Lomatunnelmissa - Holiday Feelings

Kohta lähdemme kohti lomaa. Sen kunniaksi postaan kuvia viime matkastamme Turkkiin kaksi vuotta sitten. Aurinkoa on saatu.

Soon we will leave for a holiday. Here are some photos of our trip to Turkey two years ago. You can see that we have been spending time in the sun!



Mie aina lomalla suunnittelen, että nousen aamuviideltä ja lähden juoksulenkille hiekkarannalle. No, se aamuviideltä nouseminen saattaa onnistuakin, koska kokki kolmonen on jostain syystä päättänyt, että kun aurinko nousee niin hän ei enää nuku. Onneksi on Vauvakuiskaajan opit tuolla takataskussa, joten kyllä tämä vielä iloksi muuttuu. Mutta tuo juokseminen hiekkarannalla auringon noustessa... Kerron sitten mitä tapahtui!

I have this holiday dream that I will get up at 5 and go running on the beach. Well, getting up at five might happen anyway, because our number three has decided to get up with the sun. But as we have The Baby Whisperer on our side, this problem will soon be gone. But running on the beach in the morning...I will let you know!


Tässä on paljon todennäköisempi kuva minun lomanvietosta. Huomaa varpaankynnet, käyn pedikyyrissä heti ensimmäisenä lomapäivänä!

This is a much more realistic view of my holiday. Notice the toe nails, I will get a pedicure on the first day on any holiday!



Lapset haaveilevat lomaherkuista....

Kids are dreaming of holiday treats...

...ja uima-altaista...

...and swimming pools...

...mutta äitillä on vähän huolestunut ilme: "Hei lapset, pysykää pinnalla. Kuinka monta teitä olikaan? Onko joku jo tuossa hukkumassa? Kädet ei riitä, saisikohan sen jalalla nostettua pintaan...Eiköhän lähdetä jo auringon ottoon."

...but the mommy looks a bit worried: 'Hey kids, try to stay afloat. How many were you anyway? Is one of you drowning there already? I do not have enough hands, I wonder if I could use my leg to get him up...I think it is time to sunbathe now. '

...ja äiti lasta tuudittaa, ja tuudittaa, ja tuudittaa...

Jatkan edellisessä postauksessa aloittamaani aihetta, eli miten nukuttaa lapsi. Oikea DIY (do-it-yourself eli tee-se-itse).
Koska minulla on niin ihmeellisen paljon asiantuntemusta ja kokemusta kolmen lapsen kanssa, en voi mitenkään olla jakamatta näitä vanhemmuuden helmiä koko maailmalle.

No, kunnia sille, kelle kunnia kuuluu. Olen oppinut kaiken tietämisen arvoisen Vauvakuiskaajan opeista.
Kuten kirjan otsikkokin sanoo, hän ratkaisi kaikki meidän nukutusongelmat.

Vauvakuiskaaja opetti meille, että vauvat tarvitsevat rutiineja. Ja vauvat rakastavat rutiineja. Itse asiassa, vauvat ei tykkää siitä kun asiat ja paikat muuttuvat. Vauvat on konservatiivisia. Vauvat haluaa sitä samaa päivästä toiseen. Ja tämä on erityisen totta nukkumaanmenohetkellä.

Olen myös jostain muualta joskus lukenut, että vauvalle/lapselle luo turvallisuuden tunnetta se, että samat kädet hoitavat häntä samalla lailla päivästä toiseen. Eli ne vanhempien kauhistelemat rutiinipäivät, jolloin tehdään melkein samat asiat kuin eilenkin, ovat pienelle lapselle todella tärkeitä. Voimia sinne yksitoikkoisuuteen!

Vauvakuiskaaja vastaa myös monen vanhemman epäilevällä äänensävyllä lausuttuun...."Niin, se ehkä toimii sun lapsilla, mutta meidän Erno-Petteri on kyllä ihan eri luonteinen ja niin herkkä ja diipa daapa daa..."

"Nämä minun vauvakuiskaajatekniikkani toimivat. Olen käyttänyt niitä itse tuhansien vauvojen kanssa, ja olen opettanut ne vanhemmille ympäri maailmaa. En ole ihmeidentekijä. Osaan vain hommani, ja minulla on kokemus puolellani. On selvää, että toiset vauvat ovat haastavampia kuin toiset- ihan niin kuin aikuisetkin. Myös jotkin tietyt kehityskaudet, kuten hampaiden puhkeamisaika, tai kun lapsi lähenee toista ikävuotta, voi olla hieman vaikeampaa vanhemmille, aivan niin kuin odottamattomat sairaudetkin (lapsen tai omasi). Mutta melkein mikä ongelma vain voidaan ratkaista palaamalla perusteisiin. Kun ongelmat jatkuvat, se johtuu yleensä siitä mitä vanhemmat ovat tehneet, tai heidän asenteestaan. Tämä voi kuulostaa rankalta, mutta muista, että minä edustan sinun vauvaasi. "

Luin kirjan mielenkiinnolla, koska olin lukenut vauvantahtisesta elämästä, jossa kaikki rutiinit oli heitetty roskakoppaan ja vauva lanteella roikkuen elettiin miten sattuu. Vauvakuiskaaja saarnasi rutiineista ja vauvan opettamisesta samoihin asioihin. Mutta Tracyn neuvot tuntuivat ihan järkeenkäyviltä. Hän opettaa vanhempia lukemaan vauvan väsymysmerkkejä, ja erottamaan toisistaan nälkäitkut ja väsyitkut. Tracy esittelee myös kehittämänsä rutiinin, joka muuttuu kun vauva kasvaa. Hän varoittaa vanhempia aloittamasta nukutusmenetelmiä, joita he eivät ole valmiita jatkamaan seuraavat vuodet (syliin nukuttaminen, autossa nukuttaminen tai kukkumiset keskellä yötä).

Vauvakuiskaajan rutiini on nimeltään E.A.S.Y. eli ensin vauva syö (eating), sitten on hereillä (active), sitten nukkuu (sleeping) ja sitten alkaakin äidin oma aika (you). Tärkeää on opettaa vauva nukahtamaan rauhallisesti itse, omassa sängyssään. Tracy ei milloinkaan opeta vauvan sängyssä huudattamista. Se rikkoo hänen mielestään vauvan luottamuksen siihen, että hänestä huolehditaan. Niinpä vauvakuiskaaja ei IKINÄ jätä vauvaa itkemään itseänsä uneen, vaan hän opettaa vanhemmalle vauvan rauhoittamisen ja antaa tarkat ohjeet miten vauva opetetaan nukahtamaan ilman itkuja.


Aloimme seurata rutiinia uskonnollisen tarkasti. Jos Tracy sanoi, että aamulla vauva nousee ylös klo 7, niin meillä noustiin klo 7. Jos Tracy sanoi, että 8-kuukauden ikäinen jaksaa 4 tuntia syöttöjen välillä, niin meillä syöttöaika venytettiin neljään tuntiin.

Tracy ei itse kehoita vanhempia hoitamaan lasta kellon mukaan, minuutilleen. Rutiini on joustava, ja eniten vanhempia kehoitetaan opettelemaan oman vauvan signaalit ja reagoimaan niihin oikein. Kun vauva alkaa kitistä tai haroa kasvojaan, ei silloin tarjota maitoa, vaan aloitetaan nukkurutiinit.

Suurin muutos meillä oli kuitenkin päiväunet, erityisesti niiden pituus. Vauvakuiskaaja väittää, että jos lapsi nukkuu hyvät päiväunet, hän myös nukkuu öisin paremmin. Illalla on tosi vaikeaa nukuttaa yliväsynyttä lasta, joka ei ole nukkunut kuin pari puolen tunnin pätkää päivällä. Tämä olikin suurin ahaa-elämys meille: 45 minuutin päiväunet ei riitä. Ei riitä. Päikkäreiden pitää olla vähintään 2x45 minuuttia, mielellään kaksi tuntia. 45 minuuttia on normalin unisyklin pituus, ja usein vauva havahtuu hereille syklin vaihtuessa. Sillon moni vanhempi tekee sen virheen, että juoksee sängyn laidalle valmiina nostamaan juuri heränneen vaavin syliin. Sen sijaan pitäisi odotella ja katsoa, että nukahtaako vauva uudelleen.

Muistan erään kerran kun meillä oli vieraita, ja noin 10 kuukauden ikäinen esikoinen heräsi päiväuniltaan 45-minuutin päästä itkien. Menin huoneeseen ja autoin hänet takaisin uneen, tutin ja rauhoittelun avulla. Taas 45-minuutin päästä huoneessa herättiin, mutta ihan eri menolla, vauva heräsi rauhallisesti liikehtien ja äänteli tyytyväisenä sängyssään ennen kuin hänet sieltä poimittiin syliin.

Tässä on tyypillinen päivä neliviikkoisen vauvan kanssa.

Ja tässä esimerkit kolmen ja neljän tunnin rutiineista.

Kirjassa on mielenkiintoisia tositapauksia, joita Tracy käy läpi yksityiskohtaisesti, selittäen menetelmänsä ja ajatuksensa. Jos vanhemmat olivat valmiita noudattamaan hänen neuvojansa, ongelmat ratkesivat. Opin itsekin pitentämään esikoisen liian lyhyitä päiväunia. Kovaa työtähän se on, mutta vaivan arvoista.

Me noudatamme yhä numero kolmosen kanssa Vauvakuiskaajan oppeja. Aamupalan jälkeen leikitään, sitten kun alkaa väsymysmerkit, niin lähdemme nukuttamaan. Huomenna 10 kk täyttävälle vaihdamme kuivan vaipan, laitamme yhdessä verhot ja oven kiinni ja sitten istumme laulamaan unilaulun. Kirjaa emme ole vielä ottaneet rutiineihin, mutta kohta varmasti. Yleensä tyttö haluaa itse sänkyyn nukahtamaan ennenkuin laulu on edes ohi. Minua se vähän loukkaa, koska haluaisin laulaa Tuku tuku lampaitani loppuun asti. Mutta eihän toista voi väkisin hereillä pitää. Ehkä pitäisi valita toinen tuutulaulu.

Tarkoituksena on rutiineiden avulla auttaa vauvaa rauhoittumaan unille. Onhan meillä itse kullakin tietyt menetelmät illalla, ennen nukkumaanmenoa. Itse en tykkää mennä nukkumaan, jos keittiössä on tiskit pöydällä. Harjaan hampaat joka ilta, en osaa nukahtaa, jos jää tämä rituaali välistä. Laitan yöpöydälle lasin vettä ja kännykkä on ihan pakko olla lähellä, jotta näen kellonajan keskellä yötäkin. Ilman näitä juttuja en osaa nukahtaa (no, tiskit on joskus jäänyt...mutta sitten aamulla ahdistaa).

Kolmonen nukkuu noin kahden tunnin aamupäiväunet, ja niiltä herättyään meillä on syöttöaika. Sitten taas leikitään kunnes nukuttaa, ja iltapäiväpäikkärit alkaa samoilla rutiineilla. Nykyään tyttö ei tarvi kolmansia päiväunia, vaan yöpuulle vetäydytään jo 18.30-19.00 aikaan. Syötän hänet vielä kun itse tulen nukkumaan, 22.30 maissa, ja sitten kuorsataan aamuun asti.

Se on niin helppoa! Poikamme nukkuu vieläkin iltapäiväunet Vauvakuiskaajan opettamaan aikaan, 13.00-15.00. Hän täyttää ensi viikolla 4 vuotta, ja olen luvannut, että sitten ei tarvi enää nukkua. Hirvittää jo etukäteen!


Tässä on toinen kirja, jonka luin viime vuonna lapsen unesta.


Kirjoittajan suuri viesti on, että samalla lailla kuin roskaruoka on huonoksi ruumiille, roskaunet ovat huonoksi aivoille.

Hyvin nukkuva lapsi oppii ja sopeutuu uusiin ympäristöihin helpommin. Monet käytösongelmat juurtavat uniongelmista, maailmassa on paljon kroonisesti väsyneitä lapsia.

Mielenkiintoinen pointti tässä kirjassa oli se, että jos lapsi herää aamulla liian aikaisin, laita se illalla aikaisemmin nukkumaan. Siis mitä häh? Eikö sen pitäisi olla toisinpäin, että pidetään sitä sitten illalla valveilla pitempään, että se väsyneenä nukkuu aamulla pitempään? Ei, ja totesimme sen käytännössä. Pikku-kakkonen, intensiivinen poikamme, heräsi kello 5, jos illalla meni yhtään liian pitkään. Yrityksen ja erehdyksen kautta opimme, että hänet laitetaan nukkumaan viimeistään klo 19.00, ja sitten aamulla herätään vasta klo 6. En usko, että hän koskaan oppii nukkumaan kello 7 asti, mutta se on sitten sitä persoonallisuutta.

Mutta olin jo Tracylta oppinut kaiken mitä tarvin, tämä lääkärin kirjoittama kirja vain sinetöi ajatukset ja antoi enemmän tutkimustaustaa lasten unentarpeille.

Ja sitäpaitsi Vauvakuiskaajan oppeja oli kivempi lukea!

Suosittelen sitä lämpimästi jokaiselle vanhemmalle!!!

Ja opetelkaa ihmeessä lukemaan vauvanne väsymerkkejä! Lapsen täytyy saada nukkua.

Hyvää Yötä!

Äiti lasta tuudittaa...

Kuka vanhempi ei ole tuntenut tätä tunnetta: vaikka vauva tai lapsi olisi kuinka ihana ja suloinen ja fiksu ja filmaattinen hereillä ollessaan ja häntä kernaasti esittelee vieraille, on tämä nyytti kymmenen kertaa kauniimpi nukkuessaan? Kun kolmas vauvamme syntyi, vietin pitkiä aikoja nukkuvan vaavin vieressä katsellen kun maailman pisimmät ripset kasvavat.

Kerrassaan ihastuttava.

Ja kun lapset ovat jo isompia, on lastenhuoneen oven sulkeminen illalla aivan mahtavan vapauttavaa. Elämä alkaa! Iltalenkki! Elokuvat! Herkut! Aikuiskontaktit!

Tai...

...kolmenkymmenen sekunnin sisällä ovelta jo kurkistelee lapsi, jolla on ihan kauhea pissahätä ja jano ja asiaa ja sisko ei anna nukkua ja...sitä rallia jatkuu kunnes vanhempi on uuvutettu niin, ettei se jaksa kuin ryömiä sänkyyn. Ehkä huomenna sitten.

Tai...

...vauva nukkuu puolen tunnin pätkiä päivällä ja herää vielä kahdeksan kuukauden iässä neljä kertaa yössä rintaa huutaen...

Minä? Nukkumaan? Hyvä vitsi!

Kirjoitan aiheesta, koska meillä on hyviä kokemuksia lasten nukuttamisesta. Toisten kommenteista olen ymmärtänyt, että aina ei ole näin. Kerran eräs ystävämme tuli lapsenvahdiksi kun menimme hääpäivän kunniaksi pääkaupunkiin hotelliin yöksi. Matka oli ikimuistettava myös fyysisesti, sillä mieheni sai kurkkutulehduksen ihan niin kuin juuri ennen häitämme Suomessa, ja söi antibiootteja ja parasetamolia herkullisen illallisen lisäksi.

Enivei, lapsenvahti kertoi, että silloin 4- ja 2-vuotiaiden lastemme nukuttaminen oli niin helppoa! Olin kirjoittanut iltarutiinit paperille, ja kaikki sujui kuin tanssi. Lapset nukahtivat ja heräsivät aamulla paperille kirjoittamien aikojen mukaan. Hän vertasi iltaa siskonsa perheeseen, jossa vähän vanhempien lasten nukuttamistaisteluihin menee parhaimmillankin tunti, ja huuto ja stressi on kova.

Nyt voisimme ihastella miten onnekkaita olemmekaan kun meillä on niin hienosti nukutettavat lapset. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että onnesta ei ole kyse. Meillä lasten nukutusohjelma on tarkkaan mietitty ja aiheesta olemme paljon lukeneet ja keskutelleet.

Mutta ei se aloitus meilläkään unelmaa ollut.

Kun olin esikoisen kanssa raskaana, lueskelin ahkerasti vauva-palstoja ja imetysopassivuja. Esillä oli paljon vauvantahtinen elämäntapa ja vauvantahtinen imetys. Siis, imetä aina kun vauva haluaa, ja kyllä se vauva tietää miten paljon unta se tarvii. Vauvaa kannetaan liinassa, että saa paljon ihokontaktia ja tietenkin käytetään vain kestovaippoja, jotta herkkä pylly ei haudu muovikääreissä, jotka rumentavat kaatopaikan seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

Ostin pinon kestovaippoja ja kantoliinan.

Olen todella tyytyväinen, että luin imetyssivuja. Esikoisen imetys ei ollut helppoa vauvan tiukan kielijänteen ja monen rintatulehduksen takia, mutta onneksi meilläkin alkoi normaali vauva-arki. Ja siinä suuri apu ja tuki oli ollut imetykseen kannustavat sivut ja imetysongelmien pohtiminen yhdessä muiden äitien kanssa.

Kerron tämän siksi, että suosittelen imetyksen suunnittelemista. Synnytyssuunnitelmia nyt kirjoittelee monikin äiti, mutta varsinkaan uudet äidit ei osaa edes miettiä imetystä. Eikö sen imetyksen pitäisi ihan luonnollisesti sujua, vauva imee ja maitoa tulee?

Ja miten tämä liittyy lapsen nukkumiseen? No ihan siten, että pienen vauvan elämässä kaikki liittyy kaikkeen. Kun ei sitä niin montaa aktiviteettia vielä ole. Vauva syö, katselee ympärilleen, kastelee vaipan, ja nukkuu. Jos vauva ei syö hyvin, se ei nuku hyvin. Yliväsynyt vauva ei ime, vaan huutaa väsyksissään, kun ei osaa enää nukahtaa.

No, imetin tyttöä sitten vähän väliä, ja hän oppi nukahtamaan rinnalle. Ja jos havahtui hereille, niin äkkiä rinta suuhun, muutama imaisu ja uni tuli. Tämä oli ihan kivaa siihen asti, kunnes tajusin, että seuraamalla ohjetta "feeding on demand" eli syöttämällä kun vauva vaatii, olin luonut itselleni vaativan vauvan.

Tässä vaiheessa eräs ystävä näytti kirjaa, joka oli auttanut heitä vauvan päivärutiinien luomisessa ja tuomaan jonkinlaista tolkkua vauva-arkeen.

Luin kirjan heti, ja laitoin oppini käytäntöön. Olisin ehkä voinut odottaa, kunnes olimme omassa kodissa, koska sinä uutena vuotena me sitten rauhoittelimme vauvaa, joka vaati maitonukutusta äidiltä, joka ei aikonut sitä enää antaa.

Jatkan tarinaa seuraavassa postauksessa, jossa sitten pääsenkin jo ihan aiheeseen, eli lapsen nukuttamiseen. Ja esittelen sen kirjan myös.

:)

Ötökän Elämää

(Tämä postaus ei sovi henkilöille, joille inhottavista pikkuötököistä puhuminen tai lukeminen aiheutuu suurta terveydellistä harmia, ahdistusta ja painajaisia. Voit itse määritellä kehollesi koituvan terveydellisen harmistustason, ahdistustason ja painasjaisvaaran. Jos olosi on epämukava, poistu tältä sivulta NYT.)

(Älä sitten valita, etten varoittanut.)

Keski-Aasiassa on asioita, joita viattomasti Pohjois-Euroopan lintukolossa asunut ei osannut kuvitellakaan tapaavansa. Kuten lampaanhäntäläskiä lautasella. Tai lehmänlantakakkuja pihalla kuivumassa, talvilämmitystä varten. Ja sitten ne pienet, näkymättömät viholliset, jotka usein hyökkäävät yön pimeinä hetkinä nukkuvan uhrin kimppuun, ja jättävät jälkeensä vain kutisevan paukaman.


En puhu sääskistä. Olen Lapista kotoisin, ja sääskien kanssa voin elää (kunhan saan ne tapettua).

Tähän mennessä meillä on vietetty sotaa neljänlaisia ötököitä vastaan.

Kirput.

Luteet.

Täit.

Syyhypunkit.

Tämä on käynyt jo uuvutustaisteluksi. Minusta ei enää irtoa suuria tunteita ja kauhureaktioita kun uusi vierailija osoittaa läsnäolostaan merkkejä. Alan vain tyynesti repimään petivaatteita kuumaan pesuun, pesemään lapsia ja imuroimaan patjoja ja mattoja. Välillä tunnen voimatonta vihaa näitä "Luojan luomia" kohtaan (miksi Luoja ne loi, en ymmärrä, en). Haluan voidella talon ympäristömyrkyillä, että saisin joskus viettää viikonlopun ilman ötökkäsotaa. Mutta kyllä tässä vielä voitolle päästään.

Muistan ensikohtaamiseni kirpun kanssa, silmästä silmään. Se hyppeli minua kohti makuuhuoneessa, ja naisellinen vastaiskureaktioni oli juosta ulos ja huutaa aviomiestä apuun. Eihän sitä kirppua sitten enää löytänyt kun alettiin hakemaan. Meillä ei ole tainnut olla kotoperäisiä kirppuja, mutta joskus niitä tulee vierailijoiden mukana. Tai jos käymme kylässä, olemme saaneet raapia vierailijoiden pehmeästä lihasta hyödyn ottaneen kirpun jälkiä. Ja ne puremat sitten kutittaa! Olen ymmärtänyt, että joillekin onnellisille ei tule kirpun puremasta reaktiota, ja toisia ne vaivaa ihan kamalasti. No, minä olen meidän makuuhuoneen
ötökkä-uhri, ja miestä ne ei vaivaa koskaan. Ja kerrossängyssä nukkuvista lapsista poika saa aina reaktiot, ja tyttöä ne ei näytä edes purevan. Olisikohan dieetin sokerimäärällä asiaan jokin vaikutus...

Yksi hyvä keino hillitä kirppuja on ahkera imurointi, koska kirpunmunia ei saa muuten pois nurkista ja matoista. Meidän kissa on myös vain ulkokissa, ja saa kirppulääkkeensä joka kuukausi. Myös jotkut aromaattiset tuoksut (sitronella, setripuu, eukalyptus, sitruunaruoho ja laventeli) ja jotkut aurinkovoiteet estävät kirpun hyökkäyksiä. Kirpuista ei ole ollut vaivaa sitten tammikuun, jolloin eräs vierailija toi "tuliaisia". Kirpun nitistämiseen kuulimme hyvän keinon vanhalta kirrpuja kokeneelta naiselta; pyörittele kirppua sormien välissä niin, että sillä menee pää pyörälle. Sitten se on helpompi nitistää kynsien välissä. No, toivottavasti jää tämmöiset kohtaamiset tapahtumatta!

Luteet ovatkin sitten toinen vitsaus. Ne hiipivät puremaan öisin, usein aamuyöstä, ja jättävät kutiavia paukamia kohtiin, joissa yöpuku ei ole ollut peittämässä (vyötärö, jalat, kädet). Olemme käyneet pitkää sotaa lutikoita vastaan. Luulen, että ne asettuivat asumaan taloomme edellisten vuokralaisten aikana, jotka käyttivät huoneitamme vierastalona. Lude voi pärjätä kuukausitolkulla ilman ruokaa! Imurointi ja lakanoiden silitys on varmaan auttanut, sillä viime aikoina on ollut hiljaisempaa. Silloin tällöin käsittelemme makuuhuoneiden lattialistat huolellisella imuroinnilla ja jäykkäharjaksisella harjalla pesemällä. Olen hangannut myös puisia huonekaluja silloin tällöin. Mies on peitellyt lattian ja seinien rakoja ja koloja silikonilla, jotta huoneista saadaan umpiot. Epäilen, että vanhasta puusta pitävät lutikat hiipivät kimppuumme alakerran kellarista, jossa omistaja säilyttää rojujaan. Sinnekin haluaisin tehdä myrkytysreissun, mutta lutikat eivät ole vaivanneet viime aikoina.

Jos ne vielä ilmaantuvat, aiomme laittaa vahvasta teipistä esteradan sängyn jalkojen ympärille. Siihen saavat sitten takertua. Kuulemma myös metalli ja lasi olisi vaikeaa kiipeilyalustaa luteille, joten säilykepurkin voi laittaa sängynjalan alle. Sinne vielä vaseliinia, niin ei pääse lude aterioimaan. Harmi kyllä tämä ei onnistu makuuhuoneemme sängyn kanssa, koska siinä ei ole jalkoja. Ehkä teippireunukset onnistuisivat.


Täitähän on silloin tällöin Suomenkin puhtoisessa maassa. Mutta niissä on kyllä kova työ! Täit saa itse tapetuksi sormin tai sillä täishampoolla, mutta ne munat! Niitä saa kiskoa yksitellen joka hiuksesta erikseen. Meillä kävi täi keväällä. Olin bazaarissa mieheni kanssa, kun kotiapu soitti ihan paniikissa ja sanoi, että meidän täytyy tulla heti kotiin. Yritimme kysellä mikä on vialla, mutta hän sai sanottua vain, että tyttärellämme on jokin ongelma. Selvisihän se sitten, että ongelmana oli täikolonia. Niitä oli onneksi vain yhdessä perheenjäsenessä, ja sen jälkeen on kielletty pukemasta toisten hattuja ja huiveja päähän. Luulen, että alkuperä tälle täihyökkäykselle on eräs naapurin perhe, koska siellä ajeltiin samaan aikaan kaikki lapset ihan kaljuksi, tytötkin. Mutta eihän sitä kehtaa kysyä... Teki muuten mieli itsekin ajella oma lapsi kaljuksi, niin monta iltaa ja viikkoa sitä päätä käytiin läpi ja kiskottiin munia irti. Pakaste oli täynnä tyynyjä ja kaikkea vaatetta ja pehmolelua taas pestiin. Ja ei ne täikammat oikein mitenkään toiminut.

Uusin vitsaus on sitten syyhypunkki. Tämä lista on kuin jostain viime vuosisadan sota-ajoilta! Eräs tuttavaperheen äiti soitti ja sanoi, että heillä on syyhy, käykää tekin läpi tämä syyhysota, kun se voi olla oireeton monta viikkoa. Heti puhelun jälkeen mulla alkoi oireet. Kutinaa, paukamia, kutinaa. Varsinkin öisin, en saanut enää untakaan. Pakkohan se oli hoitaa. Taas kuumaan pesuun kaikki petivaatteet, ja kaikki vaatteet mitä on kolmen viimeisen päivän aikana käyttänyt. Sitten lämmitimme saunan ja hankasimme saippualla joka ihopoimunkin. Sitten lääkeainetta iholle. Tämä toistetaan, lääkkestä riippuen, seuraavana päivänä ja viikon päästä. Imurilla kävimme joka huoneen läpi ja heitimme pölypussin pois. Mitä ei voi tai jaksa pestä, voi laittaa muovipussissa jonnekin kauas, kolmesta päivästä viikkoon. Syyhypunkki ei elä ilman ihmistä, joten tämä taistelu on todennäkoisesti lääkkeen avulla pian ohi. Ihanaa kun joku ötökkä sentään lääkkellä kuolee!

Joten tervetuloa vaan meille, yökylään! (hah hah haa!)

Mutta onneksi kukaan vieras ei ole kärsinyt puremista, tai ei ole kehdannut sanoa!

(Harmi kun ei ole väristyksiä aiheuttavia kuvia)