Showing posts with label kiddos. Show all posts
Showing posts with label kiddos. Show all posts

July 6, 2019

Kesä Keski-Aasiassa


Vietämme pitkästä aikaa koko kesän Keski-Aasiassa.   Etukäteen vähän pelkäsimme kuumaa kesää, mutta pärjäsimmehän viime kesänäkin Suomen helteissä kärvistellessä.  Onneksi kotona on ilmatointilaitteet (autossa taasen ei ole).  Kevät oli pitkä ja viileä ja vielä kesäkuussakin ripotteli vettä.  Nyt ollaan kai normaaleissa kesälukemissa, ulkona on varjossa +35 astetta.

Ylläolevan leipäkuvan oltin eräältä vierailulta.  Tässä talossa ei ollut ilmastointia, ja selkä oli märkänä koko vierailun ajan.  Siihenkin tottuu, eikä se vaivaa suuremmin, kun vain istutaan pöytäliinan ympärillä.  

Pian leipien ympärille tuotiin teetä, kakkuja, keksejä ja karkkeja, sekä sesongin hedelmiä: melonia.  Meloni onkin aivan ihana kesähedelmä, mehukas ja kevyt!  Lopuksi vielä ruokaa, joka tällä kertaa oli pastettuja perunoita ja lihaa tomaattisalaatin kera, joka on yleinen vierasruoka silloin kun vieraat tulevat yllättäen kylään.  



Olemme miettineet mitä kivaa tehdä kesälomalla lasten kanssa.  Kesän alussa kävimme vuorikiipeilemässä mahtavissa maisemissa.  Se oli ihan oikeaa kiipeily-kiipeilyä, jossa köyden varmistamana saa kipittää vuorenseinämää ylös ja alas.  Yläkuvan pieni valkoinen neliö kuvan keskiosassa on meidän leiripaikan varjokangas.  Sinipaitainen mies kuvan vasemmassa alareunassa antaa vähän perspektiiviä mittasuhteisiin.  


Minäkin kiipesin, tottakai, mutta yksi kerta riitti.  Ei tule tästä minulle harrastusta, mutta lapsia kannustan mielelläni kaikenlaiseen ulkoilmareippailuun.  



Paluumatkalla lepotauon aikana metsästin näitä kultasiipiä kännykän kameralla.  Unohdin ottaa järkkärin mukaan, mutta kyllä nämäkin kuvat on ihan meneviä.  Kivasti näkyy tuo perhosen kiharainen kärsä! 




Meillä on nyt kaksi teiniä, kun juhannuspoikamme täytti 13-vuotta.  Synttäripäivänä hän vei naapurin pojat uimaan läheiseen ulkoilma-altaaseen, jossa on myös monta liukumäkeä.  Kaksi tuntiaa altailla oli hyvä annos touhuilua 15 pojalle! 



Mutta kivaa on myös vain loikoilla kotosalla.  Joskus istumme kaikki nenä kirjassa.  Minulla on kesken Taru sormusten herrasta-kirja englannin kielellä, joten keskipäivän kuumimmat hetket menee kivasti sen parissa.   


Iltakävelyt koirien kanssa (jätskin voimalla) tai vain piha-altaassa polskutteleminen on kelpoa kesäpuuhaa.  


On myös kiva käyttää aikaa kaappien perkaamiseen,  kun on aikaa.  Kerrankin kun on lomaa kotona, ehtii tekemään tällaisia ylimääräisia projekteja.  Mikä tietenkin lasten mielestä on ihan turhaa hommaa, mutta minä tykkään!  




March 25, 2017

Yksin lasten kanssa - loppuhuipennus

Koska kirjoitan tätä, tiedätte, että selvisin hengissä yksin lasten kanssa kolmisen viikkoa.  Tavoitteena ei kuitenkaan ollut pelkkä selviäminen, vaan sellainen lupsakka Maija Poppasmainen asenne.  Tiedän entuudesta, että joskus pinna kiristyy ja tekee mieli heittää lapset kadulle ja lukita ovet.

Tällä kertaa ystävät kommentoivat, miten rennosti porskutin menemään.  Voin tunnustaa, että kehitystä on tapahtunut.  Rento porskutus ei kyllä muinoin ollut mielessäkään, kun "tarjottiin" mahdollisuutta olla yksin viikko kaksivuotiaan ja aamuvirkun vauvan kanssa.  Ehei, silloin sai mies sanoa ei kiitos koulutukselle.

Nyt lapsia on neljä, eikä kiristänyt päätä.  Mutta meillä ei olekaan yhtään vaippaikäistä ja siinä on suuri ero.  Kaikki osaavat pukea tai jos eivät osaisikaan niin haluavat pukea itse (okei, anna mennä), vessassa ei tarvitse auttaa kuin yhtä, saan nukkua suurin piirtein yöt läpeensä ja tarpeen tullessa lapset saavat itse napattua välipalan.  Helpottanut on!

No niin.  Viimeiselle viikonlopulle olin suunnitellut retkeä lasten kanssa.  Halusin luoda muistoja ajasta, jolloin olimme yhdessä.  Päätin, että ajan vuorille ja siellä seikkailemme ehkä jopa nakkipaketin ja tulentekovälineiden kanssa.  Minusta se oli oikein rentouttava ajatus.  Myöhemmin eräs ystävätär kertoi, ettei hänellä kantti kestäisi viedä yksin kolmea vilkasta lasta sinne vuorille tipahtelemaan rotkoihin.  Hmmm....  Mutta kuinkas ollakaan, satoi vettä.  Suunnitelma B?

I know I'm an adventurous woman because I take my kids out in public. | bottleofwhine | funny | parenting

Samainen ystävä, joka oli ottanut lapset kotiinsa viideksi tunniksi eräänä iltana, kysyi, haluaisinko taas omaa aikaa.  En kuitenkaan kokenut tarvitsevani yksinäisyyttä, joten kutsuin heidät meille leikkimään.  Hetken kuluttua ystävä lähetti viestin: hänen miehensä olisi valmis lämmittämään meille saunan (että pääsee sinne itse, kyllä minä tiedän!), jospa he tulisivat koko poppoo meille.  Siitä vain! Samalla hoituisi kylppärin siivous:

Ha! Very efficient way to get that bathroom floor clean! :-)

Päätin hyödyntää miesvoimaa  ja pyysin heitä apuun lastenhuoneen vaatekaapin siirtämisessä.  Oma mieheni vihaa huonekalujen siirtämistä, joten ajattelin saada tämän pikku asian alta pois ennen kotiinpaluuta.

Huonekalujen siirto on alkusoittoa "muutosten tuulille".  Kerroin lapsille vain, että muutosten tuulet alkavat puhaltelemaan kotona myöhemmin, mutten paljastanut mitään muuta.  En saisi muuten hetken rauhaa kyselyiltä ja ehdotuksilta.  Siitä syystä en kertonut vielä täällä blogissakaan muutosten tuulista, mutta nyt näyttää, että tällä viikolla on jo jotain näytettävää - en viitsinyt teitäkään kiusata vihjailuilla muutoksista, joita ei sitten näytetä viikkokausiin.  On ollut vähän tuuliajolla tämä blogi...

Yksin ollessa oli ihan pakko opetella eräs asia, joka on tähän mennessä ollut täysin mieheni hoiteissa: amerikkalaiset pannukakut lauantai-aamuna.  Löysin netistä helpohkon reseptin, ja paistoin pannukakut tosi suuriksi.  Nyt lapset haluavat, että äiti tekee pannukakut tästä eteenpäin.  En ole valmis näin suuriin sitoumuksiin, joten opetin 10-vuotiaalle pojalle pannukakkujen teon.  Onnistui!  Hän sitten paisteli vieraillekin amerikkalaisia pannukakkuja, vaikkakin välipalaksi.

Kunhan esittelen muutosten tuulien tuloksia, niin saan varmasti sitten reseptinkin tänne niille, joita kiinnostaa.

Yksi vinkki muuten neljän lapsen äidiltä:

They have so many uses that you don't even know about until necessity becomes the mother of invention!  #DrLaura.

Vauvojen kosteuspyyhkeet vai mitä ne nyt onkaan.  Ostan niitä vieläkin, vaikka vauvoja ei olekaan.  Niillä on monta hyvää käyttöä, erityisesti:

-pikainen pölyjen pyyhintä, likainen lappu roskiin vain
- äidin aamupesut: kainalot raikkaaksi koska suihkuun ei ehdi
- lisäapu kun viimeistelet lapsen vessassa käynnin
- raikastat maton koiran oksennuksen pyyhkimisen jälkeen (tänään viimeksi)
-reissussa lasten käsien "pesu", aina tarpeen
- kuivuneen nuhanenän putsaaminen.


Tuli muuten mieleen tuosta suihkuun ehtimisestä.  Kun mies tuli kotiin, hän ehdotti kerran aamulla, että menen suihkuun, ennenkuin hän lähtee töihin, koska lapset.  Minä valistin, että kävin usean kerran suihkussa hänen miltei kolmen viikon poissolon aikana ja (gasp!) joillakin kerroilla kaikki lapset olivat hereillä!  Että ei sitä ihan lasten ehdoilla eletä.  (Vauvan voi aina ottaa auton turvaistuimessa suihkuyleisöksi :) 



Oli hetkiä, jolloin kaipasin toista aikuista kotiin:



This is my mom. lol!

Okei, okei, voin kuunnella kertomusta, jos minulta odotetaan vain nyökkäyksiä silloin tällöin.  Eppu on kova puhumaan ja tykkäää pohtia eri asioita ja kyselee kaikenlaista.  Esim. aamupalalla Eppu kysyy, miksi korva on pään sisällä (olen joskus kertonut, että kuuloluut on siellä).  Sitten hän miettii, mitä ihmisen sisällä on.  Ihmeellisen ruumiimme myötä hän sitten kysyi: miksi on ihminen?  Nii-in.

Joskus kysymykset on tosi teknisiä tai avaruuteen liittyviä.  Tällaisissa tilanteissa on tosi kiva lähettää lapset iskän luokse kyselemään.

These Brutally Honest Parenting Comics Will Crack You Up: Brian Gordon — a cartoonist and dad of two — has been making fun of being a parent since he became one.

Viimeinen päivä ennen isin kotiinpaluuta oli äitimäisesti suuri siivouspäivä.  Lapsethan olivat tapansa mukaan innolla mukana (ei) ja minua hermostutti koko kämppä.  Loogisesti tiedän, että mies ei välitä kuinka täydellisen siisti koti on kun hän sinne astuu - lämmin ruoka tai joku leivonnainen olisi paljon mieluisampi.  Minä taas tykkään siististä kodista, aina sitä jotain leivän päälle löytää.

Meillä on yksi perinne, jolla toivotetaan matkamies takaisin kotiin.  Lapset piirtävät eteisen suureen peiliin ikkunatusseilla tervetulotekstin ja piirrustuksia.  Sen parissa tapellessa menikin sitten ne viimeiset tunnit.

Parental Management - Neatorama

No niin, eiköhän tässä ollut tarpeeksi herttaisia kuvia vanhemmuuden ihanudesta.  Minä sain palkaksi yksinhuoltajuusviikoista suklaata isot kasat :)

Seuraavaksi sitten muutosten tuulten pariin!


February 17, 2017

Yksin lasten kanssa - sairastelua!

Onnistuuko Maija Poppas-asenne kun mies on poissa lähes kolme viikkoa? No, kyllä, kun muistaa ne Maija Poppasen kaikki temput! 

Mary Poppins Every child knows "that face." The one that means you had better get going if you know what's good for you.:

Äiin äänetön käsky.  Toimii lähes aina.  

Maija Poppanen-kokeilu sai uuden käänteen kun kotiin saapui flunssa!  Esikoinen sairastui perinteisesti vuoteenomaksi kurkkukipuineen.  Kesken Dog Whisperer-sarjan Eppu alkoi oksennella.  Kylläpä meillä olikin sitten kloritin hajuinen kylppäri.  Vaikka suurin osa oksentamisesta tapahtui tässä kaakeleilla vuoratussa huoneessa, sitä olikin sitten joka paikassa.  Olisiko pitänyt odottaa, että lapsi lopettaa, ennen sinne tueksi menoa?  Suihkuverho on vielä pesemättä...

Minua ei haittaa sairaan lapsen hoitaminen.  Koen itseni tarpeelliseksi ja minusta on kivaa kantaa juotavaa, nenäliinapaketteja ja järjestellä peittoja lapsen ympärille.  On ne niin hellyyttäviä siellä reporankana maatessaan.  Vuorasin Epun sängyn vierustan pyyhkeillä (kokolattiamatto!) ja kannoin lasten kylpyammeen varuilta valmiiksi.  Onneksi ei tarvittu.  

Harmikseni sain itsekin ärsyttävän "pääkylmän" eli head coldin.  Miten on mahdollista, että nenä on 97% tukossa ja valuu solkenaan? Onneksi en saanut kuumetta enkä joutunut vuoteen omaksi, mutta puolipäällä piti elää normaalielämää ja pitää kotikoulua.  Säikyttelin lapsia tunkemalla paperia valuvaan sieraimeen.    

Huomaan valvovani iltaisin liian myöhään (myös kipeänä).  Olen yökyöpeli ja ilta on ihanan rauhaisaa aikaa vilkkaiden päivien jälkeen.  Pienet ovat nukkumassa klo 20 mennessä ja isommat lukevat tyytyväisenä kirjojansa.  Ihmeellistä! Muutamana yönä meni puoleenyöhön, mutta olen nyt taantunut tuohon 22.30 pintaan.  Tarvitsen kuitenkin 8 tuntia unta ollakseni pirteä, joten ihan ei riitä.    

Viikko sitten perjantaina sain omaa aikaa yksin kotona.  Yksi ystävä otti kaikki (!) lapset kotiinsa viideksi (!) tunniksi.  Ensimmäiset tunnit tein juuri sitä mitä halusin, ihan rauhassa. Eli luin, katson pari itseä kiinnostavaa dvd-kurssia (sain jopa jumpattua toisen aikana) ja kirjoitin.  Viimeisen tunnin vaelsin ympäri taloa odotelleen lapsia.  On se mukava tunne kun kaikki ovat taas kotona omissa sängyissään nukkumassa.   

Normaalielämä jatkuu, vaikka isi on poissa: 

30 Best Minions humor Quotes:

Eppu heräsi yksi aamu ja ensimmäiset sanat olivat: "Milloin  isi tuo minulle zombieauton?"  Iskä siellä käy kauppoja läpi zombieautoa metsästäen. Toivottavasti vastaa Epun unelmia.

Eppu istui yksi päivä leikkihuoneen ikkunalaudalla ja ulisi lempeästi.  Eläinrakkaalla lapsella on aina jokin roolileikki menossa, joten kysyin: "Oletko sinä susi?" Vastaus oli nopea: "Ei, olen enkeli!"  
Ihana enkeli oli myös.  Kestosuosikki lasten parissa on joululaulu, jonka kertosäkeistössä lauletaan Gloo-oo-oo-oo-oo, gloo-oo-oo-oo-oo,gloo-oo-oo-oo-ooria, in exelsis Deo.  Sitä saakin ulista kauniisti.    

Muistinkin tässä vasta, että blogini ensimmäinen nimi oli:

Supercalifragilisticexpialidocious:

Sopii hyvin tähän Maija Poppas-teemaan laittaa se tähän näkyviin.  

February 5, 2017

Lasten kanssa yksin - päivät 2-4

Miehen ollessa työmatkalla yritän selvitä lasten kanssa Maija Poppanen-asenteella.  Eihän tämä ensimmäinen kerta ole, mutta ennakointia, ennakointia, niin sujuu hyvin edelleenkin.  Eikö?

This is funny, even though I don't have kids:

Mitä olen oppinut tähän mennessä?

Ehdottomasti kiinnitä huomiota ruokailuihin.  Ole lintuäiti ja keskity kantamaan ruokaa pieniin avoimina oleviin nokkiin.  Aamupala, välipala, lounas, välipala, iltaruoka, ehkä vielä iltapalakin.  Huh huh! Siivet viuhuen saa metsästää mahantäytettä!

Päivä 1 täällä

Päivä 2


Kestitin viikottaista naisten aamiaista kotonani kun olin saanut ekaluokkalaisen kouluun.  Kyllä se vaan aikuisseura on hyväksi ihmiselle!

Esikoinen eli esiteini muutti yhteisestä lastenhuoneesta pois, ja nyt se nukkuu olohuoneen lattialla.  Käyhän se tietenkin näinkin...

Päivällä alkoivat suuret hiutaleet leijua ja peittivät maan todella nopeasti.  Lähdimme kaikki ystäväperheen luo, jonne kaksi lasta oli kutsuttu yökylään.  Pari tuntia juttelin perheen äidin kanssa ja tulin sitten kahden pienen kanssa kotiin.  Matkalla pysähdyin ostamaan maitoa, kefiriä ja lapsille elokuvailtaa varten herkkuja.  Jätin auton käyntiin kaupan eteen, mutta jouduinkin odottamaan, että kaupan myyjä sai nurkassa viettämänsä rukoushetken valmiiksi.  Vilkuilin ovesta autolle päin.  Omassa naapurustossa on ihan turvallista, joten en pelännyt, että joku olisi napannut auton ja lapset.

Kotiin palatessa tajusin, että kännykkä oli jäänyt ystäväperheeseen. Ääk!  Onneksi kotona oli ylimääräinen toimiva puhelin.

Pikainen iltaruoka taskulampun valossa (sähkökatko) ja pienet valitsivat Mansikka Marjan elokuvakseen.  Vietin iltaa äitimäisesti järjestelemällä taloa ohjelman ajan ja peittelin sitten lapsukaiset nukkumaan.


Top Funny jokes (07:45:11 AM, Wednesday 23, November 2016 PST ) – 51 pics:

Olin kuitenkin enemmän MP-tyylillä.  :)

Päivä 3


Luminen aamu sai lapset nauttimaan lumileikeistä ennen aamupalaa.  Alaska, koirahuligaanimme, repi silmien välttäessä lumiukon maan tasalle, ja pienen suruajan jälkeen lapset rakensivat uuden ja entistä isomman.  

Kahden nuorimman kanssa oli kuin aika olisi kulkenut taaksepäin! Oli helppoa olla Maija Poppanen.  Tein kaakaota ja lounaaksi paistoin kanamunaa ja kinkkua leivän väliin.  Kutsuin sitä Dr. Seussin kirjan mukaan "Green Eggs and Ham" leiväksi, and Eppu toisteli joka haukkauksen välissä "green eggs and ham, green eggs and ham".  Oli kyllä hyvä voileipä, vaikka itse sanonkin!

Pienillä oli tosi kiva kotileikki.  Olin posteljooni, joka toi välillä paketin, sitten välipalalautasen ja vielä kirjeen.  Sain vastauskirjeessä kutsun kylään ja kävin kahvilla. Olisihan se voinut mennä toisinkin...

15 hilarious parenting comics that are almost too real. *This one is SO me with Kaylie!!!*:

Äidin päikkärihetki ei ollut ehkä paras mahdollinen idea, mutta olin väsynyt!  Olin asettanut lapset askartelemaan lumiukkoja.  Dun dun, dun dun - sakset! Nelivuotias Eppu leikkasi hiuksiinsa siistin loven keskelle päälakea.  Hiusten saksiminen on kuin se kielen laittaiminen metalliin pakkasella: se on pakko jokaisen lapsen tehdä.

Eppu ja Prinsessainen olivat tehneet leikkihuoneen lattialle ison siskonpedin ja annoin luvan nukkua siinä.  Kyllähän sitä kähinää piti kuunnella vähän pitempään kuin tavallista, mutta viikonloppuna ei niin haittane.

Katsoin isojen lasten kanssa Cecar Millanin koirankoulutussarjaa.  Kyllä sitä huligaanista vielä kunnon koira saadaan!   Grrr.

Kolmantena päivänä loppui Nutella.

Päivä 4

Kello kaksi yöllä kuulen hätäistä huutoa: äitiiii!!! äitiii!!! Täysin tokkurassa horjun siskonpedin ääreen.
- Mitä nyt, Eppu?
- Sukka tippui jalasta!  Ääää-ääää!

Hammasta yhteen purren metsästän vihreän villasukan peittojen alta ja vedän sen mahdollisimman ylös.  Tämä hetki ei ole loogisen päättelyn hetki.

Aamulla kuuluu sama huuto vessasta, mutta tällä kertaa totean kylmästi, että ota se toinenkin sukka sitten pois.  Onhan kello jo 7, aika herätä.

Does this happen to anyone else?  #parenting #humor #kids:

Päivän kohokohta on mäenlasku vuorilla.  Ja puhelu mummin kanssa.
Opetus: jos iltarutiinit ovat sujuneet erinomaisesti ja olet napsauttamassa valoja kiinni vähän etuajassa, se tarkoittaa sitä, että ekaluokkalainen on unohtanut tehdä läksynsä.  Eikun uusiksi.




February 3, 2017

Lasten kanssa yksin - päivä 1

Jalat ylös ja hiljaisuutta kuuntelemaan!

Takana ensimmäinen päivä lasten kanssa yksin.  Mies matkustaa kolmisen viikkoa.

From Mary Poppins to Cruella- all in a day! Lol!:

Tavoitteena on vähän enemmän Maija Poppasta (MP) ja vähän vähemmän Julmia Juoniota (JJ).  Päiväkirjamaisesti tarkkaillaan, miten äiti onnistuu.

Päivä alkoi oikeastaan jo kello 2.15 aamulla, kun havahduin sanomaan jäähyväisiä.  Mies sanoi, että olin herättänyt hänet jo 23.30 häsyämällä jotain ääneen ja muistinkin, että joku oli minua rauhoitellut.  No, toivottavasti ei ollut enneuni.

Kello 6.30 nousin suihkuun ja ensimmäinen lapsi ehti jo pissata housuihinsa vessan lattialle suihkun aikana.  Virallinen herätysaika on 7.00, kun ekaluokkalaisen pitää ehtiä kouluun kahdeksaksi.  Selvisin pissasotkusta MP-asenteella (unohdin koko homman).

10-vuotias aloitti aamun vihaisena kuin ampiainen, koska olin unohtanut herättää hänet ennen virallista herätysaikaa, jotta hän saisi suunnitella aamua.  Unohdin, vaikka olin ollut ihan varma, etten unohtaisi ja olin kieltänyt kirjoittamasta muistilappua.  Ok, aihe on oikea, asenne väärä.  Siitäkin selvitiin pienellä äänenkorotuksella ja uhkailulla varoituksella (JJ).  

Koululaiset alkoivat ponnistella tehtäviensä parissa.  Esikoinen suunnitteli aamunsa itse ja teki itsenäisesti työnsä.  Pojalle annoin murtolukuhaasteita - kilpaileva luonne ei voi jättää haastetta tekemättä.

Nelivuotias ehti tehdä uskomattoman paljon tihutöitä aamun ensimmäisten tuntien aikana. Eniten minua harmitti, kun se kaatoi vessan hyllyllä olleen teepuuöljypullon sisällön kuppiin, jossa oli auringonkukkaöljyä (älä kysy, täipeijaiset menossa).  Olin juuri edellisiltana tilannut lisää teepuuöljyä ja hoksannut, että se maksaa 9$/30 ml pullo.

Toiseksi eniten harmitti, kun yritin turhaan saada sähköpostia lähtemään ja lasten nettikoulua alkamaan.  Tuhlautui ainakin puoli tuntia, ennenkuin tajusin, että se oli ehtinyt vetämään nettimodeemin sirukortin ulos ja mutta sainpahan lamput imuroitua.

Lounas oli 50-luvun mallilla puuroa ja leipää.  Päätin siis siivota oman makuuhuoneen (lamppujen imurointi) koulun lomassa ruoanlaiton sijaan.

Yhteinen kouluaika jatkui Kasviopilla, jossa käymme läpi hedelmiä.  Tiesit varmaan, että tomaatti on hedelmä, mutta etpä varmasti arvannut, että niin on kurkkukin!  Hedelmässä nimittäin on siemenet sisällä ja vihanneksissa ei.  Kotikoulussa äitikin viisastuu.

Hedelmien lajittelu on tosi vaikeaa.  Esim. avokado on marja ja manteli on luumarja, ei pähkinä.  Lajien oppimista varten kirjassa neuvottiin tekemään lautapeli.  Koska ulkona oli ankea sää, kylmää ja märkää, päätin olla Maija Poppanen ja tehdä lasten kanssa pelin.  Valitsimme jokaista ryhmää (13) varten kolme hedelmää. Sitten etsimme netistä kuvat ja tulostimme ne paperille.

Kesken herttaisimman leikkaus- ja liimaustuokion eräs ystävä piipahti katsomaan mitä kuuluu.  Olin ylpeä MP-hetkestä, jossa istun lattialla lapset ympärillä.  Vasta ystävän lähdettyä tajusin miten hirveässä kunnossa koti oli.  Valkoista koirankarvaa joka matossa, paperisilppua ja leluja pitkin poikin ja keskellä eteistä, heti siinä kun kiipeää kenkävuoren yli, oli em. makuuhuoneen siivouksessa sinne unohdettua heitettyä roinaa (tyhjiä vesipulloja, pyykkikori, imuri).

Kyllästyimme kaikki lautapelin tekemiseen ja minä pakotin kannustin pienen orjajoukkoni siivoamaan.  Aamulla olisi minun vuoro kestittää naisten viikottaista aamupalaa ja halusin saada ainakin koirankarvat irti matoista.

Ehdin taltuttaa monta yhteentörmäämistä ikiliikkujien kesken.  Nelivuotias suuttui isoveljelle, ja päätti kostaa kaatamalla pyykkitelineen.  Koska ulkona on ankea sää, kylmää ja märkää, kuivatan pyykit makuuhuoneessa, joka oli juuri siivottu ja tuoksui ihanasti puhtaalta pyykiltä.

Käytin JJ-ääntä ja nuhtelin samalla jokaisen lapsen läpi.  Miksi ei voi auttaa, miksi ei voi olla ystävällinen, miksi ei voi ajatella muita, miksi aina tapellaan?  Uhkailin aikaisella nukkumaanmenoajalla ja muilla toimenpiteillä.  Lähetin isoveljen tiskaamaan aamupala- ja lounastiskit.  Isosisko imuroi askartelusotkut.  Pienet puursivat leikkihuoneessa ja laittoivat iloisen rokin kovalle.  Minä pyyhin pölyjä huoneesta, jossa aamulla istuttaisiin naisten kesken.

Iltaruokaa varten päätin, että lapset saavat tehdä omat salaatit.  Syksyllä olin ostanut Kids Cook Real Food-nettikurssin ja olemme innokkaasti opetelleet veitsenkäsittelytaitoja.  Salattinlehtiä huuhdellessa isoveli kysyi ääni väristen "Äiti, ethän oikeasti aio myydä meitä?".  'Muut toimenpiteet' olivat sisältäneet tarjouksen muuttaa asumaan uuteen perheeseen, näin kiltisti sanottuna.  No, enpä aio.

Siinä taskulampun valossa (sähkökatkos) pilkoimme kurkkuja, tomaattia, porkkanaa, kiinankaalia, sipulia ja fetajuustoa.  Täydensin aterian hiilihydraateilla ja illalla saimme pelata itse tehtyä peliä, jonka saimme viimeisteltyä.

Hyvä loppu ekalle päivälle, ehdottomasti Maija Poppasen puolelle jäävät pisteet.



June 30, 2016

It's kids o'clock - Hauska kellokuva lapsista

If you have ever wondered how old our kids are, wonder no more: 




I got this idea from a creative friend. 

Of course, this picture is expired already, as one of the kids made a move clockwise, but it was fun as long as it lasted! 

Soon I will post more pictures from our holiday - this time we are in Europe. 


Jos olet miettinyt kuinka vanhoja meidän lapset olivatkaan, älä enää mieti!

Eräs luova ystävä keksi, että meidän lapset on hauskasti kellotaulun numeroina ikiensä suhteen. 
Toisaalta, yksi lapsista on jo siirtynyt tunnin eteenpäin, mutta hauskaa tämä oli silti niin kauan kuin sitä kesti. 

Kohta lisää kuvia lomamatkalta - tällä kertaa olemme Euroopassa.  

April 7, 2016

First competition



Our son started kickboxing in September.  He woke up counting: “8 hours and 30 minutes to the practice!” and would announce before lunch: "Still 3 more hours!".   We thought it will be an excellent way to use some of the boy energy that causes him to run, jump and bounce at all times. 

This spring the long practice hours payed off: he was ready to participate in his first competition. He would fight two other boys that were in his group.  I arrived in the old factory building where the boys practice every afternoon.  I entered the room on the second floor just as two boys in the middle of the room jumped at each other.  They were hitting and kicking each other! 



- Wow. This is real fighting! I don’t know what I had been expecting, but not this.  The hits aimed at the face that made the recipient duck and throw up his arms to protect his face.  The kicks on the side. Wham! The protective gear was shaking under the attacks. 

- Yeah, this is real, said our friend who met me at the door. I'm sure he wanted to add a big Duh! 

But I felt the need to have my summer camp leader personality to take over.  I wanted to run to the boys, hold their hands and start singing songs and play something nice together.  Not fighting.  Not hitting.  Not kicking. Let’s all just be friends, take turns and share our toys.   

Luckily I didn’t embarrass my son and everyone else in the room.  I also noticed that I was the only woman there.  I sat down.  The fight was fascinating.  The coach was right next to the fighters, shouting “Stop!” and “Fight!” in regular intervals.  The boys worked hard to get some good kicks and hits on the opponent’s body.



After getting over the first shock of seeing people fighting (!) I enjoyed the games and cheered as someone got a good kick or a clever boxing move going.  After all, this was not random street fight: there were strict rules and certain moves that the boys were allowed to use.  And the coach was never more than two steps away from the fighters. 

All the competitors were sitting around the rink, waiting for their turn.  The fights of the advanced group were exciting.  I started to plan my son's future in kickboxing.  The youngest guys were adorable: we were all smiling as they flung their skinny arms and little legs around and all my motherly instincts told me to go and hug them right there and then.  I'm sure they wouldn't have liked it so I didn't.  But I hugged them in my heart.     


Our son won both of his fights and we cheered like - proud parents? - when he did his cool looking swing-around-and-kick-move.  


All my previous experience from my offspring's competition was girls rhythmic gymnastics.  Their biggest worry is to look pretty in their sparkly leotards and to have a beautiful routine with catchy music. 

This was different: blood, sweat and tears. 

But somehow very suitable for boys.  Oh, the things I will learn as I parent two sons! 


First in his group!  Well done. 




  

January 11, 2016

Piano

Imagine having a music teacher that has played for a leader of Soviet Union - Nikita Khrushchev.
Well, we have her!  

We feel so so privileged to have a quality music teacher available for us. 
She lives near by, our kids are able to walk to their lessons.  She teaches solid theory and makes them memorize long pieces of music.  In the first lessons she uses play and games to teach the notes and music lines and the places of the notes: on top of the line, on the line or under the line.... She is great with kids!

Just before Christmas the students had a recital.  It was a small one, and because the piano in the concert hall was broken, the kids played in the teacher's private room.  It was freezing cold, but the kids all did very well.  


Our son actually didn't plan to play, but once we got there he decided to go for it.  


And our daughter of course did really well.  I looked over to my husband and his eyes were red with pride and ...you know... :)  

I am not so emotional, I am just very thankful for a great teacher and proud of the hours our kids put into practice and lessons each week!  Well done!

Do you have kids that have taken lessons, maybe abroad?  Are you happy with the results? 




December 8, 2015

Kids playing on the street

Something that happens all the time here.  Just before dinner the kids play in the street, running, laughing, having fun.  We have lots of kids in the neighborhood, but usually the kids play only with their immediate neighbors.  It is nice that I know all the kids by name, and I know their parents, grandparents, aunts and uncles and cousins too.  


Our daughter will start school next year and our next door neighbor, opposite neighbor and this orange house will have kids on the first grade too!  Friends and school mates, how fun!   


Even though they will be studying on the first grade, playing will always be the most important thing these four friends will do.  And I am fine with that.  


I am so happy that the neighborhood is safe for our kids to enjoy.   We are really pleased to have our children grow up in Central Asia.  

August 20, 2015

Puppy puppies


Fitting to our current family situation, the choice for our family movie night was The Spacepuppies.
I really am surprised how much I enjoy having puppies around. 


We have people come in every day just to see the puppies and play with them.  


They are outside doggies, which means they spend the nights in our court yard.  
Just when you are falling asleep
yap.
yelp.
yap yap yap yap.
wowwowow.


Tomorrow will be sad though, when they leave to their new homes.  

It was hard to take photos of lively little creatures: 


We will miss them!





Good bye sweetie!
Mommy loves you and you can always come back home! 


But this picture will help me remember why we don't have seven dogs: 



Random bones and trash in the yard, dead berry bush, dead lawn, holes...

:D 

Cute, but not in too big doses! 

July 1, 2015

Voimistelijat - Gymnasts

Sarjassamme vanhoja juttuja, joita ei ole ehtinyt postata:

Kevättä merkkaa aina voimistelukilpailut ja esitykset.
Omassa kilpailussa hyvin menestyneet pääsivät myös pääkaupunkiin, jossa neuvostoaikainen sali odottaa jännittyneitä tyttöjä.  
Nutturapäiset pikkutytöt ovat aivan suloisia kauniissa puvuissaan!  Rytminen voimistelu on minusta yksi kauneimmista urheilulajeista.  Ja eikös vaan entisen neuvostoalueen naiset kaikkein parhaita! 


En kerta kaikkiaan jaksanut enää ommella kilpapukuja, kuten Navruz-juhlaan olin tehnyt.  Tilasin Suomesta puvut, joita sitten koristelin lisää.  Tässä on pikku-prinsessan puku, jonka helmaan lisäsin hienoa nauhaa ja rinnukseen timangeja :)  Nauha sitten repesi takaosasta kesken päivän, mutta olin varustautunut ja napsin saksilla sen siistiksi.  Kukaan ei huomannut.  Eihän? 



Ennen kilpailun alkamista meidän tytöt saivat tsemppipuheen valmentajalta.  
Tsemppi tarkoittaa vain vähän eri asiaa siellä. 
Seinällä komeilee neuvostoajoilta teksti...vain sana neuvostoliitto on korvattu omalla maalla.  


Tiesittekö, että keräilen mustavalkoisia balleriinakuvakortteja?  Niitä on jo aika monta.  Lisää saa lähettää, jos satutte törmäämään näihin söpöstyksiin.  Laitan ne joskus esille.  
Tyttöjen takana on vanha trampoliinin paikka... Älkää vaan tipahtako sinne! 


Voimistelusali on aivan harmittavan hämärä ja kaikki toimintakuvat olivat ihan tärähtäneitä.  Mutta vieressä on vastikään uusittu ja maalattu sali, jossa yksi iso seinä on pelkkää ikkunaa.  Aivan valokuvaajan sydän paisui innnosta.  


Ehkä tulevaisuudessa kilpailu voisi olla täällä?  Saisi aivan huippukuvia!


Seinällä reippaat kuvat: 



Ja tämä ovi piristi päivän kyllä.  Jos minulla olisi tämmöinen keittiönovi, olisin aina iloisesti menossa kokkailemaan.  


Esikoisprinsessa harjoittelemassa: 


Puku on sama kuin pikkusiskolla, mutta fuksianvärisenä.  


Palkintojenjako kakkospäivänä:

 

Lopuksi onnelliset mutta väsyneet, meidän ihanat tyttöset: 


Onneksi seuraavaan suurkilpailuun on vuosi aikaa.  

Terveisin voimistelijatyttöjen äiti. 

:)