassa polskutteleminen on kelpoa kesäpuuhaa.  

On myös kiva käyttää aikaa kaappien perkaamiseen,  kun on aikaa.  Kerrankin kun on lomaa kotona, ehtii tekemään tällaisia ylimääräisia projekteja.  Mikä tietenkin lasten mielestä on ihan turhaa hommaa, mutta minä tykkään!  

Kevään kiihkeyttä

Keväällä riittää kaikenlaista.  Luonto kohisee kasvussaan ja meillä on koti täynnä tohinaa.

Kuvan nappaisin erään opiskelupaikan eteisestä.  Kivasti näkyy kansainvälisyys täälläkin, vaikka enpä osaa tuota maailmanpyörää kartalle laittaa. Mikähän se on?

Lapset ahkeroivat (vanhempien lempeän painostuksen avulla) koulutehtävien kimpussa.  Viikko vielä virallisia Suomi-koulun juttuja, joiden on pakko olla valmiina ja sitten jatkamme omia opiskeluja vielä viikon verran. 

Kaksi kissaäitiä hoitelee lapsiaan.  Todella ikävää on, että eräs kissanpennuista menehtyi eräänä yönä ilmeisesti katukissan kynsissä.  Onneksi muut viisi kissanpentua tuovat lohtua ja iloa hassuine touhuineen - ovat ne kyllä aivan todella suloisia otuksia.  Toinen emoista on päättänyt, että vain sauna kelpaa hänen lapsilleen.  Tämän illan saunomisen ajaksi se piti lukita pentuineen puutarhavajaan.

Jääkiekonkin parissa saatiin syke nousemaan.  Meillä on tsekkiläisiä vieraita, jotka ovat puhelimet kourassa seuranneet tilanteita kaukalossa ja tartuttaneet kiekkokuumetta meillekin.  Suomen voitto tarkoittaa, että finaalissa voi olla vastassa Tsekki...se selviää tänä yönä.  Ehkä onkin maailmanrauhan kannalta hyvä, että vieraamme ovat poistuneet ennen finaalipeliä!

Elämä on siis tällä hetkellä oikein täyttä ja mielenkiintoista.  Yritän saada kaksi mekkoa teetettyä seuraavaksi ja sehän meinaa jälleen jännitysnäytelmää.  Tällä kertaa otan kyllä teillekin kuvia, kun olette pyytäneet. 

Ensimmäiset rakeet

Tämä kevät on ollut hieno!  Siis siinä mielessä, että ilmat ovat olleet suhteellisen viileitä ja sateisia pitkään.  Eilen koimme hienon kevätmyrskyn: ensin vähän ripotteli, mutta sitten aukenivat taivaan akkunat ja alas syöksyi rakeita ja kiivas vesisade.  Kuvassa näkyy kuinka rännit eivät ehtineet vetää, vaan vettä purskusi niiden sivusta alas.

Olen nauttinut puutarhasta ja muutenkin pihalla puuhailusta.  Vähän kauhulla odotan kesää, koska muistini mukaan lämpötila on sellaisissa lukemissa koko ajan, että ei mieli tee ollenkaan pihalle puuhailemaan.  Tämä on pitkästä aikaa kesä, jonka olemme ihan täällä Keski-Aasian kodissa.

Radiohiljaisuus johtuu tietokoneen "päivityksistä" ja muusta elämästä.  Mutta nyt olen taas langoilla, joten ei kun kirjoittelemaan.  Instagramissahan olen julkaissut kuvia ja minut löytää nimellä centralasianliving.  Se on julkinen tili, joten ei kun vaan seurailemaan.  Seuraavaksi taidan esitellä meidän kissanpennut! 


Wonderful spring storm yesterday with rain and hail.  It has been such a nice and relatively cool spring.  I am a bit worried about the next summer temperatures.  I love gardening, but it will be hot.  It has been a while since we spent the summer here.  

I have been more quiet here due to some "updates" on my computer and also just a full life.  You can see my photos at Instagram though, follow my account centralasianliving. I will introduce our kittens there next! 

Pölyinen piknik - A Dusty Picnic

Ilmat ovat viilenneet ja pääsemme taas vuorille seikkailemaan.  Syksyllähän täällä on pölyistä ja lämmintä, mutta on näissäkin maisemissa oma viehätyksensä.  Päätimme ajella tavallisen retkipaikkamme ohi nähdäksemme mitä sieltä löytyy.  Lapset valittivat, kun eivät päässeet Krokotiilivuorelle ja käännyimme pian takaisin tuttuihin maisemiin.  Nappasin ylläolevan kuvan autosta....vuoret ovat tällä kohtaa kauniin punertavia, mikä ei tullut tässä kuvassa kyllä niin hienosti esiin.   

Tällaiset maisemat ovat palkkana, kun jaksaa tallustaa ylämäkeen.   

Rakastan näitä värivaihteluita vuorien seinämissä.  Minulla oli kamerakin mukana, mutta olinkin jättänyt muistikortin tietokoneelle.  Piti siis tyytyä napsimaan kännykällä kuvia.  

Otimme ensimmäistä kertaa kahvipannun mukaan piknikille.  Nakkeja varten olimme ottaneet mukaan polttopuuta.  Keräsimme maastosta kuivia tikkuja ja saimme nopeasti veden kiehumaan.  Lapset joivat kaakaota.  Istuimme kallionseinämän varjossa, jossa alkoi tulla jo vähän viileä eväiden syönnin jälkeen.  

Evästauon jälkeen lapset makasivat kuin liskot kuumilla kivillä ruokaansa sulattelemassa.  Joillakin oli mukana kirja tai piirrustusvihko ja hetken ajan oli ihan hiljaista. 

Koiria emme yleensä ota mukaan, mutta tällä kertaa halusin nauttia retkestä karvaturrien kanssa.  Ne eivät pidä automatkoista, mutta selvisivät oksentamatta perille saakka.  Vuorilla ne nuuskuttelivat siellä täällä, mutta pysyivät koko ajan meitä lähellä.  Onneksi, en halunnut mitään lampaidenjahtaushetkiä kyllä tänä päivänä kokea.  

Kyllä se yksi viikonloppupäivä näitä maisemia ihastellessa sujuu!  

Seurana meillä oli muutama vuohi, liskoja sekä ylhäällä liitelevä haukka.  Oikein rentouttavaa!  Yleensä nautimme vuoriretkistä ystävien kanssa, mutta tällä kertaa oman perheen seura oli juuri sitä, mitä kaipasin.    

One weekend morning we packed our car with kids, dogs and a picnic basket and headed for the hills.  The weather has cooled down quite a bit and it is once more enjoyable to walk under the sun.  We enjoyed a hike, kids were digging up treasures from the hillsides and then we found a shady spot for our bonfire and picnic. 

 Our dogs enjoyed the freedom, but stayed close by.  They kept on going between us, making sure everyone was ok.  After the picnic, the kids found hot rocks to lay on and they looked like little lizards laying in the sun with their books and notebooks.  

The views are definitely worth the trip! We only saw few goats, lizards and a hawk up there.  Perfectly peaceful...I love going up there with friends, but this family trip was what I was needing on that day.   

Keski-Aasiasta nykyajalle

Teinien kanssa - With teenagers  :)

Olen yrittänyt vältellä sosiaalista mediaa, koska pelkään imeytyväni sinne uppeluksiin saakka.  Mutta meillä on nyt kotona teini!  Viime kesänä teini kerjäsi itselleen Instagram-tilin, jotta voi pitää yhteyttä ystäviinsä ympäri maailmaa.  Suostuimme siihen, ja tiesimme, että nyt meidänkin pitää ottaa oma tontti Instagramiin, että saa pitää lasta silmällä.

Teini muuttui siis heti lapseksi, kun keskustelemme vanhempina asiasta. 

Mutta minut siis löytää Instagramista nimellä Centralasianliving.  Jaan kuvia Keski-Aasian kauneudesta.  Ensi viikolla pääsen käymään vuoristoisella alueella, joten näytän teillekin upeita maisemia! 

Tällä hetkellä tili on avoin kaikille, mutta mietin sen sulkemista jossain vaiheessa.  Millaisia kokemuksia teillä on tästä?  Kumpi sinulla on? 


In English:
From Central Asian living to present day living. Having a teenager in the house has forced us to move to a new area in social media.  She wanted an Instagram account to keep in touch with friends around the world.  Of course we as parents need to be there when our child is concerned.  And thus the teenager turns into a child in our speech!  

You can find me in Instagram at Centralasianliving. Next week I will visit a mountainous area and will share the beauty of Central Asian nature there! 

Suruaika

Vaikka läheisen poismeno ei olisikaan yllätys, on se aina surullista.

Anoppini siirtyi ajasta ikuisuuteen.  Kuulimme etukäteen, että äiti nukkui paljon eikä enää puhunut moneen päivään.  Pitkäaikainen sairaus oli jo tehnyt työtään.

Pari päivää sitten hän ei enää herännyt. 



Etsimme liput ja matkustamme pian kohti Yhdysvaltoja. 

Ajatuksissa on ollut tietenkin hänen elämänsä, joka oli hyvä, pitkä elämä.  Olen myös pohtinut sitä, miten ulkomailla asuessa emme ole voineet luoda niin läheisiä suhteita, kuin siinä vieressä asuessa olisimme.  Puhelut ja vierailut eivät vain ole sama asia.  Tällaiseen työhön liittyy aina omat uhrauksensa ja tämä on yksi suurimmista. 

Onneksi vietimme viime kesänä siellä koko kesäloman.  Siltä ajalta jäi paljon muistoja, kun anoppi oli vielä kuitenkin hereillä ja hänen kanssaan pystyi hiukan jopa keskustelemaan. 

Paljon on muistoja muiltakin ajoilta.  Valokuvia olemme lasten kanssa katselleet ja kertoneet hauskoja tapahtumia anopin lapsuudesta ja mieheni lapsuudesta. 



Näihin päiviin liittyy nyt monenlaista järjestelyä.  Matkaan liittyvät pakkaukset ja lasten koulun miettiminen, sekä vaatteiden suunnittelut (pukeudutaanko siellä kokomustiin vai onko rennompaa?), sekä kodin jättäminen ystävien käsiin on vienyt ajatukset ja energian.  Täällä olevien ystävien kanssa puhuminen on ollut myös tärkeä osa prosessia. 

Uskon, että todellisesti sureminen iskee kuitenkin sitten siellä tutussa kodissa, jossa anoppi ei enää ole.

Poimin eilen puutarhasta ihanan suuria, tuoksuvia ruusuja.  Anoppilassa oli aina niin kaunis puutarha ja ruusuja oli kaikista eniten.  Niitä poimimme siellä viime kesänä päivittäin ja toimme anopin istuimen ja vuoteen viereen häntä ilahduttamaan.  Nämä ruusut ovat nyt sitten hänen muistokseen huoneessamme. 

Eivät ole ns. suruväriä eli valkoista, mutta suruammekin reunustaa ihana jälleennäkemisen toivo. 

---ja kukkien lehdissä on ihan oikeaa Keski-Aasian pölyä, jota ei edes parin päivän sateet saa pyyhittyä pois. 

Mamma juoksee

Olen löytänyt itsestäni aivan uusia piirteitä.  Olen nimittäin aloittanut juoksemisen.




En tykkää juoksemisesta.  En ole koskaan tykännyt, enkä nytkään juokse juoksemisen ilosta. Aloitin tämän juoksuharrastukseni ihan vahingossa.

Juokseminen on hitaiden muutosten tulos.

Olemme zumbailleet tässä talven aikana noin kaksi kertaa viikossa.  Zumba on todella kivaa, erityisesti ystävien seurassa.  Useimmiten siellä on leveät hymyt naamalla jopa niiden raaimpien tanssikuvioiden ajan.  Zumban parissa on varmasti peruskunto noussut. 

Helmikuussa eräs ystävä kertoi, kuinka juoksee kahtena aamuna, pitää päivän tauon ja taas juoksee kahten aamuna.  Se jäi takaraivoon malliksi kuinka säännöllisesti voisin liikuntaa harrastaa.  Mutta juokseminen - en tykkää läähättää veren maku suussa jotain mäkeä ylös, minusta ei kyllä mitenkään ole sellaiseen itsensä äärimmilleen vetämis-tyyliseen urheiluun.  Luovutan mielelläni jo ennen kuin tähdet vilkkuvat silmissä.

En siis aikonut ollenkaan aloittaa juoksemista.  Kun hyppäsin helmikuussa juoksumatolle, tavoitteena oli reippaat kävelylenkit.  Ihan testausmielessä päätin juosta 5 minuuttia.  Sehän sujui niin keveästi, että juoksinkin suoraan 10 minuttia.  Ihan ennenkuulumatonta!

Seuraavan kerran juoksin 15 minuttia, sitten 20, sitten 25 ja sitten päätin, että kyllä se pitää se 30 minuuttia jaksaa juosta.

Ja niinpä minä juoksen.  30 minuuttia kerrallaan.  Ihan älytöntä.

Yksin lasten kanssa - loppuhuipennus

Koska kirjoitan tätä, tiedätte, että selvisin hengissä yksin lasten kanssa kolmisen viikkoa.  Tavoitteena ei kuitenkaan ollut pelkkä selviäminen, vaan sellainen lupsakka Maija Poppasmainen asenne.  Tiedän entuudesta, että joskus pinna kiristyy ja tekee mieli heittää lapset kadulle ja lukita ovet.

Tällä kertaa ystävät kommentoivat, miten rennosti porskutin menemään.  Voin tunnustaa, että kehitystä on tapahtunut.  Rento porskutus ei kyllä muinoin ollut mielessäkään, kun "tarjottiin" mahdollisuutta olla yksin viikko kaksivuotiaan ja aamuvirkun vauvan kanssa.  Ehei, silloin sai mies sanoa ei kiitos koulutukselle.

Nyt lapsia on neljä, eikä kiristänyt päätä.  Mutta meillä ei olekaan yhtään vaippaikäistä ja siinä on suuri ero.  Kaikki osaavat pukea tai jos eivät osaisikaan niin haluavat pukea itse (okei, anna mennä), vessassa ei tarvitse auttaa kuin yhtä, saan nukkua suurin piirtein yöt läpeensä ja tarpeen tullessa lapset saavat itse napattua välipalan.  Helpottanut on!

No niin.  Viimeiselle viikonlopulle olin suunnitellut retkeä lasten kanssa.  Halusin luoda muistoja ajasta, jolloin olimme yhdessä.  Päätin, että ajan vuorille ja siellä seikkailemme ehkä jopa nakkipaketin ja tulentekovälineiden kanssa.  Minusta se oli oikein rentouttava ajatus.  Myöhemmin eräs ystävätär kertoi, ettei hänellä kantti kestäisi viedä yksin kolmea vilkasta lasta sinne vuorille tipahtelemaan rotkoihin.  Hmmm....  Mutta kuinkas ollakaan, satoi vettä.  Suunnitelma B?

Samainen ystävä, joka oli ottanut lapset kotiinsa viideksi tunniksi eräänä iltana, kysyi, haluaisinko taas omaa aikaa.  En kuitenkaan kokenut tarvitsevani yksinäisyyttä, joten kutsuin heidät meille leikkimään.  Hetken kuluttua ystävä lähetti viestin: hänen miehensä olisi valmis lämmittämään meille saunan (että pääsee sinne itse, kyllä minä tiedän!), jospa he tulisivat koko poppoo meille.  Siitä vain! Samalla hoituisi kylppärin siivous:

Päätin hyödyntää miesvoimaa  ja pyysin heitä apuun lastenhuoneen vaatekaapin siirtämisessä.  Oma mieheni vihaa huonekalujen siirtämistä, joten ajattelin saada tämän pikku asian alta pois ennen kotiinpaluuta.

Huonekalujen siirto on alkusoittoa "muutosten tuulille".  Kerroin lapsille vain, että muutosten tuulet alkavat puhaltelemaan kotona myöhemmin, mutten paljastanut mitään muuta.  En saisi muuten hetken rauhaa kyselyiltä ja ehdotuksilta.  Siitä syystä en kertonut vielä täällä blogissakaan muutosten tuulista, mutta nyt näyttää, että tällä viikolla on jo jotain näytettävää - en viitsinyt teitäkään kiusata vihjailuilla muutoksista, joita ei sitten näytetä viikkokausiin.  On ollut vähän tuuliajolla tämä blogi...

Yksin ollessa oli ihan pakko opetella eräs asia, joka on tähän mennessä ollut täysin mieheni hoiteissa: amerikkalaiset pannukakut lauantai-aamuna.  Löysin netistä helpohkon reseptin, ja paistoin pannukakut tosi suuriksi.  Nyt lapset haluavat, että äiti tekee pannukakut tästä eteenpäin.  En ole valmis näin suuriin sitoumuksiin, joten opetin 10-vuotiaalle pojalle pannukakkujen teon.  Onnistui!  Hän sitten paisteli vieraillekin amerikkalaisia pannukakkuja, vaikkakin välipalaksi.

Kunhan esittelen muutosten tuulien tuloksia, niin saan varmasti sitten reseptinkin tänne niille, joita kiinnostaa.

Yksi vinkki muuten neljän lapsen äidiltä:

Vauvojen kosteuspyyhkeet vai mitä ne nyt onkaan.  Ostan niitä vieläkin, vaikka vauvoja ei olekaan.  Niillä on monta hyvää käyttöä, erityisesti:

-pikainen pölyjen pyyhintä, likainen lappu roskiin vain

- äidin aamupesut: kainalot raikkaaksi koska suihkuun ei ehdi

- lisäapu kun viimeistelet lapsen vessassa käynnin

- raikastat maton koiran oksennuksen pyyhkimisen jälkeen (tänään viimeksi)

-reissussa lasten käsien "pesu", aina tarpeen

- kuivuneen nuhanenän putsaaminen.

Tuli muuten mieleen tuosta suihkuun ehtimisestä.  Kun mies tuli kotiin, hän ehdotti kerran aamulla, että menen suihkuun, ennenkuin hän lähtee töihin, koska lapset.  Minä valistin, että kävin usean kerran suihkussa hänen miltei kolmen viikon poissolon aikana ja (gasp!) joillakin kerroilla kaikki lapset olivat hereillä!  Että ei sitä ihan lasten ehdoilla eletä.  (Vauvan voi aina ottaa auton turvaistuimessa suihkuyleisöksi :) 

Oli hetkiä, jolloin kaipasin toista aikuista kotiin:





Okei, okei, voin kuunnella kertomusta, jos minulta odotetaan vain nyökkäyksiä silloin tällöin.  Eppu on kova puhumaan ja tykkäää pohtia eri asioita ja kyselee kaikenlaista.  Esim. aamupalalla Eppu kysyy, miksi korva on pään sisällä (olen joskus kertonut, että kuuloluut on siellä).  Sitten hän miettii, mitä ihmisen sisällä on.  Ihmeellisen ruumiimme myötä hän sitten kysyi: miksi on ihminen?  Nii-in.

Joskus kysymykset on tosi teknisiä tai avaruuteen liittyviä.  Tällaisissa tilanteissa on tosi kiva lähettää lapset iskän luokse kyselemään.



Viimeinen päivä ennen isin kotiinpaluuta oli äitimäisesti suuri siivouspäivä.  Lapsethan olivat tapansa mukaan innolla mukana (ei) ja minua hermostutti koko kämppä.  Loogisesti tiedän, että mies ei välitä kuinka täydellisen siisti koti on kun hän sinne astuu - lämmin ruoka tai joku leivonnainen olisi paljon mieluisampi.  Minä taas tykkään siististä kodista, aina sitä jotain leivän päälle löytää.

Meillä on yksi perinne, jolla toivotetaan matkamies takaisin kotiin.  Lapset piirtävät eteisen suureen peiliin ikkunatusseilla tervetulotekstin ja piirrustuksia.  Sen parissa tapellessa menikin sitten ne viimeiset tunnit.



No niin, eiköhän tässä ollut tarpeeksi herttaisia kuvia vanhemmuuden ihanudesta.  Minä sain palkaksi yksinhuoltajuusviikoista suklaata isot kasat :)

Seuraavaksi sitten muutosten tuulten pariin!

Yksin lasten kanssa - sairastelua!

Onnistuuko Maija Poppas-asenne kun mies on poissa lähes kolme viikkoa? No, kyllä, kun muistaa ne Maija Poppasen kaikki temput! 

Äiin äänetön käsky.  Toimii lähes aina.  

Maija Poppanen-kokeilu sai uuden käänteen kun kotiin saapui flunssa!  Esikoinen sairastui perinteisesti vuoteenomaksi kurkkukipuineen.  Kesken Dog Whisperer-sarjan Eppu alkoi oksennella.  Kylläpä meillä olikin sitten kloritin hajuinen kylppäri.  Vaikka suurin osa oksentamisesta tapahtui tässä kaakeleilla vuoratussa huoneessa, sitä olikin sitten joka paikassa.  Olisiko pitänyt odottaa, että lapsi lopettaa, ennen sinne tueksi menoa?  Suihkuverho on vielä pesemättä...

Minua ei haittaa sairaan lapsen hoitaminen.  Koen itseni tarpeelliseksi ja minusta on kivaa kantaa juotavaa, nenäliinapaketteja ja järjestellä peittoja lapsen ympärille.  On ne niin hellyyttäviä siellä reporankana maatessaan.  Vuorasin Epun sängyn vierustan pyyhkeillä (kokolattiamatto!) ja kannoin lasten kylpyammeen varuilta valmiiksi.  Onneksi ei tarvittu.  

Harmikseni sain itsekin ärsyttävän "pääkylmän" eli head coldin.  Miten on mahdollista, että nenä on 97% tukossa ja valuu solkenaan? Onneksi en saanut kuumetta enkä joutunut vuoteen omaksi, mutta puolipäällä piti elää normaalielämää ja pitää kotikoulua.  Säikyttelin lapsia tunkemalla paperia valuvaan sieraimeen.    

Huomaan valvovani iltaisin liian myöhään (myös kipeänä).  Olen yökyöpeli ja ilta on ihanan rauhaisaa aikaa vilkkaiden päivien jälkeen.  Pienet ovat nukkumassa klo 20 mennessä ja isommat lukevat tyytyväisenä kirjojansa.  Ihmeellistä! Muutamana yönä meni puoleenyöhön, mutta olen nyt taantunut tuohon 22.30 pintaan.  Tarvitsen kuitenkin 8 tuntia unta ollakseni pirteä, joten ihan ei riitä.    

Viikko sitten perjantaina sain omaa aikaa yksin kotona.  Yksi ystävä otti kaikki (!) lapset kotiinsa viideksi (!) tunniksi.  Ensimmäiset tunnit tein juuri sitä mitä halusin, ihan rauhassa. Eli luin, katson pari itseä kiinnostavaa dvd-kurssia (sain jopa jumpattua toisen aikana) ja kirjoitin.  Viimeisen tunnin vaelsin ympäri taloa odotelleen lapsia.  On se mukava tunne kun kaikki ovat taas kotona omissa sängyissään nukkumassa.   

Normaalielämä jatkuu, vaikka isi on poissa: 

Eppu heräsi yksi aamu ja ensimmäiset sanat olivat: "Milloin  isi tuo minulle zombieauton?"  Iskä siellä käy kauppoja läpi zombieautoa metsästäen. Toivottavasti vastaa Epun unelmia.

Eppu istui yksi päivä leikkihuoneen ikkunalaudalla ja ulisi lempeästi.  Eläinrakkaalla lapsella on aina jokin roolileikki menossa, joten kysyin: "Oletko sinä susi?" Vastaus oli nopea: "Ei, olen enkeli!"  

Ihana enkeli oli myös.  Kestosuosikki lasten parissa on joululaulu, jonka kertosäkeistössä lauletaan Gloo-oo-oo-oo-oo, gloo-oo-oo-oo-oo,gloo-oo-oo-oo-ooria, in exelsis Deo.  Sitä saakin ulista kauniisti.    

Muistinkin tässä vasta, että blogini ensimmäinen nimi oli:

Sopii hyvin tähän Maija Poppas-teemaan laittaa se tähän näkyviin.  

Lasten kanssa yksin - päivät 2-4

Miehen ollessa työmatkalla yritän selvitä lasten kanssa Maija Poppanen-asenteella.  Eihän tämä ensimmäinen kerta ole, mutta ennakointia, ennakointia, niin sujuu hyvin edelleenkin.  Eikö?



Mitä olen oppinut tähän mennessä?

Ehdottomasti kiinnitä huomiota ruokailuihin.  Ole lintuäiti ja keskity kantamaan ruokaa pieniin avoimina oleviin nokkiin.  Aamupala, välipala, lounas, välipala, iltaruoka, ehkä vielä iltapalakin.  Huh huh! Siivet viuhuen saa metsästää mahantäytettä!

Päivä 1 täällä

Päivä 2

Kestitin viikottaista naisten aamiaista kotonani kun olin saanut ekaluokkalaisen kouluun.  Kyllä se vaan aikuisseura on hyväksi ihmiselle!

Esikoinen eli esiteini muutti yhteisestä lastenhuoneesta pois, ja nyt se nukkuu olohuoneen lattialla.  Käyhän se tietenkin näinkin...

Päivällä alkoivat suuret hiutaleet leijua ja peittivät maan todella nopeasti.  Lähdimme kaikki ystäväperheen luo, jonne kaksi lasta oli kutsuttu yökylään.  Pari tuntia juttelin perheen äidin kanssa ja tulin sitten kahden pienen kanssa kotiin.  Matkalla pysähdyin ostamaan maitoa, kefiriä ja lapsille elokuvailtaa varten herkkuja.  Jätin auton käyntiin kaupan eteen, mutta jouduinkin odottamaan, että kaupan myyjä sai nurkassa viettämänsä rukoushetken valmiiksi.  Vilkuilin ovesta autolle päin.  Omassa naapurustossa on ihan turvallista, joten en pelännyt, että joku olisi napannut auton ja lapset.

Kotiin palatessa tajusin, että kännykkä oli jäänyt ystäväperheeseen. Ääk!  Onneksi kotona oli ylimääräinen toimiva puhelin.

Pikainen iltaruoka taskulampun valossa (sähkökatko) ja pienet valitsivat Mansikka Marjan elokuvakseen.  Vietin iltaa äitimäisesti järjestelemällä taloa ohjelman ajan ja peittelin sitten lapsukaiset nukkumaan.




Olin kuitenkin enemmän MP-tyylillä.  :)

Päivä 3

Luminen aamu sai lapset nauttimaan lumileikeistä ennen aamupalaa.  Alaska, koirahuligaanimme, repi silmien välttäessä lumiukon maan tasalle, ja pienen suruajan jälkeen lapset rakensivat uuden ja entistä isomman.  

Kahden nuorimman kanssa oli kuin aika olisi kulkenut taaksepäin! Oli helppoa olla Maija Poppanen.  Tein kaakaota ja lounaaksi paistoin kanamunaa ja kinkkua leivän väliin.  Kutsuin sitä Dr. Seussin kirjan mukaan "Green Eggs and Ham" leiväksi, and Eppu toisteli joka haukkauksen välissä "green eggs and ham, green eggs and ham".  Oli kyllä hyvä voileipä, vaikka itse sanonkin!

Pienillä oli tosi kiva kotileikki.  Olin posteljooni, joka toi välillä paketin, sitten välipalalautasen ja vielä kirjeen.  Sain vastauskirjeessä kutsun kylään ja kävin kahvilla. Olisihan se voinut mennä toisinkin...



Äidin päikkärihetki ei ollut ehkä paras mahdollinen idea, mutta olin väsynyt!  Olin asettanut lapset askartelemaan lumiukkoja.  Dun dun, dun dun - sakset! Nelivuotias Eppu leikkasi hiuksiinsa siistin loven keskelle päälakea.  Hiusten saksiminen on kuin se kielen laittaiminen metalliin pakkasella: se on pakko jokaisen lapsen tehdä.

Eppu ja Prinsessainen olivat tehneet leikkihuoneen lattialle ison siskonpedin ja annoin luvan nukkua siinä.  Kyllähän sitä kähinää piti kuunnella vähän pitempään kuin tavallista, mutta viikonloppuna ei niin haittane.

Katsoin isojen lasten kanssa Cecar Millanin koirankoulutussarjaa.  Kyllä sitä huligaanista vielä kunnon koira saadaan!   Grrr.

Kolmantena päivänä loppui Nutella.

Päivä 4

Kello kaksi yöllä kuulen hätäistä huutoa: äitiiii!!! äitiii!!! Täysin tokkurassa horjun siskonpedin ääreen.
- Mitä nyt, Eppu?
- Sukka tippui jalasta!  Ääää-ääää!

Hammasta yhteen purren metsästän vihreän villasukan peittojen alta ja vedän sen mahdollisimman ylös.  Tämä hetki ei ole loogisen päättelyn hetki.

Aamulla kuuluu sama huuto vessasta, mutta tällä kertaa totean kylmästi, että ota se toinenkin sukka sitten pois.  Onhan kello jo 7, aika herätä.



Päivän kohokohta on mäenlasku vuorilla.  Ja puhelu mummin kanssa.
Opetus: jos iltarutiinit ovat sujuneet erinomaisesti ja olet napsauttamassa valoja kiinni vähän etuajassa, se tarkoittaa sitä, että ekaluokkalainen on unohtanut tehdä läksynsä.  Eikun uusiksi.

Kauniit kynnet - pretty nails

Kynnet on se viimeinen asia, jotka saa multa huomiota.  Yleensä en käytä kynsilakkoja, koska elämä on tässä vaiheessa vielä sen verran käsityötä vaativaa, että lakkaan tulisi kolhuja jo ensimmäisen päivän iltaan mennessä. 

Joskus on kuitenkin mukava, että kädetkin on laitettu juhlia varten.  Mutta miten ne laittaa, kun pitää laittaa valmiiksi neljä lasta, oma itsensä ja sitten ollaan jo myöhässä?  Ei ole jäänyt yhteen se kerta, kun jo autossa ollaan jonnekin matkalla ja sudin jotain kevytlakkaa kynsiin.  Joka sitten rapisee pian pois. 

Olen aina välillä käynyt laittauttamassa kynnet eli siis manikyyrissä pääkaupungissa.  Siellä on pari hoitolaa, jossa kynnet saa hygieenisesti laitettua ja yleensä nämä käynnit liittyy muutenkin viikonloppureissuihin, juhliin tai ehkä työjuttuihin - siis ei arkipäivään.  

Syksyllä olin menossa ystävän kanssa pääkaupunkiin yhteen tapaamiseen ja hän suunnitteli itselleen hiustenleikkuun ja värjäyksen samalle päivälle.  Koska hoitolassa pitäisi siis odottaa monta tuntia, varasin itselleni manikyyrin.  Tällä kertaa kokeilin ensimmäistä kertaa geelikynsiä!  

Ta-daa!  Tykkäsin tosi paljon tuloksesta!  Kynnet on niin sileän tuntuiset ja lakan väri on aivan ihana. Istuin ihastelemassa kynsiäni kun odottelin ystävääni :) 

Kahdessa alakuvassa on kynnet pari päivää niiden laiton jälkeen.  Harmi kyllä olin napsinut kynnet aika lyhyeksi, koska unohdin, että olin menossa manikyyriin.  Olisi ollut kiva saada vähän pituutta näihin geelikynsiin, eikä hoitolassa tarjottu mitään pitennyksiä.  

Kahdessa yläkuvassa on kynnet tasan kaksi viikkoa alakuvien ottamisen jälkeen. 

Kuten huomaa, geeli ei lohkeile eikä kolhiudu - näillä kynsillä on pesty lapsia, pyyhitty pölyjä, tiskattu kuusihenkisen perheen tiskejä (meillä ei ole tiskikonetta), möyhitty puutarhassa ja muutenkin eletty ihan tavallista elämää.  Kynnen oma kasvu antaa aiheen joko lisätät geeliä kynnen juureen, tai poistaa geelit.

Mitenkähän ne poistetaan?  Mulla on vielä geelit noissa kynnen päissä, kolme viikkoa niiden laiton jälkeen.  No, ei täällä kukaan niitä katsele...

Suosittelen geelikynsien laittoa, jos haluat, että lakka pysyy kauniina monta päivää.  Liian aikaisin niitä ei kannata laittauttaa, koska kasvaahan se kynsi.  Ranskalainen manikyyri armahtaisi kasvun näkymistä varmasti parhaiten.  Mutta kiva oli tämäkin kokea.  Hinta on täällä noin 10 euroa.  Oletko geelikynsien fani?  

p.s. vieläkin olen vähän järkyttynyt siitä, että bloggailen kynsistä!  :)  Oi tätä pinnallisuutta!  

In English:  I am delighted to experience a gel manicure for the first time in my life.  The two bottom pictures were taken couple of days after my visit to a nail studio in the capital.  The two pictures on the top are exactly two weeks after the first pictures.  Gel manicure is smooth, shiny and pretty and stays nice for ever!  You just need to decide what to do after the nails have grown long...