Silkkiäispuu ja toukka

Kevät on täällä jo pitkällä. 

Aikoinaan kun muutimme tähän taloon, olin iloinen, että meidän pihan mulperipuu eli silkkiäispuu oli valkoinen.  Siis sen marjat olivat valkoisia.  Olin nähnyt silkkiäispuun marjojen sotkemia katuja ja pihoja enkä ikinä halunnut sitä omalle pihalle.  Mutta tämä valkoinen ei näyttänyt sotkevan lainkaan.

Kunnes puu varttui tarpeeksi isoksi ja alkoi pukata mulpereita huimaa vauhtia.  Pihalle ropisivat valkoiset marjat ja niitä lakaistiin sieltä sitten kompostiin. 

En oikein välitä valkoisen mulperin mausta.  Se on aika mitäänsanomaton, hiukan makea, mutta tylsä.  Niinpä emme niitä oikein koskaan poimi pöytään.  Sain kuulla, että Suomessa mulperinmarjaa mainostetaan terveysmarjana, josta maksetaan huimia hintoja.  Ja täällä me lapioimme niitä kompostiin!  

Tykkään marjoista kuivattuina, joten tänä vuona aion kokeilla mulpereiden kuivaamista.  Marjat nappaamme nykyään kankaiden päälle, jolloin pihanurmi saa rauhan ja mekin saamme puhtaat marjat.  

Lapset lahjotaan keräämään pudonneet marjat.  Puu on hurjan suuri, se peittää toistakymmentä metriä piha-alueesta.  Kankaat eivät yllä joka paikkaan, ja tuuli heittelee marjoja kankaiden välistä maahan.  

Keski-Aasiassahan kasvatetaan silkkitoukkia, jotka syövät silkkiäispuun lehtiä.  Erityisesti nämä valkoisen puun lehdet maistuvat toukalle.  Usein silkkiäispuut istutetaan pitkiin riveihin teiden varrelle ja niistä riivitään oksat joka kesä.  Puut voivat olla vanhoja, paksuvartisia, mutta oksat ovat hassun näköisenä kimppuna, kuin tikkarin pallo.  Mutta toukka tarvii ruokaa ja silkkibisnes toimii.  

Olisin laittanut tänä vuonna puun kirveen alle, mutta lapset rakastavat silkkiäispuuta.  Se on meidän ainoa kiipeilyyn sopiva puu.  Eihän sitä raski lapsilta sitä iloa viedä.  Puussa istuu joskus useita lapsia marjoja syömässä.  

Huiman pitkässä langassa roikkui vihreä toukka tästä mulperipuusta.  Se kiipeä kiemurteli ylöspäin keräten lankaansa samalla talteen.  En usko sen olevan silkkitoukka, mutta enhän minä sitä oikeasti tunnistaisi.  

Terveisiä silkkiäspuun alta!  

Pääsiäispupun kahdeksan yllätystä

Muistatte viime postauksessa vilahtaneen valkoisen pääsiäispupun?

Pääsiäismaanantaina pupu järjesti oman yllätyksen lapsille.  Tai no, yllätys ja yllätys, kyllähän sitä pitäisi tietää mitä seuraa, jos laittaa naaras-ja uroskanin samaan häkkiin? :)

Pesään ilmestyi kahdeksan karvatonta poikasta.  Emo oli tehnyt pesän kopin ulkopuolelle häkkiin ja siisimme ne sieltä kopin sisään.  En huomannut ottaa kuvia enkä myöhemmin raaskinut ottaa poikasia valokuvausta varten ulos.  Entä jo emo häiriintyy?

Mutta viikon päästä häkki piti siivota ja samalla nappaisin muutaman kuvan kaninpoikasista.

Turkkia on jo ilmestynyt ja nuo pikkuruiset korvat on ihan ylisöpöjä!

Suurin osa tästä  poikueesta on valkoisia.  Viimeksi meillä oli kuusi poikasta: kaksi valkoista, yksi pikimusta, yksi mustavalkoinen ja kaksi harmaavalkoista.

Tältä siis näyttää viikon vanha kaniini:

On tosi kiva seurata, miten kanit kasvavat.  Kohta ne pääsee ulkohäkkiin pomppimaan.  Mikäs sen mukavampaa kuin piha täynnä jyrsijöitä!

Aamulla aikaisin

Lapset ruinasivat pääsiäismunat, joten lauantai-iltana laitoimme munat kattilaan kiehumaan ja lapset taiteilivat ne vesivärein kauniiksi.

Sitten aamulla kaksi reipasta pääsiäispupua juoksivat piilottamaan yllätyksiä lapsille.  

Puput olivat jättäneet myös kultaisia pikku-pupuja...

ja huomaa toisessa kädessä puoliksi syöty Mignon-muna Suomesta! 

Kultainen lapsi, kultainen pupu ja kultainen valo. 

Ai siis miten niin et usko pääsiäispupuun?  

Kato vaikka, oli meillä! 

Hyvää Pääsiäistä! 

Jeesus on Ylösnoussut! 

Mitä syötäisiin?

Jos lapsilta kysyy mitä syötäisiin, 

vastauksena on miltei aina Shakarov.

Ei siinä, kyllä siitä tykkään minäkin.

Ensin tehdään napakka, tuhti "patir"-leipä.

Kuvio leivän pinnalle saadaan työkalulla, jossa on nauloja kauniissa muodostelmissa.  Sillä painellaan leivän pintaan, jotta se ei kohoa.  

Pääosassa on myös kirpeä, jämäkkä jugurtti, joka laimennetaan vedellä juoksevaksi.

Salaattiosaan käy ihan mikä vain vihannes.  Meillä oli nyt kurkkua, tomaattia ja pinaatinlehtiä.

Leipä revitään jugurtin joukkoon ja sekoitetaan hyvin.  

Jos leipä olisi kovin pehmeää, siitä tulisi nyt liian vetistä.  

Salaattiainekset päälle. 

Pinnalle pilkottu sipuli, jonka päälle kaadetaan kuuma öljy.  

Ei kun syömään!  

Rain, shine and some pretty amazing flowers

Our winter lasted full three days and now we are back on track to spring.

Kids went to the neighborhood store to buy some snacks for the movie night.

While they were gone, it started pouring down rain.  

Our apricot tree has flowers.  With rain drops! 

Have a great weekend!

And happy birthday mom! 

Mountain horses

It's Friday! 

We have a family movie night on Fridays.

I made popcorn.  After all these years we finally bought pop corn kernels!  After few attempts that resulted both in burned pop corn and raw kernels in the same pot (how is that even possible) I mastered the skill of just enough oil and kernels in a pot with a lid.  Result: fluffy, soft pop corn! 

(Now I know the difference between fluffy soft pop corn and not so fluffy, rock hard look alike.) 

Movie of the night: Princess Bride

I have actually seen Princess Bride 14 years ago in January.  I was visiting my then boy friend (now my husband) and we watched it at a sea side cottage with friends.  I fell asleep in the middle of it and so clearly was not so impressed with it.  I think it was hard for me to understand the English?  

After putting two Princess Buttercups and one handsome Westley to bed (young Mr. Eppu Westley went to bed earlier), I have been playing around with my photos from the mountains.  

So last time I left you with me changing my camera lens and approaching the two, three, four, five horses and seeing three more disappearing behind the hill.  

I knew the horses had heard me.  My snow pants were making funny swishing noise, camera lens cover was clanking against the camera body and I must have been panting like a race dog, half with excitement and half with being out of breath.  

Well, ok, maybe 75% of being out of breath?  

The wind was blowing toward me though, and for a moment distant memories of Tarzan and other educational books and wind direction and preying etc. were flashing through my mind.  They cannot smell me...so I won't scare them away.   

But clearly the horses could see me.  I mean, you could see a mouse a mile away in this snow.  

And I saw them looking at me.  

I just didn't want to scare them away.  Not now.  Not this close.  Careful, careful. 

So I enjoyed the moment, moving slowly and snapping pictures.  

There were 5 horses on one hill and ten more in the valley.  15 horses running free?  

But I guess it is really really hard to keep 15 horses fed through the winter.  Yeah, let them run in the mountains and find food.  They will come back. 

I don't know how long I was standing there and enjoying these beautiful creatures.

At the end I was hoping they would run a bit, you know, for great photos.  But no. 

Eventually the background noise of screaming children sledding down the hill faded away and I guessed they were getting into the cars.  

One more picture!  

I heard the car honking for me.

I was going to call and say I was coming, but there was no cell phone reception.  

So I put the camera away and started to run towards the road.  It was fun after I told myself to ignore the chances of stepping into a hole and twisting my ankle.  

After sliding down a very steep hill on my *tail, to the great amusement of my family that was watching me from the car, I was down on the muddy road wiggling between the hills.  

In the perfect world the horses would have come galloping on the mud road to say goodbye to me, but I guess they were busy keeping themselves alive.  

I wonder if their teeth get cold at meal times in the winter? 

Black and White

Winter came and left and we are yet to see its effects on fruit trees and other crops in the fields. 

There is stark beauty in the mountainous area around our city when the snow falls.

Let's go up to the hills with the kids, a friend invited. 

I left the kids sledding down the steep hills with friends and my husband and took my camera for a walk.  The sky was thick with grey clouds, up in the mountains clouds were hanging low.  

I congratulated myself for packing my winter boots with us when we last visited Finland.  Walking up and down the snowy hills was a delight! 

The black and white winter scenery.  

Spring is green with flowers, summer is green turning brown and autumn is dusty brown and dry.  I am so thankful for each season! 

While trying to get this tree framed for the picture, I turned around and saw something.   They were far, but I recognized the silhouettes immediately, walking in the snow and disappearing soon behind the hills.  I must go see them, I decided.  

I walked down the hill and up the next where I had to stop and take a picture of this beautiful tree.  I was happy to get the sky in the background.  

And then, getting more excited and a bit out of breath, I continued up the hill.  

I stopped to change my camera lens and slowly and carefully approached a herd of horses grazing in the snow.  

Originally I had seen only two horses, but the closer I got, the more horses I saw.  

Just when I arrived, three horses started to disappear behind one hill. I decided to climb higher to see them as well.  I was up for a surprise!

But  will show more pictures next time.

:)  

And I think black and white photography is my favourite! 

Kaksi-vuotias

Tammikuussa Eppu-jon-jones täytti kaksi vuotta.

Kuten kuvista näkyy, Eppu on tosi hauska poika.  

Sitä ei ihan olisi arvannut laitoksella, jossa me tuijottelimme puutarhatontun näköistä mutrusuuta. 

Sain  harjoitella vastasyntyneen kuvausta ihan omalla pojalla, joka nukkui autuaan tietämättömänä kaikesta siitä viltistä ja myssystä, jota innoissaan päälle hääräsin.  

Tällä hetkellä Eppu on iki-liikkuja.

Tai no osaa se olla paikoillaankin.  

Piirtäessä ja lukiessa kirjoja.

Junaradan äärellä.

Joskus nökötellään sohvalla tutti suussa ja se niin tärkeä peitto käsissä.  

Mutta yleensä ollaan vauhdissa.  

Yksivuotissynttäreillä Eppu sai potkuauton.  Se on vieläkin kovassa käytössä pihalla.

Isosisko sai aikoinaan samanlaisen auton ja pelkäsi sitä ihan kamalasti.

Eppu ei pelännyt ollenkaan.

Tässä ollaan yksivuotis-kakun suklaat suupielissä ja mietitään miten päästään nopeiten autoon käsiksi.  

Eppu on kasvanut kissojen parissa.

Ja tykkää leikkiä kissaa, konttaa lattialla maukuen ja silloin sitä pitää silittää ja puhua mukavia.  

Eppu on hyräillyt lauluja ihan yksivuotiaasta saakka, nuotilleen.

Tällä hetkellä suurin rakkaus on kitara, jota Eppu rämpyttelee ja käskee muita laulamaan mukana.  

Meillä on kasvamassa pieni muusikonalku.  

Saa nähdä valitaanko lavahumppa vai hevi vai ooppera.  Pitäisikö alkaa ohjailemaan mieltymyksiä? :) 

Rakkain ystävä on isosisko, jota Eppu kutsuu nimeltä Anniina.  

Anniinan kanssa leikitään piilosta, tehdään vilteistä maja, tanssitaan villisti musiikin tahdissa ja hoidetaan nukkeja.  Eppu ottaa nuken olkapäätä vasten, taputtaa hellästi selkään ja sanoo "Shhh, shhh..."

On ihanaa kun Eppua saa vielä halia sylissä ja suukotella, pientä pupua.  

Mutta Eppu pyytää pian:

"Äiti, tiku tiku!"

Itse olen opettanut, kun sanoin "ku-ti ku-ti ku-ti ku-ti..."

Tikuttaminen on mukavaa!  

Eräänä aamuna tervehdin Eppua sanomalla "Kultapupu".

"Eppu ei kultupupu, sano kultavauva!"

Tehtiin työtä käskettyä.  

Eppu ottaa puhumisen tosissaan.

Sanoja anteeksi, yksi ja kaksi Eppu ei osannut heti sanoa oikein.

Suusta pyrki ulos

anteeski, yski, kaski.

Silloin kuului harmistunut huudahdus:

"Suu ei toimi! Ei toimi!"

Ei se minullakaan aina toimi, vierailla kielillä varsinkaan.  

Jos jokin ei miellytä, se on "paha!".

Automatkalla jos on jäänyt tutti kotiin, "paha auto", koska estää Eppua menemästä tutin luo.  

Eppu repii tyynyistä tyynyliinat pois eikä haluaisi käyttää enää vaippaa.  Mutta jos ei halua potalle, niin eipä sitä vaihtoehtoja oikein ole.  Ainakaan ennen kesäkelejä.  

Eppu rakastaa omenoita ja haluaa aina ottaa kokonaisen.  Sitten keräilen puolijyrsittyjä omenoita sieltä täältä ja nakkaan smoothien joukkoon.  Kaikki muukin ruoka maistuu oikein hyvin, Eppu on reipas syömän. 

Kauppaan Eppu olisi aina valmis menemään. Meillä on kävelymatkan päässä pikku kauppa ja sieltä Eppu saa aina tikkarin.  

Etuhampaasta lohkesi pala eräiltä portailta pudotessa.  Mutta se ei haittaa menoa.  

Onnellista kakkosvuotta Eppu!

On ihanaa olla sun äiti!!!