Spring in Central Asia

If there ever was a 'right' time to visit Central Asia, spring would be it!
Weather is getting warmer, with day time temperatures on average up to 15 C (60 F),
or on sunny days even well over 20 C (80 F).
And the nature. The nature, it is amazing!
The hills that first have been depressingly brown and gray and dusty in the fall, and later depressingly brown and gray and muddy for the winter, turn sweet green almost overnight. First flowers, wild tulips and irises and tiny yellow flowers I do not recognize appear everywhere and it is beautiful!

The fruit trees start blooming, and that is why I climbed upstairs this morning and spent a long time trying to get a picture of our plum tree flowers that would be in focus.
I need to read the manual.

The cherry tree is blooming as well, but I have to pull the tape off the living room windows in order to open it in order to get a close up shot of the flowers.
But I am enjoying the weather soooo much.

We are planning what to plant in the garden. I am trying to remember to water the rose sticks we put into the ground in the front of our house. We are hoping they will make roots and start growing. Most of the times it is that easy here. You put a stick to the ground and it starts growing!

Here is a picture of 'our' climbing rose. It blooms once a summer, May-June, and it was one of the reasons why we wanted to rent this house almost three years ago.

Suklaakakun resepti

Voin kuulla tänne asti kuinka siellä huokaillaan naistenpäivänä leipomani mehevän suklaakakun perään, ja en henno teiltä tätä reseptiä evätä. Loppujen lopuksi sainhan itsekin tämän reseptin ystävältäni kun oikein kitisin ja kärtin.

Enkuksi kakun nimi on "Never-fail-chocolate-cake" eli tämä kakku ei VOI epäonnistua. Jos se epäonnistuu, soita minulle! Vastaan puhelimeen, ihan varmasti!

Kakun tekoon tarvitset kaksi kulhoa, mittavälineet ja puulusikan sekoitusta varten. Eli et välttämättä tarvitse edes tehosekoitinta, mikä täällä on oikein kätevää. Sähköä ei nimittäin voi pitää itsestäänselvyytenä (kirjoitan tätä postausta akkujen varassa).

Sekoita isommassa kulhossa jauhot, sooda, tumma kaakaojauhe, sokeri ja suola.
Sitten sekoita pienemmässä kulhossa ruokaöljy, vesi ja etikka. Alkuperäisessä ohjeessa tähän lisätään vielä vanilija-uutetta, mutta Suomessa leipovat voivat lisätä varmaan sokerin mukana vanilijasokeria makua antamaan.

Sitten lisää "märät" aineet "kuivien" sekaan ja sekoita hyvin.

Itse käytän paistamiseen 9"x13" kakkuvuokaa. Sekin taitaa olla amerikkalainen mitta. Senteiksi muutettuina vuoka on 23 x 33. Kakusta tulee mukavan korkea, mutta jos käytät esim. laajempaa uunivuokaa, saat luonnollisesti litteämmän kakun. Seuraa silloin paistumista tarkemmin, ettei kakku kärähdä!

Paista n. 30-35 minuuttia keskilämpöisessä uunissa.

Kuinka moni tietää kuinka kuuma on keskilämpöinen uuni? Ei se mitään, en minäkään! Kun kaasua ei ole, käytän pientä punaista sähköuuniani, ja se on todella ärhäkkä. En uskalla jättää sitä yksin leipomusten kanssa ollenkaan, ja kyttään vieressä koko ajan uuniin kurkkien. Siinä on ylä- ja alavastukset, ja käännän yleensä ylävastuksen heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen päältä pois. Muuten tuloksena on päältä palanut ja sisältä raaka kakku.
Kesäaikaan kaupunki antaa kaasua, ja silloin käytän normiuuniani, joka paistaa lempeästi ja rauhallisesti, ja voin luottaa paistoaikoihin.

Tervetuloa leipomaan Keski-Aasian malliin, missä mikään sääntö ei pidä ja luovuudella on suuuuuri tila!

Resepti:

7,5 dl jauhoja
2 tl ruokasoodaa
5 rkl kaakaojauhetta
5 dl sokeria
1 tl suolaa

1,6 dl ruokaöljyä
(2tl vanilijauutetta)
5 dl vettä
2 rkl etikkaa.

Hyvää Naistenpäivää!

Maaliskuun kahdeksas päivä on kansallinen vapaapäivä. Naisille ostetaan lahjoja ja perhepiireissä juhlitaan tätä kansainvälistä päivää. ...Ai mikä? Niin, eihän se Suomessa ole niin kummoinen juhlapäivä. En muista, että olisimme sitä koskaan juhlineet...joskus olen ostanut tulppanikimpun itselleni.

Olemme täällä monena vuotena ostaneet pienet lahjat ystäväpiirin naisille. Suklaata, kukkia, kakkuja, lapsille jokin pieni koru tai koriste-esine. Tänä vuonna leivoin suklaakakun ja annoin kukkien siemeniä niille, joilla on pihaa.

Tässä kuvia suklaakakusta lautasella. Ripottelin yksinkertaisen, mutta ihanan kostean kakun päälle tomusokeria ja painoin keskelle vaaleanpunaiset vadelmanmakuiset m&m-karkit. Niitä ei taidakaan saada Suomesta?








Eräälle ystävälle halusin tulostaa jonkun rohkaisevan Raamatunpaikan. En vain millään osannut päättää, minkä paikan!

Aamupäivällä oikaisin sohvalle lepäämään, ja mies toi siihen kaksi kirjaa, joita piti kuulemma lukea. Sain valita rukouskirjan tai kommentaarin Luukkaan evankeliumista. Aloin lukemaan kommentaaria, ja tykkäsinkin siitä...olen tämmöinen ikuinen opiskelija.

Erityisesti kiinnitin huomiota Mariasta kertovaan osioon. Ja Marian Kiitosvirsi oli todella hyvin selitetty ja kommentoitu tässä kirjassa, tuli oikein inspiraatio. Niinpä päätin sen sitten tulostaa ja laittaa raameihin muutamien rohkaisun sanojen kanssa.

"Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani; sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi. Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä, ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut."

Rohkaisevia kohtia:
Jumala on minun pelastajani. Ei vain "Pelastaja" tai "Kaikkien ihmisten Pelastaja", vaan minun henkilökohtainen pelastajani. Maria tarvitsi pelastajaa ihan niin kuin me muutkin.

Jumala antaa apunsa ja armonsa avuttomille, nöyrille ja nälkäisille.
En voinut olla ajattelematta niitä monia naiskohtaloita, joihin olemme täällä Keski-Aasiassa törmänneet. Tuntuu, että melkein jokaisella on jokin traaginen elämänkohtalo/kertomus.

400 vuoden hiljaiselon jälkeen Jumala ilmestyi, joten ei ihme, että Maria oli täynnä kiitollisuutta. Jumala ei ollut unohtanut heitä, ja Hän aikoi täyttää lupauksensa, loppuun asti!

Jumala ei ole unohtanut naisia!
:)

Playing house

Here is our house three years ago.



Local homes are build around a court yard. Rooms surround the yard, and often almost all the rooms have their own outside door. Toilet and kitchen are often in the far back corner of the yard. Actually we have a 'western' style house... without the kitchen that is in the back of the yard. But it is so easy to put the kids to bed when the bathroom is right there!

This is how our yard looked like when we got it (picture). It is pretty normal to have hard mud 'floor' on the yard...it is easy to sweep clean, and sweeping is a big thing here (it is worth a posting of its own!). People might or might not have plants; roses, tomatoes, potatoes... But almost every house will have grapevines.

In our house the grapevines are really really high. But the shade...it is amazing! In the heat of a summer day our yard stays much cooler than the street.

I promised some after shots as well... here is how our yard looks now:

Isn't it nice what a little grass and painted fence can do?




This was the kitchen when we visited the house for the first time...

And this was left for us after the previous renters moved out (we painted the walls light yellow). The sink is really pretty! And it is good to have tile and a hot water heater. It is very good! On the right corner of the picture you can see a little bit of the new cabinets we bought. We did not have the mental energy to start ordering custom made cabinets, and we settled with this cute ready set.



This is how the new cabinets look. And the new Korean stove. We are pretty happy with our kitchen...it is light and big enough to have a family dinner table in it.

Welcome!

Home sweet home - Oma koti kullan kallis

When we arrived in this country three years ago, we lived in someone else's house first (picture). We knew it would be for six months, and by the end of the time the owners would come back, and we would have to move out! So when we had three months left, we started to look for a place to live.


How would you do that in your country? Riffle through newspaper 'House' section? Browse the net? Call an agency? Ask someone.....ask anyone? We chose the latter.

We put our baby in the stroller and started walking through the neighborhoods that we might want to live in. We looked at the houses and stopped to chat with people on the street. 'Hello! How are you? Are you from this neighborhood? Would you like to rent your house to us?'.

It is good to be brave.

Some people actually showed us some rooms in their house, but we really wanted to rent a whole house, thank you. Not just the two little back rooms.

We walked through a lot of neighborhoods, and talked to many people.

There were houses that were being built. 'It will be ready in two weeks!'. Yeah, right. Two months, minimum!
There were houses with kitchens in the cellar, mud floors and walls. I did not want to think about cooking in the winter and having just a little vent to let in daylight. And where would my children be while I cooked in the mudroom?
There were huge houses with huge rooms with amazing remodeling...how would you ever heat such rooms in the winter?

Some people we knew found people they knew who had an aunt or cousin or sister's husband's uncle who might want to rent their house for us. We checked many houses. One yard had a cow in it. 'Where would you put your cow if we rented this house?' we asked. They shrugged. They would find a relative who had room in the yard.

Time passed. We did not know the owners of the house where we were staying at. They could be wonderful people, but I doubt they would want to live with us. So we looked and looked and looked and looked.

Finally our friend's neighbor knew about this guy who rents his house. Maybe this would work. My husband went to check it out. Then he said he liked it, and we went to see it together. This is the first thing we paid attention to.

It was a combination of two yards, so it was big.

But it was not being built.
It did not need remodeling.
It had a working heating system.
It had water heaters.
It had an inside bathroom (and an outside one too, if you felt picky).
AND IT HAD A SAUNA.

We will take it!


Tomorrow I will show more pictures of the house...before and after.

Central Asian Living

Kun aloittaa bloggaamisen, on valittava blogille nimi.
Sepäs olikin päänvaiva.
Haluan kirjoittaa kaikenkarvaisista asioista, kuten jo mainitsinkin, joten nimen pitää olla laaja.

Hennis ja Henna-Maria olivat tietysti jo varattuja nimiä... ja eivät oikeen sanoneet mitään muuta kuin mun nimen.

Keski-Aasian kutsu? Olin ajatellut tätä nimeä vähän niinkuin "Erämaan kutsu" ja "Lakeuden kutsu"- tyylillä. Mutta se näyttää ja kuulostaa niin uskonnolliselta.

Atlas-silkki? Se on Keski-Aasian erikoisuutta, riemunkirjavaa silkkikangasta, josta naiset teettävät upeita mekkoja. Voisi kuvastaa värikästä elämää täällä. Mutta ei tämä nyt mikään käsityöblogikaan ole...

Bazaari? Harhaanjohtava...ei tässä kauppaa pidetä...

Silkkitiellä? Me ollaan käytetty tätä niin paljon, että en jaksanut ajatella loppuun asti...

Sitten muistelin suosikkiblogieni nimiä...

Ja mieleen tuli Martha Stewart. Amerikkalaisille ei tarvi selittää kuka on Martha Stewart, mutta suomalaisille nimi ei varmaan ole kovin tuttu.

Martha tuli kuuluisaksi pitopalvelus-vieraanvaraisuus-pöytäkoristelu-kukka-asettelu-kodinhoito-ruoanlaitto- alojen menestyksistään. Tässä on Mathan nettisivu.

Kuuluisa lehti Martha Stewart Living on kodinhoidon taitoon perustuva menestyksekäs lehti. Anoppi se minulle näitä lehtiä ensimmäiseksi lähetti, ja niinpä jäin koukkuun Marthan neuvoihin ja oppeihin.

Ja kodinhoidon taitoja on täällä Keski-Aasiassa saanut opetella ihan eri lailla kuin Suomessa koskaan.

Living myös linkittyy mun mielessä asumiseen ja elämiseen, ja niinpä se oli näpsäkkä osoite tälle mun blogille.

Determination part 2

When the solutions 1 and 2 had failed us, we had to get serious. I got an idea. Let's have a half door that can be closed from OUTSIDE ONLY. This should keep curious toddler and pets in the yard.

Solution 3:



Great. Well, it took some reminding to teach the visiting children always to close the little door when they came in or left. But it kinda worked.

Until one day I come out, glance to the left and I just need to go get my camera.

Here he is, full of determination.
Remember, when he wants something, it is not an hindrance, it is a challenge!

Uh-oh, he could not reach for the lock. Needs to come down...

And rearrange the chairs.

He is having great time...chewing his gum...escaping the yard...

Did it work?



No.



Rearrange again, reach, and ...


YES!

I'm outta here!

Where is he going?

As he is running to a neighbor, he is calling his friend's name...

...and the friend was available!

"I just wanted to play with my friend!"

Determination

We have a little boy with curly blond hair. With his hair he looks like a little lamb, and sometimes I call him 'my lamb with curly fleece'. He does not mind.



However, when it comes to his temperament, I would not compare it to a lamb.

I have to admit I am in no way an expert in lamb behavior or temperament, and I might be completely wrong when I think of a soft, gentle animal when I talk about lambs.

But our 'lamb' is loud and he know what he wants. Usually the wrong thing. But at least we can hear him wanting it. Sometimes he gets unusually quiet, and then we start running. This one morning I just had to go get the camera.

A little background: When we moved into our house two and half years ago, our great concern was the safety of our children. We knew they would just crawl into any hole and touch any electrical wire that was left sticking out of the wall, Central Asian style. Our street is not very busy, but at the very end of it runs a deep, fast canal full of cold water. I just could see my children going there on a hot sunny day to watch their friends swim, and !

Like all the houses in our neighborhood, we have a high wall surrounding the yard. Then we have two huge metal gates that can be opened for a car or a wheelbarrow. They are closed when not in use. Next to our main gate is a door. It is where people go in and out, and it is always open during the day.

Being a busy toddler he was, he already ran away not soon after we moved in and I had to run around the block looking for him. First I went to the canal, fear gripping my heart, but a neighbor lady washing her clothes on the street told me that she had not seen him going by. I ran the other way and saw a school girl in her black and white school uniform. She recognized me as a worried mom and told that our blond boy had passed her, crying. I hurried to the next intersection. As I looked right I could see him, in the middle of the narrow, dusty road, unpacking his little back-bag. I was relieved! The only thing he had put into his back-bag was his Baby's First Bible book. It was so cute. But it got us worried.

So we had a solution 1: We just keep the door closed at all times.

The problems were plentiful and we knew immediately that solution one was a goner.
First, whenever anyone wanted to come see us, borrow canning equipment, buy coal, sell milk, ask for booze, beg, play with our Legos, see our baby, admire our garden, ask for a job, learn to knit, use our sauna (all of this has happened) etc. they would have to bang on the gate and wait on the street. That would require that we run to the door a million times a day. No thank you.

Secondly, it would look really uninviting, even impolite to have the door to our yard locked during the day. We wanted people to feel free to walk and peek into our lives.

Thirdly: our oldest daughter knew how to open the gate but would forget to close it.


Solution 2:


Solution 2 was a big piece of plywood supported by two Russian propane tanks.
Great, we thought. This way the door can be open and welcoming. If someone wants to come all the way to the yard, well, they can just call and we will come and help them through.
The problem was, our little lamb pulled down the plywood the moment he saw it. I don't understand how, but it did not stay up.


...to be continued...

Supercalifragilisticexpialidocious

Käsi ylös, jos osaat selittää blogini pitkänpitkän otsikon. Hhmmm? Eikö ketään? Aha: siellä on joku, joka on katsonut Maija Poppasta!

Englannin kielen jalon taidon osaavat varmaankin sen jo hoksasivat: supercalifragilisticexpialidocious on Maija Poppas-musikaalissa erään laulun nimi. Aiheesta voit lukea tästä. Laulun otsikossa on 34 kirjainta, ja sen keksivät lauluntekijäveljekset Richard ja Robert. Supercalifragilisticexpialidocious tarkoittaa englanninkielellä suurinpiirtein: "Atoning for educability through delicate beauty". Jätän tämän lausekimurantin suomennoksen ammattilaiskääntäjille!

Sana on myöskin musikaalissa selitetty näin: "something to say when you have nothing to say"! Ja se oli minun mielestä hauska otsikko blogille. "Sana, joka sanotaan silloin kun ei ole mitään sanottavaa"!

(mutta jotta löytäisit blogin myös silloin kun sinulla ei ole suoraa linkkiä tänne näpeissäsi/näppäimistölläsi, laitoin osoitteeksi CentralAsianLiving. Tästä valinnasta kirjoitan...eikunsiis...BLOGGAAN myöhemmin).

Tervetuloa blogiini - Welcome to my blog!

Vihdoinkin mulla on oma blogi. Ei siksi, että sen luominen olisi jotensakin vaikeaa. Oli melkein liiankin helppoa napsautella askel askeleelta sivulle, joka ilmoitti "Olemme luoneet sinulle blogin!" ja "Kirjoita blogiisi".

Aikaa tämän blogin aloittamiseen vei ajatus, että eihän mulla oikeasti tule olemaan aikaa bloggailuun ja riittääkö sitä kirjoitettavaa alkuinnostuksen jälkeen. Olen seuraillut useita blogeja, kaikenkarvaisten kiinnostuksenkohteideni mukaan. Täytyy sanoa, että seuraaminen jää siihen kun juhannuksena käyn lukemassa kuinka blogiin on viimeksi kirjoitettu helmikuun paukkupakkasista.

Toiveena on, jos tätä ystävät, tuttavat, sukulaiset ja kumminkaimat kävisivät lukemassa, että uutta luettavaa löytyisi viikottain. Kirjoitan kaikenkarvaisista kiinnostuksen kohteistani. Lapset ovat kaikenkarvaisten listalla, samoin Keski-Aasian ihmeellinen kulttuuri ja elämänmeno, syvälliset ajatukset ja pinnalliset kikatukset.

Rakastan valokuvien ottamista! Kuvia aion laittaa mielellään enemmän kuin vähemmän. Ja ehkä suomen kielen kirjoitustaitokin pääsee ravistamaan ruostetakkinsa kun alan runoilemaan äidinkielläni!

Kohta kirjoitan toisen blogin ja selitän siinä tämän blogin älyttömän pitkän englanninkielisen otsikon.

Äitini Taina Karin Mirjamin syntymäpäivänä,
Henna-Maria