Tammikuun katsaus

Heipä hei vaan kaikki lukijat ja teretulemast kaikille uusillekin! 


Viime vuoden lopussa sain hyvän idean olla käyttämättä feisbuukkia tammikuussa.  Klikkailen siellä ystävien päivityksiä lukemassa joka päivä ja ajattelin, että ehkä pieni tauko olisi hyvä.  Halusin myös harjoittaa itsehillintää, tuota vaatimatonta lihasta, joka käytön puutteesta nopeasti surkastuu.  Koska olen riippuvainen radikaali, löysin tavan, jolla koko feisbuuk tilin voi sulkea...niinpä olin siellä ihan näkymättömissä.  Tilin voi helposti taas avata kirjautumalla sisään.   


Mitä opin feisbuuk-tauollani? 


Kaipasin sitä, että sain kertoa pieniä, ei-niin-tärkeitä yksityiskohtia meidän elämästä julkisesti kaikille.  Erityisesti kaksi-vuotiaan kuopuksen tekemiset on niin tavattoman ihania (minun mielestä ainakin).  Esimerkiksi heti tammikuun alussa tapahtui jotain, jonka olisin halunnut heti kaikille kertoa:  illalla kylvyn jälkeen laitettiin ohut tukka töyhtöponnarille, jonka kanssa piti sitten päästä nukkumaankin.  Aamulla kun kuopus tapansa mukaan kiskoi hiusrinkulan irti, tukka sojotti suoraan ylös ihan niinkuin irokeeseilla koko päivän.  Se oli tosi hauskan näköistä ja sen olisi kaikkien suotu tietää!


Kuvassa taapero ja päivän asu: pellepuvun pusero ja lentosukka vuosien takaa.  Kädessä tutti, tuo uskollinen ystävä.  Yleensä meillä asuu 'trintetta', joista suosikki on 'Tuhtimo'.  (tässä tulee aina siskon mies mieleen: tuh-timo. Terkkuja!)


 Ikävä oli myös ystävien päivityksiä...onhan sitä ihan pakko tietää mitä serkut ja vanhat koulukaverit päivittäin miettii ja puuhaa, eikö? 


Kun kävin lukemassa nettiuutisia, teki mieli klikkailla 'tykkää' monen hyvän artikkelin äärellä.  Täytyyhän ystävien nähdä millaisista artikkeleista tykkään ja miksi!    


Ja olisin halunnut seurata millaista juttua fesibuukissa vilisi presidentinvaalien tiimoilta.  Toki vaalit on vielä tulossa, mutta suurimmat keskustelut varmaan käytiin kun kaikki kahdeksan ehdokasta oli vielä tapetilla.  Täällähän me ei päästä vaaliuurnille, mutta hengessä ollaan mukana.  


En myöskään bloggaillut täällä ihan niin useasti kuin aiemmin, mutta haluan nyt jakaa kuvia tammikuulta, ettette ihan kärryiltä tipahda! 

Meillä vietettiin joulua monta kertaa!  Suomesta tuli paketit vasta Uuden Vuoden jälkeen.  Olin ajatellut myös suklaataukoa tammikuulle, mutta kuka pystyy katsomaan Fazerin levyjä kokonaisen kuukauden kun ne vihdoin saapuu tänne? En minä ainakaan! 


Lapsille tilatut pyörät ehtivät tänne myöskin vasta tammikuussa, mutta niitä onkin sitten käytetty ahkerasti.  Yhdysvalloistakin saimme paketin vasta pari viikkoa sitten, joten lapset ovat nyt oppineet kysymään jokaiselta vierailijalta: "Toitko meille lahjoja?".  Se on Joulu joka päivä täällä.  

Talvi on ollut viileä ja sateinen.  Lunta on satanut monta kertaa.  Olin ensin onnellinen luonnon ja maanviljelijöiden puolesta, kun maa saa vettä.  Mutta sitten huomasin, että keittiön seinät olivat alkaneet homehtua kaappien takaa.  Olimme 'säästäneet' sähköä ja laitoimme lämmittimet pois päältä, jos emme olleet keittiössä.  Kosteus kerääntyi seiniin ja hyi home!  Seinien alaosat on kaakelia, joten ne kuurattiin puhtaaksi.  Pidämme nykyään puhallinlämmitintä siellä aina päällä (vain yöllä on muutaman tunnin sähkökatko) ja se on auttanut.  Mutta keväällä on sitten yläkaappien takana olevien seinien maalaus odottamassa.  Hmmm... nyt saakin sitten valita uutta väriä! 

Vaikka en tehnytkään Uuden Vuoden lupauksia, aloitin muutaman jutun, joita olen jo monta kertaa aikonut aloittaa.  Ensinnäkin aloin kirjoittamaan taas 'päiväkirjaa'.  Se ei nyt ole sellainen päivittäisten tapahtumien kirjaamista (siihen ei aika riittäisi), mutta yritän muistaa joka päivä kirjoittaa ylös kolme asiaa, joista olen kiitollinen.  Täältä löytyy idean äiti ja blogin sivuilta löysin kysymyksiä jokaiselle päivälle...siellä on mukavan luovia ehdotuksia kiitosaiheille.  


(kirjoitin päiväkirjan otsikon oppimallani kaunokirjoituksella.  yritän opettaa kotikoulussa esikoiselle uutta kirjoituskirjaintyyliä ja on siinä äidilläkin opettelemista...minusta tuo kiekurainen-jokainen-kirjain-sidotaan-yhteen on paljon helpompi!)


Toisekseen: Olen aloittanut... *rummun pärinää* 


...hölkkäämisen! 
Tatta-da-daa!!!  


En ole ikinä tykännyt juoksemisesta, mutta tosiasiat vaativat toimintaa.  Ei se kotijumppa mitään auta, varsinkaan kun lopetan aina siinä vaiheessa kun alkaa hengästyttää ja hiostuttaa.  Käyn juoksemassa kaksi kertaa viikossa (tiedän, tiedän, eihän se nyt paljon ole, mutta en pysty enempään tällä haavaa).  Juoksemme urheilukenttää ympäri.  Ensimmäisellä kerralla aloitin varovaisesti, enoni ohjeita muistellen.  Hän antoi kolme ohjetta menestyksekkäälle juoksu-uralle, jotka yleisön pyynnöstä kerron teillekin:


1. Juokse hitaasti
2. Juokse hitaasti
3. Juokse hitaasti


Näillä ohjeilla oli minunkin helppo aloittaa.  Otin ne ehkä vähän liian kirjaimellisesti, koska ensimmäisellä juoksukerralla nopeasti kävelevä ystäväni pysyi ihan hyvin minun hölkkävauhdissa rinnalla.  Mutta edistystä on tapahtunut: juoksin ensimmäisellä kerralla kentän kaksi kertaa ympäri, lopun ajan käytin kävelyyn.  Lisäsin joka lenkkikerralla kierroksen ja vauhtikin on vähän kiihtynyt.  Nyt olen jumahtanut 6-7- kierroksen kohdalle...eihän sitä ihminen jaksa enempää.  Kunnes kuulin eilen toiselta ystävältäni, että he juoksevat 10-15 kierrosta kerrallaan! Eli haasteita riittää ja on se tuo urheileminen mielenterveydellekin hyväksi! Ai että :D Ja tiedoksi ja huomioitavaksi: tammikuun aikana on senttejä sulanut vyötäröltä! 

Tässä kuva meistä mäenlaskupäivänä.  Keski-Aasialainen huivimummo kohtaa ranskalaisen kalastajan.  Olemme tosi muotitietoisia ja aina viimeisimmissä trendeissä kiinni (not). 

Perhekuva on pakko ottaa säännöllisesti kun asutaan täällä kaukana.  Ne tuo harmaita hiuksia ja meillä lykättiin tuota kuvan ottoa ainakin kuukausi...ei, viisi kuukautta! Kaikkien täytyy olla suht puhtaita, hyvällä tuulella, tukka kammattuna ja puhtaat ja yhteensopivat vaatteet päällä.  Sään täytyy olla aurinkoinen ja kuvaajakin on hyvä olla paikan päällä.  Otettavien kuvien määrä korreloi suoraan perheen koon mukaan.  Viiden hengen perheenä selvisimme 31:llä kuvalla, joista kaksi on julkaisukelpoisia.  Tässä pari helmeä/ei-julkaisukelpoista otosta. 

Tämä on jostain syystä minun ja mieheni suosikki (vaikka tällä äitillä vähän silmäluomet lupsaakin, mutta sehän on äitien tavaramerkki...).  Kuopuksemme on aivan ihastuttava jopa mököttäessään (ei saanut tuttia suuhun niin ilme meni myttyyn)!


Hyvää viikonloppua!!! Jos et keksi tekemistä, ehdotan muutamaa, helpoimmasta haasteellisimpaan:

• Päiväkirjan pito/kiitosaiheiden kirjaus
• Juoksuharrastuksen aloittaminen
• Perhekuva