Kevät on täällä jo pitkällä.
Aikoinaan kun muutimme tähän taloon, olin iloinen, että meidän pihan mulperipuu eli silkkiäispuu oli valkoinen. Siis sen marjat olivat valkoisia. Olin nähnyt silkkiäispuun marjojen sotkemia katuja ja pihoja enkä ikinä halunnut sitä omalle pihalle. Mutta tämä valkoinen ei näyttänyt sotkevan lainkaan.
Kunnes puu varttui tarpeeksi isoksi ja alkoi pukata mulpereita huimaa vauhtia. Pihalle ropisivat valkoiset marjat ja niitä lakaistiin sieltä sitten kompostiin.
En oikein välitä valkoisen mulperin mausta. Se on aika mitäänsanomaton, hiukan makea, mutta tylsä. Niinpä emme niitä oikein koskaan poimi pöytään. Sain kuulla, että Suomessa mulperinmarjaa mainostetaan terveysmarjana, josta maksetaan huimia hintoja. Ja täällä me lapioimme niitä kompostiin!
Tykkään marjoista kuivattuina, joten tänä vuona aion kokeilla mulpereiden kuivaamista. Marjat nappaamme nykyään kankaiden päälle, jolloin pihanurmi saa rauhan ja mekin saamme puhtaat marjat.
Lapset lahjotaan keräämään pudonneet marjat. Puu on hurjan suuri, se peittää toistakymmentä metriä piha-alueesta. Kankaat eivät yllä joka paikkaan, ja tuuli heittelee marjoja kankaiden välistä maahan.
Keski-Aasiassahan kasvatetaan silkkitoukkia, jotka syövät silkkiäispuun lehtiä. Erityisesti nämä valkoisen puun lehdet maistuvat toukalle. Usein silkkiäispuut istutetaan pitkiin riveihin teiden varrelle ja niistä riivitään oksat joka kesä. Puut voivat olla vanhoja, paksuvartisia, mutta oksat ovat hassun näköisenä kimppuna, kuin tikkarin pallo. Mutta toukka tarvii ruokaa ja silkkibisnes toimii.
Olisin laittanut tänä vuonna puun kirveen alle, mutta lapset rakastavat silkkiäispuuta. Se on meidän ainoa kiipeilyyn sopiva puu. Eihän sitä raski lapsilta sitä iloa viedä. Puussa istuu joskus useita lapsia marjoja syömässä.
Huiman pitkässä langassa roikkui vihreä toukka tästä mulperipuusta. Se kiipeä kiemurteli ylöspäin keräten lankaansa samalla talteen. En usko sen olevan silkkitoukka, mutta enhän minä sitä oikeasti tunnistaisi.
Terveisiä silkkiäspuun alta!
