Kurpitsapiirakka

Ensi viikolla on Yhdysvalloissa Kiitospäivä. Monenmoiset piirakat ovat pakollisia jälkiruokia Kiitospäivänaterian jälkeen, ja yksi suosituimmista on kurpitsapiirakka. Sen kunniaksi julkaisen nyt tässä erään kurpitsapiirakan ohjeen ja reseptin. Tämä on vain yksi monista, enkä väitä ollenkaan, että tämän olisi se hienoin ja herkullisin. Onpahan vain resepti, jonka löysin mieheni keittokirjasta avioliiton alkuvuosina, ja aina sen avulla paistan marraskuussa kurpitsapiirakan. Kaikille se maistuu ja kehuja saa. Koska ohje on suht helppo, luonnistunee se niiltäkin, jotka eivät ole ikänänsä kurpitsapiirakkaa edes nähneet.

Aloitamme kurpitsasta. Muistan kun 9 vuotta sitten tuoreena aviovaimona vaelsin Jyväskylän marketteja läpi etsimässä ihan tavallisia kurpitsoita, ja ainut mitä löysin oli säilötty kurpitsa, joka toi ikäviä muistoja yläasteen ruokalan salaattipöydän ääressä. Aina luulin, että salaatissa oli persikkaa ja se olikin säilötty, suolainen kurpitsa. Hyh! No, mutta olen kuullut huhuja, että nykyisin tätä eksoottista herkkua saa tuoreena Suomestakin, ja luotan siihen, että ohjeeni ei tule julkaistua turhaan. Muuten kirjoitan tätä ihan tarkoituksella suomeksi, koska jokainen ameriikoista kotoisin oleva omistaa jo neljä-viisi suvun perinnereseptiä.

Eli kurpitsainen pilkotaan paloiksi, aloita vaikka kahtia leikkaamalla. Sen sisällä on narun näköisiä kuituja ja siemeniä, jotka raavitaan pois. (Siemenet voi paahtaa ja syödä, mutta emme mene nyt yksityiskohtiin). Kurpitsan voi kypsentää monella tavalla; uunissa, höyryttämällä ja keittämällä. Itse olen sen aina keittänyt, joka ei välttämättä ole se suositelluin menetelmä. Keittäminen kuitenkin toimii ihan hyvin. Eli laita kurpitsa paloina kattilaan, sinne vettä, ja keittele kunnes se on pehmeä. Kurpitsaa ei tarvi kuoria, koska kypsänä sen kuori lähtee tosi helposti melkein vetämällä pois.

Soseuta jäähtynyt, kypsä, kuorittu kurpitsa. Sitten aletaan piirakan tekoon.

Tehdään piirakkataikina. Rakastan piirakkataikinoita! Joskus on käynyt niin, että joudun todella venyttämään taikinaa, jotta se yltäisi joka reunaan, koska innostuin maistamaan sitä pari ylimääräistä kertaa. Siis yhden kerran melkein pitää maistaa, jotta tietää onko taikinassa tarpeeksi suolaa. Mutta sitten en osaa hillitä itseäni ja napostelen taikinaa mennen tullen ja palatessa jos en ole oikein tiukkana. Tällä kertaa piirakat oli menossa juhlaan, joten taikinan oli pakko riittää. Olin siis fiksu ja tein isolla ohjeella, jotta taikinaa varmasti riitti myös maistelun jälkeenkin.

Pilko astiassa kova voi, ja sekoittele se hyvin jauhoihin ja suolaan. Minulla on tuommoinen kätevä taikinaleikkuri, jonka tilasin anopilta kun aloin piirakoiden tekoon. Mutta voin voi sekoitella jauhoihin veitsen ja sormien avulla, tai käyttää monitoimikonetta. Ihan miten sulta parhaiten luonnistuu. Voin pitää olla jääkaappikylmää, jotta taikinasta tulee mukavan lehtevä.

Kun voi ja jauhot on nypitty sopivan pieneksi, siihen lisätään vettä. Vain muutama lusikallinen (tarkempi ohje lopussa)!

Sitten taikina näyttä tältä. Nyt käärit sen tuorekelmuun ja laitat jääkaappiin 20 minuutiksi. Taikinaa on helpompi käsitellä, jos se jähmettyy vähän jääkaapissa. Odotellessa valmistetaan täyte. Laita tässä vaiheessa uuni lämpiämään.

Täyteainekset: kurpitsasose, munia, sokeria ja mausteita ja säilykemaitoa ja maitoa.

Sekoita sokeri, suola, kaneli, inkivääri ja mausteneilikka (minulla ei ollut tätä jauhettuna enkä kerennyt alkaa sitä nyppimään ja jauhamaan, joten käytin kardemummaa sen sijalla ja hyvä oli). Lisää joukkoon kurpitsasose ja tavallinen lehmänmaito.

Vatkaa kananmunia vähän kupissa haarukalla ennenkuin sekoitat ne täytteeseen.

Sitten lisätään säilykemaito (evaporated milk). Se on makeaa ja sitkeää maitotuotetta. Nyt tuleekin tenkkapoo. Saakohan tätä kuinka helposti Suomessa? Venäläisiä herkkuja myyvissä liikkeissä tätä pitäisi olla, mutta kuinkahan käy tavallisista marketeista ostoksensa löytävän leipojan. Kertokaa kommenttilaatikossa, mikä olisi se suomalaisen vaihtoehto!

Sekoita täyteainekset kunnes sileää. Sitten ota piirakkataikina jääkaapista. Kaulitse se kevyesti jauhoitetulla pöydällä. Paina taikinapallo kämmenellä litteäksi, ja aloita kaulita keskeltä reunoja kohti, eri suuntiin. Älä kaulitse reunoihin saakka ennenkuin ihan viimeisillä kerroilla. Kääntele ja nostele taikinaa kaulitessa ja jos se alkaa tarttumaan pöytään, lisää hieman jauhoja. Taikinan pitäisi olla noin 5 mm paksuinen, ja 5 cm isompi halkaisijaltaan kuin piirakkapannusi.

Valmis piirakkapohja on helpoin nostaa pannulle, jos nostat sen esim. kaulimen päälle ja rullaat sen irti pöydästä. Yritä olla venyttämättä taikinaa. Painele taikina astiaan ja siloittele reunat tasaiseksi. Hetken yritin luoda rypytettyjä reunoja, mutta en osaa niitä tehdä. En osaa niitä siis myöskään neuvoa. Jotenkin sormilla niitä pitäisi rypytellä, mutta en löytänyt oikeita sormia enkä rypytystekniikkaa... Käytin veitseä reunojen tasaamiseen, ja söin ylimääräiset taikinarippeet.

Tasoitetut rippeet olisi voinut säästää pakkasessa, ja kerätä tulevisuudessa jokaiselta piirakanleipomiskerroilta jäävät taikinarippeet, kunnes niistä riittäisi taikina uuteen piirakkaan. Mutta teen piirakoita niin harvoin, että en saisi varmaan ikinä yhden taikinan verran rippeitä säästettyä. Ja kun haluan sitä raakaa taikinaa syödäkin!

Itse lisäsin täytteen jo tässä vaiheessa ja laitoin piirakan esilämmitettyyn uuniin paistumaan. Mutta joskus suositellaan voitaikinan laittoa jääkaappiin kun se on jo laitettu vuokaan, mutta ENNEN kuin täyte kaadetaan päälle.

Tein kaksi isoa ja yhden pienen piirakan. Tässä ne ovat uuniin menossa. Paista piirakat uunin alatasolla ritilällä, jotta saat rapean taikinan.

Minä en paistanut ritilällä enkä alatasolla. Koska meillä ei ole kaupungin antamaa luonnonkaasua, jolla uusi upea uunini toimisi, joudun käyttämään pientä ja kiukkuista sähköuunia. Siihen minulla ei ole ritilää, ja se on niin pienikin, että siinä on vain yksi keskitaso. Tämä olkoon lohdutuksena niille, jotka eivät voi paistaa ritilällä alatasolla. Hyvä siitä tulee.

Paistoaika on pitkä, ensimmäiset 10 minuuttia 220 asteessa, sitten n. 45 minuuttia 150 asteessa, kunnes täyte on kiinteää.

Täyte kuohuu ja kiehuu ja kasvaa uunissa. Pelkäsin vähän, että täytettä oli liian vähän ja reunat töröttäisivät palaneina seininä, mutta kävikin päinvastoin: täytettä oli melkein liikaa. Amerikkalainen piirakkapannu onkin korkeareunainen, itse käytin tällaista tavallista keramiikkavuokaa yhdelle, ja pyöreää alumiinivuokaa toiselle piirakalle.

Halusin kuvat leikatuista piirakkaviipaleista, ja varastin nappasin takaisin kotiin juhlista jääneitä viipaleita.

Tässä ei nyt ole edes kuohukermaa eikä mitään lisäkettä edes päällä. Unohdin ottaa kuvat päivänvalon aikaan, ja tein kauheita viritelmiä pöytälamppujen ja taskulamppujen kanssa, jotta sain tarpeeksi valoa kuvia varten.

Mutta hyvää se on, ja tässä on virallinen ohje yhtä piirakkaa (9 inch eli 23 cm vuoka) varten:

Taikina:

3,75 dl jauhoja

1/4 tl suolaa

250 gr voita

3-4 rkl vettä

Sekoita jauho ja suola, pilko ja nypi jääkaappikylmä voi joukkoon. Lisää vesi rkl kerrallaan, ja muodosta taikinasta pallo. Anna jäähtyä jääkaapissa 20 minuutta tuorekelmuun käärittynä. Kauli vuokaan sopivaksi levyksi, ja levitä vuoan pohjalle ja seinille. Tasoita reunat.

Täyte:

200 gr. sokeria (vajaa 2 dl)

1/2 tl suolaa

1 1/2 tl kanelia

1/2 tl jauhettua inkivääriä

1/2 tl jauhettua neilikkaa

3,5 dl kurpitsasosetta

3,5 dl säilykemaitoa

1 dl maitoa

2 munaa, hiukan vatkattuna.

Sekoita täyteainekset hyvin kulhossa. Kaada piirakkavuokaan taikinan päälle. Paista 10 minuuttia 220 asteessa, alenna sitten lämpö 150 asteeseen. Paista noin 45 minuuttia tai kunnes täyte on paistunut kiinteäksi.

Hobbies

By living in Central Asia a family has to give up many things that are thought to be a normal part of living in the West. In case of children, it might not be as tangible when they are very small. During the early years being home with mommy is all they really need and want. They have educational toys, they have non-educational toys, they have coloring books, they have story tapes in their mother languages, they have books for children and all the other stuff we can carry in in our suitcases.

Then there are things we cannot carry into the country in our suitcases. Play dates with children who speak their mother language(s). Baby music groups. Child friendly cafeterias. Sunday schools. Kids choirs. Skiing tracks. Ice skating on a lake.

And the children grow bigger and you start to wonder if they are missing life.

But then, depending on a city your are living in, you will find surprises. There might be ballet lessons of professional standards. There might be a superb music teacher right in your neighborhood, who can teach piano, violin and guitar for a fraction of the price the lessons would be in the West. You might find football (sorry Americans; soccer) clubs for girls! And then there might be gymnastic practices. With a Soviet trained former gymnast. Who takes in all the age groups at the same time, five days a week.

I admire him a lot. I would not be able to do it. Well, I do not mean the gymnastics part of it, which obviously I could not even dream of doing. In my youth, though, I used to go to gymnastics after school and remember doing a cartwheel on a one meter high balance beam and landing on the floor right way up and successful. But it was a long time ago. Very long. I have new bone cells today, and they have not experienced anything like that.

I could not handle dozens of lively children of all ages running around a large exercise hall and trying to teach them all the gymnastic tricks like he does. But it all starts with an authority and strict order. First, the teacher has a firm, loud voice that he is not afraid of using. Also he often carries something 'longer than the arm', as we say in Finnish, in his hands. Usually it is a edge piece of the foam mattress that covers the floor. He uses it to emphasize the movement 'up' or 'faster'. He uses it as a rod to guide the astray sheep back into the line. He uses it to touch a noisy child to remind him to concentrate on his sit ups and not on talking. He uses it to hit the rhythm on his knee for push ups. And third, he actually has some help by older children who are very good at gymnastics and sometimes take over the lesson for him.

It has been a cultural lesson for us, especially the parents. I am not sure if teachers in the west are as quick to touch the children. At least not with a long piece of foam.

(My daughter in pink, of course, deep in the trampoline.

My son, reclining on the pillows, waiting for his turn.)

But our children are so happy and proud when they come home and have learnt to do a 'bridge' or somersault. They have really flexible spines, those children.

And when they see the older boys, teenagers, run and jump and do double volts and stuff like that they get really excited. 'Mommy, when I grow up I will be able to do that!'. And when I see the older kids running and jumping and doing double volts I wish I could touch my toes with my knees straight.

(My daughter, up in the air. This is the reason to have a ponytail.

My son, exhausted and falling asleep on the pillows).

Our children go there twice a week and it has been enough so far. My son is the youngest, but not the smallest. Some local children are really small for their age. There is this grandfather who brings in his two grandsons. They boys are small and cute. They try to keep up with the other children, running last on the long line of children. The smaller one does not even understand the language (they speak a minority language at home). They are trying to learn to do a somersault. They are hopeless in sit ups and push ups. It is really fun to look at them. But the greatest part is to watch their grandfather observing the lesson.

He is sitting on the side of the long hall wearing his black jacket and black and white skull cap. His skin is tanned and his hair is shaved really short. His face, with Mongolian features, is full of lines and wrinkles. The wrinkles get really obvious when he is sitting there observing, because he can't stop smiling. He is looking at these little boys running in their training suits and his whole face is lit up, beaming with pride and joy. He is smiling so hard that his golden teeth shine across the room. During the lesson, a whole hour, he never stops smiling. He never takes his eyes off the boys. Sometimes he chuckles, often he gives them an encouraging nod.

I just love looking at him being so proud of his grand children. And then I look at my children and notice that I have the same kind of proud and amused smile on my face. After all, they are the very cutest and darlingest of them all.

Except when I see my son pushing his sister who is running in front of him. And when I notice him to attach his chewing gum on the back of her gymnastics outfit. In the moments like this I am happy to leave him in the hands of a living, loud gymnast teacher.

(The chewing gum eventually came out. I forgot the gymnastics outfit in the freezer box for two weeks and was looking for it everywhere. And I sometimes wondered about the pink thing I could see through the frosty door of the freezer box. Pink? I thought to myself. Did I put something in a pink freezer bag in there? Did I buy pink meat? But it is all clear now. My daughter is back in pink. Thanks for asking.)

Isänpäivän kunniaksi - On (Finnish) Father's Day

Täällä on ukille terveisiä kaukomailta! Lapsoset istuskelemassa puutarhatuoleissa. Käsissä on kuivattuja aprikooseja. Huhuu, lapset!

Here are greetings for Grandpa from far away land! Today is Father's Day in Finland, and we want to send pictures! Little ones are sitting on garden chairs and eating dried apricots. Hellooo, kids!

Katsokaapa ylöspäin, äiti ottaa kuvan!

Look up, I will take your picture!

Ja lähiotos-And a close up

Kuopus kaunistuu päivä päivältä.

She is getting prettier by the day.

Komea prinssimme.

And our handsome prince.

Isosisko on sisällä lukemassa kirjaa. Tässä on meillä oikea lukutoukka. Ei huomaa edes kuvaajaa.

Big sister is inside reading a book. She is a real bookworm already. Does not even notice the photographer.

Keskittymässä Tatu ja Patu kirjaan.

Concentrating on a fun kids book in Finnish.

Hyvää Isänpäivää!!!

Happy Father's Day!!!

Vuoden Luontokuvaaja

Syksyllä on mahtavia värejä puissa. Meidän pihalla on kolme hedelmäpuuta, jossa kasvaa oransseja hedelmiä. Ne ovat kypsiä loppuvuodesta, ensimmäiset taidettiin poimia lokakuussa. Englanniksi nimi on persimmon, ja suomeksi löytyvät seuraavat käännökset: kakiluumu, persimoni, sharon, kaki, persimon. Mitä niistä nyt käyttäisi? Persimoni ja kaki ovat vähän hassuja...varsinkin jos talossa on pieniä lapsia, jotka ovat aina valmiita kielenvääntelyyn ja erityistä iloa tuottavat kaikki vessa-aiheiset sanat. Kakiluumu on turhan pitkä ja siinä on taas tuo krrhm hauska alku.

Sharon on hienon ja juhlavan kuuloinen. Käytän siis sanaa sharon.

Siispä sharon-puitamme olen silmäillyt, ja mieli teki kuvia ottamaan. Mutta koska Keski-Aasian kesä on pitkä, kuiva ja pölyinen, ovat syksyisin puut aika surullisen näköisiä. Pölyisiä, harmaita, likaisia suorastaan. Tämä pölyisyys muutenkin estää minua ottamasta täällä syyskuvia. Kaupungissamme on varmaan satanut kaksi, ehkä kolme kertaa toukokuun jälkeen. Nekin oli enemmän semmoisia sadekuuroja, ei vielä pessyt luontoa puhtaaksi kesän pölyistä.

Katso nyt näitäkin hedelmiä ja lehtiä. Kauniisti kypsyneet sharonit odottamassa poimijaansa, mutta oi, niin pölyisenä. Ja lehdetkin ovat harmaita. Pitääkö tässä alkaa puita pesemään, että saa kauniita kuvia otettua. Ei tällaisilla kuvilla Vuoden Luontokuvaajan titteliä saa.

Mutta sitten oksalle lennähti pieni lintu syömään ylikypsää sharonia. Meni hetki hakiessa zoomin läpi, en meinannut löytää lintua, kun se oli aika kaukana ja niin pieni. Mutta sitten onnistuin kohdentamaan oikeaan suuntaan.

Siellä se tirppanokka nautiskeli ja tiiraili välillä minua. Olin kai tarpeeksi kaukana ja alhaalla, että se malttoi hetken aikaa pelkäämättä syödä.

Onkos muuten teillä hyviä sharon-reseptejä? Hedelmää on ihan riittävästi, ja pitäisi jotakin niistä tehdä. Naapureille annettiin, mutta jäi vielä aika paljon puihinkin.

Walk in a park - Puistokävely

This is a one small park in our town. It has pretty water and nice trees. The water is a really fast-flowing canal, and it is a little scary. It refuse to take my children into this park unless I can tie them down in a stroller. Really.

Tässä kaupunkimme pienessä puistossa on kaunista vettä ja kivoja puita. Vesi on nopeasti virtaava kanaali. Se on vähän pelottava. En suostu viemään lapsia tähän puistoon, ellen saa niitä vyötettyä rattaisiin kiinni. Oikeasti.

I was happy to see some autumn leaves on the ground! Often they are swept up as soon as they dare to fall to the ground. You can also see my local shoes. Every woman in my neighborhood and town has a pair of these soft material shoes. The original colors were bright red, blue and black. I could not buy those colors because "everyone" had those colors. But finally, finally, after years of waiting they have purple! The dress I was wearing is one of my first ones I had made here. I still like it.

Olin iloinen nähdessäni maassa syksyn kauniita lehtiä. Yleensä täällä lakaistaan heti kun lehtiparka uskaltaa tiputtautua maahan. Näet myös paikalliset kenkäni. Jokaisella naisella meidän naapurustossa ja koko kaupungissa on tällaiset pehmeät kangaskengät. Alkuperäiset värit olivat kirkkaanpunainen, musta ja sininen. En voinut ostaa noita kenkiä aikaisemmin, koska "kaikilla" oli samat värit. Mutta vihdoin ja viimein, vuosien odotuksen jälkeen näin violetin parin bazaarissa! Kuvassa heilahtaa myös ensimmäisen täällä teetetyn puvun helma. Tykkään tästä mekosta vieläkin.

This tree is so Asian to me! Is it a weeping willow? I do not know, but I think of Asia every time I see one.

Tämä on minusta niin aasialaisen näkönen puu! Onko se joku itkupaju? En tiiä, mutta mieleen tulee Aasia kun näen tämmöisen puun.

Boys see something interesting.

Pojat näkee jotain mielenkiintoista.

Cup of Tea - Kuppi teetä

A big part of Central Asian culture is to drink tea together. A huge part. When visiting a local home, you cannot avoid having a cup of tea. You cannot have a guest into your home and not to put a pot of tea on the table. You do not even ask "would you like to have a cup of tea?", you just bring it out on the tablecloth.

Iso osa keskiaasialaista kulttuuria on teen juonti yhdessä. Et voi välttää kupillista teetä kun menet vierailulle, ja jos kotiisi tulee vieras, hänelle on tarjottava teetä. Yleensä ei edes kysytä, että haluaako vieras teetä, vaan teepannu ja kupit kannetaan automaattisesti pöytään.

As you can see, the Central Asian tea cup "piola" looks different from the mugs we nowadays use. Many of them are made in China, and they are used through Russia and Central Asia.

Keskiaasialainen teekuppi "piola" on meille Pentikin teemukeihin tottuneille aika erikoisen näköinen. Monet piolat tehdään Kiinassa, ja niitä käytetään Venäjällä ja kaikkialla Keski-Aasiassa.

Many of our piola's were getting old and I did not have many sets left anymore. Kids break some, they fall on the floor and break, and the last one just broke by itself in the drying rack (it had had this crack for a long time, but I did not want to throw it away because it was not broken! I'm glad it did not break while being used by a guest!)

Monet meidän piolat oli jo aika vanhoja ja raihnaisia. Ei enää ollut kokonaisia settejä, vain erikokoisia ja -värisiä pioloita oli jäänyt käyttökaappiin. Lapsilla ne helposti särkyy, piolat tippuvat ja hajoavat, ja viimeisin halkesi kahtia ihan itsekseen kuivaustelineessä (siinä oli ollut naarmun näköinen halkeama pitkän aikaa, mutta en voinut sitä heittää pois kun se ei ollut rikki! Onneksi se ei hajonnut jonkun vieraan syliin!)

So when we went to bazaar I had a nice excuse to buy this adorable bird patterned tea cup set. It is so pretty. I really like blue, and the colors on the bird are my favorite colors. Unfortunately they did not have tea pots. I am hoping to find some somewhere else!

Joten kun menimme bazaariin ja näin nämä ihanat piolat, minulla oli hyvä syy ostaa setti. Tuo kuppi on niin söpö. Tykkään sinisestä, ja linnut värit on kaikki mun lempivärejä. Valitettavasti en nähnyt saman sarjan teekannuja missään. Ehkä jostain vielä löytyy!

I do not know what I was thinking, stacking them upside down for a picture... But this is how they look upside down.

En ymmärrä miksi pinosin ne ylösalaisin kuvaa varten, mutta tältä ne siis näyttää ylösalaisin.

Teemakuukausi marraskuu

(Kuva ei liity aiheeseen)

Onko Suomessa teemakuukausia? Että jotain teemaa juhlittaisiin ja muisteltaisiin kokonainen kuukausi? No, onhan niitä varmaan, mutta minä en ainakaan muista yhden yhtäkään ulkomuistista. Olen täällä blogien ihmemaassa tutustunut jo kahteen aiheeseen, jota Yhdysvalloissa juhlitaan marraskuussa: adoptio ja novellin kirjoittaminen. Kumpikin on minua henkilökohtaisesti kiinnostava aihe.

Meillä ei ole adoptiolapsia, eikä niistä ole ollut puhetta. Mutta aihe on varsin mielenkiintoinen ja koskettava. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus syntyä perheeseen, jossa hän on haluttu, mutta tietenkään aina ei näin tapahdu. Adoptiossa perhe saa uuden jäsenen, ja lapsi uuden perheen. Kuten sanoin, tästä minulla ei ole omakohtaista kokemusta edes ystäväpiirissä, joten seuraan tämän kuukauden erään perheenäidin blogia. Siinä hän kirjoittaa oman perheensä sekä toisten kokemuksista. Tuolta sivusta löytyy linkki "With Great Joy"-blogiin, jos haluat käydä lukemassa.

National Novel Writing Month on ihan just sitä mikä nimessä sanotaan. Kirjoita novelli marraskuun aikana! Novellin, vähintään 50 000 sanaa, kirjoittaminen alkaa 1.11. ja sen täytyy olla valmis 30 marraskuuta keskiyöhön mennessä. Tämä on tosi hauska idea, ja hauskana se täytyy myös pitää. 30 päivää on lyhyt aika, joten kirjailija ei voi alkaa viilaamaan pilkkuja, tuhlaamaan aikaa juonenkäänteiden keksimiseen eikä odottelemaan inspiraatiota. Kannattaa käydä katsomassa teema-aiheen sivuilla http://www.nanowrimo.org/eng/whatisnano miten tuhannet kirjoittajat pääsevät vauhtiin.

Itse on ole koskaan kirjoittanut novellia, mutta eihän sitä koskaan tiedä! Tänä vuonna en ehtinyt aiheeseen mukaan, mutta eipä sitä oikeasti olisi aikaakaan. Saa nähdä, ehkä joku vuosi olen sitten kirjoittamassa novelliani yötä päivää. Siinä täytyy saada mieheltä lupa, jos vaimo ja äiti istuu yötä päivää kirjoittamassa eikä laita ruokaa kuukauteen.

Ihan hauskoja tällaiset teemat, on taas jotakin mitä miettiä marraskuun aikana.

Keski-Aasian herkkua

Meidät kutsuttiin kylään. Perheessä oli syntynyt lapsenlapsi, pieni tyttövauva, ja sen kunniaksi kutsuttiin työkaverit herkuttelemaan eräällä paikallisella perinneruoalla.

En osaa kyllä sitä nimeä ollenkaan suomentaa, mutta kyseessä on vastaleivottuun leipään perustuva ruoka. Maitotuotteet on monesti täällä aika happamia, ja koska kylmäsäilytystä ei monessa kodissa ole, saadaan tällä tavalla maitotuotteet säilymään pitempään.

Ihana, kuuma, tuore leipä kostutetaan happamalla jugurtintapaisella tuotteella, johon on lisätty kuumaa vettä ja suolaa. Leivän päälle on pilkottu sipulia, ja sitten...sitten...

...päälle kaadetaan rasvaa. Paljon rasvaa. Tämä on hyvin rasvainen ruoka. "Oikeasti" rasvan pitäisi olla lampaan tai lehmän rasvaa, mutta usein ihmiset käyttävät laardia, jopa voita. Se sulatetaan, ja kun se kaadettiin tulikuumana leivän päälle, se sihisi kuin saunan kiuas konsanaan.

Sitten kukin paikallaan lisää astiaan vihannekset. Yleensä se on kurkku-tomaatti-sipuli-korianteri sekoitusta, mutta perheet lisäävät ruoan päälle sesongin mukaisia vihanneksia.

Sitten aletaan syömään. Ja voi miten se onkaan herkullista! Tuoreen leivän päällä tämä hapanmaitotuote, tirisevän kuumaa rasvaa ja herkullisia vihanneksia....syön aina ihan liikaa kun tätä ruokaa tarjoillaan. Perinteisesti ruoka tarjotaan puisesta isosta vadista ja syödään käsin kaverin kanssa.

Lapset oli mukana ja olin vähän huolissani miten ne jaksaa istua pöytäliinan ääressä. Autossa kävimme pöytäliinaetiketin kertauskurssia: jalat taitetaan niin, ettei jalkapohjat sojota ketään kohti. Jalat eivät saa koskea pöytäliinaan. Ei saa kahmia karkkeja ja muita herkkuja, yksi riittää. Ei osoitella kalliiden limukoiden puoleen ja vinguta niitä omaan kuppiin, nyt juodaan teetä. Jne, jne. Lapset istuivat minua vastapäätä, isän istuessa miesten kanssa pöytäliinan toisesssa päässä. Ja siellä ne söivät ja käyttäytyivät kauniisti kuin karitsat. Välillä tietenkin kävivät ulkona toisten lasten kanssa, mutta olin oikein ylpeä miten hienosti ne siellä istuivat. Eivät tietenkään uskaltaneet temppuilla vieraiden ihmisten vieressä...taidanpan ensi kerrallakin jättää lapset vähän kauemmaksi istumaan!

Ja tämän vierailun jälkeen tytölle piti ostaa uusia mekkokankaita! Kumma kun se kasvaa vaan, aina on vaatteet pieninä...

p.s. huone oli aika hämärä, joten kuvat eivät ole mitenkään hyvää laatua...

Vintage scarf (not really)

It happened again. We had visitors, and they wanted to go to bazaar. There is this really nice, not too big material bazaar in our town where I like to go a lot. I mean, I would like to go there a lot, but I do not. But I like the idea of going there a lot. Any clearer? Anyway....when the guests wanted to see it, I was more than happy to guide them. As I had just recently had two dresses made, I did not need any dress material. But this bazaar has grown, and now you can find some dishes, moderate collection of clothes (read normal - western looking- clothes), robes, shoes (one of the guests bought winter boots) and of course material for any need you might have.

We walked up and down the two and half aisles of this bazaar (not very big as I said), and passed a shop where some scarfs were hanging outside. There was this one white and pink, really pretty scarf I liked. But I walked by it. On the way back I stopped to admire it again. And then I decided to buy it. I did not need a white and pink romantic style scarf...but it just was so different and beautiful. The price was huge; $ 2.5, but I got it for $2! I am such a talent in bargaining!

The edge is soooo cute!

Because of its shape I might never wear it in my head. At the moment it is hanging from the lamp in our bedroom. I love it every time I see it!

And here is one photo in color. I am in love with pink and white. My Romantic season...