Viime vuoden lopussa sain
Mitä opin feisbuuk-tauollani?
Kaipasin sitä, että sain kertoa pieniä, ei-niin-tärkeitä yksityiskohtia meidän elämästä julkisesti kaikille. Erityisesti kaksi-vuotiaan kuopuksen tekemiset on niin tavattoman ihania (minun mielestä ainakin). Esimerkiksi heti tammikuun alussa tapahtui jotain, jonka olisin halunnut heti kaikille kertoa: illalla kylvyn jälkeen laitettiin ohut tukka töyhtöponnarille, jonka kanssa piti sitten päästä nukkumaankin. Aamulla kun kuopus tapansa mukaan kiskoi hiusrinkulan irti, tukka sojotti suoraan ylös ihan niinkuin irokeeseilla koko päivän. Se oli tosi hauskan näköistä ja sen olisi kaikkien suotu tietää!Kuvassa taapero ja päivän asu: pellepuvun pusero ja lentosukka vuosien takaa. Kädessä tutti, tuo uskollinen ystävä. Yleensä meillä asuu 'trintetta', joista suosikki on 'Tuhtimo'. (tässä tulee aina siskon mies mieleen: tuh-timo. Terkkuja!)
Ikävä oli myös ystävien päivityksiä...onhan sitä ihan pakko tietää mitä serkut ja vanhat koulukaverit päivittäin miettii ja puuhaa, eikö?
Kun kävin lukemassa nettiuutisia, teki mieli klikkailla 'tykkää' monen hyvän artikkelin äärellä. Täytyyhän ystävien nähdä millaisista artikkeleista tykkään ja miksi!
Ja olisin halunnut seurata millaista juttua fesibuukissa vilisi presidentinvaalien tiimoilta. Toki vaalit on vielä tulossa, mutta suurimmat keskustelut varmaan käytiin kun kaikki kahdeksan ehdokasta oli vielä tapetilla. Täällähän me ei päästä vaaliuurnille, mutta hengessä ollaan mukana.
En myöskään bloggaillut täällä ihan niin useasti kuin aiemmin, mutta haluan nyt jakaa kuvia tammikuulta, ettette ihan kärryiltä tipahda!
Meillä vietettiin joulua monta kertaa! Suomesta tuli paketit vasta Uuden Vuoden jälkeen. Olin ajatellut myös suklaataukoa tammikuulle, mutta kuka pystyy katsomaan Fazerin levyjä kokonaisen kuukauden kun ne vihdoin saapuu tänne? En minä ainakaan!
Lapsille tilatut pyörät ehtivät tänne myöskin vasta tammikuussa, mutta niitä onkin sitten käytetty ahkerasti. Yhdysvalloistakin saimme paketin vasta pari viikkoa sitten, joten lapset ovat nyt oppineet kysymään jokaiselta vierailijalta: "Toitko meille lahjoja?". Se on Joulu joka päivä täällä.
Talvi on ollut viileä ja sateinen. Lunta on satanut monta kertaa. Olin ensin onnellinen luonnon ja maanviljelijöiden puolesta, kun maa saa vettä. Mutta sitten huomasin, että keittiön seinät olivat alkaneet homehtua kaappien takaa. Olimme 'säästäneet' sähköä ja laitoimme lämmittimet pois päältä, jos emme olleet keittiössä. Kosteus kerääntyi seiniin ja hyi home! Seinien alaosat on kaakelia, joten ne kuurattiin puhtaaksi. Pidämme nykyään puhallinlämmitintä siellä aina päällä (vain yöllä on muutaman tunnin sähkökatko) ja se on auttanut. Mutta keväällä on sitten yläkaappien takana olevien seinien maalaus odottamassa. Hmmm... nyt saakin sitten valita uutta väriä!
Vaikka en tehnytkään Uuden Vuoden lupauksia, aloitin muutaman jutun, joita olen jo monta kertaa aikonut aloittaa. Ensinnäkin aloin kirjoittamaan taas 'päiväkirjaa'. Se ei nyt ole sellainen päivittäisten tapahtumien kirjaamista (siihen ei aika riittäisi), mutta yritän muistaa joka päivä kirjoittaa ylös kolme asiaa, joista olen kiitollinen. Täältä löytyy idean äiti ja blogin sivuilta löysin kysymyksiä jokaiselle päivälle...siellä on mukavan luovia ehdotuksia kiitosaiheille.
(kirjoitin päiväkirjan otsikon oppimallani kaunokirjoituksella. yritän opettaa kotikoulussa esikoiselle uutta kirjoituskirjaintyyliä ja on siinä äidilläkin opettelemista...minusta tuo kiekurainen-jokainen-kirjain-sidotaan-yhteen on paljon helpompi!)
Toisekseen: Olen aloittanut... *rummun pärinää*
...hölkkäämisen!
Tatta-da-daa!!!
En ole ikinä tykännyt juoksemisesta, mutta tosiasiat vaativat toimintaa. Ei se kotijumppa mitään auta, varsinkaan kun lopetan aina siinä vaiheessa kun alkaa hengästyttää ja hiostuttaa. Käyn juoksemassa kaksi kertaa viikossa (tiedän, tiedän, eihän se nyt paljon ole, mutta en pysty enempään tällä haavaa). Juoksemme urheilukenttää ympäri. Ensimmäisellä kerralla aloitin varovaisesti, enoni ohjeita muistellen. Hän antoi kolme ohjetta menestyksekkäälle juoksu-uralle, jotka yleisön pyynnöstä kerron teillekin:
1. Juokse hitaasti
2. Juokse hitaasti
3. Juokse hitaasti
Näillä ohjeilla oli minunkin helppo aloittaa. Otin ne ehkä vähän liian kirjaimellisesti, koska ensimmäisellä juoksukerralla nopeasti kävelevä ystäväni pysyi ihan hyvin minun hölkkävauhdissa rinnalla. Mutta edistystä on tapahtunut: juoksin ensimmäisellä kerralla kentän kaksi kertaa ympäri, lopun ajan käytin kävelyyn. Lisäsin joka lenkkikerralla kierroksen ja vauhtikin on vähän kiihtynyt. Nyt olen jumahtanut 6-7- kierroksen kohdalle...eihän sitä ihminen jaksa enempää. Kunnes kuulin eilen toiselta ystävältäni, että he juoksevat 10-15 kierrosta kerrallaan! Eli haasteita riittää ja on se tuo urheileminen mielenterveydellekin hyväksi! Ai että :D Ja tiedoksi ja huomioitavaksi: tammikuun aikana on senttejä sulanut vyötäröltä!
Tässä kuva meistä mäenlaskupäivänä. Keski-Aasialainen huivimummo kohtaa ranskalaisen kalastajan. Olemme tosi muotitietoisia ja aina viimeisimmissä trendeissä kiinni (not).
Perhekuva on pakko ottaa säännöllisesti kun asutaan täällä kaukana. Ne tuo harmaita hiuksia ja meillä lykättiin tuota kuvan ottoa ainakin kuukausi...ei, viisi kuukautta! Kaikkien täytyy olla suht puhtaita, hyvällä tuulella, tukka kammattuna ja puhtaat ja yhteensopivat vaatteet päällä. Sään täytyy olla aurinkoinen ja kuvaajakin on hyvä olla paikan päällä. Otettavien kuvien määrä korreloi suoraan perheen koon mukaan. Viiden hengen perheenä selvisimme 31:llä kuvalla, joista kaksi on julkaisukelpoisia. Tässä pari helmeä/ei-julkaisukelpoista otosta.
Tämä on jostain syystä minun ja mieheni suosikki (vaikka tällä äitillä vähän silmäluomet lupsaakin, mutta sehän on äitien tavaramerkki...). Kuopuksemme on aivan ihastuttava jopa mököttäessään (ei saanut tuttia suuhun niin ilme meni myttyyn)!
Hyvää viikonloppua!!! Jos et keksi tekemistä, ehdotan muutamaa, helpoimmasta haasteellisimpaan:
- Päiväkirjan pito/kiitosaiheiden kirjaus
- Juoksuharrastuksen aloittaminen
- Perhekuva
Aivan ihana postaus! minà en kyllà olisi pystynyt olla facebookista kuukautta erossa! Ja hei, jos et halua siellà jakaa niin kyllàhàn me tààllàkin ihan mielellààn luetaan niità "tàrkeimpià" asioita mità nuorimmainen tai muut ovat viimeaikoina sanoneet tai tehneet. Ihanat perhepotretit! Hyvàà viikonloppua :D
ReplyDeleteKiitos kommentista! Kyllähän se tuntui ensimmäiset kaksi viikkoa vaikealta, mutta niin vain sitä tottuu kaikkeen...En ole ihan samaan tahtiin siellä enää vieraillutkaan (näiden kolmen päivän aikana :), joten taisi riippuvuus katketa!
ReplyDeleteOivallinen kirjotus! Osaat kirjottaa niin hauskan avoimesti, että meinasin polttaa ruokani pohjaan, kun en malttanut lopettaa lukemista. Jäi ihan hykerteleväinen olo, mukava kun kerrot mitä teille kuuluu :)
ReplyDeleteKiitos Elliina! Oli hauska kirjoittaa tauon jälkeen :)
DeleteNiinpä niin, mukavaa luettavaa, ja kun täällä suomalaiset ystävät ovat harvassa, nautin vieläkin enemmän siitä kun saan lukea suomeksi. En ite etes osaa ilmaista itseäni suomeki noin hyvin.
ReplyDeleteKuules, kaksi kertaa viikossa on paljon jos minuun vertaat. Minä aloin kesällä juoksemaan ja parhaimmillaan kävin joka viides päivä lenkillä. Tarkoitus oli jatkaa talven läpi aina -10, mutta illat pimeni enkä oikeen viittinyt/jaksanut. Nyt kun eka kertaa joulun jälkeen lähdin lenkille sairastuin (no, en nyt sen vuoksi, mutta kuitenkin). Ootan että pääsisin taas ulos, ja elättelen vielä toivetta että osallistuisin 5,5 kilsan kilpailuun toukokuussa.
Niin, ja jos siitä tiedosta on mitään iloa, tykkään juosta!
Carro...krhm...tuli mullakin taukoa kun oli lunta ja mutaa kentällä. Mutta älä kerro kellekään! En vieläkään tykkää juoksemisesta, mutta tykkään siitä tunteesta mikä sen jälkeen tulee: I did it!!!
Delete