Voimistelua

Lapset käyvät voimistelemassa kolme kertaa viikossa.  

On kiva löytää mieleisiä harrastuksia täältä pikkukaupungistamme.

Tämä ei ole ihan puhdasta telinevoimistelua, kun telineitä ei oikein käytetä :) Edellisellä salilla oli hevonen ja puomi, mutta täällä ollaan permannolla vaan.

Alussa on tehokas lämmittely juoksuineen, pomppuineen ja venytyksineen.  Tehdään vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia ja kunnon venytyksiä.

Olen itse varmaan jotenkin sokeutunut tälle Keski-Aasian vaikutukselle, kun itämainen, punainen matto ei pistä silmään ollenkaan outona voimistelusalissa.

Molemmat isommat ovat oppineet tekemään sillan.

Ja siitä pitää oppia nousemaan myös ylös (poikanen tarvii vielä vähän hauista :).

Opettaja ohjaa kädestä pitäen.  Esikoinen on vihdoin oppinut taipumaan siltaan taaksepäin, seisaaltaan....nyt harjoitellaan siitä sitten jalkojen vientiä yli, niin että noustaan käsilläseisontaan ja taas päädyttäisiin seisaalleen.

Poika harjoittelee siltaan kaareutumista.

Ryhmiä ei ole jaoteltu mitenkään iän perusteella.  Tämä on iltapäivän ensimmäinen ryhmä ja sen vuoksi aika rauhallinen.  Suurin osa tässä ryhmässä on tyttöjä.  Minusta on hyvä, että monenikäiset saavat harjoitella yhdessä.  Isommat auttavat alkulämmitysten vedossa ja ovat mainiona kannustuksena pienimmille, jotka seuraavat silmät suurina hienoja kaaria ja voltteja.

Taustalla näkyy juoksumatto, jolla käyn omalla vuorollani kävelemässä (ei saa kuulemma juosta kun on raskaana).  Naisten vuoro on iltaisin, joten silloin on liian hämärää kuvien ottoon...enkä nyt niitä itsestäni tänne niin haluaisikaan :D

Kuopus-pupunen oli ensimmäistä kertaa seuraamassa isompien harjoittelua ja oli niiin innoissaan että!

Mietin vähän, että minkälaiseen solmuun taustalla oleva ohjaaja vääntää tuota pientä voimistelijaa...?

Tässä on tuleva lupaus tälle ryhmälle!  Aloitettaisiinko jo nelivuotiaana? Onko tietoa minkä ikäisenä voisi tällaisen voimistelun aloittaa harrastusmielessä? 

Loppuverryttelyssä...mitä lie liikkuu pojan mielessä kun ilme on noinkin hurja.  Ääntä sieltä ei kuulunut.

Keksi osuva puhekupla!

Miten säilyttää sisustuslehdet?

Jos syyskuussa huomaa, että edellinen kirjoitus blogissa alkaa otsikolla "kesä...", on aika päivittää blogia.

Kiitos kärsivällisyydestä!  Kyllä tuo Atlantin ylitys on rankempaa kuin mitä muistaa ja toipuminenkin kestää kauemmin kuin mitä ajattelin.  Meni reilu viikko ennenkuin nukuin suht normaaleja aikoja...ja olen vieläkin vähän hassussa aikataulussa kun iltayhdeksältä haukottelen niin että leuat loksahtaa paikoiltaan.  

Mutta syksyn tullessa on mukava innostua pesäkolon laittamisesta.  Vaikka eihän täällä Keski-Aasiassa vielä oikein syksyiseltä tunnu.  Aamut ovat viileitä, mutta päivisin on reilusti lämpöä eikä sateista tietoakaan. 

Haluan kirjoittaa monenlaisista asioista, kuten

• löysin naisten liikuntaryhmän, joka lausutaan venäläisellä aksentilla fitnjess-jjoga.  Mutta raskauden takia en "saa" tehdä mitään, joten kehittelen omaa ohjelmaa takavasemmalla kun muut asettautuvat venytyksiinsä ja treenaavat sikspäkkiä. 
• Tein maistuvaa intialaista linssikeittoa, josta haluan laittaa kuvareseptiä tulemaan.  Vaatii vielä muutaman version ennen julkistamista.
• Keittön seiniä pitäisi alkaa maalata, nehän homehtuivat viime talven sateissa.  Keltaista (kestosuosikkini keittiössä) vai vaaleanpunaista (uusi rakkaus)?
• Kotikoulu on täydessä vauhdissa ja vauhdikasta se onkin kolmen lapsen kanssa, joista vain yksi on virallinen oppilas! 
• Yritän kesytellä viime kesän kissanpentua, jotta saisin kaikki kissat kiinni jos pääkaupungissa asuva eläinlääkäri tulisi tänne saksineen auttamaan perhesuunnittelussa. :)

Mutta tällä kertaa siis tuo otsikossa lupaamani vinkki sisustus-ja naistenlehtien säilytykseen:  

Älä säilytä.

Eikö ole hyvä vinkki :)

No, voit toki säilyttää lehdet jos sinulla on siihen tilaa.  Meillä tämä matkalaukkuelämä vaatii rankalla kädellä karsimista.  Lentiyhtiöiden naurettavaksi kutistuneet kilorajoitukset menee meillä aina yli ihan vain vaatteilla, kengillä ja kirjoilla.  Ja parilla uudella kattilalla.  Ehkä uusilla lakanoilla.  Ja muutama ihana sisutusvälinekin sullotaan mukaan.  

Olen jo vuosia sitten ottanut lehtien inspiraatioiden säilytysavuksi sakset.  

Laavaan lehdet läpi ja leikkaan kauniit kuvat, vinkit ja houkuttelevat reseptit talteen.  

Monessa hyvässä lehdessä harmittavan usein mainokset vievät leijonanosan sivuista.  Kivat artikkelit ja itseä miellyttävät sisustuskuvat leikkaan irti ja muu lehti saa lentää kierrätyslaatikkoon.

Vieressä leikkineet lapset olivat yllättävän vaikeaa leikkuuseuraa.  Äiti, älä laita näitä lehtiä roskiin!  Äiti, tässä on ihana kuva!  Äiti, säilytetään koko lehti!  Äiti, ei saa heittää pois!

Mistä ne on tuommoisiksi hamstereiksi oppineet?  Ikänään eivät ole naistenlehtiä lukeneet, mutta poiskaan ei antaisi.  On tämä ihmisrotu kummallista! :) 

Kesälaukkunen

Eikö ole ihan shoppailun laki, että jos jotain oikein hakemalla hakee, niin sitä ei sitten löydä?  Jos mielessä on tietty tyyli tai väri, niin kaikkea muuta tulee kyllä vastaan kuin sitä mistä olet haaveillut.     Kesälaukun kanssa mulle kävi kyllä näin.

Liian pieni laukku, liian pienet kahvat.

Kaikkialla näkyi niitä ihania "narulaukkuja", punottuja, virkattuja, kesäisiä, keveitä laukkuja.  Olin kaupassa tyttöjen kanssa ja molemmat kehoittivat minua ostamaan juuri tällaisen kesälaukun! 

Mutta kun se väri.  Ja koko.  Ja kahvojen pituus.  Ei löytynyt mieleistä vaikka yritin kaikenlaisista liikkeistä.  Mustaa laukkua oli tarjolla vaikka minkä mallista, mutta olen vihdoin tyylistynyt sen verran, että ymmärrän mustan olevan nou-nou-väri minulle.  Ei siis mustaa, vaikka houkutteli.  

Toinen yleinen väri on beige.  Beiget on minulle vähän liian vaaleita ja valkoistahan en edes ajatellut kun se sitten harmaantuu heti käytössä.  

Suuaukko liian ahdas ja pieni kahva. 

Tai sitten laukut oli semmoisia pikkuruisia, joihin ei minulla mahtuisi kuin lompakko ja vesipullo ja sehän ei mitenkään riitä!  

Monessa kesälaukussa kahvat oli liian pieniä (tykkään laittaa laukun olalle) tai sitten vain semmonen pitkä, liian pitkä yksinäinen riukula.

Mutta vihdoin onnistui!  Kannatti kai odottaa, että kesäkin on jo ohi, kunhan löytyi se mieleinen:   

Kahvojen pituus on täydellinen ja niitä on kaksi; saa levitellä laukun apposen auki kun sieltä uumenista kaivelee soivaa puhelinta.  (Rehellisyyden nimissä on sanottava, että siellä on kyllä oma pikku sivutasku kännykälle....)

Laukku on sopivan tilava kaikelle sille, mitä henkiinjäämistarpeeseen vaaditaan.  

Vaikka uudessa laukussani on sekä valkoista että beigeä, siinä on myös ihana violetti raita ja tummemman ruskeaakin kivasti.  Voi miten nuo punotut kahvat ovat kauniit! 

Ja hintakin oli todella kaunis; kassalla 50% alennuksesta lähti vielä reilusti pois, kun tämä on tätä kesämallistoa!  Joskus myöhäinen lintukin saa pullean madon! 

Taidan käyttää tätä kesäistä raitalaukkua vielä vähän aikaa...kun se kerrankin on löytynyt!  Nyt on vielä niin lämmintäkin vielä.  Laukkupoliisit pysykööt poissa! 

Esittelyssä uusi kamera

Kuten viimeksi kirjoitin, olen uuden kameran innokas omistaja.  Jii-haa!

Olen niin innokas, että kun eräässä blogissa otsikkona oli "Eläköön aperitiivi", klikkasin sitä lukemaan ennenkuin harmaat aivosoluni raksuttivat mieleen, että aperitiivi onkin alkudrinkki.  Olin sekoittanut sen englanninkielen sanaan aperture, joka tarkoittaa kameran aukkoa! 

Tykkään valokuvien ottamisesta ja tämän blogin pitäminen on mukava motivaatio tallentaa kaikenlaisia hetkiä ja tapahtumia "filmille".  Samalla olen kuitenkin huomannut a) voisin olla parempikin kuvien ottaja ja b) kamera voisi olla parempi kuvien ottaja.  

Tuo pointsi a on kyllä tärkeämpi...Jos valokuvauksen perusteet ei ole hallussa ollenkaan, et saa otettua hyviä kuvia hienoimmallakaan kameralla.  Hyvä valaistus, tarkka ja terävä kohde ja kuvan asettelu ovat niitä ensimmäisiä askeleita.  Näitä opettelen vieläkin.  

Olen myös huomannut, että järjestelmäkameralla saisin päätettyä itse paljon enemmän kuvaan menevästä suunnittelusta.  Vaikka pikku kamerassamme oli useampi vaihtoehto kuvien varalle (maisema, portretti, toiminta, auringonlasku, hiekkaranta ym ym ym), ei asetuksia voinut käsin säätää...

JA yksi todella iso haitta oli kameran linssissä oleva NAARMU, jonka huomasin kuvatessani auringonkukkia eräs kaunis iltapäivä kaksi vuotta sitten:

Naarmu näkyy "valoläikkänä" kuvissa... se ei siis ole auringosta johtuvaa häikäisyä.  

Aina sitä ei huomaa tai sen sai rajattua pois...

...mutta minua se häiritsi.  

Vaikka uuden kameran ostoa oli suunniteltu jo aika pitkään, en ollut kuitenkaan ihan valmis valitsemaan juuri sitä oikeaa.  Vietin tuntikausia jonkin aikaa Pioneer Womanin sivuilla lukemassa hänen kamerastaan.  Varmasti sieltä tarttui kiinnostus Nikon-merkkiin.  Jos mietit kameran ostoa, voin vakuuttaa, että kaiken merkkisillä kameroilla saa otettu erinomaisia kuvia, niin hyvää on nykyajan tekniikka.  Kameramerkin valinta on makuasia, vähän niinkuin Pepsi vs. Coca Cola.  Mutta meillä maistuu siis tuo Nikon.  

Sitten piti valita joku niistä Nikoneista.  Toisaalta valinta oli helpohko; vähän yksinkertaisemmat järjestelmäkamerat maksavat huomattavasti vähemmän kuin ammattikuvaajien suosimat pro-kamerat.  Olen siis tosiaan ihan amatööri tässä järjestelmäkameran käytössä, joten aloin katselemaan näitä "Entry level DSLR"-kameroita.  (DSLR tarkoittaa Digital single-lens reflex ja älä pyydä minua selittämään sitä! Vielä!).

Paikallisessa kamerakaupassa oli joku tarjous menossa ja vähän edistyneempi Nikon d5100 oli melkein samanhintainen kuin perus d3200.  Siinä sitten raavittiin päätä ja kuunneltiin asiantuntevan myyjän selityksiä ja esittelyitä.  Piti kuitenkin vielä yön yli nukkua ja lukea useita kamera-arvosteluja, erityisesti vertailuja näiden kahden kameran välillä. 

En osaa nyt ihan varmasti sanoa miksi päädyimme d3200:een.  En nähnyt ilmestystä eikä intuitio ohjannut minua yhtään mihinkään.   d3200 on uutena ilmestynyt markkinoille seuraamaan d3100:aa, joka on se aloittelijoiden suosima malli.  Mietin, että ilmestyyköhän kohta joku d5200, joka korvaa sen edellisen, jolloin olisin "vanhan mallin" omistaja.  

d3200:ssa on myös kamerassa oleva opas, josta voi klikkailla termejä ja malleja ja saada niille selityksen.  Ei mikään huono idea kun ollaan tässä opettelemassa eikä ole varmaan se opaskirja joka paikassa mukana.  

Ja sitten vielä yksi ominaisuus, joka painoi vaakakupissa vain ihan pikkasen vaan (sillä eihän tosissaan oleva kuvaaja sorru näin halpoihin mainoskikkoihin):  d3200n saa myös punaisena! 

 Tässä se siis on, uusi perheenjäsenemme: 

Edestä...

...takaa...

...ja ylläältä. 

Olen siirtynyt käyttämään tätä kameraa ja pikkuhiljaa opettelen hyvien kuvien ottamisen salat.  Kirjoittelen oppimistani asioista täälläkin sitten aina välillä.  

Tässä tämän päivän saalista:  

Hei päärynä...mitä tapahtui?

Punaposkinen omppupari.

Hyvää syntymäpäivää vaan itselleni :) 

Vuoria ja uutisia

Kupillinen teetä, iltapalaleivät lautasella, lapset nukkuu ja maassa on rauha.  Ihana elokuinen ilta!

Kävin läpi kuva-arkistoja viime viikoilta ja huomasin, että on jäänyt pari reissua näyttämättä.  Ne pitää nyt julkistaa, koska ovat vanhalla kameralla otettuja.

Huomasittehan sanan 'vanha'?

Olen nimittäin onnellinen uuden kameran omistaja!  Viime vuodet kuvia on otettu perus point-and-shoot tyyppisellä kameralla, jossa ei voi paljonkaan itse säätää.  Nyt sain oikean säätökameran ja pääsen säätämään oikein kunnolla!  Olen tästä kyllä tosi innoissani:  iiiiik!!!!  Kameralaukkua, jossa uutta laitetta visusti säilytetään, tulee katseltua hellästi ja kameraahan käsitellään vain silkkihansikkain.  Pääsen harrastamaan vähän vakavammalla mielellä ja toivottavasti kuvatkin tästä paranevat :)  Esittelen uuden ihanan kamerani sitten seuraavassa postauksessa, jotta päästään tässä asiaan.

Kävimme heinäkuun lopussa Mount Hood-vuorella.  Mt Hoodhan on se Portlandin tavaramerkki, kuten allaolevasta kuvasta näkee:  selkeällä ilmalla vuori näyttää olevan ihan kävelymatkan päässä kaupungista.

täältä

Vuorelle on Portlandista parin tunnin ajomatka.  Luulisin, nukahdin puolessavälissä.

Mielenkiintoista Mt Hoodilla on se, että siellä on lunta ympäri vuoden:  me nautimme ihanan lämpimästä kesäilmasta ja katselimme kun laskettelijat raahasivat suksiaan ja lumilautojaan hissin luo (taustalla hiippailevat):

Lapsista oli hauskaa leikkiä lumessa ja lumella.  Lumipallot lentelivät ja taisivat sitä maistaakin...kukapa pystyy vastustamaan lunta, vaikka se ei ollutkaan enää lumivalkoista.  Tuli ihan Suomen kevätilmat tästä mieleen, likaista lunta myöten.   

Meillä oli hyvin vaatimattomat vuorikiipeilutavoitteet; kiipesimme tämän rinteen ylös ja sitten jatkoimme poikittain mutkaisia polkuja seuraten.  En olisi meinannut päästä tätäkään nousua ylös ja tässä seuraa nyt se toinen iloinen uutinen, tällä kertaa perheuutinen:  

meille tulee vauva! 

Raskaana ollessa mulla tipahtaa verenpaine ja en jaksa edes portaita kiivetä ylös kaiteessa roikkumatta ja puolessavälissä huilimatta.  Niinpä tässäkin läähätin ja kuopuksen kanssa raahauduimme pienen ylämäen huipulle henkihieverissä.  Heti tässä vaiheessa pidimme evästauon, joka oli minun  lasten mielestä se paras juttu.  Keveni eväskassikin mukavasti.  

Tämä rinne ei ole käytössä kesäaikaan, koska siellä on kuitenkin niitä lumettomia läikkiä.  

Vuoristokukkasia...

Takana näkyvä katto kuuluu Timberlinen Lodgeen.  Se on 30-luvulla rakennettu hirsipuinen hotelli, joka on kuuluisa ja suosittu lomailu- ja turistikohde.  

 Muutama kuva Timberline Lodgen sisäaulasta.  Poikaparka oli ihan väsynyt vajaan tunnin kävelylenkistä.

Aulan toisessa kerroksessa on ravintolan istumapaikat.  

Ihana jättimäinen kivitakka.  Luonnonkivet ovat kyllä kauniita takassa, se on minunkin unelmatalon toivelistalla.  

Sitten vielä vuoritunnelmissa...kävimme tänään lasten kanssa hyvästelemässä mieheni patikkareissulle.  Se on rakas harrastus, joka on nyt kuitenkin jäänyt hyvin vähäiselle huomiolle.  Viimeksi taisimme käydä patikoimassa kymmenen vuotta sitten!  Mutta nyt siis mies-kulta saa viettää viikonlopun erään porukan kanssa vuorilla vaeltelemassa.  Kohteena on Three Sisters-vuoret ja Mink Lake.  Kuvia tulee toivottavasti tännekin; annoin sen vanhan kameran mukaan...Eihän tätä uuden uutukaista annetta tuollaisille alkeellisille leirireissuille! (valintaa vaikutti oikeesti kyllä enemmän kameran koko ja paino kuin uutuudenkiiltävyys tai omistushalu...). 

Lapset ja raskautettu vaimo viihtyvät kotona...pitää opetella uuden kameran saloja.  

p.s. kuva otettu uudella kameralla.  

Heinähommia

Pikkuisen maatilan pikkuinen pelto.  Heinänteossa ei kauan nokka tuhise, mutta on se silti hauskaa.  

Pelto leikataan hassun malliseksi, koska keskellä on joku kosteikko, joita täällä suojellaan pyhänä maana.  Luonnonveteen ei saa koskea edes pitkällä tikulla.  

Heinä oli leikattu aiemmin ja jätetty kuivumaan.  Sitten se käännettiin ja kun se on kokonaan kuivaa, se paalutetaan.  

(asiantuntijana haasteteltiin maatilan poikaa eli lasteni isää).

Paalut täytyy saada navetan ylisille ja sehän oli lasten mielestä mukavaa hommaa.  Saivat jopa ajaa heinäkasan päällä navetalle.  

On kyllä kiva kun lapset saavat olla mukana kaikenlaisissa piha-ja puutarhatöissä.  Ei ne oikeasti jaksanut noita paaluja mihinkään nostaa, mutta saivat vähän hauikselle liikuntaa kun pyörittelivät.  

Ja äiti saa maalaisromanttisia kuvia omista mussukoista!  

Serkkujen kanssa isovanhempien maatilalla vietetyt kesäpäivät ovat niitä iki-ihania lapsuusmuistoja, ihan varmasti.  Varsinkin se teurastuspäivä, josta kuulin lasten selittävän silmät pyöreinä "...ja sitten siltä leikattiin pää pois!"  Siitä en kuitenkaan ottanut kuvia :) 

Satumainen puutarha yllättää

Heinäkuussa täällä Oregonissa vietettiin Laventeli-viikonloppua.  Monet maatilat ovat keskittyneet laventelin viljelyyn ja myyvät joko kukkaa tai laventelista tehtyjä tuotteita; öljyä, saippuaa tms.  Tänä juhlaviikonloppuna kymmenet maatilat olivat avoinna yleisölle ja monet tarjosivat kaikenlaista hauskaa toimintaa kukkien katselemisen ja poimimisen lisäksi.  Päätimme käydä ihastelemassa sinivioletteja niittyjä ja valitsimme yhden kartan mukaan ei niin kaukana olevan Laventeli-farmin.

Kun lähestyimme tilaa, huomasimme, että tämähän on tuttu paikka:  täältä haimme viime vierailulla ollessamme joulukuusen!  Itse asiassa mieheni perhe on hakenut näiltä mailta joulukuusia jo vuosikymmenten ajan.  Kävin arkistoista kaivamassa kuvankin kolmen ja puolen vuoden takaa:

Joulukuusifarmit kasvattavat ja trimmaavat kuuset täydellisen mallisiksi ja sieltä voi käydä valitsemassa omaan kotiin sopivan puun.

Kesällä täällä kasvaa laventeli.  Koska meillä on laventelia omassakin puutarhassa, en poiminut kukkia itselleni.  Kimpullisen olisi saanut hintaan  $5, itse poimittuna.

Esitteen mukaan täällä olisi lapsillekin sopivaa toimintaa...

...mutta muuten en ajatellut näkeväni muuta kuin kukkaniittyjä.  Yllätys olikin iloinen, kun puutarha osoittautui olevansa yksi mielikuvituksellisimmista puutarhoista missä olen koskaan käynyt! 

Puutarha oli sokkeloinen, täynnä käytäviä, kasveja ja pensaita, jotka kätkivät taaksensa lisää käytäviä ja ihastuttavia yksityikohtia.  Puutarhan erikoisuus oli söpöt minipuutarhat; keijupuutarhat.  Niitä oli istutettu erilaisiin vanhoihin kottikärryihin ja astioihin...

...ja minikasvien joukkoon oli aseteltu leluja eri teemojen mukaan: leijonakuningas-puutarha tässä yläpuolella.  

Napsin kuvia monesta keijupuutarhasta, mutta valitettavasti en huomannut ottaa lähikuvia suloisista yksityiskohdista.  Ajatuksena tällaiset minipuutarhat olivat kyllä inspiroivia!  Nyt tiedän miten käyttää sadat pikkuiset muovikrääsälelut kun lapset kasvaa :)  

Puutarhassa oli myös leluja; jotkut vain katsottavaksi, joillakin sai leikkiä.  

 

Prinsessalinna-puutarha...Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä. 

Pojan sain suosuteltua istumaan vanhojen autojen viereen asetetulle siniselle penkille kuvaa varten.  

Ei haittaa vaikka kärryt ovat ruosteiset tai jopa reikäiset:  pohjalle muovia, päälle multaa ja minipuutarha pystyyn!  Meillä on esimerkiksti yksi reikäinen sinkkiämpäri Keski-Aasian kodissa, jolle olen miettinyt käyttöä.  Nyt sekin löytyi: romusta tulee kaunista kukkien keralla.  

Tikapuu ja linnunpöntöt: kaunis ja yksinkertainen koriste puutarhassa

Puutarhassa oli uskomattoman monenlaisia kokelmia ja asetelmia.  Olisin nauttinut pelkästä katselemisesta vaikka kuinka, mutta välillä piti käydä leikittämässä lapsia:  

Tuubiliukumäki, jossa sai laskea Pikku Myyn mallin mukaan tarjottimella (koska muuten muhkurainen putki olisi voinut vaivata takapuolta :).  Paikalla oli myös benji-hyppy tramboliini ja liukuköysirata.  

Alueella oli useita pikkukojuja, joissa myytin monenmoista mukavaa: taidetta, puutarhaan liittyviä koristeita, laventelituotteita, syötävää jne.  Tarjolla oli myös live-musiikkia. 

Tämä puutarha oli elävä todiste sille, että mitään ei tarvitse heittää kaatopaikalle.  Remontin jälkeen tarpeettomaksi jääneet (hah hah haa sanaleikki, huomaatko?) vessanpönttö ja allas saavat uuden elämän kukkapurkkina ja suihkulähteenä.  

Jos puoliso valittaa talon täyttyvän kaikenmaailman roinasta, ei huolta: ripusta niitä puihin ja asettele niitä viehkeästi ympäri puutarhaa.  Vanha heteka: puutarhaan.  Käyttämätön tuoli: ulos vaan.  Tarpeeton naulakko: köynnöskasville kiipeilytilaa.  

Vanhat työkalut saavat aitiopaikan puutarhassa sen sijaan että peittyisivät hämähäkinseitteihin autotallin tai navetan nurkissa.  

Lapset ihastelemassa simpukoiden kuoria.  

Erilaiset linnunpöntöt ovat kyllä kauniita:  nyt tiedän, että niitäkin voi keräillä! 

Penkkejä, tuoleja, ämpäreitä...

Ruosteiset kelkat kesäkäyttöön.  

Älä heitä parittomia saappaita pois: uusiokäyttöön! 

Ihanat mutta ehkä aikansa eläneet koriste-tai käyttöesineet saavat puutarhassa uuden mahdollisuuden.  

Vaikuttava simpukkakokoelma oli myös päässyt ulos.  

Tiesin, että puutarhanhoito on rentouttava ja tyydyttävä harrastus, mutta tämän puutarhan nähtyäni olen vakuuttunut siitä, että se voi olla jotain vieläkin enemmän!  Rakkauteni roinaan, romuun ja luonnon kauneuteen on löytänyt tavan ilmaista itseään luovuudella leikkien.  

Ihania ideoita!  Täältä lähdettiin kotiin hyvillä mielin ja inspiroituneena.  Saa nähdä mitä ensi kesänä keksitään :)  

p.s. maatilan omilla sivuilla on lisää kuvia.  en esitellyt tässä kuin pientä osaa.