June 1, 2012

Oppitunteja potretista

Aina välillä täytyy löytää itsestä kuva. 
Aukaistaan Picasa, jossa kuvat on säilötty.
Laavaillaan kuvia läpi ja ihastellaan suloisia lapsukaisia ja kauniita maisemia.

Huomataan, että omia kuvia ei löydy montakaan.
Kuinkas muuten, kun on itse aina ottamassa niitä kuvia - muista.
Jos joku kuva löytyy, niin siinä on tyhmä ilme tai tukka huonosti tai huono kuvakulma (näyttää lihavalta). 

Ainoa hyväksyttävä kuva on joko hääkuvat, joissa on viimeisen päälle laitettu eikä ole vielä ollut raskaana ja synnyttänyt ja hoitanut valvovia pikkulapsia ja ollut liian väsynyt välittämään omasta naamasta.  

Tai sitten joku hyvä kuva löytyy...mutta kun se on kuitenkin jo neljä vuotta vanha.  

Mutta kampaajalla käynnin jälkeen on aina mukava ikuistaa uusi look. 
Varsinkin kun lapset eivät olleet tunnistaa äitiä, kun kampaajasetä pääsi vauhtiin (olin melkein kulttuurishokissa kun naistensalongissa oli töissä nuori mies!).  

Kampaajalle pitäisi päästä useamminkin! 


Ensimmäinen huomio: tässä kuvassa erikoista on se, että, no, hiukset on leikattu, mutta ison eron tekee se, että ne on suoristettu! Ihan uusi juttu!
Hiukset jopa tuntuivat erilaiselle...ne liukuivat jännästi toisiaan vasten. 

Toinen huomio: itse otetut kuvat on aina vähän semmosia yrityksiä.  
Kummallinen jännitys tuolla suupielessä...onnistuukohan tämä. 
Taustalla on kaksi ovea, auki! 
Vaikea nähdä sitä taustaa kun itse ottaa kuvan. 


Valaistus ei myöskään ole paras mahdollinen sisällä, vaikka olenkin ikkunan ääressä.
Seinällä olevat pömpelit myös häiritsee.  

Sitten mies tulee kotiin ja joutuu kuvaajaksi.  


Haetaan kiva tausta.  
Ensin selitetään miehelle miten hyvä kuva otetaan.
"Ai, minä otin jo yhden." 


Naurattaa.
Kuvankäsittelyn nimi Holga-ish.


Kuvankäsittely Lomo-ish.


Samoin tässä.  Eikö ole ihanat suorat hiukset!
 Niihin ei meinannut tottua ja piti illalla oikein varovaisesti pestä kasvot, ettei vain ala kihartumaan. 


1960's tyylillä.
Luin muuten jostain, että monesti ihmisellä on valokuvauksellisempi puoli.  Monella se on kasvojen vasen puoli.
Katselin kuviani ja päätin, että minäkin tykkään enemmän kuvistani, joissa näkyy kasvojen vasen puoli.
Aika jännä huomio, tätä täytyy alkaa tutkailemaan enemmän! 


Paluu arkeen...suihkun jälkeen tukka on tavallisella kiharalla.
Tytär taustalla: "Äiti,missä sun ihanat sileät hiukset?"
Mun pitäs varmaan ostaa semmonen hiusten silitysrauta 
ja alkaa nousta aamulla aikaisemmin ylös sitä väkertämään! 

Mutta on se vaan niin kivaa tehdä jotain uutta hiuksilleen! 

Ensi kerralla sitten Keski-Aasiastakin asiaa ja uutisia kesän ajalle! 

2 comments:

  1. veit jalat suustani. Hauska päivitys ja hienot hiukset! Osta vaan suoristusrauta, sillä on loppuviimein nopea ja melko vaivaton suoristaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Elina, kiva että sain jalat pois suusta :) Mies-kulta jo esitteli paria "silitysrautaa" siis suoristusrautaa, mutta mulla menee aina päätösten tekemiseen kauhean kauan. Ehkä kesän aikana saan ostettua?

      Delete

Kommentin jättäminen on tervetullutta! Kuka olet, mistä löysit tänne, mitä mietit?