Tervetuloa - sisääntulon uudistus eli hurmaava harmaa

Tervetuloa meille! 

Tässä tulee nyt ihan kotijuttua, ei mitään jännää keski-aasialaista ihmeellisyyttä kuten kameleita tiellä tai lampaanpäätä tarjottimella.  

Ihan vanhaa tylsää sisääntulotilan remppaa.  

Mutta ajattelin, että on tämä itselle kivaa muistojen tallentamista, kun saa vähän dokumentoitua kotona tapahtuneita uudistuksia ja korjauksia.  Ja minusta olisi niiiin kiva puhua tästä jonkun kanssa.  Oikein perusteellisesti jaaritella uusista lattialaatoista ja miksi jätin vaaleanpunaisen kaakelin seinänvierustalle ja miksi en tykkää uudesta matosta.  Puran nyt sydäntäni sitten tänne, oikein lörpöttelen, lukekoon ken kestää :) 

Meidän talossa on sisääntuloalue, siinä on vähänniinkuin avonainen kuisti.  Jos olet lukenut vanhempia postauksia, niin olet varmaan nähnyt, että esikoisen synttärit on usein siinä.  Löysin siitä nyt pikaiseltaan talvikuvan, eli tuo avonainen alue, jossa on sininen matto: 

Alue on kovassa käytössä varsinkin lasten puolelta.  Se on ulkona, muttei kuitenkaan täysin ulkona.  Sellainen puolisisäulkoalue, tosi kiva!  Miltei joka päivä siinä on joku leikki menossa. Piirretään, leegoillaan, leikitään ravintolaa leikki-astioilla.  Ja istutaan me siinä vieraidenkin kanssa, varsinkin syksyllä kun ilma viilenee hikikuuman kesän jäljiltä mukavan lämpöiseksi...siinä on tunnelmallista viettää pimenevää iltaa hyvässä seurassa, pehmeiden patjojen päällä istuen.  

Alue kaipasi uudistusta, lähinnä uutta lattiaa siihen, missä kuljetaan sisälle ja ulos.  Vanha lattia oli vaaleansiniharmaata kaakelia.  Kaakeleissa ei muuten mitään vikaa, mutta moni oli haljennut rikki.  Vaikka yritimme pitää haljenneet palat paikoillaan, niitä puuttui sieltä täältä.  Haljenneet kaakelit keräsivät pölyä, jota täällä riittää.  Koska lattia haljenneine kaakeleineen oli kauhean näköinen pidimme siinä isoa mattoa päällä.  Matto piti pölyn poissa sisätiloista...siis periaatteessa.  Yritin löytää siitä kuvia, mutta ymmärrettävästi olin aina rajannut lattian kuvista pois, mitä sitä näyttämään ja kuvia pilaamaan.  Löysinkin vain tällaisen ilmeisesti vahinkokuvan: 

...jossa näkyy punainen matto, joka imuroinneista ja pesuista huolimatta oli aina pölyinen.

Ei kun uusien laattojen valintaan!  Mies oli nähnyt tosi kivan harmaan luonnonkivilaatan (olen hurahtanut harmaaseen ja älä kerro miehelleni, mutta hitaasti mutta varmasti se tulee leviämään pitkin taloa!), mutta kun sitten olimme tositoimissa sitä ostamassa, se olikin myyty loppuun eikä lisää ollut tulossa.  Tämä on kyllä sellainen periaate, jonka olisi luullut meidän jo osaavan. Olemmehan täällä jo vuosia asuneet.  Jos näet jotain, josta tykkäät, osta se heti.  Huomenna sitä ei enää ole, lupaan sen.  Ei varmasti löydy.  Ei ikinä.  Osta siis se heti! 

Tässä siis seuraavat samankaltaiset vaihtoehdot, halusimme luonnonkiveä kun se kerran on tuollainen ulkoalue ja luonnonkivi on meistä kaunis ja siinä olisi myös hyvä olla karheampi kaakeli, ettei tule liukastumisia.   

Joo, en minäkään hyppinyt innosta kun nämä vaihtoehdot näin.  Mutta muita ei ollut saatavilla täällä, eikä me jaksettu lähteä pääkaupunkiin kiertämään yksiä lattialaattoja.  Punertavan kiven hylkäsin heti, kun olin siihen harmaaseen hurmaantunut.  Tuo pieni oli aika viehättävä, mutta epäilytti todella paljon miten saisimme nuo kivien välit pysymään valkoisena.  Tarkoitushan ei siis ollut laittaa lattiaa, jota saisi olla hammasharjan kanssa päivittäin hinkuttamassa ja luonteeni tuntien olisin siinä sitten kontillaan sitä hinkuttamassa kun tahroja tulee.  Ja niitähän tulee, tällaisessa laumassa.

    Eikä se oikeastaan edes ollut harmaa, vaan vaaleanruskea.  

Jäljelle jäi vasemmanpuoleinen iso laatta.  Aika kiva, mutta miksi, oi, miksi siinä on tuota keltaista!  Kuka haluaa keltaharmaan luonnonkivilaatan?  En ole ikinä tykännyt keltaisesta, en koskaan.  Mutta näin jälkeenpäin ajatellen ja kokonaisuutta katsoen tuo oli kyllä todella nappivalinta tähän tilaan, näytän kohta miksi.  

  Alhaalla on "jälkeen" kuva ja tuo korotettu istuma-alue jää tuohon vasemmalle.  

Korkeutta tässä tilassa on aivan ihanasti...paitsi kun haluaa pyyhkiä hämähäkinseitit katosta.  Ai että me kuule niitä vuokranantajan pojan häitä varten siivottiin ja mulla alkoi ihan pyörryttään kun piti keikkuvilla tikapuilla kiipeillä ja kattoa pyyhkiä.  Pelotti siellä ihan mutta puhtaaksi oli saatava. 

Niinhän se on, että kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.  Ja mikä remontti se koskaan jää niin pieneksi kuin alunperin suunnittelee?  Eihän ne lattialaatat ollutkaan sitten ainut asia, joka tässä tilassa uudistui.  Itse asiassa olimme tainneet maalata tuon korotetun istuma-alueen jo ennen uusien laattojen tuloa harmaaksi.  Se oli aiemmin ollut ruskea, niinkuin jokainen lattia keski-aasiassa.  Mutta juuri niiden häiden takia kun piti vähän uudistaa ja parannella paikkoja, niin maalasimme sitten sen lattian.  Ja vanha sininen matto oli ihan puhkikulunut, ja sitten tuo vanerinen seinä oli oikeasti ihan kamalassa kunnossa, se piti vaihtaa.  Ja samalla vaihdoin nuo vetimetkin, kun edelliset oli semmoset oudot töröttäjät, johon helposti kopsahti jalka.  

  

Mutta tuo vaaleanpunainen reunuslaatta sai jäädä, kun se oli liian hyvässä kunnossa.  Eikä se mua siellä haittaa, kun ei sitä oikeastaan huomaa koskaan.  Siihen ei oikein tuota harmaata listaa viittiny laittaa, kun laatta jäisi silti sieltä näkyviin.  Olkoon noin.  Vai laittaisiko oikein korkean listan sitä peittämään?  

Kun kaikki oli valmista, huomasin, että tuo keltainen sävyhän on oikein hyvä tässä tilassa!  Ovi on kellanruskea ja vaikka se on vähän kulahtanut ja ei niin mun suosikki, niin sitä me ei aleta kyllä vaihtamaan.  Olkoon noin.  Uusi vaneri on myös vähän keltaiseen päin, joten tuo laatta sitten sopivasti yhdistelee näitä värejä tässä tilassa.    

Tykkään myös tosi paljon tuosta laatan kuviosta ja kun sitä siinä paikallaan pyöriteltiin ennen laastaamista, niin löytyi minusta ihan oikea asento (mitään ohjeita tai esimerkkikuviahan ei laattapinon mukana tullut).   

  

Kuviolaatta lattiassa

Keväällä hankimme useita purkkikasveja pihaa somistamaan ja silloin saapui myös tuo vehka (mikä onkaan nimi, unohtui).  Vaikken sitä tilannutkaan (ihan normaali tapahtuma, toisaalta).  Mutta se on hyvä ja kestävä huonekasvi, mulla on niitä pieninä versioina aika monta jo ympäri taloa.  Se tuntuu viihtyvän tuossa kulmassa tosi hyvin.  Siihen ei oikeastaan koskaan paista aurinko, mutta se on silti reippaanvärinen ja pukkaa uutta versoa koko ajan.  Keväällä huomasin, että sisällä olevat samat kasvit olivat ihan vaaleita, raukat, jotenkin aneemisen värisiä.  Kun toin ne ulos, niin parissa päivässä lehdet saivat syvemmän vihreää sävyä ja nuo raidat tulivat kivasti näkyviin.  Meillä olevat kissanpennut harmi kyllä tykkäsivät leikkiä kukkapurkeissa ja aika monta kasvia napsahteli poikki kun ei ole oikein turvallista paikkaa ulkona.  Tuokin on hieman saanut kokea kissanpentujen ja lasten käsien/tassujen kosketusta, mutta ei ole pahasti kärsinyt.  

Miten muuten nuo pitkät versot, onko siellä lukijoissa viherpeukaloita, siis olen nähnyt, että jotkut nostaa ne langalla ylöspäin kasvamaan, onko ne jotain rönsyjä, joista kasvi lisääntyisi jos olisi puutarhassa vai pitäisikö niistä nappaista veteen juurtumaan uutta kasvia? 

Kiitos. 

Sininen kynnysmatto on siinä pölyisiä jalkoja varten, tai siis pölyisten jalkojen takia.  

Laattahan on muuten kylmä jalan alla.  Kesällä olen nauttinut siitä tosi paljon, kun meillä on lämpötila siinä +40 tienoilla päivisin ja vielä kosteaa.  Viileä lattia on siis todella virkistävä.  Saa nähdä miten talvella jalat tykkää, kun jätämme yleensä kengät tuonne portaiden luo ja kävelemme ovelle sukkasillaan.  

Ihana tervetuloa-kyltti löytyi jo Suomessa ja mukaanhan se oli saatava tänne Keski-Aasian kotiin!  Kukat ovat tekokukkia, kun en usko, että kevyt kori kestäisi mullan painoa.  Vähän aikaa kesti, että pienemmät lapset oppivat olemaan nyppimättä kukkia irti ja nyt vain kopsautan niistä silloin tällöin pölyt pois. Syksyksi voisi vaihtaa jotain syksyisempää kukkaa! 

Vuokranantajamme on ihastunut tuohon koristeelliseen puuhun ja sitä on tässäkin tilassa mukavasti näkyvillä, oven ympärillä, seinien alaosassa ja pylväissä (jotka näkyvät ensimmäisessä kuvassa).  

Tuosta matosta piti sanomani vielä, kun vauhtiin pääsin.  Näin basaarissa kerran ihanan vaaleanharmaan mattorullan.  Se olisi ollut täydellinen tähän tilaan, olen varma siitä.  Täydellinen.  Mutta tein taas tyhmästi, arvaapas.  Niin, en ostanut sitä heti.  Ihminen ei näköjään ikinä opi?  

Mies kävi tilaamassa "vaaleanharmaata", mutta kun mies tilaa mieheltä tiettyä väriä niin eihän sitä voi edes odottaa, että he saisivat juuri oikeansävyisen vaaleanharmaan.  Kuulemma oli innokkaasti myyjä sieltä huudellut eräs päivä, että "nyt tuli sitä vaaleanharmaata!".

Ja se kannettiin kotiin. 

Ja levitettiin paikoilleen.  

Ja minusta tuo näyttää ihan vanhalta villaiselta lampaalta.  

Tai aasilta.

Ei sovi.

Mutta kokemuksen mukaan nuo matot kuluu puhki kahdessa ja puolessa vuodessa (tuo on meidän kolmas matto tähän tilaan), joten täydellistä väriä ehdin metsästellä ihan rauhassa.  Kärsivällisyys palkitaan :)  Sillä aikaa kehoittelen lapsia oikein telmimään ja touhuamaan tuon maton päällä. 

Lopuksi vielä pari vanhempaa kuvaa, joissa näkyy vähän tuota vanhaa sisustusta.  Penkkikin on päässyt tähän tilaan ja tuossa näkyy vanha harmaansininen kaakeli mattoineen.    

Tässä näkyy hyvin ruskea lattia, vanha raapsiutunut vaneri ja hassut vetimet: 

Että eikös ollut jo aikakin?! 

Tervetuloa meille eli hurmaannuin harmaaseen! 

Ja sain purettua vihdoin sydäntäni sen suhteen, onhan tämä jo keväällä tehty uudistus! 

Saapas nähdä mitä seuraavaksi... :) 

Mitäs täällä vedetään...?

Ohiajaessa näimme mielenkiintoisen ja aika harvinaisen näyn.

Piti ihan pysähtyä leikkimään turistia ja ottamaan kuvia!

Harvinaista ei ole tuo kännykässä puhuminen, ehei, se on täällä ihan nykyaikaa.

Eikä tuo narusta kiskominen, ainahan jotain kiskotaan, jonnekin :) 

Polkupyörilijäpoikakin jäi ottamaan puhelimellaan kuvia tästä otuksesta...

Pää pystyssä lompsutellen verkkaista tahtia...

...yksikyttyräinen kameli!

Itämaan tietäjien kulkuneuvo. 

Aika uljas näky se oli. 

Mutta matkanpää ei niin kiva...

...kun kysyimme minne kameli on matkalla, niin mies huikkasi:

"Uhriksi".

No, hyvää viimeistä matkaa kameliparka! 

Vierailulla

Yksi vuoden suurimmista vierailuajankohdista vie meitä kyläpaikasta toiseen.

Täällä asuessa on jo niin tottunut paikallisiin koteihin, etteivät ne enää herätä samaa hämmästystä ja ihastusta kuin ensimmäisillä kerroilla.  En enää kanna kameraakaan mukana niin paljon.

Mutta tänään kävimme talossa, joka sai taas heräämään vahvoja tunteita.

Erään suuren perheen vanha isä, pappa, kuoli kesäkuun alussa.  Hänellä on seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.  Jälkeläiset kestitsivät talossa tavan mukaan suurta joukkoa naapureita, sukulaisia ja tuttavia.   Koti on erään pikkukaupungin vieressä sijaitsevassa kylässä...keskellä peltoja ja niitä halkovia kanaaleita.

Valkoinen palleromme oli hyvissä käsissä koko vierailun ajan.

Perinteiseen tyyliin pihapiiriin astutaan portin läpi.  Portti on ruosteinen yhdellä saranalla heiluva metalliportti ja ovenpielien ja mutamuurin välisestä raosta vilkkuu värikkäitä kankaita; kaikki ovat kotona.  Muurin vieressä kasvaa puita, jotka varjostavat pihaa.  Lehmät märehtivät puiden varjossa heilutellen laiskasti häntiään.  Pihaan astuttaessa mies ohjataan heti portin vieressä vasemmalla olevaan huoneeseen, jossa on laitettu suuri herkuilla täytetty pöytäliina lattialle miesväkeä varten.

Minä kävelen kovaksi tallautuneella mutapihalla tervehtimään miniöitä jotka häärivät ruoan parissa. Keskellä pihaa on uusien huoneiden perustus; kolmen huoneen kodille on laitettu puolen metrin peruskivi.  Rakentaminen on jäänyt kesken...jo vuosia sitten.  Huoneiden paikalla kasvaa rikkaruohoa ja sinne heitetään teekuppeihin jääneet jäähtyneet teet ja teenmurut.

Pikku-Tähti oli auttamassa äitiään pyykinpesussa.

Minut ohjataan istumaan verannalle naapurin naisten seuraan.  Verannalla on korotettu istumapaikka, jonne on katettu pöytäliina.  Verannan ikkunoista on jäljellä puiset, rikkonaiset raamit ja ohut, repaleinen verho on kiedottu ylös, jotta heikko tuulenvire viilentäisi seisovaa ilmaa.  Joka paikassa on kärpäsiä.  Verannalta kahteen muuhun huoneeseen johtavat ovet ovat myös puuta, joista maali on rapissut vuosien varrella ja pielet värjäytyneet mustaksi kymmenien käsiparien koskettelujen jäljiltä.

Vasta herännyt vauva kannetaan auton turvaistuimessaan takahuoneeseen, jossa on viileämpää.  Huonekaluina takahuoneissa on perinteiset puiset arkut, joiden päälle on kasattu patjakasa (ne levitetään yöksi lattialle) siistiin pinoon ja peitetty verholla.  Matalalla olevat pienet ikkunat ovat auki ja pitsiverhot heiluvat hitaasti satunnaisessa tuulessa.  Ovenpielessä on metallinen pikku kamiina, joka lämmittää huoneita talven kylminä kuukausina.  

Perheenjäsenet ovat iloisia ja hyvin vieraanvaraisia.  Saan eteeni kuumaa teetä ja kulhollisen rasvaista keittoa.  Liemi on hyvin maukasta; sopassa on peruna, sipulia, kikherneitä ja läskistä lihaa.  Pöydällä on useita erikokoisia litteitä leipiä, joista voi murentaa keittoon täytettä.  Syön hitaasti jutellen samalla vieressäni istuvien naisten kanssa.  He ovat naapureita ja kun he ovat syöneet keittonsa he nousevat ylös; tänä päivänä vieraillaan useissa taloissa eikä kyläpaikoissa viivytä keittokulhollista kauempaa.

Verannalla käy perheen lapsia; serkkulauma on hyvin suuri ja miltei kaikki ovat koolla juhlan aikana.  Lapset ovat saaneet ilmapalloja ja tikkareita ja ovat hyvin iloisia vapaasta mahdollisuudesta nappaista pöytäliinalta karkkeja ja keksejä.  Kyselen vähän koulunkäynnistä.  Tytöt opiskelevat vaaditut 9 tai 11 vuotta.  Sitten he jäävät kotiin, kunnes menevät naimisiin.  Pojat voivat opiskella enemmänkin; heidän vastuullaan on perheiden toimeentulo.

Kun vien suuhuni keitosta viimeisen lihapalan ja pureskelen sen pehmeää liukkautta hitaasti suussani, se maistuukin epäilyttävästi...pahalle.  Mietin nopeasti mitä tehdä.  Verannalle on tullut uusi ryhmä vierailijoita ja olen jo huomion keskipisteenä ulkomaalaisuuteni takia.  Sylkäisenkö lihan teekuppiin, josta voisin olla ottavinani siemauksen?  Vai otanko sen pois? Lusikalla, kuten hyviin tapoihin kuuluu (ruoka otetaan pois suusta samalla tavalla kun se on sinne laitettu) vai sormin, kuten täällä on tavallista?  Mutta se herättäisi huomiota enkä halua häpäistä isäntäväkeä.  Jos lihanpala päätyy teekuppiin, voisin kipata sen takaisin keittokulhoon...täällä on ihan normaalia huuhdella teekuppi tyhjiin astioihin.  On myös aika tavallista jättää ruokaa syömättä, joten kukaan ei ihmettelisi jäljelle jäänyttä lihakimpaletta.  Hädissäni nielaisen lihapalan kokonaisena.  No, pääseehän siitä tälläkin tavalla eroon.  Jos saan vatsataudin ainakin tiedän mistä se tuli!

Käyn välillä imettämässä vauvaa takahuoneessa.  Istun ikkunan eteen lattialle, mutta ei siitä tunnu olevan apua.  Mekko liimautuu hikiseen ihoon ja vauvallakin on pää märkänä...tänään on melkein 40 astetta lämmintä.  Tytöt kerääntyvät ympärilleni katsomaan imetystä ja vitsailen, että vauva on nyt juomassa keittoa.  He nauravat iloisesti ja sitten Ruusunen pyytää paperia, jotta saisia alkaa piirtämään kuvia.  Tytöt asettuvat lattialle paperinpalan ympärille katsomaan kun esikoiseni piirtää hevosen ja tytön.  Sitten kaikki kirjoittavat paperille nimensä.

Uusia ystäviä

Illalla vierailemme kaupungissa rikkaassa perheessä uutta miniää katsomassa. Häitä varten taloon rakennettiin toinen kerros; remontti kesti kuukausikaupalla.  Istumme huoneessa, joka on kolme kertaa suurempi kuin oman kotimme vierashuone ja jonka jakaa kahtia näyttävästi kolme koristeltua pylvästä.   Kahdessa isossa ikkunassa on kultaiset verhot, lattialla suuret matot ja kiiltävällä tasolla suuri televisio näyttää jotain venäläistä saippuasarjaa.  Pöydällä on hienoissa astioissa kalliita pähkinöitä, hedelmiä ja karkkeja sekä itseleivottuja kakkuja ja suolaisia piirakoita.  Meille tuodaan kahdenlaista ruokaisaa salaattia syötäväksi ja viipaloidaan hedelmiä jälkuruoaksi.  Lapset käyvät yläkerrassa ihailemassa miniän kymmeniä uusia pukuja ja löytävät sitten perheen nuorimman pojan pelaamassa tietokonepelejä.  He viihtyvät koneen ääressä loppuvierailun ajan.

Kontrasti on suuri, melkein liian suuri.  Nämä kaksi perhettä eivät koskaan istuisi samoissa huoneissa toistensa juhlissa, heidän lapsensa eivät olisi ystäviä keskenään.  Mutta täällä me olemme kuin kameliontit, löydämme ystäviä köyhien kyläläisten ja rikkaiden kaupunkilaisten keskuudesta ja istumme hyvin erilaisten pöytäliinojen ääressä saman päivän aikana.

Lasten kanssa käymme mielenkiintoisia keskusteluita päivän vierailuista.  Elämä Keski-Aasiassa on kirjavaa ja rikasta!

Ihana raikas kesäherkku

Mietin, että olis kiva tehä yks postaus ihan omalla murteella, siis sillä, jota puhhuu mutta jolla ei ylleensä kirjota tänne julkisuuteen.  Se tuli mieleen siitä ku me oltiin viime talvena Suomessa ja lapset kävi koulua.  Melkeen heti ensimmäisen päivän jälkeen ne alko puhumaan mie ja sie ja muutenkin oppimaan meijän murretta.  Mullahan ei itellä ole mikkään vahva murre enkä sitä vähästäkkään oo lapsille opettanu.  Se pisti sitte heti silmään tai siis korvaan, ku kuuli miten ne puhhuu keskenää.  

Päätinpä siis ottaa ja tehä yhen postauksen tällä puhekielellä.  

Yläasteella me puhuttiin murteista ja olin silloin sitä mieltä, että on kivempi lukea kirjakielistä tekstiä ja puhua ommaa murretta.  Murteitten lukeminen oli minummielestä jotenki ärsyttävvää.  Nyt se on hauskaa!  Mutta koettakkaa kestää tämä yks teksti murrekielellä, ei jää tavaksi! 

Me ollaan monta kertaa oltu kiitollisia siitä, että lapsilla ei ole minkäännäköisiä allergioita.  Ne saa ihan rauhassa syyä kaikenmoisia hedelmiä ja suklaata ja munia.  

Mieki olin ihan allergiavappaa ensimmäiset kakskyt vuotta.  Sitten olin joulunvietossa kotona, keikuttelin itteäni keinutuolissa ja syödä mutustelin pähkinöitä.  Sen jälkeen alko kutittaan suuta.  Olen kokkeilemalla löytäny, että olen allerginen kokonaisille hasselpähkinöille (jos non murskattu esim. suklaassa, niinnei vaivaa ollenkaan, kumma juttu mutta mielunen!), raaoille omenoille, persikoille, aprikooseille, luumuille, nektariineille eli siis kivellisille hedelmille.  

Mutta, ja tässä on sitte minun pelastus, mutta jos nää hedelmät on paistettu, keitetty tai mehustettu, nii niistä ei oo mittään vaivaa!  

Niinpä voinki nauttia Keski-Aasian upeasta kesähedelmätarjonnasta jos vaan vaivau'un leipomaan.

Meilloli menossa nektariinit pehmeiksi ja päätin tehhä niistä tämmösen ihanan raikkaan ja helpon leipomuksen.  Resepti seuraa tekstissä.    

Mie tein kaksinkertasen reseptin ku tämänki kokosessa perheessä tuntuu ihan turhalta tehä se yks kakskytsenttinen kakku.  Eli hedelmiä noin litra, pilkottuna tai siivaloituna.  Tämän voi siis tehä minkälaisesta hedelmästä tai marjasta vaan, ei ole väliä.  

Quick Fruit Cobbler

Sitten sekotellaan taikina-ainekset: 2,5 dl sokeria, 2,5 dl jauhoja, 2,5 dl maitoa sekä 2 tl leivinjauhetta ja 0,5 tl suolaa.  Kaikki vaan kulhoon ja sekasin, menee ihan lusikallaki sekottamalla eikä tarvita ottaa konetta esille.  Turhaa tiskiä semmonen.    

Vuokaan laitetaan ensiks taikina ja sitten hedelmät päälle.  Koko on amerikkalaisittain 9" x 13" eli semmonen puolikas uunivuoka.  Mie laitoin paperin pohjalle niinon sitte putsaamine helpompaa.  

Reseptin mukkaan sitä paistettais 40 minuuttia 180 asteessa, mutta mie tarkkailen meijän leipomuksia ku haukka, ko se meijän uuni on niin kamalan ärhäkkä.  Ja silti kerkes muutama hedelmänkulma mustumaan.  Kun taikina on tuollai kauniisti ruskistunu, nii sen saa ottaa pois uunista.  

Täähän on ihan älyttömän hyvvää ihan ittekseen, mutta jos alkaa hienoksi nii voi tursottaa vähän kermaa päälle.  Lapset tais syyä sen jäätelön kans, mutta mien oikeen jäätelöistä välitä.

Eli nopea kesäherkku tässä tarjoiltiin omalla murteella, oleppa hyvä! 

Ja haasteena sulle jollon oma blogi, että kirjotappa yhen kerran ihan omalla puhekielellä.  

Son ihan kivvaa ja nii herkullista luettavvaa meille muille!!!

Quickly in English:  I write this post in my own dialect in Finnish, so it might not come through in translation programs!  Sorry about that but it was a fun experience for me :) 

Vähän tätäkin päivää

Koko heinäkuu meni ihan Iskander Kul-postailuksi!  Olihan siellä mahtava käydä vihdoin ja viimein ja jakaa upeita maisemia täällä blogissa, mutta nyt jotain täältä kotielostakin.

Meillä on vieläkin kolme kissanpentua pihalla.  Yksi saatiin lähetettyä suomalaisessa kaurapuuropakkauksessa uuteen kotiin ja lähtöpäivänä otin pojusta kuvan (alla).  Kaikki pennut on tosiaan ihan samannäköisiä, tuollaiset jännät ruskeat silmät ja samanlainen ruskearaidallinen turkki kuin emollakin.  Paikallinen tapa päästä eroon ei-halutuista kissanpennuista on viedä ne jonnekin kauas, esimerkiksi roskienkeruupaikoille ja jättää ne sinne selviytymään.  Naapurin rouva lähetti lapset kantamaan roskapaikkaan pahvilaatikkoa, josta kurkisteli viisi mustavalkoista kissanpentua.  En raaski sellaista tehdä, joten ruokitaan niitä tässä pihalla ja katsotaan kuinka moni kotiutuu pysyvästi meille.

Tämä poika pääsi maalle

Pieni isosisko viihdytteli vaavia leikkihuoneessa.  Ai, etkö huomaa missä vauva on?  :)  

Vihje: vauvalla on vaaleansiniset housut!  Siinä on koko pehmolelukalusto otettu käyttöön pikkuvelin viihdyttämiseksi.  Onneksi lelut ovat ihan vain ympärillä eikä vauvan päällä, mutta oli tämä kyllä yllättävän näköistä kun huoneen ovelta katsoo!  Lastenhuoneen kokolattiamatto näkyy kuvassa ja vieläkin siitä tykkään vaikka pesua varten pitääkin tyhjentää miltei koko huone.  

Missä vauva on?!

Ihana muuten tuo tapa miten meidän pikkuinen kipristelee varpaitaan; aina on toisen jalan varpaat kippurassa!  

Kuuden kuukauden iässä päästiin meilläkin sosekauteen.  Yllättävän hyvin maistuu tälle pojulle hedelmäpirtelöt ja peruna sekä maissi tottakai!  Isommat sisarukset ottavat mielellään syöttövuoron.

Tässä on kuva meidän "ulkokeittiöstä" pari viikkoa sitten.  Meidän piti uusia keittiön homehtuneet seinät, joten kaikki kannettiin ulos...jääkaappeja myöten! 

Pihalla syöminen ja ruoan laittaminen oli ihan kivaa neljän päivän ajan. Kärpäsiä oli tietenkin runsain mitoin joka pinnalla ja kaikki piti peittää pyyhkeillä pölyn vuoksi ja iltapäivisin oli aika kuuma, mutta nautimme puutarhasta ja kukkapenkistä ihan siinä ruokapöydän vieressä. 

Kunhan saamme keittiön viimeisteltyä, esittelen sitten uudet seinät ja katon!  Tuli pari mutkaa matkaan ja olen hidas tekemään päätöksiä, joten vielä ei ole ihan valmista.   

Oma lusikka

Saimme vinkin eräiltä ystäviltä, että pääkaupungin hienoimmassa hotellissa oli erityistarjous huonehinnoille ja lähdimme hääpäivän kunniaksi 24 tunnin (melkein) lapsettomalle minilomalle (vauva).   Hotellilla on mahtava ravintola, kuntosali, sauna, poreallas ja uima-allas.  Kerettäisiinköhän kaikkeen tuona aikana?  Oli ihanaa syödä ihan rauhassa kaikkea hyvää ja nauttia huolettomasta olosta.  En ole vastuussa kenenkään syömisistä, vessoissa käymisistä, päiväunista, leikeistä, hampaiden pesuista...Saan vain olla ja keskittyä meihin kahteen (vauvaa ei lasketa!).   

Tilasin ajan hotellin kampaajalle, jota eräs toinen ystävä käyttää ja koska hän on a)tyytyväinen tulokseen ja b) hyvännäköinen hyvinleikatussa tukassaan, uskaltauduin minäkin tämän tätin käsittelyyn.  Hiustenleikkuu on mulle aina niin henkilökohtainen juttu, varsinkin kun nyt on se kausi menossa, että hiuksia tippuu ihan mahotonta vauhtia ja harjaan jää aina suuri möykky hiuksia.  Onko siellä enää mitään leikattavaa jäljellä? 

 Nautimme myöhäisen lounaan hotellin ravintolassa ja sitten antauduin kampaamon tuolissa keskusteluun siitä, millaisen leikkauksen haluaisin.  Ongelmaksi nousi kielimuuri.  Yhteensä meillä oli käytössä neljä kieltä; englanti, venäjä ja kaksi paikallista kieltä.  En osaa venäjää eikä kampaaja oikein englantia.  Minä osaan yhtä paikallista kieltä ja hän sitä toista.  Jotenkuten pääsimme kuitenkin sopimukseen hiusmallista kun olimme viittoneet pääni ympärillä, nostelleet hiuksia ja katselleet hiusmalleja kuvastoista ja netistä.  Kun kampaaja kertasi lopuksi mitä tehdään, kuulosti se minusta aika pitkältä...minähän olin halunnut vain leikkauksen; lyhennetään ja kerrostetaan.

Kun leikkaus oli tehty, apulainen kantoi takahuoneessa sekoittamansa purkin pöytään.  Sitten hän toi pitkulaisiksi leikattuja paperintapaisia ja arvasin mitä on tapahtumassa.  Kampaaja sanoi "Valkoinen" ja sen ymmärsin.  Valkosia raitoja!  Ei kiitos!  Ai siis ehkä vaaleita? En ollut ajatellut minkäänlaisia raitoja hankkivani ja kaikkein vähiten blondeja sellaisia, mutta sitten tuli mieleen ystäväni hyvännäköinen ja hyvinleikattu tukka ja hänellä oli kyllä monta kertaa raidatkin.  Hmmm....ehkäpä sittenkin ja eiköhän ne kasva sitten pois aikanaan? 

Tässä siis minä ja uudet "valkoiset" raidat: 

Olen juuri lähdossä hotellin kuntosalille, joten hiukset on kiinni.  Eikö oo kivat! :)

Tuli jotenkin vanhempi olo, aivan kuin ne olis vaan niitä nelikymppisiä jotka raidoittaa hiuksiaan.  Vai onko? 

Jos saisin otettua kuvia hiukset auki, niin saisit nähdä uuden mallin.  Viime vuonnahan esittelin viimeksi sellaista, pitänee ottaa jokavuotiseksi tavaksi!  

Tässä on vielä kuva tuosta pienestä miehestä...

Hän on siinä hyvin odottavalla mielellä, on aika alkaa iltamaidolle! 

Tällaisia kuulumisia täältä kuumudeen keskeltä!

Waterfalls at Iskander Kul area

Another beautiful morning on our holiday at the lake Iskander Kul.  We decided to go for a hike after breakfast and visit a waterfall...sometimes called the "Niagara of the Fanns".  The staff at the tourist center was saying that it was not a good place to take kids, but we didn't find out if it was because of the hike or because of the waterfall.  Nevertheless we all wanted to go.  You can always turn back or wait somewhere if the going gets too hard on the little ones, we decided.

The weather was perfect.  

And the views were breathtakingly beautiful. 

Family hike near lake Iskander Kul

Looking back we could see the tourist center by the lake, partly hidden under the big trees.

The tourist center by the emerald green Iskander Kul lake

I civilized myself and found out the names of the three rivers that feed into the Iskander Kul lake: Sarytag, Hozormech and Serima.  There is one river that originates from it,  the Iskander-Darya River, which is seen in this picture below.  I enjoyed watching how the river flows out of the lake much like someone was slowly tilting a giant bowl of milky green water and it just flows and flows out...

...and forms the narrow and feisty Iskander-Darya that we were going to follow today.

The valley was truly beautiful and it was a joy to hike there.  There were no steep climbs; we were following a narrow path close to the river and the children had no difficulties with keeping up with us for the one kilometer hike.

Looking back to the lake:

The valley is rich with flowers and butterflies!  There were so many flapping their pretty colorful wings around us.

Finally we arrived to the falls.  

The river plunges nearly 40 meters down between the steep rock walls that look like they are coming together above it.  

Here is a areal view of the place where we were, the iron platform was strong but not pretty :) 

The platform made it possible to see the falls in a really amazing way, but I could not make myself to walk all the way to the end.  

Others had no difficulties in making use of the platform. 

These are my children whom I carried for nine months in my womb and gave birth to with pain, whom I cherish and if you go and fall down it will be awful so lets just go back to the firm ground and eat some lunch, okay? Children? Come to mommy? 

It was a wonderful mixture of awe and shuddering seeing that fall. 

See the bird flying?  The white little spot? They had homes on the rocky walls right by the waterfall.

I wouldn't be able not sleep there...all that noise! 

We had lunch by the waterfall and then we got back 'home'. 

Where I found out that I had missed some spots with sunscreen.

I don't like sunburn. 

Amen.