Vierailulla

Yksi vuoden suurimmista vierailuajankohdista vie meitä kyläpaikasta toiseen.

Täällä asuessa on jo niin tottunut paikallisiin koteihin, etteivät ne enää herätä samaa hämmästystä ja ihastusta kuin ensimmäisillä kerroilla.  En enää kanna kameraakaan mukana niin paljon.

Mutta tänään kävimme talossa, joka sai taas heräämään vahvoja tunteita.

Erään suuren perheen vanha isä, pappa, kuoli kesäkuun alussa.  Hänellä on seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.  Jälkeläiset kestitsivät talossa tavan mukaan suurta joukkoa naapureita, sukulaisia ja tuttavia.   Koti on erään pikkukaupungin vieressä sijaitsevassa kylässä...keskellä peltoja ja niitä halkovia kanaaleita.

Valkoinen palleromme oli hyvissä käsissä koko vierailun ajan.

Perinteiseen tyyliin pihapiiriin astutaan portin läpi.  Portti on ruosteinen yhdellä saranalla heiluva metalliportti ja ovenpielien ja mutamuurin välisestä raosta vilkkuu värikkäitä kankaita; kaikki ovat kotona.  Muurin vieressä kasvaa puita, jotka varjostavat pihaa.  Lehmät märehtivät puiden varjossa heilutellen laiskasti häntiään.  Pihaan astuttaessa mies ohjataan heti portin vieressä vasemmalla olevaan huoneeseen, jossa on laitettu suuri herkuilla täytetty pöytäliina lattialle miesväkeä varten.

Minä kävelen kovaksi tallautuneella mutapihalla tervehtimään miniöitä jotka häärivät ruoan parissa. Keskellä pihaa on uusien huoneiden perustus; kolmen huoneen kodille on laitettu puolen metrin peruskivi.  Rakentaminen on jäänyt kesken...jo vuosia sitten.  Huoneiden paikalla kasvaa rikkaruohoa ja sinne heitetään teekuppeihin jääneet jäähtyneet teet ja teenmurut.

Pikku-Tähti oli auttamassa äitiään pyykinpesussa.

Minut ohjataan istumaan verannalle naapurin naisten seuraan.  Verannalla on korotettu istumapaikka, jonne on katettu pöytäliina.  Verannan ikkunoista on jäljellä puiset, rikkonaiset raamit ja ohut, repaleinen verho on kiedottu ylös, jotta heikko tuulenvire viilentäisi seisovaa ilmaa.  Joka paikassa on kärpäsiä.  Verannalta kahteen muuhun huoneeseen johtavat ovet ovat myös puuta, joista maali on rapissut vuosien varrella ja pielet värjäytyneet mustaksi kymmenien käsiparien koskettelujen jäljiltä.

Vasta herännyt vauva kannetaan auton turvaistuimessaan takahuoneeseen, jossa on viileämpää.  Huonekaluina takahuoneissa on perinteiset puiset arkut, joiden päälle on kasattu patjakasa (ne levitetään yöksi lattialle) siistiin pinoon ja peitetty verholla.  Matalalla olevat pienet ikkunat ovat auki ja pitsiverhot heiluvat hitaasti satunnaisessa tuulessa.  Ovenpielessä on metallinen pikku kamiina, joka lämmittää huoneita talven kylminä kuukausina.  

Perheenjäsenet ovat iloisia ja hyvin vieraanvaraisia.  Saan eteeni kuumaa teetä ja kulhollisen rasvaista keittoa.  Liemi on hyvin maukasta; sopassa on peruna, sipulia, kikherneitä ja läskistä lihaa.  Pöydällä on useita erikokoisia litteitä leipiä, joista voi murentaa keittoon täytettä.  Syön hitaasti jutellen samalla vieressäni istuvien naisten kanssa.  He ovat naapureita ja kun he ovat syöneet keittonsa he nousevat ylös; tänä päivänä vieraillaan useissa taloissa eikä kyläpaikoissa viivytä keittokulhollista kauempaa.

Verannalla käy perheen lapsia; serkkulauma on hyvin suuri ja miltei kaikki ovat koolla juhlan aikana.  Lapset ovat saaneet ilmapalloja ja tikkareita ja ovat hyvin iloisia vapaasta mahdollisuudesta nappaista pöytäliinalta karkkeja ja keksejä.  Kyselen vähän koulunkäynnistä.  Tytöt opiskelevat vaaditut 9 tai 11 vuotta.  Sitten he jäävät kotiin, kunnes menevät naimisiin.  Pojat voivat opiskella enemmänkin; heidän vastuullaan on perheiden toimeentulo.

Kun vien suuhuni keitosta viimeisen lihapalan ja pureskelen sen pehmeää liukkautta hitaasti suussani, se maistuukin epäilyttävästi...pahalle.  Mietin nopeasti mitä tehdä.  Verannalle on tullut uusi ryhmä vierailijoita ja olen jo huomion keskipisteenä ulkomaalaisuuteni takia.  Sylkäisenkö lihan teekuppiin, josta voisin olla ottavinani siemauksen?  Vai otanko sen pois? Lusikalla, kuten hyviin tapoihin kuuluu (ruoka otetaan pois suusta samalla tavalla kun se on sinne laitettu) vai sormin, kuten täällä on tavallista?  Mutta se herättäisi huomiota enkä halua häpäistä isäntäväkeä.  Jos lihanpala päätyy teekuppiin, voisin kipata sen takaisin keittokulhoon...täällä on ihan normaalia huuhdella teekuppi tyhjiin astioihin.  On myös aika tavallista jättää ruokaa syömättä, joten kukaan ei ihmettelisi jäljelle jäänyttä lihakimpaletta.  Hädissäni nielaisen lihapalan kokonaisena.  No, pääseehän siitä tälläkin tavalla eroon.  Jos saan vatsataudin ainakin tiedän mistä se tuli!

Käyn välillä imettämässä vauvaa takahuoneessa.  Istun ikkunan eteen lattialle, mutta ei siitä tunnu olevan apua.  Mekko liimautuu hikiseen ihoon ja vauvallakin on pää märkänä...tänään on melkein 40 astetta lämmintä.  Tytöt kerääntyvät ympärilleni katsomaan imetystä ja vitsailen, että vauva on nyt juomassa keittoa.  He nauravat iloisesti ja sitten Ruusunen pyytää paperia, jotta saisia alkaa piirtämään kuvia.  Tytöt asettuvat lattialle paperinpalan ympärille katsomaan kun esikoiseni piirtää hevosen ja tytön.  Sitten kaikki kirjoittavat paperille nimensä.

Uusia ystäviä

Illalla vierailemme kaupungissa rikkaassa perheessä uutta miniää katsomassa. Häitä varten taloon rakennettiin toinen kerros; remontti kesti kuukausikaupalla.  Istumme huoneessa, joka on kolme kertaa suurempi kuin oman kotimme vierashuone ja jonka jakaa kahtia näyttävästi kolme koristeltua pylvästä.   Kahdessa isossa ikkunassa on kultaiset verhot, lattialla suuret matot ja kiiltävällä tasolla suuri televisio näyttää jotain venäläistä saippuasarjaa.  Pöydällä on hienoissa astioissa kalliita pähkinöitä, hedelmiä ja karkkeja sekä itseleivottuja kakkuja ja suolaisia piirakoita.  Meille tuodaan kahdenlaista ruokaisaa salaattia syötäväksi ja viipaloidaan hedelmiä jälkuruoaksi.  Lapset käyvät yläkerrassa ihailemassa miniän kymmeniä uusia pukuja ja löytävät sitten perheen nuorimman pojan pelaamassa tietokonepelejä.  He viihtyvät koneen ääressä loppuvierailun ajan.

Kontrasti on suuri, melkein liian suuri.  Nämä kaksi perhettä eivät koskaan istuisi samoissa huoneissa toistensa juhlissa, heidän lapsensa eivät olisi ystäviä keskenään.  Mutta täällä me olemme kuin kameliontit, löydämme ystäviä köyhien kyläläisten ja rikkaiden kaupunkilaisten keskuudesta ja istumme hyvin erilaisten pöytäliinojen ääressä saman päivän aikana.

Lasten kanssa käymme mielenkiintoisia keskusteluita päivän vierailuista.  Elämä Keski-Aasiassa on kirjavaa ja rikasta!

Ihana raikas kesäherkku

Mietin, että olis kiva tehä yks postaus ihan omalla murteella, siis sillä, jota puhhuu mutta jolla ei ylleensä kirjota tänne julkisuuteen.  Se tuli mieleen siitä ku me oltiin viime talvena Suomessa ja lapset kävi koulua.  Melkeen heti ensimmäisen päivän jälkeen ne alko puhumaan mie ja sie ja muutenkin oppimaan meijän murretta.  Mullahan ei itellä ole mikkään vahva murre enkä sitä vähästäkkään oo lapsille opettanu.  Se pisti sitte heti silmään tai siis korvaan, ku kuuli miten ne puhhuu keskenää.  

Päätinpä siis ottaa ja tehä yhen postauksen tällä puhekielellä.  

Yläasteella me puhuttiin murteista ja olin silloin sitä mieltä, että on kivempi lukea kirjakielistä tekstiä ja puhua ommaa murretta.  Murteitten lukeminen oli minummielestä jotenki ärsyttävvää.  Nyt se on hauskaa!  Mutta koettakkaa kestää tämä yks teksti murrekielellä, ei jää tavaksi! 

Me ollaan monta kertaa oltu kiitollisia siitä, että lapsilla ei ole minkäännäköisiä allergioita.  Ne saa ihan rauhassa syyä kaikenmoisia hedelmiä ja suklaata ja munia.  

Mieki olin ihan allergiavappaa ensimmäiset kakskyt vuotta.  Sitten olin joulunvietossa kotona, keikuttelin itteäni keinutuolissa ja syödä mutustelin pähkinöitä.  Sen jälkeen alko kutittaan suuta.  Olen kokkeilemalla löytäny, että olen allerginen kokonaisille hasselpähkinöille (jos non murskattu esim. suklaassa, niinnei vaivaa ollenkaan, kumma juttu mutta mielunen!), raaoille omenoille, persikoille, aprikooseille, luumuille, nektariineille eli siis kivellisille hedelmille.  

Mutta, ja tässä on sitte minun pelastus, mutta jos nää hedelmät on paistettu, keitetty tai mehustettu, nii niistä ei oo mittään vaivaa!  

Niinpä voinki nauttia Keski-Aasian upeasta kesähedelmätarjonnasta jos vaan vaivau'un leipomaan.

Meilloli menossa nektariinit pehmeiksi ja päätin tehhä niistä tämmösen ihanan raikkaan ja helpon leipomuksen.  Resepti seuraa tekstissä.    

Mie tein kaksinkertasen reseptin ku tämänki kokosessa perheessä tuntuu ihan turhalta tehä se yks kakskytsenttinen kakku.  Eli hedelmiä noin litra, pilkottuna tai siivaloituna.  Tämän voi siis tehä minkälaisesta hedelmästä tai marjasta vaan, ei ole väliä.  

Quick Fruit Cobbler

Sitten sekotellaan taikina-ainekset: 2,5 dl sokeria, 2,5 dl jauhoja, 2,5 dl maitoa sekä 2 tl leivinjauhetta ja 0,5 tl suolaa.  Kaikki vaan kulhoon ja sekasin, menee ihan lusikallaki sekottamalla eikä tarvita ottaa konetta esille.  Turhaa tiskiä semmonen.    

Vuokaan laitetaan ensiks taikina ja sitten hedelmät päälle.  Koko on amerikkalaisittain 9" x 13" eli semmonen puolikas uunivuoka.  Mie laitoin paperin pohjalle niinon sitte putsaamine helpompaa.  

Reseptin mukkaan sitä paistettais 40 minuuttia 180 asteessa, mutta mie tarkkailen meijän leipomuksia ku haukka, ko se meijän uuni on niin kamalan ärhäkkä.  Ja silti kerkes muutama hedelmänkulma mustumaan.  Kun taikina on tuollai kauniisti ruskistunu, nii sen saa ottaa pois uunista.  

Täähän on ihan älyttömän hyvvää ihan ittekseen, mutta jos alkaa hienoksi nii voi tursottaa vähän kermaa päälle.  Lapset tais syyä sen jäätelön kans, mutta mien oikeen jäätelöistä välitä.

Eli nopea kesäherkku tässä tarjoiltiin omalla murteella, oleppa hyvä! 

Ja haasteena sulle jollon oma blogi, että kirjotappa yhen kerran ihan omalla puhekielellä.  

Son ihan kivvaa ja nii herkullista luettavvaa meille muille!!!

Quickly in English:  I write this post in my own dialect in Finnish, so it might not come through in translation programs!  Sorry about that but it was a fun experience for me :) 

Vähän tätäkin päivää

Koko heinäkuu meni ihan Iskander Kul-postailuksi!  Olihan siellä mahtava käydä vihdoin ja viimein ja jakaa upeita maisemia täällä blogissa, mutta nyt jotain täältä kotielostakin.

Meillä on vieläkin kolme kissanpentua pihalla.  Yksi saatiin lähetettyä suomalaisessa kaurapuuropakkauksessa uuteen kotiin ja lähtöpäivänä otin pojusta kuvan (alla).  Kaikki pennut on tosiaan ihan samannäköisiä, tuollaiset jännät ruskeat silmät ja samanlainen ruskearaidallinen turkki kuin emollakin.  Paikallinen tapa päästä eroon ei-halutuista kissanpennuista on viedä ne jonnekin kauas, esimerkiksi roskienkeruupaikoille ja jättää ne sinne selviytymään.  Naapurin rouva lähetti lapset kantamaan roskapaikkaan pahvilaatikkoa, josta kurkisteli viisi mustavalkoista kissanpentua.  En raaski sellaista tehdä, joten ruokitaan niitä tässä pihalla ja katsotaan kuinka moni kotiutuu pysyvästi meille.

Tämä poika pääsi maalle

Pieni isosisko viihdytteli vaavia leikkihuoneessa.  Ai, etkö huomaa missä vauva on?  :)  

Vihje: vauvalla on vaaleansiniset housut!  Siinä on koko pehmolelukalusto otettu käyttöön pikkuvelin viihdyttämiseksi.  Onneksi lelut ovat ihan vain ympärillä eikä vauvan päällä, mutta oli tämä kyllä yllättävän näköistä kun huoneen ovelta katsoo!  Lastenhuoneen kokolattiamatto näkyy kuvassa ja vieläkin siitä tykkään vaikka pesua varten pitääkin tyhjentää miltei koko huone.  

Missä vauva on?!

Ihana muuten tuo tapa miten meidän pikkuinen kipristelee varpaitaan; aina on toisen jalan varpaat kippurassa!  

Kuuden kuukauden iässä päästiin meilläkin sosekauteen.  Yllättävän hyvin maistuu tälle pojulle hedelmäpirtelöt ja peruna sekä maissi tottakai!  Isommat sisarukset ottavat mielellään syöttövuoron.

Tässä on kuva meidän "ulkokeittiöstä" pari viikkoa sitten.  Meidän piti uusia keittiön homehtuneet seinät, joten kaikki kannettiin ulos...jääkaappeja myöten! 

Pihalla syöminen ja ruoan laittaminen oli ihan kivaa neljän päivän ajan. Kärpäsiä oli tietenkin runsain mitoin joka pinnalla ja kaikki piti peittää pyyhkeillä pölyn vuoksi ja iltapäivisin oli aika kuuma, mutta nautimme puutarhasta ja kukkapenkistä ihan siinä ruokapöydän vieressä. 

Kunhan saamme keittiön viimeisteltyä, esittelen sitten uudet seinät ja katon!  Tuli pari mutkaa matkaan ja olen hidas tekemään päätöksiä, joten vielä ei ole ihan valmista.   

Oma lusikka

Saimme vinkin eräiltä ystäviltä, että pääkaupungin hienoimmassa hotellissa oli erityistarjous huonehinnoille ja lähdimme hääpäivän kunniaksi 24 tunnin (melkein) lapsettomalle minilomalle (vauva).   Hotellilla on mahtava ravintola, kuntosali, sauna, poreallas ja uima-allas.  Kerettäisiinköhän kaikkeen tuona aikana?  Oli ihanaa syödä ihan rauhassa kaikkea hyvää ja nauttia huolettomasta olosta.  En ole vastuussa kenenkään syömisistä, vessoissa käymisistä, päiväunista, leikeistä, hampaiden pesuista...Saan vain olla ja keskittyä meihin kahteen (vauvaa ei lasketa!).   

Tilasin ajan hotellin kampaajalle, jota eräs toinen ystävä käyttää ja koska hän on a)tyytyväinen tulokseen ja b) hyvännäköinen hyvinleikatussa tukassaan, uskaltauduin minäkin tämän tätin käsittelyyn.  Hiustenleikkuu on mulle aina niin henkilökohtainen juttu, varsinkin kun nyt on se kausi menossa, että hiuksia tippuu ihan mahotonta vauhtia ja harjaan jää aina suuri möykky hiuksia.  Onko siellä enää mitään leikattavaa jäljellä? 

 Nautimme myöhäisen lounaan hotellin ravintolassa ja sitten antauduin kampaamon tuolissa keskusteluun siitä, millaisen leikkauksen haluaisin.  Ongelmaksi nousi kielimuuri.  Yhteensä meillä oli käytössä neljä kieltä; englanti, venäjä ja kaksi paikallista kieltä.  En osaa venäjää eikä kampaaja oikein englantia.  Minä osaan yhtä paikallista kieltä ja hän sitä toista.  Jotenkuten pääsimme kuitenkin sopimukseen hiusmallista kun olimme viittoneet pääni ympärillä, nostelleet hiuksia ja katselleet hiusmalleja kuvastoista ja netistä.  Kun kampaaja kertasi lopuksi mitä tehdään, kuulosti se minusta aika pitkältä...minähän olin halunnut vain leikkauksen; lyhennetään ja kerrostetaan.

Kun leikkaus oli tehty, apulainen kantoi takahuoneessa sekoittamansa purkin pöytään.  Sitten hän toi pitkulaisiksi leikattuja paperintapaisia ja arvasin mitä on tapahtumassa.  Kampaaja sanoi "Valkoinen" ja sen ymmärsin.  Valkosia raitoja!  Ei kiitos!  Ai siis ehkä vaaleita? En ollut ajatellut minkäänlaisia raitoja hankkivani ja kaikkein vähiten blondeja sellaisia, mutta sitten tuli mieleen ystäväni hyvännäköinen ja hyvinleikattu tukka ja hänellä oli kyllä monta kertaa raidatkin.  Hmmm....ehkäpä sittenkin ja eiköhän ne kasva sitten pois aikanaan? 

Tässä siis minä ja uudet "valkoiset" raidat: 

Olen juuri lähdossä hotellin kuntosalille, joten hiukset on kiinni.  Eikö oo kivat! :)

Tuli jotenkin vanhempi olo, aivan kuin ne olis vaan niitä nelikymppisiä jotka raidoittaa hiuksiaan.  Vai onko? 

Jos saisin otettua kuvia hiukset auki, niin saisit nähdä uuden mallin.  Viime vuonnahan esittelin viimeksi sellaista, pitänee ottaa jokavuotiseksi tavaksi!  

Tässä on vielä kuva tuosta pienestä miehestä...

Hän on siinä hyvin odottavalla mielellä, on aika alkaa iltamaidolle! 

Tällaisia kuulumisia täältä kuumudeen keskeltä!