Ötökän Elämää

(Tämä postaus ei sovi henkilöille, joille inhottavista pikkuötököistä puhuminen tai lukeminen aiheutuu suurta terveydellistä harmia, ahdistusta ja painajaisia. Voit itse määritellä kehollesi koituvan terveydellisen harmistustason, ahdistustason ja painasjaisvaaran. Jos olosi on epämukava, poistu tältä sivulta NYT.)

(Älä sitten valita, etten varoittanut.)

Keski-Aasiassa on asioita, joita viattomasti Pohjois-Euroopan lintukolossa asunut ei osannut kuvitellakaan tapaavansa. Kuten lampaanhäntäläskiä lautasella. Tai lehmänlantakakkuja pihalla kuivumassa, talvilämmitystä varten. Ja sitten ne pienet, näkymättömät viholliset, jotka usein hyökkäävät yön pimeinä hetkinä nukkuvan uhrin kimppuun, ja jättävät jälkeensä vain kutisevan paukaman.


En puhu sääskistä. Olen Lapista kotoisin, ja sääskien kanssa voin elää (kunhan saan ne tapettua).

Tähän mennessä meillä on vietetty sotaa neljänlaisia ötököitä vastaan.

Kirput.

Luteet.

Täit.

Syyhypunkit.

Tämä on käynyt jo uuvutustaisteluksi. Minusta ei enää irtoa suuria tunteita ja kauhureaktioita kun uusi vierailija osoittaa läsnäolostaan merkkejä. Alan vain tyynesti repimään petivaatteita kuumaan pesuun, pesemään lapsia ja imuroimaan patjoja ja mattoja. Välillä tunnen voimatonta vihaa näitä "Luojan luomia" kohtaan (miksi Luoja ne loi, en ymmärrä, en). Haluan voidella talon ympäristömyrkyillä, että saisin joskus viettää viikonlopun ilman ötökkäsotaa. Mutta kyllä tässä vielä voitolle päästään.

Muistan ensikohtaamiseni kirpun kanssa, silmästä silmään. Se hyppeli minua kohti makuuhuoneessa, ja naisellinen vastaiskureaktioni oli juosta ulos ja huutaa aviomiestä apuun. Eihän sitä kirppua sitten enää löytänyt kun alettiin hakemaan. Meillä ei ole tainnut olla kotoperäisiä kirppuja, mutta joskus niitä tulee vierailijoiden mukana. Tai jos käymme kylässä, olemme saaneet raapia vierailijoiden pehmeästä lihasta hyödyn ottaneen kirpun jälkiä. Ja ne puremat sitten kutittaa! Olen ymmärtänyt, että joillekin onnellisille ei tule kirpun puremasta reaktiota, ja toisia ne vaivaa ihan kamalasti. No, minä olen meidän makuuhuoneen
ötökkä-uhri, ja miestä ne ei vaivaa koskaan. Ja kerrossängyssä nukkuvista lapsista poika saa aina reaktiot, ja tyttöä ne ei näytä edes purevan. Olisikohan dieetin sokerimäärällä asiaan jokin vaikutus...

Yksi hyvä keino hillitä kirppuja on ahkera imurointi, koska kirpunmunia ei saa muuten pois nurkista ja matoista. Meidän kissa on myös vain ulkokissa, ja saa kirppulääkkeensä joka kuukausi. Myös jotkut aromaattiset tuoksut (sitronella, setripuu, eukalyptus, sitruunaruoho ja laventeli) ja jotkut aurinkovoiteet estävät kirpun hyökkäyksiä. Kirpuista ei ole ollut vaivaa sitten tammikuun, jolloin eräs vierailija toi "tuliaisia". Kirpun nitistämiseen kuulimme hyvän keinon vanhalta kirrpuja kokeneelta naiselta; pyörittele kirppua sormien välissä niin, että sillä menee pää pyörälle. Sitten se on helpompi nitistää kynsien välissä. No, toivottavasti jää tämmöiset kohtaamiset tapahtumatta!

Luteet ovatkin sitten toinen vitsaus. Ne hiipivät puremaan öisin, usein aamuyöstä, ja jättävät kutiavia paukamia kohtiin, joissa yöpuku ei ole ollut peittämässä (vyötärö, jalat, kädet). Olemme käyneet pitkää sotaa lutikoita vastaan. Luulen, että ne asettuivat asumaan taloomme edellisten vuokralaisten aikana, jotka käyttivät huoneitamme vierastalona. Lude voi pärjätä kuukausitolkulla ilman ruokaa! Imurointi ja lakanoiden silitys on varmaan auttanut, sillä viime aikoina on ollut hiljaisempaa. Silloin tällöin käsittelemme makuuhuoneiden lattialistat huolellisella imuroinnilla ja jäykkäharjaksisella harjalla pesemällä. Olen hangannut myös puisia huonekaluja silloin tällöin. Mies on peitellyt lattian ja seinien rakoja ja koloja silikonilla, jotta huoneista saadaan umpiot. Epäilen, että vanhasta puusta pitävät lutikat hiipivät kimppuumme alakerran kellarista, jossa omistaja säilyttää rojujaan. Sinnekin haluaisin tehdä myrkytysreissun, mutta lutikat eivät ole vaivanneet viime aikoina.

Jos ne vielä ilmaantuvat, aiomme laittaa vahvasta teipistä esteradan sängyn jalkojen ympärille. Siihen saavat sitten takertua. Kuulemma myös metalli ja lasi olisi vaikeaa kiipeilyalustaa luteille, joten säilykepurkin voi laittaa sängynjalan alle. Sinne vielä vaseliinia, niin ei pääse lude aterioimaan. Harmi kyllä tämä ei onnistu makuuhuoneemme sängyn kanssa, koska siinä ei ole jalkoja. Ehkä teippireunukset onnistuisivat.


Täitähän on silloin tällöin Suomenkin puhtoisessa maassa. Mutta niissä on kyllä kova työ! Täit saa itse tapetuksi sormin tai sillä täishampoolla, mutta ne munat! Niitä saa kiskoa yksitellen joka hiuksesta erikseen. Meillä kävi täi keväällä. Olin bazaarissa mieheni kanssa, kun kotiapu soitti ihan paniikissa ja sanoi, että meidän täytyy tulla heti kotiin. Yritimme kysellä mikä on vialla, mutta hän sai sanottua vain, että tyttärellämme on jokin ongelma. Selvisihän se sitten, että ongelmana oli täikolonia. Niitä oli onneksi vain yhdessä perheenjäsenessä, ja sen jälkeen on kielletty pukemasta toisten hattuja ja huiveja päähän. Luulen, että alkuperä tälle täihyökkäykselle on eräs naapurin perhe, koska siellä ajeltiin samaan aikaan kaikki lapset ihan kaljuksi, tytötkin. Mutta eihän sitä kehtaa kysyä... Teki muuten mieli itsekin ajella oma lapsi kaljuksi, niin monta iltaa ja viikkoa sitä päätä käytiin läpi ja kiskottiin munia irti. Pakaste oli täynnä tyynyjä ja kaikkea vaatetta ja pehmolelua taas pestiin. Ja ei ne täikammat oikein mitenkään toiminut.

Uusin vitsaus on sitten syyhypunkki. Tämä lista on kuin jostain viime vuosisadan sota-ajoilta! Eräs tuttavaperheen äiti soitti ja sanoi, että heillä on syyhy, käykää tekin läpi tämä syyhysota, kun se voi olla oireeton monta viikkoa. Heti puhelun jälkeen mulla alkoi oireet. Kutinaa, paukamia, kutinaa. Varsinkin öisin, en saanut enää untakaan. Pakkohan se oli hoitaa. Taas kuumaan pesuun kaikki petivaatteet, ja kaikki vaatteet mitä on kolmen viimeisen päivän aikana käyttänyt. Sitten lämmitimme saunan ja hankasimme saippualla joka ihopoimunkin. Sitten lääkeainetta iholle. Tämä toistetaan, lääkkestä riippuen, seuraavana päivänä ja viikon päästä. Imurilla kävimme joka huoneen läpi ja heitimme pölypussin pois. Mitä ei voi tai jaksa pestä, voi laittaa muovipussissa jonnekin kauas, kolmesta päivästä viikkoon. Syyhypunkki ei elä ilman ihmistä, joten tämä taistelu on todennäkoisesti lääkkeen avulla pian ohi. Ihanaa kun joku ötökkä sentään lääkkellä kuolee!

Joten tervetuloa vaan meille, yökylään! (hah hah haa!)

Mutta onneksi kukaan vieras ei ole kärsinyt puremista, tai ei ole kehdannut sanoa!

(Harmi kun ei ole väristyksiä aiheuttavia kuvia)