Ruokakaapilla ja kaupoilla

Jokapäiväisen leivän pöytään saaminen on ihan oma työnsä täällä Keski-Aasiassa.  Kesä Suomessa oli niin huoleton, grillasimme, söimme valmisruokaa ja ne pari kertaa kun tein ruokaa, se oli niin helppoa.  En oikein osaa selittääkään mistä se johtuu. 

Olen juuri tekemässä ruokalistaa, koska löysin itseni taas tuijottamassa ruokakaappiin päivällisajan lähentyessä.  En ole jaksanut olla luova keittiössä, ja jopa riisikattilan tulelle laittaminen tuntui liian vaikealta.  Ajattelin, että ruokalista ehkä auttaa illallisten suhteen, mutta sekään ei ole täällä niin sanottua. 

Korttelin päässä on pikku kauppa (siitä kohta lisää) ja pappa, joka myy vihanneksia.  Vihanneskojun saapuminen noin lähelle kotia muutti basaareissa käynnit kyllä täysin.  Enää ei tarvitse jokaista perunakiloa kantaa kuumuudessa ja tungoksessa.  Vihanneskojun miinuspuoli on se, että siinä todellakin on vain perustuotteita.  Perunaa, porkkanaa, sipulia, sekä kaalia tai kurpitsaa sesongin mukaan, joskus valkosipulia ja punajuuria. Hedelmistä on lähinnä omenaa.  Mitään nopeammin pilaantuvaa ei oikein ole.  Niinpä haen paprikat, yrtit, kesäkurpitsat, kurkut ja tomaatit sekä muut hedelmät vielä basaarista: 





Syömme kasvispainotteista ruokaa, käytännönkin syistä.  Lihaa myydään vain kirveellä hakatuissa kimpaleissa, kana on aina pakastekoipia tai -reisiä ellei osta valmiiksi grillattua kokonaista kanaa, joka on parhaimmillaan kuumana.  Kanafileitä löytää pääkaupungista pakasteena, mutta mitään valmiita marinoituja vaihtoehtoja ei ole.  Lihasta laittaminen on työläämpää, vaikka jauhankin kerralla yleensä 5 kiloa pakasteeseen odottamaan.     

Tässäpä muuten muutama kuva "lihatiskiltä", jossa leikkuulautana on kanto:







Pikku kaupassa on kaikkea pientä tarpeellista, paitsi että nyt ei ole koko kauppaa.  Se on remontissa, jonka pituudesta ei ole tietoa.  Niinpä haemme munat, maidot, margariinit, makaronit, riisit, teen, kahvin, öljyn ja kaiken muun vähän kauempaa.  Ei ole enää varaa olla spontaani, vaikka eivät seuraavat lähikaupatkaan kovin kaukana ole, ehkä noin 10 minuutin kävelymatkan päässä.  Lähimmät kaupat valitettavasti ovat vähän huonommin varustettuja, joten käymme nykyään kauempana kaupassa. 

Tyypillinen pikkukauppa, josta ei yleensä löydy esim. kissanruokaa, soijakastiketta tai hyvää juustoa:



Jääkaappiosasto kadulla:



Linssit ja pavut ovat mukavasti osa aterioita, mutta nyt vain pitäisi saada ne päivälisideat listalle ja alkaa noudattaa niitä.

Suomalaisittain katsottuna meillä kuluu erityisen paljon tomaattipyrettä (sitä käytetään täällä esim. keittojen mausteena), öljyä (ostamme vähintään 2 litran pulloja) ja majoneesia, joka on perheen amerikkalaisvaikutteita.  Käytetään sitä kyllä paikallisittain salaateissakin.  Viimeksi ostamamme majoneesit olivat pikkukaupassa olleet varmaan huoneenlämmössä ja maistuivat hieman oudolle, joten palautimme ne kauppaan. 

Jos paikallista maitoa saisi säännöllisesti, tekisin enemmän laatikkoja ja muuta maitopainotteista.  Ostamme litran maitopurkkeja 1,3 euron hintaan, eikä sitä oikein raaski sitten makaronilaatikkoon laittaa, koska voisin ostaa maitotädeiltä maitoa 30 sentin litrahintaan.  Jos he sitä toisivat.  Ehkä he taas saapuvat portille kolkuttamaan, kun jäätelökausi on ohi ja ihmiset eivät enää kymmeniä litroja kotijäätelön (myyntiin) tekemiseen.

Hintava (muualta tuotu) maitopurkki, jota käytän teen ja kahvin kanssa.  Paikallisessa maidossa on pieni sivumaku, josta en tykkää kuumassa juomassa. 



Itse kun tekee, saa hyvääkin.  Tässäpä naudanpaisti:




Ja tässä juustotarjotin, jonka loin syntymäpäivääni juhlistamaan.  On kiva huomata, että täälläkin on jo valikoimaa juustojen suhteen (ja joo, Valion tuotteita löytyy edelleen). 



Ehkäpä ensi ruokaviikko on jo värikkäämpi! 

Leivän päällä kermaa - miten teillä herkutellaan?

Heti alkuun semmoinen pieni seliseli, miksi en ole kirjoitellut blogiin.  Kirjoitukseni perustuu tosi paljon kuviin ja jotenkin kamera on jäänyt vaatekaappiin tänä syksynä.  Verrattuna elokuuhun, jolloin otin yli 500 valokuvaa (no okei, siinä oli yhdet isot synttärit ja häät, mutta silti), syyskuussa kuvasaldo oli 26.  Lokakuussa nolla.    

Opin kesällä siskon mieheltä, että kuvat kannattaa heti koneelle siirron jälkeen katsoa läpi ja armotta poistaa sieltä ne sekundaotokset.  Vähän kuvahamsteria hirvitti se poistonapin painallus, kun onhan se kiva katsella niitäkin kuvamuistoja, joissa silmät sojottaa mihin sattuu tai jalat on nilkoista poikki tai yhdeksän versiota lapsista liukumäessä.  Mutta lujitin itseni ja siivosin siis syyskuun 26 kuvaa ja jäljelle jäi 19.  No, niistä saan kuitenkin aihetta tähän postaukseen!  

Kirjoitin aiemmin otsikolla "Maito", miten ostamme täällä Keski-Aasiassa maidon.  

Varmasti ihan yhtä mielenkiintoista on teistä tietää miten kerma saadaan?  

Varsinkin kun mainitsin Suomessa, miten laitamme kermaa leivän päälle ja sain kommentteina ihmetystä ja hämmästelyä!

Tarina, sillä parasta tässä kermapurkissa on se tarina - wannabe-markkinoija tässä nostaa päätään - tarina siis alkaa eräästä syyspäivästä, ei tänä vuonna.  Olin lakaisemassa katua ja tapasin kaksi huivitettua keski-aasialaista mumm... Niin, kutsun heitä mummoiksi, koska ne vaatteet on juuri sellaisia tummu-vaatteita: isot kukkakuvioiset koltut ja leuan alta solmitut huivit, mutta jos kysyisin heiltä  ikää, eivät ehkä olisi paljoa yli neljänkymmenen nämä kerma-mummot.  

Yksi myyjä käveli kadulla suuri kassi käsissään ja jäi odottelemaan ystäväänsä siihen meidän portin kohdalle.  Kassin raottelu ja kaupittelu teki tehtävänsä ja päätin ostaa litran purkin kermaa, hinta on reilu kolme euroa.  

Kerma oli hyvää.  

Tosi hyvää.  En ole kokeillut vatkata sitä, eikä se kuitenkaan ole niin makeaa kuin suomalainen kerma.  Suomessa tämä maitotuotteiden maku on jotenkin ihan eri tasolla.  Tämä kerma on kuitenkin herkkua koko perheen mielestä.  Purkki muuten ei kuulu hintaan, vaihdan tyhjän purkin täyteen oston yhteydessä.     

Keski-Aasiassa kermaa laitetaan usein ruoan joukkoon, kuten keittoihin ja patoihin, joita täällä usein syödään.  Lisäksi sitä voi olla pöytäliinalla tarjolla pikku lautasilla tai kulhoissa, joista sitä voi syödä leivän kanssa dipaten.  

Juuri kun olin kameran kanssa hääräämässä kermapurkin ympärillä, joku lapsi (arvaatko kipon väristä?) halusi kylmän riisipuuron päälle kermaa:  

Tässä näkyy kerman koostumus.  Kermamummot kuulemma erottavat kerman maidosta separaattorilla.  Tekisi mieli käydä tutustumassa tähän vempaimeen siellä kotikylällä, varsinkin kun he kutsuvat kylään miltei joka kerta kun käyvät täällä myymässä.  

Eppu rakastaa kermaa.  Erään kerran ostin purkillisen kermaa ja asetin sen keittiöön tiskipöydälle siksi aikaa kun menin maksamaan.  Tein sen virheen, että mainistin pihalla olevalle taaperolle, että äiti osti kermaa.  Minulla välähti vasta liian myöhään, että nyt pitäisi juosta keittiöön.  Kerkesin jo nähdä mielessäni valkoisen sirpalesotkun keittiön lattialla ja parivuotiaan siinä keskellä, mutta Eppu olikin hyvin varovaisesti saanut ison purkin lattialle ja istui siellä lusikoimassa kermaa suoraan purkista suuhuun.  

Olen miettinyt terveellisen ruokavalion kannalta, että tässä on kyllä täyttävä välipala.  Ei mitään rasvatonta mansikkajugurttia, jossa sokerilla korvataan maun menetystä meidän lapsille.  Rehellistä kermaa ja kotikadulta ostettua tuoretta leipää.  Lapset tarvitsevat rasvaa!  :) 

Muistissani on aina eräässä köyhässä kylässä vierailu ja yöpyminen, toisessa maassa, ennen lapsia.  Aamulla perheen vanhin vaimo kantoi huoneeseemme kuumaa lampaanmaitoa ja itse tehtyä tuhtia leipää.  Kuppiin laitettiin reilusti sokeria, joka suli höyryävään maitoon.  Söimme aamiaiseksi vain maitoa ja leipää, ja olin täpötäynnä neljä tuntia sen ruokailun jälkeen.  Ihmettelin sitä niin, että se on jäänyt mieleen.  

Näin me siis herkuttelemme rasvaisella kermalla ja tuoreella leivällä, eikä tule heti nälkä suolenmutkaan naukumaan!  Miltäs tämä kuulostaa?  

Mitä syötäisiin?

Jos lapsilta kysyy mitä syötäisiin, 

vastauksena on miltei aina Shakarov.

Ei siinä, kyllä siitä tykkään minäkin.

Ensin tehdään napakka, tuhti "patir"-leipä.

Kuvio leivän pinnalle saadaan työkalulla, jossa on nauloja kauniissa muodostelmissa.  Sillä painellaan leivän pintaan, jotta se ei kohoa.  

Pääosassa on myös kirpeä, jämäkkä jugurtti, joka laimennetaan vedellä juoksevaksi.

Salaattiosaan käy ihan mikä vain vihannes.  Meillä oli nyt kurkkua, tomaattia ja pinaatinlehtiä.

Leipä revitään jugurtin joukkoon ja sekoitetaan hyvin.  

Jos leipä olisi kovin pehmeää, siitä tulisi nyt liian vetistä.  

Salaattiainekset päälle. 

Pinnalle pilkottu sipuli, jonka päälle kaadetaan kuuma öljy.  

Ei kun syömään!  

Kaalikääryleet keski-aasialaiseen tapaan

Kun jääkaapista löytyy kaali ja vähän jauhelihaa, laitetaan kaalikääryleitä.  

En olekaan niitä ikinä Suomessa tehnyt.

Tässä on keski-aasialainen versio:  

Kaalinlehdet pehmitetään kuumassa vedessä liottaen.  

Täyte, raaka riisi ja raaka jauheliha, maustettuna suolalla ja pippurilla, valmistetaan ja kääritään kaalilehden pehmeään peittoon.  Ylijäänyt täyte pujautetaan muutamaan paprikaan.  

Isossa kattilassa pehmitetään öljyssä sipulia, porkkanasuikaleita ja tomaatinpalasia. 

Keski-aasialaiseen tapaan öljyä on runsaasti.  Kaalikääryleetkin voi paistaa kevyesti pinnalta, mutta kypsennys tapahtuu (niukassa) vedessä ikäänkuin höyryttäen, kannen  alla.

Kattilassa kypsyvät samalla myös kuoritut perunat.  

Kypsennysaika on noin puoli tuntia, kunnes riisi on kypsää.   

Lapsille tyypilliseen tapaan kaalikuoret ja tyhjät paprikat jäivät pienen maistelun jälkeen lautaselle, vain esikoinen väitti rakastavansa tätä ruokaa ja haluavansa sitä lisää!  Eihän se minunkaan lempiruokaa ollut lapsena, mutta nyt jäi vain puolukkahillon kirpeys tästä makuelämyksestä puuttumaan.     

Syksyisiä hedelmiä

Täällä Keski-Aasiassa olen kiinnittänyt paremmin huomiota hedelmien ja vihannesten saannin ajankohtaisuuteen.  Kyllähän toki Suomessakin muistan, että mandariint sulostuttavat joulunaikaa tuoksullaan ja omenat kypsyvät syksyllä, mutta enpä olisi osannut kertoa milloin kirsikat ovat herkullisimmillaan!  

Muistan aina kun ensimmäisellä kielikurssillä kävimme läpi basaarin antimia, hedelmiä ja vihanneksia.  Opettaja kertoi mitä hedelmiä saa missäkin kuussa ja olin todella vaikuttunut.  Koulutettu kielenopettaja on noin hyvin jyvällä puutarhan antimista! 

Nyt ymmärrän, että miltei jokaisessa talossa on hedelmäpuita ja pieni puutarha...se on suuri osa keski-aasialaista elämänmenoa.  Ja kaikilla on sukulaisia jossain maaseutukylässä.  Jos ei itsellä ole sesongin tuotteita kasvamassa, niitä saa pussikaupalla vierailujen lopuksi mukaan.  

Pöydällä on myös aina hedelmiä kun mennään vierailulle, samoin kuin karkkeja ja pähkinöitä.  Keväällä se alkaa: mansikoista, kirsikoista ja aprikooseista, joita saa toukokuusta lähtien.  

Meillä on pihalla kolme sharon-hedelmäpuuta.  Jos olisin saanut valita, olisin istuttanut persikka- ja granaattiomenpuita (granaattiomenankukat ovat todella kauniita!), mutta nämä olivat jo kasvamassa kun muutimme.  Viime syksynä karsimme niitä aika rankasti ja saimme ihan runsaan sadon.  Päätimme poimia viimeisimmätkin hedelmät, kun ne kypsyttyään mätkähtivät kävelypolulle jättäen levitessään märän sotkun. 

Sharonit kypsyvät loka-marraskuussa.  Ne syödään sitten kun ne ovat jo hyvin pehmeitä ja ruskeita...tämä tuossa puussa oleva on vielä kova ja raaka.  Raaka sharon kuivaa suuta kummasti kun sitä syö...Levitämme ne jonnekin suojan alle kypsymään ja niitä voi sitten napsia pitkin talvea. 

Muita syksyn ihania hedelmiä ovat granaattiomenat ja ulkomailta saapuvat appelsiinit ja mandariinit.  Olen kuullut huhun, että niitä saa jo basaarista ja on alkanut suu vettymään kun mietin tuoretta appelsiinia!!!  Leivon jouluksi aina äidin reseptillä appelsiinikuivakakun ja eipä se tuorepuristettu appelsiinimehukaan ole pahaa!  Täytyy alkaa ostoslistan suunnitteluun. 

Kulinaarisia kokemuksia

Huomasittehan tuon uuden kuvakollaasin blogini yläreunassa?  Päätin lisätä siihen uudempia ja erilaisempia kuvia.  Keski-Aasia on todella mielenkiintoinen ja värikäs paikka, ja kuvien kautta olen monesti saanut välitettyä täkäläistä tunnelmaa paremmin kuin sanallisesti.

Lisäsin sinne julkisuuten myös tekstin "culinary experiences".  Sen kirjoitettuani hikoilin hetkisen epämukavasti ja mietin, miten ja millaisten kuvien ja postauksien kautta voisin oikeuttaa noinkin korkealentoisen väitteen.  

Kulinaarisia elämyksiä.

Eihän tämä mikään ruokablogi ole eikä sellaiseksi muutu.  Kototekoisia ruokia ja leivoksia julkaisen...

Mutta toisaalta nämä paikalliset ruoka-kokemukset ovat monesti sellaisia elämyksiä.  Rakastan esimerkiksi juustokuminan siementen käyttöä keski-aasialaisessa ruoassa.  sitä ripotellaan vähän joka paikaan ja tykkään kovasti kuminan mausta! Harvoin siihen Suomessa törmää.  

Jos olet käynyt meillä kylässä etkä ole saanut Oshia etkä sashlikkia, joudun pyytämään anteeksi epävieraanvaraisuuttamme!  Osh on ruokaa, jota tarjoillaan a i n a kun tulee vieraita tai on juhlia (ja söimme sitä tänään kotonakin, lasten herkkua).  

Sashlik taas on ruoka, joka yleensä onnistuu vaikuttamaan vierailijat, tulevat he sitten idästä tai lännestä.  

Sashlik eli liha-kebab on tässä kotigrillissämme kypsymässä.  Haimme valmiiksi laitetut vartaat vaki-paikastamme.  Kotona on mukavempi paistaa ja syödä...lasten kanssa ei aina jaksa lähteä ravintolaan "istumaan". 

Tarjolla on jauhelihaa (taustalla) ja nautaa.  Valkoinen kimpale keskellä on rasvaa...tiristessään se siinä pehmentää vieruskaveriakin ja makuhan on hyvä! 

Vaaleammat palat ovat kanaa.  Tällä kertaa emme ottaneet lammasta, vaikka se yleensä on taattu elämys...lammasvartaat on herkullisia!  

Kypsää on!  

Päälle ripotellaan yleensä viipaloitua sipulia tillin kera, ja lihavartaat nautitaan salaattien ja leivän kanssa. 

Herkkua ruokapöytään!  

p.s. tämä neljäs raskaus on pilannut kaikki hiiligrillikokemukset minulta...en kestä enää sitä savun makua lihassa.  Sniff...Mies lupasi, että tästä lähtien meillä on sitten kaksi grilliä, että saan myös savustamatonta grilliruokaa vaikka sitten kaasun avulla kypsennettynä.  

No, joskohan asia korjaantuisi ensi kesään mennessä? 

p.s. 2. Älkää vain kertoko appivanhemmille tätä, heillä hiiligrilliruoat ovat perheen ilo ja ylpeys ja kukaan ei varmasti kestäsi tätä totuutta!  

:) 

Tärkeä leipä

Kaipaan suomalaista leipää.

Tuliaiseksi on ihana saada ruislimppu.  

Jyrsin sitä hartaasti jokaisesta suupalasta nauttien ja lasten lautasille jättämät muruset ja palaset laitetaan talteen...yhtään ei heitetä pois! 

Oikein hyvä limppu maistuu ihan vain voin kanssa.  

Hapankorppua rouskutan voin ja juuston kanssa. 

Näkkileivän päälle juustoa ja kurkkuviipaleita. 

Tuore ruispala ja meetvurstiviipaleet.  Tai maksamakkaraa! 

Täälläkin on leipä tärkeä osa ruokavaliota.  Suurin osa tuntemistani perheistä leipoo itse leivän.  Onnellisella perheellä on oma tanduuri-uuni, jossa paistetaan kerralla paljon.  Leipä lättäistään uunin pyöreille seinille kiinni ja puun lämmössä leipä paistuu pinnalta rapeaksi.   Tanduurileivän reunat ovatkin kääntyneet vähän ylöspäin uunin muotoja mukaillen.  

Suuri ja rustiikkinen maalaisleipä

Kerrostalojen pihalla on yhteisötanduurit, joiden ympärille naiset kerääntyvät paistamaan taikinansa.  Uuni kuumennetaan yhteisistä puista ja oksista ja kaikki hyöty otetaan lämmöstä irti.  

Leipää paistetaan myös ihan tavallisissa sähköuuneissa.  Yksi leipä vie koko pellillisen tilaa ja monesti naiset katselevat televisiota odottaessaan leipien paistumista.  

Pieni, koristeltu juhlapöydän leipä

Leivän keskiosaan painetaan kukkakuvioinen painuma, jotta taikina ei tee kohotessaan kuplia leipään.  Pieniä leipiä leivotaan, kun on tulossa paljon vieraita.  Leipä on pöytäliinan perusta.  Vieraalle murretaan aina kokonaisesta leivästä palasia ja ne levitetään pöytäliinalle jokaisen ulottuville.  Niinpä kun leipä on pieni, sitä ei mene niin paljon hukkaan jos vieraalta jää syömättä.  

Paikallinen tortilla/rieska

Mutta ei leipää yleensä menekään hukkaan; sitä ei koskaan heitetä pois, vaan perhe syö myös vierailta jääneet palaset seuraavalla aterialla.  Jos leipä on mennyt vanhaksi, se annetaan kotieläimille.  Leipää ei saa laittaa roskiin eikä edes kompostiin.  

Isot rieskaa muistuttavat leivät leivotaan myös tanduurissa.  Paistamisessa on iso työ; ohut leipä kypsyy nopeasti, mutta paistajan on oltava nopea leivän kiinnittäjä ja irrottaja, jotta kädet eivät pala kuumassa uunissa.  Vaikka kotona leivän paistaa nainen, leipomoissa työn tekevät miehet.  

Leipä on monen köyhän perheen ainoa ruoka.  Teetä ja leipää tai laihaa keittoa, joka täytetään murrennetuilla leivänpalasilla.  

Kerjäläisille kelpaa kaikenlaiset jäljelle jääneet kuivat ja jopa homeiset palaset.  

Leivässä on elämä. 

Jokapäiväisestä leivästä kiitollisena...

Häähumua Keski-Aasian tyyliin

Lupasin näyttää kuvia häistä, jotka vietettiin talossamme, kunhan toivumme.  

No nyt ollaan toivuttu häistä, Joulusta ja uudesta vuodesta!  

Arki on alkanut kotikoulun merkeissä ja Joulukoristeiden pois laittamisella.

Uuden vuoden päätöksiä on tehty ja niistä sitten myöhemmin...

Mutta nyt kuvia Keski-Aasian häätouhusta. Laitan niitä muutamassa eri postauksessa, koska kuvia on paljon!

Jokainen viettää häitään tietenkin aina vähän omalla tyylillään ja perheen varallisuuden mukaan, mutta tietyt asiat on aina osa hääjuhlan viettoa.  

Miehet kokoontuvat edellisenä iltana kuorimaan ja pilkkomaan porkkanoita.  

Porkkanat menevät osh-ruokaan - perinteiseen keski-aasialaiseen ruokaan, jota tarjotaan aina ihan varmasti häissä (ja muissakin juhlissa).  

Tässä porkkanat on peitetty puuvilla-täytteisillä istumapatjoilla, jotta yöpakkanen ei pääse nipistelemään.  

Kohta saapuu kokki ja alkaa töihin.  

Sipulit on kuorittu ja pataan menossa.

Pihaan on tuotu vuokrapöydät ja tuolit - niitä ei ole vielä katettu.  Häihin kutsutaan kaikki sukulaiset, ystävät, tuttavat, työkaverit ja naapurit.  Tämä ensimmäinen tapahtuma on vain miehille ja he yleensä istuvat ulkona.  Naiset tulevat eri aikaan tai - niinkuin näissä häissä - eri päivänä. Onneksi ei satanut vettä, vaikka kylmä oli muuten!

Ruoanlaittopiste järjestettiin pihan takaosaan.  Eteen ripustettiin (suihku)verhot. Kuvassa näkyy joitain osia ruoanlaitosta: kaasupullo, öljypullo pöydällä, iso metallinen samovaari teeveden keittoa varten ja polttopuuta, jolla lämmitetään itse osh-pata.

Poikamme seuraa kokin työskentelyä.  Viiden litran öljypulloihin tehdään reiät...

 
...ja ei kun kuumentamaan.  Osh on todella öljyinen ruoka.  Maistuva, mutta öljyinen.  Huomaa 'pikku' pata.

 Porkkanat ja lihaa.

Keski-Asiassa asumisen jälkeen en enää pelkää raakaa lihaa, joka on pilkottu kirveellä epämääräisiksi palasiksi.  Huomaatko kuinka kauniin pieniksi suikaleiksi porkkanat on pilkottu?  Viiden-kuuden hengen miesporukka pilkkoi niitä kolmisen tuntia.

Padassa on lihat, sipulit, porkkanat ja kik-herneet.  Päälle lisätään vielä riisi.  Mausteina on kumina ja suola.

Pöydät on katettu ja ensimmäiset vieraat ovat saapuneet.

 
Ruoanlaittopiste eri näkökulmasta.

Valmista ruokaa käännellään, jotta saadaan pohjalla kypsyneet lihapalat ylös pilkkomista varten.

Ja ruokajuomana on - teetä!

 Lämpimästi pukeutuneita vieraita on jo piha täynnä.

Heille tarjoillaan kahden hengen lautaset pöytään. Pöydässä on myös salaattia, leipää, karkkia, pähkinöitä ja hedelmiä.

Lisää vieraita tulossa pihalle.  Miesten ateriointi kesti parisen tuntia.

Osa vieraista laitettiin isoon huoneeseen istumaan.  Lattioille, tottakai, Keski-Aasian tyyliin.  Tämä huone on yksi niistä, jotka remontoitiin häitä varten.  Huonekaluja ei tarvita, kunhan lattialla on paksut matot ja istumapatjat eli korpatsat.  Kengät jätetään huoneen ulkopuolelle.  Poislähetiessä yleensä omat kengät löytyy.  Kannattaisi ostaa kengät, jotka ovat ainutlaatuiset väriltään - tai kooltaan.  Joskus kengät pääsee vaihtumaan isoissa juhlissa.  Jotkut ovat oppineet 'piilottamaan' omat kenkänsä esimerkiksi sisälle oven viereen.

Sulhasen sukua yläkerran huoneessa, jonne on katettu pöytäliina. Sulhasen suvulle tarjottiin vähän enemmän ruokaa...kahdenlaista salaattia ja juomavaihtoehtoja.

Myös ulkokuistimme otettiin ruokailukäyttöön.  Siinä istuivat hengelliset johtajat.

...rääppiäiset! Kun vieraat ovat lähteneet pääsevät pojat pöytään herkuttelemaan.  Häät ja muutkin juhlat ovat herkkupäivä lapsille, jotka vaeltelevat pöydästä keittiöön ja taas vierashuoneisiin ja aina löytyy jotain hyvää suuhunpantavaa.

Sitten alkoi pöytien siivous ja keittiössä salaattien valmistus seuraavan päivän hääjuhlaa varten, jonne ilmestyisi se morsian ja sulhanenkin.

Seuraavaan postaukseen!