Koululainen

Vuoden viimeinen koulupäivä.

Luokkaan oli tulossa Joulupukki - tai siis paikallisella kielellä Lumiukki - ja sehän tiesi lahjoja!

Vanhemmat olivat keränneet etukäteen noin 3,5 e jokaiselta lapselta ja erään luokkakaverin äiti aikoi ostaa sillä lahjapussukat jokaiselle.

Vanhemmatkin saivat kuulemma tulla mukaan ja läksin siis matkaan innokkaan ekaluokkalaisen kanssa.  

Uudeksi vuodeksi tullut lumi teki viimeisestä koulumatkasta mukavan tunnelmallisen.

Mutta aloin aavistelemaan, että taidamme olla vähän liian aikaisin liikenteessä.  Koulupäivän piti alkaa klo 8.00 ja tässä on katu 7.50.  No, ainakin saa ottaa kuvia rauhassa!

Älä anna lukuisten sähkölankojen hämätä sinua uskomaan, että meillä on aina sähköä :) Nuo seinistä törröttävät putket ovat puulämmitteisten uunien savupiippuja, jotka katoavat kevään tultua.   

Odottelimme koulun käytävällä noin 20 minuuttia.  Tuossa näkyy koulun jalkapallokenttä.  

Sitten saapui muutama koulukaverikin.  Pojat juoksivat lämpimikseen kilpaa käytävällä niin että puiset lattialankut tömisivät.  Malttoivat hetkeksi pysähtyä yhteen kaverikuvaan.  

Jokaisen luokkahuoneen eteen oli jätetty sen päivän luokanlämmityssatsi: kaksi puukalikkaa ja lehmänlantakakku.  Sillä pitäisi lämmittää iso luokka päiväksi.  

Luokan takaosassa on rautauuni, jota opettaja alkoi saavuttuaan heti sytyttämään.  Lapset touhusivat tuolit alas pulpeteilta ja pari isompaa tyttöä saapui järjestämään pöydät ja tuolit juhlaa varten. Tytöt aloittivat pukeutumisen hienoihin mekkoihin juhlan kunniaksi.   

Onneksi tänä vuonna oma oppilaani on poika: ihan samoilla vaatteilla voi mennä arkena ja juhlana!  

Pojat.  Yksi oli ottanut mukaan Zorro-puvun.  

Oppilaat kutsuivat Lumi-ukon luokkaan kovalla äänellä ja saapuihan se.  Vasemmassa reunassa opettaja lausuu tervetulosanoja ja sitten lapset lauloivat kansallislaulun kovaäänisellä kuorolausunnalla.  

Jokainen oppilas esitti Lumi-ukolle runon tai laulun.  Täällä panostetaan esiintymiseen ja säkeet kajahtivatkin kuuluvalla äänella reippaasti pää pystyssä seisoen.  Tässä eräs oppilas, joka esitti laulunsa meihin päin kääntyneenä, niin sain hyvän kuvan.  

Ohjelmaan kuului myös pari esitystä ja pikku-kilpailua.  Hedelmänkuorimiskisaan ei ollutkaan kukaan muistanut ottaa hedelmiä mukaan.  Soitin pikaisesti kotiin ja pyysin esikoista tuomaan hedelmiä, me kun asumme 5 minuutin kävelymatkan päässä.  Mutta kiireessä oli mukaan tullut yksi appelsiini ja yksi mandariini (samankokoiset, mutta hiukan erinäköiset), joten arvasin kuorimiskilpailun tuloksen heti kun näin kummalle mandariini päätyi, heh! 

Ja eihän se ole juhla eikä mikään, jos siellä ei ole tanssia!  Lumi-ukko ja lapset innostuivat erityisesti, kun joku vanhempi laittoi puhelimestaan jonkin suositun kappaleen soimaan.  Mutta tanssi sai kunnon rytmin vasta, kun erään oppilaan mummo käänsi tyhjän tuolin itseään vasten ja paukutti siihen kuin rummulla ikään hyvän rytmin.  Alkoi itselläkin tanssijalkaa vipattamaan :)  

Lopuksi jaettiin lahjapussit ja eikun loman viettoon!  

Valkoinen uusi vuosi

Meillä ei ollut valkoinen Joulu, mutta uudeksi vuodeksi saimme lunta.

Lapsistahan se on tietysti ihastuttavaa.  

Nyt me tehdään lumiukko! 

Viime talvena Suomessa kaksi vanhinta lasta olivat lumisen kylmässä säässä kuin kotonaan, ja hyppelivät tuntikausia lumikasoissa ja opettelivat hiihtämään ja luistelemaan ja laskemaan mäkeä.  Pikku prinsessamme ei ole mikään lumi-prinsessa.  Lumileikit ovat hauskoja tiettyyn rajaan saakka.  Sitten kipistellään mielummin sisälle lämpimään.  

Mutta katsopas noita riemastuttavia ilmeitä näissä kuvissa!  Voisi luulla, että lumileikit ovat lempileikkejä!  

Lumipäivänä nro 4 menin herättämään tyttöjä.  Prinsessa kurkisti unisena peiton alta: "Onko lumi jo sulanut?".  Voi pientä, minä ajattelin, lapset niin nauttivat tästä säästä.  "Ei ole, kulta!" sanoin innoissani, kun en tuottanut lapselle pettymystä.  Pieni nenä katosi kokonaan peiton alle: "No, sitten minä en nouse ollenkaan sängystä!"  

On täällä muitakin asukkeja, jotka eivät välitä kylmistä ja märistä tassuista: 

Entäs Eppu?  Tammikuun poika, jonka ensimmäiset kaksi kuukautta elettiin Suomen kylmässä pimeydessä?  

"Äiti?"

(Toppapuku, äitiyspakkaus vm. 2004.  Sen siitä saa kun on neljästä lapsesta nuorin.)

"Äiti, älä mene!"

"Mitä tässä pitäisi tehdä?"

"Tuoltako se tuli?"

"Jee."

"Lopetetaanko jo?" 

Pupulassa tapahtuu

Vuosi vanha jo vaipuvi hautaan :)

On minusta aika hauskasti sanottu, vaikka synkeä kuminahan tuolla hauta-sanalla on.

Unholaan siis jää tämäkin vuosi enkä jaksa edes nyt alkaa monen bloggarin harrastamaa kuvakollaasia menneestä vuodesta alkaa puuhaamaan.  Ehkä tammikuussa.  

On kuulemma tehty oikein tutkimus siitä, miten neljännen lapsen syntymä saa vanhemmat tajuamaan, että ei heillä ole enää mitään kontrollia elämänsä suhteen.  Hah hah haa...ha. Ha.  Ha. 

Ylimääräistä vapaa-aikaa ei siis ole jäänyt, mutta aivan ihania hetkiä on ollut tämänkin vuoden aikana.  Ja yllätyksiä!

  Esikoisen synttäreitä juhlittiin keväällä ja lahjaksi saapui kaksi ihanaa pupua.

Syntymäpäivätoivelistalle oli kirjoitettu pupu ja me päätettiin, että otetaan sitten.  Se on helpompi saada tuohon pihalle kuin hevonen, joka oli myös toiveissa.  Tuttavien naapurilla oli pupuja ja siellä kuulemma poikasia.  Ensin sanoimme, että voi tuoda yhden syntymäpäivälahjaksi, mutta pupujen omistaja oli miettinyt, että tuleekohan yhdestä pupusta kovin yksinäinen.  Mehän emme kestäneet ajatusta yksinäisyyttä parkuvasta kaniinista, joten suostuimme kahteen.  Tyttöön.  Kaksi tyttöä, sisaret.  Ne saavat sitten asua kuin kaksi vanhaapiikaa, pitää seuraa toisilleen ja tehdä tyttöjen juttuja yhdessä.  Kuten käydä lounaalla kukkapenkissä ja pitää kynsiä kunnossa kaivamalla sinne kolon.  Viettää semmoista kivaa, huoletonta kani-tyttö-elämää.  

Heinäkuussa puput olivat kasvaneet jo kovasti ja niille oli saatu häkkikin valmiiksi.  Sade yläkuvassa ja Lumi alakuvassa.  Syyssateiden alkaessa häkkiin laitettiin pieni koppi, jossa on mukava kyyrötellä sateenropinaa katselemassa.  

Syksyllä aloin epäilemään pupujen käytöstä...ei ihan näyttänyt kahden tytön touhuilta... Mutta eihän sitä ehdi alkaa raskaustestejä tekemään lemmikeille enkä minäkään osannut sanoa mikä on kaniinityttöjen normaalia käytöstä.  

Erään kerran häkkiä siivotessa löysimme kopista kauniisti lumivalkoisista karvoista valmistetun pesän.  Nyt on joko poikasia tulossa tai erittäin toiveikas kani-neiti alkanut sisustamaan!   

Ystävien joukossa oli kani-asiantuntija ja masua tunnustelemalla saatiin varmuus, että poikasia on tulossa, ehkä noin kolmen päivän päästä!  Äkkiä poikapupu eli Sade toiseen paikkaan ja ei kun odottelemaan.  

Ruusunen kävi kurkistelemassa koppiin joka päivä ja vihdoin tuli uutisia, että siellä näkyy mönkimistä!  Emme uskaltaneet häiritä pesärauhaa, joten ei heti selvinnyt kuinka monta poikasta Lumi oli saanut.  

Nyt poikaset ovat jo neljä viikkoa vanhoja ja niitä voi rauhassa käsitellä ihan niin kuin aikuisiakin pupuja.  Kuusi pehmeää palleroa sieltä löytyi, kaikissa väreissä!  Minun suosikki on tuo Laku-Pekka!  

Eppu oli ihastunut pupujen pehmeydestä: 

Tuli muuten tuosta karvasta mieleen...Makoilimme Epun kanssa lampaantaljan päällä.  Sitä oli kiva silitellä ja vähän ihmeissään Eppu sitä hypisteli.  Sanoi sitten ihan selvästi että "tssa".  Meidän pojan ensimmäinen sana!  Sehän siis tarkoittaa kissaa, niille jotka eivät ymmärrä selvää suomen kieltä.  Eppu sanoo aina tssa kun katsomme kuvakirjaa, koska siellä on tssan kuva ja kun tssa kävelee keittiöön, Eppu osaa kutsua sitä oikealla nimellä.  

Olen kovasti opettanut muitakin elintärkeitä sanoja, kuten "Äi-ti.  Äiii-ti.  Äiti, äiti, äiti".  Mutta Epun mielestä tssa riittää.  Son suomalainen mies.  

Nämähän on kyllä aivan suloisia ja kivoja, mutta jotenkin suunnitelmissa ei ollut mikään pupufarmi kuitenkaan.  Laku-Pekka voisi jäädä kun minua niin ihastuttaa tuo musta väri.  Pitää alkaa lahjoittamaan pentuja kohta pois...Ja sitten rakentaa Sade-pupulle oma häkki.  Tämä poikiminen saa minun mielestä jäädä tähän.  

Mutta Ruusunen on fiksu tyttö.  Tulostin netistä jotain pupunhoito-materiaalia ja siihen sukellettiin huolella pitkäksi aikaan.  Sitten kuului innostunut huudahdus: "Äiti, puolen vuoden päästä meillä voisi olla jo 70 pupua!"

Nii-in.  Voi ja voi.  

Haluaisiko joku teistä kaksi kania? 

Laittaisin ihan varmasti pahan kiertämään vain kaksi tyttöä tulemaan! 

Hyvää Uutta Vuotta!!!

Jouluinen pullakranssi

Hyvää Joulua!

Olemme viettäneet ystäväjoulun.  Meillä oli  kaksi suomalaista ystäväperhettä kylässä.  Vilinää riitti seitsemän lapsen kanssa ja saunaa on lämmitetty nyt monta päivää peräkkäin! 

Kun keittiössä on häärännyt kolme suomalaisnaista, saimme oikein ihania perinteisiä jouluruokia.  Itse pyöräytin pullakranssit.  Ihan ensimmäistä kertaa aloin pullataikinaa tällä tavoin kääntelemään, mutta innostuin tuliaiseksi saadun Kotilieden kansikuvasta (24/2013).

Leivon jouluksi aina kuivakakkuja ja olihan meillä piparkakkujakin, mutta nyt on myös nautittu isosta pullakranssista.  Söin sitä tänään mm. iltaruoaksi piparkakkutaikinan ja juustopalan kera, kun ei mahtunut "oikeaa" ruokaa enää! 

Tottakai kävi klassisesti, että juuri kun sain ensimmäisen kranssin uuniin, sähköt sammuivat.  Olimme menossa Adventin viettoon erääseen perheeseen ja kun puhelimitse selvisi, että siellä on sähköä, läksin raakojen kranssien kanssa vähän etukäteen matkaan.  Sain pullat uuniin :)  

Ehdin kuitenkin napsia kuvia pullakranssien teosta. 

Taikinaohje Kotiliedestä: 

3 dl maitoa

30 g hiivaa

1 kananmuna

1 dl sokeria

1 tl suolaa

2 tl vanilijasokeria

1 rkl kardemummaa

noin 11,5 dl vehnäjauhoja

100 g huoneenlämpöistä voita.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, murenna joukkoon hiiva.

Sekoita muna, sokeri, mausteet ja jauhot joukkoon.

Lisää voi ja alusta, kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhosta.

Kohota 30 min.

Taikina kaulitaan suorakaiteen muotoiseksi levyksi.

Tässä kohtaan aloin soveltamaan omia juttuja.  Kotilieden mukaan kranssit täytetään mantelimassalla ja kuivatuilla hedelmillä.  Mantelimassaa ei löydy eikä se varmaan meille olisi niin maistunutkaan.  Täytin sen siis aika perinteisin korvapuustitäyttein.  

Ensin pehmeää voita: 

Sitten saksanpähkinämurskaa

Keltaisia ja mustia rusinoita

Sokeria 

Kanelia

Rullaa taikina napakaksi kääröksi:

Halkaise käärö terävällä veitsellä keskeltä kahdeksi suikaleeksi:

Kääri suikaleet toistensä ympäri, asettele avonaista puolta näkyviin: 

Muotoile pyöreäksi kranssiksi:

Voitele vatkatulla kananmunalla: 

Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.  

Kun kranssi on jäähtynyt, koristele se.

Tässä on mielikuvitus rajana! 

Itse käärin pikaisesti violettia nauhaa kranssin ympärille ja ripottelin päälle tomusokeria.  

Pullakranssia voi käyttää myös Adventtikranssina ja upottaa siihen neljä kynttilää (teimme näin neljäntenä Adventtina toiselle kranssille).  Tomusokeri-vesiseoksella voi myös valuttaa kranssin pinnalle kuvioita. 

Mikä estää murskaamasta suklaaraekarkkeja tai pähkinöitä kranssin pinnalle? 

Pullakranssista saa n. 30 palaa...mutta meitä oli neljättä adventtia juhlimassa 8 aikuista ja 10 lasta eikä tuoreesta pullakranssista jäänyt murustakaan jäljelle.  Mmmmm... hyvää on! 

Kurpitsapiirakka - revisited

Syksyn aikana aika moni on hakenut kurpitsapiirakan reseptiä.  Kirjoitin oman reseptini tänne blogiin kolme vuotta sitten.  Nyt on aika päivittää ohjetta ja varsinkin kuvia!  

Syksyinen herkku: kurpitsapiirakka

Kurpitsan voi kypsentää uunissa, keittämällä tai höyryttämällä.  Uskoisin, että uunissa kurpitsan maku syvenee kivasti.  Meillä on ollut kovasti sähkökatkoja tänä syksynä, joten siihen ei tällä kertaa ollut aikaa.  Höyryttämistä suositellaan, jotta kurpitsa ei vettyisi, mutta siihen kai tarvii erityisen kattilan.  Keitin siis kurpitsanpalasia kunnes ne olivat pehmeitä.  Kuoriminen on helpompaa keittämisen jälkeen: 

Keitettyä kurpitsaa

 Suussasulavan piirakan salaisuus on aidossa voissa.  Siitä tehtyä piirakkapohjaa ei voita mikään!  Tein kaksinkertaisen taikinan ja voita meni puoli kiloa: 

Taikina:

3,75 dl jauhoja

1/4 tl suolaa

250 gr voita

3-4 rkl vettä

Sekoita jauho ja suola, pilko ja nypi jääkaappikylmä voi joukkoon. Lisää vesi rkl kerrallaan, ja muodosta taikinasta pallo. Anna jäähtyä jääkaapissa 20 minuutta tuorekelmuun käärittynä. Kauli vuokaan sopivaksi levyksi, ja levitä vuoan pohjalle ja seinille. Tasoita reunat.

Tällä ohjeella tulee tosi hyvä taikina!   

Täytteen suhteen minulla on hienoisia muutoksia.  Ne sattuivat kyllä ihan vahingossa, mutta tulos oli hyvä, joten kerron teillekin hattarapään piirakanteosta!  Nuo monet raskaudet on varmasti verottaneet aivosoluja.  Eli kun luin käsinkirjoitettua ohjetta keittokirjastani, jätin vahingossa ylimäisenä olevat sokerin ja suolan pois.  Huomasin sen vasta kun ensimmäinen piirakka oli jo uunissa ja lueskelin ohjetta vielä kerran läpi (hyvä tapa!).  Kammottavan erheen huomatessani maistoin heti täytettä piirakasta, joka vielä odotti uuniin menoa...ja helpotukseni huomasin,että se oli ihan hyvää.  En lisännyt sokeria, koska täyte maistui säilykemaidon johdosta ihan tarpeeksi makealta, mutta ripottelin hiukan suolaa pinnalle.  

Eli vinkkinä: jos käytät makeaa säilykemaitoa, et välttämättä tarvitse koko määrää sokeria.  Sen voi vaikka jättää kokonaan pois.  Olen itse pyrkinyt vähentämään sokerin käyttöä ruokavaliossani, joten tämä oli ihan tervetullut löytö! Toinen vinkki: omaan makuun voi luottaa; jos jokin maistuu hyvältä raakana, se on todennäköisesti hyvää myös kypsänä! 

Täyte:

200 gr. sokeria (vajaa 2 dl)

1/2 tl suolaa

1 1/2 tl kanelia

1/2 tl jauhettua inkivääriä

1/2 tl jauhettua neilikkaa

3,5 dl kurpitsasosetta

3,5 dl säilykemaitoa

1 dl maitoa

2 munaa, hiukan vatkattuna.

Sekoita täyteainekset hyvin kulhossa. Kaada piirakkavuokaan taikinan päälle. Paista 10 minuuttia 220 asteessa, alenna sitten lämpö 150 asteeseen. Paista noin 45 minuuttia tai kunnes täyte on paistunut kiinteäksi.

Leivoin siis kaksinkertaisella ohjeella kaksi piirakkaa.  Ne menivät suoraa päätä Kiitospäivän juhliin, eikä kuvauksiin jäänyt aikaa.  Mutta taikinaa jäi sen verran, että pikku prinsessa sai painella ne ihaniin metallisiin mini-vuokiin, joita olin joskus tilannut.  Niitä oli neljä ja se oli juuri sopiva määrä ylimääräiselle taikinalle.  Tein sitten vain lisää täytettä.  Täytettä tuli sen verran runsaasti (enkä edes lisännyt tuota maitoa), että paistoin ylimääräisen tuossa valkoisessa mini-vuoassa.  Siitä tuli sellainen karppaajan kurpitsapiirakka :) ja maistui kyllä herkulliselta iltapäiväkahvin kera.   

Oletko jo leiponut kurpitsapiirakkaa?  Miltä maistui?  Sehän on aika uusi tulokas suomalaisessa kahvipöydässä.

Syksyinen eväsretki eli marraskuu on hyvä retkikuukausi

Vakipaikallamme eväsretkellä.

Ihana aurinkoinen syysilma kutsuu nauttimaan luonnosta!

Tottakai evästä mukaan...Nakkisämpylätarpeet, keitettyjä kanamunia, paikallisia kolmionmuotoisia taikinanyyttejä, joiden sisällä on sipulia ja lihaa, tikkupullataikinaa ja juomat. 

  

Nuotiotarpeet ja tulitikut muistettiin myös

(surullisen kuuluisa perheen nakkienpaistoretki päättyi kerran hyvin lyhyeen, kun vanhemmat huomasivat paikan päällä puukasan ympärillä istuessaan, että tulitikut jäivät kotiin.  Sen jälkeen on tikut ollut vakikaluste käsilaukussa!). 

Täällä ei paljon villieläimiä näy...muutamaa harvaa ylikiitävää lintua lukuunottamatta.

Kotieläimiä näkyy joka kerta...tässä ihanat hepat, jotka valitettavasti eivät liittyneet eväitä nauttimaan vaikka kuinka yritimme kutsuhuutoja esittää: 

Kuvaajana esikoisemme, ihan kuin Lara Croft itse :) 

Minusta oli mukavaa päästää lapset "villiin" luontoon juoksemaan, tutkimaan, leikkimään.  Kavereiden kanssa juosseet lapset eivät ruokailua lukuunottamatta paljon pöytäliinan ympärillä aikaa viettäneetkään.  

Tai, no, pikku-Eppu tutki pöytäliinaa muidenkin edestä.  Siellä se ryömi kaikkea maistellen, leivissä oli Epun tekemät reiät ja Eppu sai maistella muitakin kivoja herkkuja, joita ei ole aiemmin äiti antanut.

 Tässä on makutestissä nuotiolla kypsennetty kanadalainen kananakki ja kädessä suolakurkkupurkin kansi. 

Eppua ei oikein voinut päästää vapaalle jalalle luontoa tutkimaan, koska aluetta käyttävät lampaat ja vuohet ovat jättäneet pikku merkkejä käynnistään joka paikkaan.  Pipanat ja papanat olivat ihan liian kiinnostavia ryömijäikäisen silmissä.  

Tässä ilmakuva eväspöydästä, jo vähän ruokailun jälkimainingeissa.  Aurinko oli suojaisessa notkossa kuumempi kuin osasimme arvata ja auto siirrettiin antamaan varjoa pöytäliinalle (vanha keski-aasialainen temppu).  Minä olen tuo tomera mustanpuhuva agenttitäti.

Vatsat täynnä lähdimme valloittamaan vuorta, edellisten retkikertojen tapaan.  

Eppu oli sitä mieltä, että vuorikiipeily on ihan liian rankkaa touhua syömisen jälkeen: 

On kiva kun on kaksi tai kolme kameraa mukana.  Yleensä en näy itse kuvissa kun omin kameran itselleni, mutta nyt saimme tähtäillä jopa toisiamme: 

Ja mitäkö näkyi minun kameran etsimen läpi?

No tässäpä vastaus: