Yllätyksiä tiellä (kirjaimellisesti)!

Vaikka automatkat voivatkin Keski-Aasiassa olla hyvin erikoisia, sujuvat ne yleensä ihan tavallisesti.  

Tässä meidän viimeinen automatka ennen kesälomaa.  

Kaikki vieraamme ihmettelevät näitä raitaisia kukkuloita.  Nyt keväällä ne ovat vihreän ruohon peitossa, joten raidat erottuvat erityisen hyvin.  Ilman mitään tieteellisiä perusteluja sanoisin, että raidat ovat polkuja, jotka tuhannet pikkusorkat ovat talloneet kukkulalle.  Alin raita on ihan varmasti polku ja enpä usko muuta selitystä olevan.  Mitään sinne ei ole koskaan istutettu, joten se ei ole kerrostettu puutarha tms.  Hauskan näköinen yksityiskohta automatkalla...siitä on napattu monta kuvaa.  

Kevätsää on tapansa mukaan hyvin vaihteleva.  Rankkasade...

Oli jopa vaikea nähdä tietä kun vesi syöksyi taivaalta suurella voimalla.  

Vauhti hidastuu ja hidastuu...

...ja sitten koko liikenne pysähtyy. 

 Lammaslauma? Onnettomuus? Hääkulkue (ei kai nyt sentään tällaisessa säässä)? 

Täältä löytyy syy: 

Jotain siellä kukkuloilla on tapahtunut kun kaikki vesi virtaa sivutietä pitkin kuin joenuomassa konsanaan, suoraan päätielle ja sen yli.

Ruskea "joki" riehui sellaisella voimalla tiellä, ettei sinne ollut autoilla asiaa. 

Ja koko ajan sataa lisää.

Aika moni takana tullut päätti ohittaa pysähtyneet autot ja käydä omin käsin toteamassa, että pakko on odottaa.  Vettä oli liian syvästi ja laajasti, jotta siitä pääsisi turvallisesti yli. 

Varmaan puolet näistä autoista ovat takseja, jotka kuljettavat asiakkaita pääkaupunkiin.  

Mutta luonnonvoimien edessä on kiireisimmänkin asiakkaan tyydyttävä odottamaan...jopa rekka-autot päättivät pysähtyä.  

Kuopus oli nukahtanut ja meillä oli ihan mukavaa lämpimässä autossa.  Olin jopa ottanut mukaan naposteltavaa, joten lapset jaksoivat paremmin.  Vettä satoi välillä rankemmin, välillä vain tihuutteli.  Muutama kuski nousi verryttelemään...osa otti kengät pois ennen kävelylenkkiä.  

Aika vilkas tämä tie on...autoja kertyi pitkät jonot.  

Viereinen kylä sateen harmaantamana. 

Välillä tuli jopa rakeita aikamoisella voimalla.  Yksi rae jäi tuohon peiliin.  Ei onneksi mitään isompia kuitenkaan.  

Yrittänyttä ei laiteta, mutta on ihan eri asia, jos tästä yrittää rekka (joka pääsi yli)...

...tai pieni kiinalainen pakettiauto, joka meilläkin on.  Vesi pyöräytti auton poikittain ja sinne se jäi.  

Varmistus meille: emme edes ajattele "joen" ylittämistä!

Vähitellen sade lakkasi.  

Kuski yritti saada autoaan liikkeelle...mutta ei se onnistunut.  Kastuiko moottori? 

Kanssamatkaajia monesta maasta.  

Onko vedensyöksy tielle rauhoittumaan päin?

Olimme odottaneet melkein yksi ja puoli tuntia.  Keski-Aasian sateet ovat monesti rankkoja, mutta lyhyitä.  Ja onneksi ei ollut kiire minnekään!  Tien varressa kasvava ruoho näyttää veden kulkusuunnan.  Vettä virtasi myös pelloilla ja ojissa.  

Liikkeellä ollaan, muiden perässä! 

Niin vain vedenpinta alkoi laskea yhtä nopeasti kuin se oli noussutkin.  

Epäonninen pakettiauto, täynnä tavaraa.

Vesi oli kammannut ruohon oman mielensä mukaan...Voi säästyiköhän viljelijän sato vai veikö vesi mukanaan? 

Tulva jaksoi kantaa aikamoisia kivenmurikoita mukanaan.  

Tästä se oli tullut suurimmalla voimalla tielle.  

Ruskeaa vettä virtaili vielä tiellä, mutta vain muutaman sentin verran.   Ajoimme rauhassa tulvapaikan yli.  

Ja sinne löysi vesi uuden kulkupaikan keskelle peltoa...  

...kun tässä olisi ollut paikka, josta vesi pääsee tien alta kanaaliin.  Oliko vettä vain niin paljon vai oliko tien ali kulkeva putki tukossa vai mikä lie syynä tähän äkkitulvaan, joka onneksi kuivui melko nopeasti.  

Sitten siirrymmekin Atlantin tuolle puolelle!

Kirjoitan kesän aikana kuulumisia Oregonin osavaltiosta.

Asumme Portlandin ulkopuolella ja vaikka suuria matkasuunnitelmia ei olekaan, merenrannalla aiomme käydä monta kertaa!  

Viimeinen koulupäivä paikallisessa koulussa

Viimeisenä koulupäivä ystävien kanssa.

Koko talven on uskollisesti käyty koulua.  Opettaja mainitsi sen ihan sivuhuomautuksena Uuden Vuoden Juhlassakin, että tyttäremme on tullut kouluun sateen ja lumen läpi kun muut ovat ottaneet luovia vapaita vissiin aika paljon enemmän.  Eihän sitä suomalaisen koulumoraalin omaksuneena voi tehdä muuta kuin lähettää lapsi kouluun, jos se koulupäivä on!  Vaatetta vaan päälle ja villahuivi pään ympärille.  Talvellahan koululuokkaa lämmitetään puu-uunilla ja aina välillä tuli pyyntöä oppilaiden kautta, että lähettäkääpä vanhemmat nyt puita luokkaan.   Koulu ei pysty kustantamaan lämmitystä.  

Ruususelle kakku!

Talvisin koulusta tulikin usein kotiin savulta tuoksuva lapsi.  Kylmissän ei onneksi joutuneet lapset opiskelemaan.  

Vierashuoneessa.

Ruusunen lähti koulusta ennen virallista kesäloman alkua.  Päätimme kutsua viimeisenä koulupäivänä koko luokan opettajineen meille syömään pizzaa ja kakkua.  Keski-Aasialaiseen tapaan pöytäliinan pitää olla täysi, joten sieltä löytyy lapsille mieluisia karkkeja, keksejä ja sipsejä.   

Alussa oppilaat vähän jännittivät pöydän ääressä istumista.  Opettaja neuvoi ja ohjasi koko ajan luokkaa istumaan kauniisti.  Toisille tarjoiltiin juomaa...ilma oli jo todella lämmin.  

Mutta kun vauhtiin päästiin niin lapsia ei tarvi kehoitella syömään niin kuin aikuisia koko ajan pitää kehoitella ottamaan.  Pizzakin maistui hyvin, taisi olla ensimmäinen pizza-ateria koko luokalle opettajia myöten! 

Opettajakaan ei tullut yksin vaan oli kutsunut kollegansa mukaan.  Yksin ei oikeastaan koskaan mennä minnekään.  (Juttelen opettajian kanssa, he vasemmalla, minä oikealla). 

Kun vatsat olivat täynnä, lähdettiin leikkimään ulos.  Kitaran säestyksellä hakivat ensin tytöt istumapaikkaa...

...sitten pojat.  Voittajille oli pienet palkinnot.  

Leikin jälkeen lapset sanoivat jäähyväiset tyttärellemme.  Kaikki kättelivät tai halasivat.  Sitten lapset lähetettiin jäätelöt kourassa kotiin, juuri ennen kuin sadepisarat alkoivat tipahdella taivaalta.  Siitä se painostava ilma siis johtui.

Syksyllä nähdään! 

Vähän ajan kuluttua tuli pari isompaa tyttöä pyytämään muutamaa pizzapalaa muillekin opettajille, olivat kuulleet ilo-uutiset maistuvasta länsiruoasta ja halusivat maistaa :) 

Sitten KesäUutisia:

Vietämme tämän kesän Ameriikkojen länsirannikolla.  

Lähettelen uutisia, ilmiöitä ja hauskoja juttuja amerikan ihmemaasta teillekin katseltavaksi.

Pysykää kuulolla!

Oppitunteja potretista

Aina välillä täytyy löytää itsestä kuva. 

Aukaistaan Picasa, jossa kuvat on säilötty.

Laavaillaan kuvia läpi ja ihastellaan suloisia lapsukaisia ja kauniita maisemia.

Huomataan, että omia kuvia ei löydy montakaan.

Kuinkas muuten, kun on itse aina ottamassa niitä kuvia - muista.

Jos joku kuva löytyy, niin siinä on tyhmä ilme tai tukka huonosti tai huono kuvakulma (näyttää lihavalta). 

Ainoa hyväksyttävä kuva on joko hääkuvat, joissa on viimeisen päälle laitettu eikä ole vielä ollut raskaana ja synnyttänyt ja hoitanut valvovia pikkulapsia ja ollut liian väsynyt välittämään omasta naamasta.  

Tai sitten joku hyvä kuva löytyy...mutta kun se on kuitenkin jo neljä vuotta vanha.  

Mutta kampaajalla käynnin jälkeen on aina mukava ikuistaa uusi look. 

Varsinkin kun lapset eivät olleet tunnistaa äitiä, kun kampaajasetä pääsi vauhtiin (olin melkein kulttuurishokissa kun naistensalongissa oli töissä nuori mies!).  

Kampaajalle pitäisi päästä useamminkin! 

Ensimmäinen huomio: tässä kuvassa erikoista on se, että, no, hiukset on leikattu, mutta ison eron tekee se, että ne on suoristettu! Ihan uusi juttu!

Hiukset jopa tuntuivat erilaiselle...ne liukuivat jännästi toisiaan vasten. 

Toinen huomio: itse otetut kuvat on aina vähän semmosia yrityksiä.  

Kummallinen jännitys tuolla suupielessä...onnistuukohan tämä. 

Taustalla on kaksi ovea, auki! 

Vaikea nähdä sitä taustaa kun itse ottaa kuvan. 

Valaistus ei myöskään ole paras mahdollinen sisällä, vaikka olenkin ikkunan ääressä.

Seinällä olevat pömpelit myös häiritsee.  

Sitten mies tulee kotiin ja joutuu kuvaajaksi.  

Haetaan kiva tausta.  

Ensin selitetään miehelle miten hyvä kuva otetaan.

"Ai, minä otin jo yhden." 

Naurattaa.

Kuvankäsittelyn nimi Holga-ish.

Kuvankäsittely Lomo-ish.

Samoin tässä.  Eikö ole ihanat suorat hiukset!

 Niihin ei meinannut tottua ja piti illalla oikein varovaisesti pestä kasvot, ettei vain ala kihartumaan. 

1960's tyylillä.

Luin muuten jostain, että monesti ihmisellä on valokuvauksellisempi puoli.  Monella se on kasvojen vasen puoli.

Katselin kuviani ja päätin, että minäkin tykkään enemmän kuvistani, joissa näkyy kasvojen vasen puoli.

Aika jännä huomio, tätä täytyy alkaa tutkailemaan enemmän! 

Paluu arkeen...suihkun jälkeen tukka on tavallisella kiharalla.

Tytär taustalla: "Äiti,missä sun ihanat sileät hiukset?"

Mun pitäs varmaan ostaa semmonen hiusten silitysrauta 

ja alkaa nousta aamulla aikaisemmin ylös sitä väkertämään! 

Mutta on se vaan niin kivaa tehdä jotain uutta hiuksilleen! 

Ensi kerralla sitten Keski-Aasiastakin asiaa ja uutisia kesän ajalle! 

60-luvun dieettipaljastus

Yksi ihanimmista asioista Keski-Aasiassa elävälle suomalaiselle on vieraat Suomesta.  Kuten mainitsin Leipä-postauksessa, he usein tuovat mukanaan kaikkea Suomi-kivaa, josta on voinut vain haaveilla viimeiset kuukaudet.  Tällä kertaa sain ison kasan lehtiä.  Ja suklaata ja karkkia, mutta tämä artikkeli jäi elämään! 

Kun avaan suomenkielisen aikakauslehden, vaellan toiseen maailmaan.  Ai, näin ajattelevat suomalaiset! Tällaista elämää he elävät.  Nämä asiat herättävät nyt keskustelua. Lehden viimeisen sivun jälkeen on hetken aikaa epätodellinen olo.  

Joskus paikalliset ystäväni katselevat lehtiä ja kyselevät mitä siellä on kirjoitettu.  Erityisesti mainokset ovat kiinnostavia.  

Kun laavasin pikaisesti eri lehtiä läpi, hyppelin artikkelit läpi nopeasti silmäillen.  Ehtisin tulevien päivien aikana paneutua lehteen perusteellisesti; yhtään sanaa ei voi hukata!  Mutta tämä Hyvä Terveys (2/2012) lehden artikkeli sai minut heti kiinnostumaan.  En edes ehtinyt lukea sitä sanasta sanaan läpi, kun olin jo alkanut faniksi.  Olen ravitsemusfysiologian professori Marja Mutasen uskollinen innokas opetuslapsi.  

Aloin seurata 60-luvun dieettiä!

Huomaa teekuppirinkula lehden sivulla: ahkerasti luettu! 

Kun mainitsin 60-luvun dieetin feispuukissa, sain hälyä aikaan.  Mikä on tämä uusi, hätkähdyttävä 60-luvun dieetti? Miksi en ole kuullut siitä? Syödäänkö siinä säilykepurkkeja? Etsitään ampiaisvyötäröä?

On ihanaa olla trendien luoja :)

Erittäin korkealaatuisista kuvistani saat ehkä tirkisteltyä 60-luvun dieetin periaatteet selväksi:

1.  Syödään vain nälkään

2. Ei napostelua

Aamen!

60-luvulla oli säännölliset ateriarytmit; aamiainen, lounas, päivällinen ja pieni iltapala.  Lapset tulivat koulusta kotiin nälkäisenä, mutta odottivat iltaruokaa napostelematta.   Kukaan ei kuollut näläntunteeseen.  

Kolmen tunnin välein syöminen on liian usein.  Tämä on ihan vastakohtaista sille, mitä joskus voi lukea naistenlehdistä: "syö pieniä aterioita säännöllisin väliajoin, niin et ehdi sudennälkäiseksi etkä ala ahmimaan".  

Tämä johtaa sitten usein siihen, että aletaan napostelemaan.  En ole nyt ihan nälkäinen, söin vasta kaksi ja puoli tuntia sitten, mutta nappaanpa kourallisen pähkinöitä kun mieli tekee ja kun ne ovat kuitenkin terveellisiä ja suositeltuja, eikä tule sitten sitä sudennälkää.  

Jatkuva napostelu on todella rankkaa elimistön hormonitoiminnalle.  Insuliini ei saa hetkeksikään taukoa ja uupuu.  Sitten alkaa rasvan kerääntyminen.  Kun insuliini uuvahtaa, valtaan nousevat sukupuolihormonit niin päin, että naiset miehistyvät ja miehet naisistuvat.  

Tämä insuliiniraukan työtahti oli se, joka möi minut tälle dieetille.  Jatkuva syöminen on rankkaa elimistölle! Ja koska viimeisessä raskaudessa minun piti tarkkailla mittarin avulla verensokeria, on siellä jo joitain vaaratekijöitä muhimassa.  Itse asiassa lääkäri sanoi jälkitarkastuksessa, että se on sitten sepelvaltimotauti tulossa, vanhemmalla iällä.  IIIK! 

Toinen kullanarvoinen neuvo, jonka sain artikkelista on tämä:

Ruokailun jälkeinen liikunta auttaa insuliinin toimintaa.  Mikä vain on parempaa kuin sohvalle lötkähtäminen!  Mene aamulla pyörällä töihin.  Tee lounaslenkki korttelin ympäri.  Siisti keittiö heti ruoan jälkeen, käy puutarhaa tonkimassa, talvella tee lumitöitä, käy iltakävelyllä.  

Taistele! :) 

Oli myös hyvä huomata se, että ei se näläntunne nyt niin vaarallista ole.  Totta, joillekin tulee siitä päänsärkyä, toiset (krhm) ovat kärttyisiä, ja eihän se nyt mikään mukava tunne ole.  

Nälkä on ystävä.  Se polttaa rasvaa, ja minä en halua rasvaa.  Heihei rasvat!  Tervetuloa nälkä! 

Napostelun sijaan voi juoda.  Vettä. Teetä.  Maitokahvia (ei sokeria).  Tai purkkaa.  

Aloitin tämän ei-napostelua-linjan välittömästi artikkelin nähtyäni.  

Muutama huomio: 

-aamupalan jälkeen on helppo olla napostelematta lounaaseen asti.  

-tulee suunniteltua hyvä ja monipuolinen lounas, koska on oikeasti nälkä (ei mitään myslipatukkaa)

-lounaan jälkeen parin tunnin päästä nousee usein levoton tunne ja silloin yleensä napostelisin jotain;  kahvia tai teetä sokerin kanssa, keksi tai suklaata.  Sitä on nyt taisteltava.  Insuliinin puolesta! 

-suunnittelen kauniin ja ravitsevan iltaruoan perheelle, koska on nälkä ja on ihanaa istahtaa syömään! 

-iltaruoan jälkeen retkahdan kaikista helpoiten.  Lapset ovat nukkumassa, sipsipussi auki.  Tai jotain muuta kivaa mussutettavaa.  Tämä on minulla varmasti se vaikein asia...iltanapostelun jättäminen.  

Muistan lukeneeni joskus Painonvartijat lehdestä erään kilokaupalla painoaan pudottaneen naisen sanat: en syönyt koskaan oikeaa ruokaa, vaan napostelin jatkuvasti leipää, pullaa, sipsiä, hedelmiä, jotain.  Paino nousi ja ihmettelin mistä se tulee.

Nyt sitten tiedät: napostelu tappaa! 

Lopeta! 

Aloita 60-luvun ateriarytmit.  Silloin tiedettiin miten oikeasti elää muutenkin :) 

p.s. olen siis innokas, en uskollinen opetuslapsi, koska olen innolla mukana mutta en retkahtamatta neuvoja seurannut.  Mutta lisääntynyt tietomääräni lisää napostelun aiheuttamaa syyllisyyttä ja tuskaa, joten on se jäänyt vähemmälle.  Painokäyrääni en julkaise.  :) 

Talonmyyntivinkki

Jos olet myymässä taloa tai haluat antaa vuokralle...

tällaiselle romantikolle,

puutarhuri-wanna-beelle...

perheelle, joka kaipaa jotain satumaista...

Huomio tämä:

Mikään ei ole houkuttelevampaa mahdollisen ostajan silmissä,

kuin ruusuköynnös, joka on täpötäynnä punaisia ruusuja.

Kontrasti vihreää taustaa vastaan,

kun se on ensimmäinen asia joka osuu silmiin pihaan astuttaessa...

...kun ostajaehdokas ei saa silmiään irti ruususta

ja kiertelee ja katselee sitä silmät innosta loistaen...

...silloin voit sanoa tyytyväisenä:

MYYTY! 

Ruusun aikaan. 

(p.s.  me siis vuokraamme, mutta ota ilmaisesta neuvostani vaari!)

(p.s.2. Miksi sitä sanotaan että ota vaari?)