Tärkeä leipä

Kaipaan suomalaista leipää.

Tuliaiseksi on ihana saada ruislimppu.  

Jyrsin sitä hartaasti jokaisesta suupalasta nauttien ja lasten lautasille jättämät muruset ja palaset laitetaan talteen...yhtään ei heitetä pois! 

Oikein hyvä limppu maistuu ihan vain voin kanssa.  

Hapankorppua rouskutan voin ja juuston kanssa. 

Näkkileivän päälle juustoa ja kurkkuviipaleita. 

Tuore ruispala ja meetvurstiviipaleet.  Tai maksamakkaraa! 

Täälläkin on leipä tärkeä osa ruokavaliota.  Suurin osa tuntemistani perheistä leipoo itse leivän.  Onnellisella perheellä on oma tanduuri-uuni, jossa paistetaan kerralla paljon.  Leipä lättäistään uunin pyöreille seinille kiinni ja puun lämmössä leipä paistuu pinnalta rapeaksi.   Tanduurileivän reunat ovatkin kääntyneet vähän ylöspäin uunin muotoja mukaillen.  

Suuri ja rustiikkinen maalaisleipä

Kerrostalojen pihalla on yhteisötanduurit, joiden ympärille naiset kerääntyvät paistamaan taikinansa.  Uuni kuumennetaan yhteisistä puista ja oksista ja kaikki hyöty otetaan lämmöstä irti.  

Leipää paistetaan myös ihan tavallisissa sähköuuneissa.  Yksi leipä vie koko pellillisen tilaa ja monesti naiset katselevat televisiota odottaessaan leipien paistumista.  

Pieni, koristeltu juhlapöydän leipä

Leivän keskiosaan painetaan kukkakuvioinen painuma, jotta taikina ei tee kohotessaan kuplia leipään.  Pieniä leipiä leivotaan, kun on tulossa paljon vieraita.  Leipä on pöytäliinan perusta.  Vieraalle murretaan aina kokonaisesta leivästä palasia ja ne levitetään pöytäliinalle jokaisen ulottuville.  Niinpä kun leipä on pieni, sitä ei mene niin paljon hukkaan jos vieraalta jää syömättä.  

Paikallinen tortilla/rieska

Mutta ei leipää yleensä menekään hukkaan; sitä ei koskaan heitetä pois, vaan perhe syö myös vierailta jääneet palaset seuraavalla aterialla.  Jos leipä on mennyt vanhaksi, se annetaan kotieläimille.  Leipää ei saa laittaa roskiin eikä edes kompostiin.  

Isot rieskaa muistuttavat leivät leivotaan myös tanduurissa.  Paistamisessa on iso työ; ohut leipä kypsyy nopeasti, mutta paistajan on oltava nopea leivän kiinnittäjä ja irrottaja, jotta kädet eivät pala kuumassa uunissa.  Vaikka kotona leivän paistaa nainen, leipomoissa työn tekevät miehet.  

Leipä on monen köyhän perheen ainoa ruoka.  Teetä ja leipää tai laihaa keittoa, joka täytetään murrennetuilla leivänpalasilla.  

Kerjäläisille kelpaa kaikenlaiset jäljelle jääneet kuivat ja jopa homeiset palaset.  

Leivässä on elämä. 

Jokapäiväisestä leivästä kiitollisena...

Keväisiä tapahtumia...

Tuntuu, että keväisin tapahtuu aina niin paljon.

Luonnossa.  Pihamme on nyt ihanan vihreä...kukat ovat tipahtaneet puista ja tilalla on peukalonpäänkokoisia vihreitä sileitä aprikoosivauvoja ja röpelöisiä mulperivauvoja (Sharonpuu aloittaa myöhemmin kesällä).  Viiniköynnöksessä on lehtiä, ja kohta sitä alkaa kaipaamaankin niiden antamaa varjoa.  

Nurmikkoa on möyhitty ja lisätty kompostia ja heitettiin vähän autotallista löytyneitä viime vuoden ruohonsiemeniäkin sinne kasvamaan.  

Ruusupensaissa on nuppuja! Minttu kasvaa ja leviää, samoin melissa.  

Paratiisissa olemme siis :)

Keväisin alkaa myös vierailukalenteri täyttymään.  Meillä on ollut vieraita ja sitten olemme käyneet siellä ja täällä.  Kävin tutun tutun häissäkin.  Täällä sanotaan aina, että 'Mairen' häät, vaikka tosiasiassa se olisikin Mairen tytär, joka menee naimisiin.  Mutta ei sillä hääparilla ole niin väliä, vanhemmat, jotka häät järjestävät kukin tahollaan omissa kodeissaan ovat niitä isäntiä.  

Istuin pienessä huoneessa ja pöytäliina oli koreana keskellä lattiaa, istumapatjat ympärillä.  Kuvan alareunassa on keski-aasialainen peruskeitto, jonka söin, melkein, en jaksanut alkaa kaluamaan lampaanlihaa irti luusta kun sitten kädet on niin niljakkaan tuntuiset sen jälkeen.  Keitto on alkuruoka ja pääruokana oli tietenkin keski-aasialainen herkku Osh.  

Istuin naapureiden kanssa.  Häät olivat kaupungin ulkopuolella olevassa keskisuuressa kylässä.  Olin tuskastellut ennen lähtöä, että huivini väri ei mätsää mekon väriin.  Totesin sitten vieraita katsellesani että enpä ole ainoa...Sävy sävyyn ei ollutkaan nyt niin pakollista.  

Kissarintamallakin on tapahtunut.  Molemmat tyttökissat telmivät aikansa kaikenmaailman vierailijoiden kanssa.  Mitti on jo saanut pentueensa.  Se vain synnytti jossain salaisessa paikassa, joten vielä ei ole tietoa kuinka monta ja minkä väristä. Mitti käy syömässä lounaan ja iltaruoan...yritimme sitä lasten kanssa tarkkailla, jotta näkisimme mihin matka käy, mutta Mittiä ei huijata.  Se kierteli pihaa, nuuski keppejä, joi vettä ämpäristä, makoili nurmikolla, makoili matolla, makoili maassa, joi lisää vettä, nuuski ruohoa...Kun pääni painui puutarhapöytää vasten kolmeksi minuutiksi ja kävin ehkä uniakin vilkaisemassa, heräsin pian lasten hätäisiin huutoihin: Missä Mitti on?   

No, toivottavasti pentue löytyy pian, notta ei kasva kissat ihan pellossa. 

Kevätterveisin, Henna-Maria  

Kaikkea kaunista ihmeteltävää

Palmusunnuntaita! Ja Aprillipäivää! 

En aio lähteä juksaamaan teitä.  Lapset kyllä yrittivät keksiä jekkuja koko päivän.  Minä lähdin lounasaikaan vierailulle ja sitten illalla vietimme Palmusunnuntain Jumalanpalveluksen kotona.  Mahtipontisen kuulosta, ehkä, mutta se oli lasten kanssa hyvin lyhyt ja visuaalisesti ja musiikkiin painottunut tapahtuma, joka päättyi kekseihin ja askarteluun.  

'Tie vie sinne ja tie vie tänne...'  Kuopus vaatii "Äiti, laula!" vähän väliä.  Ja äitihän laulaa.  Onneksi tykkään laulamisesta.  

Kävimme lauantaina vuorilla juoksentelemassa.  Ilma oli aivan ihastuttava, lämmin ja pilvinen. Ylläolevassa kuvassa on toisaalta hautausmaa, joka ei nyt niin ihastuttava aihe ole, vaikkakin mielenkiintoinen.    

Vuorilla kukki kymmeniä erilaisia kukkia! En ole ikinä nähnyt niin paljon erilaista kukkaloistoa yhtä aikaa.  Varmasti sateinen talvi on auttanut asiaa, koska yleensä vuoret ovat meilläpäin hyvin kuivia.  Kukkia oli kaikenvärisiä ja -muotoisia.  Kauas näkyviä tulipunaisia unikoita (?).  

Valkosia hentoja kukkia, joissa on keltainen keskus.  Oli vaan pakko kokeilla Picasan kuvankäsittelytarjontaa.  

Lähdimme tuntematonta reittiä pitkin kulkemaan.  Jos sinua hämmentää kuvissa näkyvät lapset, älä huoli; meillä oli tuttavaperheen lapsia mukana.  

Aloitimme vuorien päältä ja laskeuduimme kiemurtelevaa lehmipolkua pitkin kuivaan joenuomaan.  

Vaikea kuvitella, että täällä olisi joskus virrannut näinkin suuri joki.  Meidän aikaan ei täällä ole koskaan näkynyt vettä.  Mutta se tarjoaa mukavan retkeilypaikan lasten kanssa, ja siellä on aina jotain mielenkiintoista nähtävää.  

Kuopus pelkää vähän kaikkea.  "Äiti, iso koira!" kuului läähättävä kuiskaus kun hän kietoutui sääreni ympärille, ja tottahan se oli.  Aika iso koira siellä oli! 

Ja siellä oli puro! Vaatimaton ja välillä maan alle katoava, mutta puro kuitenkin.  Ihan oikeaa vettä, kylmää ja kirkasta.  

Puron luota löytyi kilpparivauva, joka pääsi innokkaiden ekaluokkalaisten likaisiin uteliaisiin käsiin.  Kuopuksemme pelkäsi sitä, tottakai.  "Se puree minua".  Hmmm...en usko. Vaikka kai nuo osaa näykätä.  

Voimakkaasti kiemurtelevan joenuoman seinämät on mielenkiintoista katseltavaa.  Ihania värejä ja jännittäviä koloja.  

Lapset saivat maantiedon tunnin kaupan päälle.  Onneksi mies jaksaa selittää eri kivilajeja lapsille.  Itse keskityin kuvien ottoon.  

Aarteet aarteineen.  Kiviä, kilpikonnia, vaaleanpunainen jalkapallo.  

Kellokukkia ihanissa väreissä.  

Ja mistä ihmeestä on tähän vettä tippunut? Vai mitä nuo kolot on? 

Tässä vuorenseinämässä on aina ihastuttavat värit.  Mutta tuo valkoinen on uusi, suolaako se on? 

Kysymyksiä, kysymyksiä.  'Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa', lauloin kun kuopus heräsi päikkäreiltä ja kantoi sen laulukirjan taas syliini.  Niin on.  

Täytyyhän se todistaa...

...että kevät on täällä.  

Humps vain lumet sulivat parissa päivässä ja nyt ollaankin nautittu Keski-Aasian tehokkaasta kevätauringosta.  Ja käyty jo ensimmäisellä piknikillä vuorilla.  Olen käyttänyt kameraani enemmän lapsiin, mutta nyt on puhjennut ihania kukkia, jotka saa vangita 'filmille'.  

Kuvia säilömme Picasa-ohjelmalla tietokoneella, ja siinä on mukana myös vaatimaton kuvankäsittelyohjelma.  Tänään Picasa kysyi, että haluanko päivittää ohjelman.  No mikäs ettei! En ole jaksanut ja ehtinyt paneutua Photoshopin saloihin, joten siellä en ole koskaan kuviani käsitellyt.  

Päivitetyssä versiossa onkin mielenkiintoisia muutoksia, joita saa parilla klikkauksella aikaan.  En nyt muista näiden nimiä, mutta kokeilin eri juttuja näihin kukkakuviin.  

Näistä reunuksista olen innoissani!  Niillä saa niin hienon viimeistellyn tunnelman valokuviin.  


Muuten, valokuvauksessahan se tärkein asia on se V A L O!  En suostu enää ottamaan edes lapsista kuvia illalla...kun ei ne näytä sitten miltään.  Aprikoosipuuta aloin spontaanisti kuvaamaan vähän liian myöhään.  Sähläsin kameran kanssa, enkä saanut makro-asetusta millään tarkaksi vaikka miten yritin siirrellä kameraa.  Ja aurinko laski alemmaksi ja alemmaksi...Viimein hokasin, että mullahan oli zoomi ihan täysillä, koska olin sieltä puun latvan tasalta ottanut maassa olevista lapsista kuvia.  

Zoomi pois ja kuvaamaan, mutta aika tummia tuli suurimmasta osasta näistä kukkakuvista.  Ilta-auringon valo on ihana, mutta ensi kerralla täytyy aloittaa vähän aikaisemmin! 


Harrasteletko sinä kameran kanssa ryömimistä tai kiipeilyä? :) 

Tänään on Navruz

Kevään juhla Navruz lahjoittaa meille viiden päivän loman.  Ei koulua, ei töitä...

...värikkäisiin atlasmekkoihiin pukeutuneet naiset ihastuttavat katukuvassa... 

...puistot ja kadut täynnä huvittelevaa väkijoukkoa... 

...nuorukaiset heittelemässä maanantain lumisateen lahjoittamaa viimeistä muistoa talvesta...

Tälläinen on meidän kevät täällä. Kaunis, niin kaunis ja arvaamaton.

Kuulemma aprikoosipuu tarvitsee vain 10 % nupuistaan tuottaakseen isoja, meheviä hedelmiä. 

Nämä vaaleanpunaiset sulottaret saivat häikäisevää seuraa. 

Kyllä luonto osaa.  Pastellivärit ovat lempivärejäni. 

Valoa kohti!   

We had a visitor...

SNOW! 

(this is where you should see green grass!) (Of course the fact that you are not seeing it can also depend on our inability to keep it growing when dozen kids use it as a play ground every day.)

I was so sure the spring was here!  Cherry trees in pink, mild breeze blowing in the garden, irises blooming in our yard...


And then we wake up to snow and slush. Yak!


See my shoe? It is a galosh (that belongs to my husband), great in wet mud or snow.  I am wearing warm knitted socks made by my sister and of course a Central Asian dress too. 

In my opinion this should not be happening here in March.  But obviously, what do I know.  

I just prefer sun warming my pale winter face instead of slush landing on me from the rooftops. 

But you have to admit...It is beautiful.  There is something charming about the way snow slowly falls and quietly covers everything in white.  

This is the same place I took the sunset pictures couple of blog posts ago.  Yes, I know, the wires are still there...!

Our yard getting a blanket of snow.  

Climbing rose bush has gotten some leaves going...but see the clump of snow slush? It should NOT be part of this picture. Mourning...


Luckily the snow fall lasted only a day and we are back in rain :) 

70-luvun vadelmanpunainen mekko

Huhu kertoo, että tätä mekkoa olen minäkin pienenä pitänyt silloin 70-luvun lopulla.  Jos huhu on totta, ovat 70-luvun Tutta-mekot paljon parempaa laatua kuin nykyajan heti reikääntyvät kiina-kutaleet.  

Oli miten oli, mekko on aivan ihastuttava ja olen sitä säilyttänyt kaikki nämä vuodet.  

Jostain syystä en sitä esikoisella ole käyttänyt (varmaan unohtui jonnekin jemmaan), mutta nyt se on päässyt käyttöön.

Prinsessa tykkää mekosta kovasti ja nuo eläimet on kuulemma 'hiinejä' eli hiiriä. Mikki-sellaisia. 

Mekko on pehmeää velouria (olen aika onneton näiden eri kangaslaatujen nimien kanssa.  Heittäkää kivellä kommentilla jos meni väärin). 

 'Äiti, yritän päästä leikkimään...voisitko lopettaa kameran kanssa perässäni juoksemisen?'

Vielä yksi hymy tuolilla istuen.

Ja oikein Suomessa tehty, esikoisen syntymäkaupungissa! 

Säilötkö sinä lapsuusaikojen vaatteita?

Mulla on tallessa yksi yläasteella neulottu paitakin (vedenvihreä, kalakuvioilla), mutta se ei ole päässyt yhdenkään lapsen käyttöön.  Ehkä siitä tulee nukenvaate...