Mitä olen oppinut lapsia valokuvatessa

Kevätsuunnitelmissa täällä Keski-Aasiassa olen laavaillut ideakirjoja pihaa varten ja suunnitellut pihaan muutoksia.  Ongelma on se, että muutoksia aina haluaisi enemmän kuin mitä oikeasti olisi resursseja toteuttaa.   Aika on yksi ongelma:  on kotikoulu, pikkuvauva, leikki-ikäinen ja syyhyinen tuhlaajakissa.  Kaikki heti hoidettavia asioita, ei voi siirtää "huomiseen".   

Enkä osaa päättää haluanko granaattiomenapuun keskelle ruohikkoa vai tekisinkö siitä polkujen halkoman romanttisen kukkaisniityn kivimuureineen.  

Mutta tässä siis ihan asiasta toiseen ja halusin näyttää nämä meidän portretti-kuvausten tuloksia.

Mitä olen siis oppinut lapsia kuvatessa.

Yleensä lapset tykkäävät olla kuvauksen kohteena.  Yleensä.  Onhan niitäkin hetkiä, jolloin vaan tehdään hulluja naamoja kameralle tai ei vain huvita hymyillä.  

Joskus kuvaushetki voi alkaa näin (kaksi ensimmäistä kuvaa):

Jee.

Se riippuu siitä "pakottaako" äiti kuvauksen kohteen puhtaaseen puseroon ja jakkaralle istumaan kesken Lego-leikkien vai ei.  Jos lievää pakotusta on jouduttu käyttämään, on kuvaajan oltava verbaalisesti taitava tai tiedettävä millä sanoilla kuvattavan saa parhaiten iloiselle mielelle.  

Ja tottakai kuvia täytyy ottaa monta kymmentä, koska siellä välillä on näitä ihania huudahdus-, heilahdus- ja hirviöirvistyskuvia.  

(Taustakankaan voisi silittää jos oikein tarkaksi alkaa!)

Toiset -lue: meidän prinsessasielu- rakastavat poseeraamista ja silloin pitää jo äidin vähänä toppuutella pään keikistämistä ja ylisuloisia hymyjä.  Kuvaushetkeen liittyy myös rekvisiitan käyttö ja vaatteiden vaihto.  Kokemuksen syvä rintaääni sanoo, että anna lapsen valita suht pitkälle mitä laittaa päälle, jotta saat iloisia kuvia.  Tai ehkä tämä pätee vain kolmivuotiaisiin prinsessasieluihin? 

Kuvaushetki on hyvä lopettaa kun kameraan ilmestyy viimeisen kuvan kaltainen kuva!

Taustakankaana käytin kaksisävyistä verhoa, jonka ripustin kerrossängystä roikkumaan.  Kuvauspaikaksi valikoitui lastenhuone, jossa kahden ikkunan (etelä-ja länsipuolella) tuoma valo oli oikein hyvä valokuvaamista varten.  Taustakankaalla saa kuviin rauhallisuutta, jota pyykinkuivaustelineet ja sekaiset kirjahyllyt eivät tuo.  

Isommat lapset (tytöt) voivat olla oikein innoissaan kameran huomiosta ja he osaavat usein hymyillä käskystä.   Naurattaminen on hyvä keino saada "aitoja" hymyjä, ei vain jähmettyneitä MonaLisa-hymyjä.    

Erilaiset rekvisiitat on kivoja.  Me ei löydetty helmiä, mutta kuka nyt oikeasti huomaa, että nuo on karkkihelmet.  Ei kukaan!  Eihän? Eikö?
Hiusten letittäminen ja laittaminen eri kampauksille on kivaa ja tuo juhlavaa tunnelmaa kuvaukseen. Sillä saa oikeasti eri tunnelman, eikö vaan, vertaapa kuvaa nro 2 ja 3! 

Tässä huomasin myös sen mitä olen aiemminkin maininnut kasvojen kuvaamsesta, että yleensä ihmisellä on se "parempi" puoli.  Usein se on juuri tuo vasen puoli mikä minusta on totta myös näissä kuvissa.  
Ja tottakai vaatteiden vaihto ja rennompi tunnelma kuten hiusten aukaiseminen ja käden poskelle laittaminen tuo uutta ilmetta kuviin.  Silloin kuin malli on innoisaan kuvaushetkestä, kannattaa käyttää tilaisuus hyväksi ja napsia menemään.  Myöhemmin ei sitten harmita hyvän tilanteen ohi meneminen.  Valo on hirmu tärkeä ja illalla ei yleensä onnistu hyvien kuvien otto ainakaan talvella.  

Nämä kuvat on otettu isovanhempia varten.  

Vauvavalokuvaus on asia ihan erikseen!  Ensimmäiset viikot syntymän jälkeen ovat ihan parhaita ja silloin saa tämänkaltaisia söpöstykuvia otettua:

Tätäkin kuvaa varten otin ainakin kaksikymmentä kuvaa keltainen myssy päässä ja oikeastaan vain pari kolme on minusta tarpeeksi hyviä.  Ja vieläkin olisi parannettavaa.  Mutta vauva-valokuvauksesta pitäisi kirjoittaa ihan erikseen, se on sen verran erilaisempi juttu.  

Tässä mieheni yrityksiä passikuvaa varten.  Isommat vauvat ovat jo aika touhukkaita eivätkä ymmärrä ollenkaan miksi pitäisi katsoa liikkumatta kameraan.  Saatiin sieltä kuitenkin yksi kelvollinen eikä tarvinnut maksaa 20 euroa yhdestä passikuvasta.  

 Täällä on hyvä artikkeli poseraamisesta valokuvausta varten.  Aina ei tule ajateltuakaan miten pienillä muutoksilla kuten pään pienoisella kallistamisella tai käsien asenteoa muuttamalla voi saada erinomaisen kuvan, ei vain hyvää kuvaa.  Valokuvaus on harrastus, jossa koko ajan oppii paremmaksi.  Joku on sanonut, että ensimmäiset 10 000 kuvaa ovat huonoja.  Sitten alkaa jo oppia!  

Nyt kun valoa on koko ajan enemmän, eikun kuvailemaan!  

Navruz stadionilla

Voimistelija-ystävät

Nyt vihdoinkin kuvia itse stadionilta.  Navruzia juhlitaan värikkäästi, joten kuvia tämän vuoden kevään juhlasta on ziljoona.  Käytimme tilaisuutta hyväksi ja napsimme menemään sen suurempia huolia.  En nimittäin kehtaa liikkua kotikaupungissa iso kamera kaulalla joka kauppareissulla, vaikka näkemistä ja näyttämistä täällä olisikin.  Mutta nyt oli helppoa olla kameran kanssa liikkeellä.  Tai siis mieheni oli liikkellä kamerani kanssa, koska minun piti kotona toimia imettäjänä pikkubeibille.  Valitsin kuvien joukosta muutamia mielenkiintoisia tänne blogiin.  Kuvittele taustamusiikiksi kevyt keskiaasialaisen pop (meillä olisi myös kameralla otettua videota, mutta se latatutui kumman pomppivana...)! 

 Juhlan aloitti kala, joka uiskenteli kepeästi stadionin halki.  Älä kysy :D 

 Kala kohtasi lohikäärmeen, joka katseli lavalla heiluvia tanssityttöjä: 

 Ohjelmassa oli paljon tanssia ja erilaisia ryhmäesityksiä, joten valitsin tähän muutamia mielenkiintoisempia kuvia.  Sen suuremmitta puheitta: 

 Tytöt seurasivat ohjelmaa tarkkaavaisina: 

Tässä pari kuvaa tytöistä Atlassilkki-puvuissaan.  Sinivalkoinen puku olisi ihanan suomalainen. 

Pukujen kaula-aukon ympärille ja hihojen suuhun ommellaan usein taidokkaita koristeita.  Koristeompelun hinta vaihtelee muutamasta eurosta reiluun pariinkymmeneen euroon: 

Atlassilkkipuvun koristeompeluita

Nuoret miehet saivat laukata hevosineen (värikkäät kankaat) ympäri stadionia...

Tanssiesitysten välissä oli voimisteluryhmän vuoro.  Taustalla on Taekwondoo-ryhmä ja toisella puolella sinipukuiset painijat! 

Toisilla hyppy sujuu! 

 Kuvien oton kannalta tyttäremme oli hankalassa paikassa; aina joku oli edessä, mutta tuossa hän taiteilee violetti jumppapallo päänsä päällä: 

Pikkulikat ja hula-vanteet.  Keskellä olevat keltaisiin puetut pienet tytöt ovat voimisteluopettajan tyttäriä.  

Ja sillalle taipuminen käy kätevästi: 

Tällaisia tunnelmia siis tämän vuoden Navruz-päivältä. 

Navruz-juhliahan voivat naapurustot järjestää milloin heille sopii.

Meidän kadun sumalak aloitettin tänään; kävin katsomassa kun liotetut viljasiemenet laitettiin jättimäiseen kattilaan.  Sekaan heitetään myös jauhoja.  Sitä hämmennellään yön yli ja aamulla sen pitäisi olla valmista!  Sitä jaetaan sitten naapureille...ja kattilahan on varmasti ainakin sadan litran kattila, joten jaettavaa riittää!  En aio kuitenkaan näihin yöllisiin menoihin osallistua, on omat yölliset menot Pikku-Elijorin kanssa kotona!  Poikavauvamme paikallinen nimi on siis Elijor ja sitä on helpompi käyttää kuin puhua pelkästä vauvasta tai kuopuksesta....

Ensi kerralla sitten jotain muuta kuin Navruz-kuvia! :D 

Tasoitetaan tie Navruz-juhlinnalle

(ymmärrätte otsikon sitten postauksen lopulla :)

Maaliskuun 21. päivä on "kansainvälinen" Navruz juhlapäivä.  Navruz tulee persiankielen sanoista nav (uusi) ja ruz (päivä).  Se on uuden vuodenajan alku, kevän juhla.  Sitä juhlitaan ympäri Keski-Aasiaa vaikuttavin näytöksin ja esityksin.  

Koska esikoinen oli (yllättäen) mukana näissä Navruzin kunniaksi järjestettävissä juhlissa voimisteluryhmänsä kanssa, mekin näimme uusia puolia juhlinnasta.  Ryhmän piti kokoontua stadionille aamulla klo 7 maissa.  Koska en voinut vauvelin kanssa olla liikkeellä koko aamua, lähti mies kameran ja tietenkin esikoisen kanssa aamulla kohti juhlapaikkaa.  Niinpä nämä kuvat ovat sitten hänen käsialaansa! 

Tien varsilla keskustassa olivat monenlaiset valmistelut käynnissä.  Persialaiset juuret ovat ylpeyden aihe ja niinpä niitä esitellään näyttävästi mitään säästelemättä.  Kaduille saatiin aikaan oikea basaarikojujen rivi, joissa oli esillä keskiaasialaisia ruokia ja perinteitä.  

Tässä esitellään Navruzin aikaista herkkua sumalakkia.  Sitä keitetään yön yli tuoreista viljanversoista.  Sumalakin tekemiseen liittyy monia uskomuksia ja sääntöjä, joita on noudatettava tarkkaan jotta ruoka onnistuu.  Usein naapurit kokoontuvat yhteen sumalakin keittoon.  Sitä ei kuitenkaan tehdä kaduilla, joilta on kuollut joku naapuri vuoden sisällä.  Niinpä meidänkään kadulla ei sumalakkia joka vuosi ole keitetty.  Maultaan sumalak on minusta vähän mämmin tyylistä (siinä mielessä että se maistuu paremmalta kermaan ja sokeriin hukutettuna)! 

Pöytäliinan valmistelua perinteisine herkkuineen.  Ihmettelen vähän tuota "pääsiäisruohoa", mutta onhan se toisaalta kevään merkki! 

Yksityiskohta pöytäliinalta.

Kauniisti laitettu pöytä.  Monelta pihalta löytyy tällainen puolen metrin korkeuteen nostettu taso, jonka päällä istutaan.  Lämpiminä iltoina mikään ei ole ihanampaa kuin istua vesimelonia napostellen ja kaihoisaa keskiaasialaismusiikkia kuunnellen ystävien seurassa kun ilta viilenee ja tummenee.  Monet perheet siirtävätkin lämpimän ajan ruokailut ulos pihalle.  Pöytäliinan äärellä istutaan noilla kauniilla puuvillatäytteisillä patjoilla (jotka ovat perheissä nukkumapatjoina) ja nojaillaan muhkeisiin tyynyihin.  

Miehiä perinteisissä takeissa.  

Näitä puukulhoja olen aina ihaillut, meiltäkin löytyy yksi tällainen.  Siltä syödään salaattia, mutta lännessä laittaisin sen koristeeksi olohuoneeseen tai hedelmäkulhoksi!  Täällä joutuukin olemaan tarkkana sen kanssa, miten käyttää basaarista löytyviä juttuja.  Esimerkiksi yksi länsimaisten ihailema esine joutuu usein haarukoiden ja veitsien säilytystelineeksi ja sitten paikalliset nauravat kun vierailevat meillä: miksi vauvan POTTAAN on laitettu ruokailuvälineitä! :) (Tietovisa: tiedätkö miksi vauvalla on potta?). 

Voimisteluryhmäläiset valmistautumassa katuesitykseen: 

Meidän trinsessa mustassa jumppa-asussaan toinen oikealta:

 Piti vähän harrastaa yksityisyyssuojausta, mutta oma lapsihan se on se tärkein :) 

Ihmisiä saapui tasaisena virtana kohti stadionia:

Pikkuiset kullanmurut uusissa Atlas-mekoissaan

Minusta oli niin huvittavaa nähdä, miten kaikenlaista kulttuuriin liittyvää oli esillä.  Tässä on "hääpari".  Meilläpäin tällaiset kulttuuririennot voisin nähdä turisteille järjestettävän?  Mutta tämä on ihan jokavuotinen juttu täällä.  

Lapset ovat ilmiselvästi näyttelemässä perhettä, johon on syntynyt uusi vauva.  Vauva makaa kehtoonsa kiedottuna mustan kankaan alla nukkumassa (tämä voi auttaa tuossa tietovisakysymyksessä).Valkohuivinen esittää mummoa (koska mummot käyttävät valkoista huivia, se on surun merkki ja heillä on aina joku läheinen, jota surra), hattupäinen on varmaan sitten se miniä, joka on saanut vauvan.  Se ei ole tytär, koska tyttäret annetaan pois, vävyn perheeseen, mutta miniät taas jäävät appivanhempien luo.   Mummot usein hoitelevat lapsenlapset.  Kaksi muuta kai ompelevat perinteistä liinaa lahjaksi ja laulu raikaa? Onpas minusta tullut taitava kulttuurin tulkitsija :D

Sitten saapuvat paikalle VIPit (puvut päällä, muhkeat vatsat, ei voi erehtyä).  Esiintyjät ovat valmiina katujen varrella johtaen juhlaväkeä kohti stadionia, jossa pääjuhla järjestetään.  

Voimistelijat: 

Päiväkotilaisten tanssiesitys: 

 Pikkupojat ja jännittävä ritarileikki: 

Taekwondo-pojat.  Kun kävimme katsomassa koko perheenä kenraaliharjoituksia, leivisi 6-vuotiaan eskarilaispoikamme silmät suuriksi.  Taekwondoryhmä oli vaikuttava yhtenäisine liikkeeineen ja huutoineen: "Ha!".  Voi olla että tulee eteen pojan harrastuksen vaihto, ei taida voimisteleminen enää kiinnostaa jos pääsisi oikeasti taistelemaan!  Enpäs ollut tiennytkään, että tätä voi harrastaa meidänkin kaupungissa. 

Kuka poika ei haluaisi osata tätä liikettä? 

Tässä kuvassa on niin mielenkiintoinen lisäys hevosen universaaleihen varusteisiin:  huomaa itämainen matto satulan päällä!  Miksi meillä ei lisätä räsymaton palaa satulaan?  

Soitinryhmä valmiina, ai tänne ne tulivat ne perinteisiin takkeihin sonnustautuneet miehet.  

Ja stadionin porteilla sitten tervetulokuja VIP-vieraille, jotka ovat todennäköisesti virkamiehiä pääkaupungista ja omasta kaupungista.  

Koska kuvia on näin paljon, jätän stadionilta otetut kuvat ensi kertaan!  Näillä päästiin portille asti! 

Kommentteihin sitten arvauksia vauvan potta-kysymykseen. 

Värikkäät Navruz-juhlan harjoitukset

Meillä on nuori neiti, joka ei millään malttanut odottaa parhaan ystävänsä tapaamista kun saavuimme taas Keski-Aasian kotiin.

"Äiti, koska me mennään niille?  Äiti, soita! Äiti, äiti!"

Niinpä soitimme ja tytöt saivat vaihtaa kuulumisia aluksi näin puhelimen kautta. 

Navruz, kevään juhla, oli tuloillaan ja kuulimme, että lasten jumpparyhmä olisi stadionilla esiintymässä juhlapäivänä.  Paras ystävä on siskoineen myös tässä harrastuksessa mukana ja nämä pari päivää ennen juhlaa olivat heillä todella kiireisiä harjoitusten ja pukujen ompelimisien kanssa (ompelimisien? onko se sana?).  Vähän harmitti kun omat lapset ovat olleet poissa talven eivätkä siis mukana juhlaan valmistautumisissa.  Päätimme mennä stadionille katsomaan kenraaliharjoituksia koko perheenä, jotta tytöt saisivat tavata toisensa.  Oikeana juhlapäivänä stadion olisi täpötäynnä ihmisiä emmekä halunneet viedä lapsia sinne väentungokseen.

Stadionilla olikin värikästä menoa, esiintyviä ryhmiä on useita ja kaikki olivat viimeistelemässä esityksiään. Ilma oli ihanan leppoisa, pilvinen mutta silti lämmin.  Sateita on ollut ihan hiljattain, joten ei ole vielä liian kuumaa.  

Tässä lasten voimisteluryhmäläisiä harjoittelemassa palloineen ja nauhoineen.

 Nuorten tanssiesityksen harjoittelua.  Taustalla olevat värikkäät systeemit on ratsukkoja hevosineen, osa erästä esitystä.   

Voimisteluryhmän pojilla on aivan mahtavat hypyt. 

Onneksi kamerassa oli päällä nopea usean kuvan otto.  Eikö ole mahtavat hypyt tällä nuorukaisella ja vielä takaperin?!

 Yleisössäkin oli mukavaa katseltavaa.  Miehillä on söpö auringonvarjo. Keskiaasialaiset ihailevat vaaleaa ihoa ja välttelevät aurinkoa parhaansa mukaan.    

Tyttöjen pukuloistoa on mukava katsella.  Atlas on hyvin perinteinen Navruzin aikaan käytettävä kangas ja hatut tietenkin osa tätä asua. 

Mun on ihan pakko ostaa itsellekin vihdoin ja viimein se Atlas ja teettää siitä puku.  En kuitenkaan aio tähän "kaikki-värit-yhdessä-mekossa"-kankaaseen sortua.  

Sitten vaihdoimme kameraan telelinssin ja sillähän sai hienoja kuvia kaukaa!  Hyvä ratkaisu stadionilla, jossa monet tapahtumat on juuri siellä toisella puolella kenttää.  Minusta on aina mukava esitellä keskiaasialaisten tyttöjen pukeutumista.  Tässäkin kuvassa on monenmoista asustetta farkuista perinteisiin mekkoihin.

Onnistuuko kyykkyistunta?  Notkeat aasialaiset viettävät tunteja tässä asennossa.  Naiset kuorivat kyykyltään perunat, pesevät nyrkkipyykin ja vaihtavat vauvan vaipat.  Polvet venyvät mummoilta ja vaareiltakin, täällä ei tunneta iäkkyyden tuomaa jäykkyyttä vartalossa!   

Ihania tyttöjä!  Oikealla hyvä esimerkki naisten kulmakarvamuodista; niitä värjätään jollain kasvilla ja keskeltä yhteen! 

Muutama uskonnollisen perheen tyttökin on mukana.  

Nuorukaisia.  Hiusmuoti näyttää olevan vahvasti otsalla.  No näillä riittääkin sitä tukkaa, ei ole mitään suomalaisia hienohapsuja! 

Perinteisin kuvioin koristelluissa vaatteissa.  


En tiennytkään, että Navruz on kansainvälinen juhla :)
Taitaa olla enemmän persialainen, Keski-Aasian maissa vietettävä juhla.  

Näimme lasten voimistelunopettajankin ja hän kutsui tyttömme liittymään esitykseen huomisiin juhliin.  Vähän takeltelin, mutta kuulemma ei haitannut yhtään vaikkei ole ollut harjoituksissa, siellä voisi olla nauhaa heiluttamassa muiden kanssa.  Ja sitä paitsi olihan tässä vielä yhdet harjoitukset ennen esiintymistä!  Ihan siis keskiaasialainen rento meininki.  Ja koska tyttö oli innoissaan mukana, kävimme autolla valitsemassa sopivan kokoisen jumppapuvun ja kiittelin mielessäni itseäni mustien legginsien ja valkoisten sukkien hamstraamisesta.  

Pääasia, että ollaan yhdessä:

Parhaat ystävät!

Seuraavaksi kuvia sitten itse juhlapäivältä!