Atlaksesta asiaa

Olen täällä joskus aiemminkin kirjoittanut keski-aasialaisten rakastamasta kangaskuviosta nimeltä atlas.  

Alunperin atlas-kankaat olivat todella kirjavia, kaikki värit samassa puvussa, villein kuvioin.  

Guugletin ja löysin pari kuvaa kirjavista kankaista tässä ja tässä.  Mulla on sitä itselläkin kaapissa, mutta on jo ilta, joten ei ole tarpeeksi valoa kuvien ottoa varten... 

Tämä on siis todellakin mekkokangasta, ei riikinkukon sulkakuviota.  Nykyään löytää jo hillittyäkin atlasta, ja  olen jo haeskellut itselleni mieleistä...kyllähän sitä pitää yksi atlas-puku naisella olla, kun täällä päin asustellaan!   Toisaalta jos nyt tunnustan, niin mekon teettämisen esteenä ja mentaalisena blokkina on ollut lähinnä maksamakkara tuolla vyötärönseudulla, koska haluan tyköistuvan puvun.  Ehkä se tässä joskus...(pistää tuliaisena saadun After Eight suklaan suuhun).

Tässä on yksityiskohtia esikoistyttären juhlamekosta.  

Kevään juhla Navruz on maaliskuussa, ja silloin 'pitää' olla atlasta päällä.  Koulun puolesta itse asiassa käskettiin, että tytöille atlas-mekot ylle ja päähän perinteinen tyttöjen keväthattu.

Kävimme yhdessä kiertelemässä kahdessa bazaarissa ja suurena toiveena äidillä oli löytää valmis mekko.  En jaksanut alkaa suunnittelemaan ja odottelemaan ompelijalle...niistä lopputuloksista kun ei koskaan tiedä...enkä luottanut omaan pukusuunnittelutaitoihin tällaisessa kansallisasiassa.  

Ja löytyi mieleinen ja mukavassa mallissa: kuminauharypytykset yläosassa, joten mekkoa voinee pitää vielä ensi vuonnakin.  Vaikka tähän mennessä lapseni ovat kasvaneet vain pituussuunnassa. 

Hiuksiin laitoin vähän lettejä, kun ne ovat täällä todella perinteisiä tyttöjen pitkissä hiuksissa.  

Lapset pitivät juhlat vain luokan kesken,  joten ei ole kuvia luokkatovereiden väriloistosta.  

Erityisesti tytär ihastui leveään prinsessahelmaan.  Keski-Aasiassa saa joka nainen toteuttaa sisäistä prinsessaansa ihan vapaasti ja julkisesti.  Siihen rohkaistaan joka suunnalta.  Minullakin on vaaleanpunaisia mekkoja ja paljetteja ja kultaa ja kimalletta.  Höyhenkoristeisia kenkiä en ole kuitenkaan vielä ostanut, mutta atlaskankaalla päällystettyjä kenkiä olen vähän katsonut sillä silmällä.

Ja minusta on ihanaa ostaa tytöille kauniita mekkoja.  Kyllä ne ehtii löytää sen farkut-ja-t-paita-tyylin myöhemminkin.  

Tässä vielä muutamia kuvia kaupungilta Navruz-päivänä.  Lunta on vielä maassa, mutta ilma oli lämmin. Valkoinen puku on perinteisin kirjailluin koristeltu juhlamekko.  Miehet käyttävät samaan tyyliin koristeltuja paitoja, liivejä ja/tai hattuja.  

Pikkuenkeleitä! 

Katukuvaa, monella on päällä atlakset, eri väreissä.  

P.s. yleensä täällä ovat kadut todella siistit ja puhtaaksi lakaistut, mutta juhlan kunniaksi monet ostivat jäätelön (sinihuivinen tyttö!) ja jäätelöpapereita oli kaikkialla! 

Tärkeä leipä

Kaipaan suomalaista leipää.

Tuliaiseksi on ihana saada ruislimppu.  

Jyrsin sitä hartaasti jokaisesta suupalasta nauttien ja lasten lautasille jättämät muruset ja palaset laitetaan talteen...yhtään ei heitetä pois! 

Oikein hyvä limppu maistuu ihan vain voin kanssa.  

Hapankorppua rouskutan voin ja juuston kanssa. 

Näkkileivän päälle juustoa ja kurkkuviipaleita. 

Tuore ruispala ja meetvurstiviipaleet.  Tai maksamakkaraa! 

Täälläkin on leipä tärkeä osa ruokavaliota.  Suurin osa tuntemistani perheistä leipoo itse leivän.  Onnellisella perheellä on oma tanduuri-uuni, jossa paistetaan kerralla paljon.  Leipä lättäistään uunin pyöreille seinille kiinni ja puun lämmössä leipä paistuu pinnalta rapeaksi.   Tanduurileivän reunat ovatkin kääntyneet vähän ylöspäin uunin muotoja mukaillen.  

Suuri ja rustiikkinen maalaisleipä

Kerrostalojen pihalla on yhteisötanduurit, joiden ympärille naiset kerääntyvät paistamaan taikinansa.  Uuni kuumennetaan yhteisistä puista ja oksista ja kaikki hyöty otetaan lämmöstä irti.  

Leipää paistetaan myös ihan tavallisissa sähköuuneissa.  Yksi leipä vie koko pellillisen tilaa ja monesti naiset katselevat televisiota odottaessaan leipien paistumista.  

Pieni, koristeltu juhlapöydän leipä

Leivän keskiosaan painetaan kukkakuvioinen painuma, jotta taikina ei tee kohotessaan kuplia leipään.  Pieniä leipiä leivotaan, kun on tulossa paljon vieraita.  Leipä on pöytäliinan perusta.  Vieraalle murretaan aina kokonaisesta leivästä palasia ja ne levitetään pöytäliinalle jokaisen ulottuville.  Niinpä kun leipä on pieni, sitä ei mene niin paljon hukkaan jos vieraalta jää syömättä.  

Paikallinen tortilla/rieska

Mutta ei leipää yleensä menekään hukkaan; sitä ei koskaan heitetä pois, vaan perhe syö myös vierailta jääneet palaset seuraavalla aterialla.  Jos leipä on mennyt vanhaksi, se annetaan kotieläimille.  Leipää ei saa laittaa roskiin eikä edes kompostiin.  

Isot rieskaa muistuttavat leivät leivotaan myös tanduurissa.  Paistamisessa on iso työ; ohut leipä kypsyy nopeasti, mutta paistajan on oltava nopea leivän kiinnittäjä ja irrottaja, jotta kädet eivät pala kuumassa uunissa.  Vaikka kotona leivän paistaa nainen, leipomoissa työn tekevät miehet.  

Leipä on monen köyhän perheen ainoa ruoka.  Teetä ja leipää tai laihaa keittoa, joka täytetään murrennetuilla leivänpalasilla.  

Kerjäläisille kelpaa kaikenlaiset jäljelle jääneet kuivat ja jopa homeiset palaset.  

Leivässä on elämä. 

Jokapäiväisestä leivästä kiitollisena...

Keväisiä tapahtumia...

Tuntuu, että keväisin tapahtuu aina niin paljon.

Luonnossa.  Pihamme on nyt ihanan vihreä...kukat ovat tipahtaneet puista ja tilalla on peukalonpäänkokoisia vihreitä sileitä aprikoosivauvoja ja röpelöisiä mulperivauvoja (Sharonpuu aloittaa myöhemmin kesällä).  Viiniköynnöksessä on lehtiä, ja kohta sitä alkaa kaipaamaankin niiden antamaa varjoa.  

Nurmikkoa on möyhitty ja lisätty kompostia ja heitettiin vähän autotallista löytyneitä viime vuoden ruohonsiemeniäkin sinne kasvamaan.  

Ruusupensaissa on nuppuja! Minttu kasvaa ja leviää, samoin melissa.  

Paratiisissa olemme siis :)

Keväisin alkaa myös vierailukalenteri täyttymään.  Meillä on ollut vieraita ja sitten olemme käyneet siellä ja täällä.  Kävin tutun tutun häissäkin.  Täällä sanotaan aina, että 'Mairen' häät, vaikka tosiasiassa se olisikin Mairen tytär, joka menee naimisiin.  Mutta ei sillä hääparilla ole niin väliä, vanhemmat, jotka häät järjestävät kukin tahollaan omissa kodeissaan ovat niitä isäntiä.  

Istuin pienessä huoneessa ja pöytäliina oli koreana keskellä lattiaa, istumapatjat ympärillä.  Kuvan alareunassa on keski-aasialainen peruskeitto, jonka söin, melkein, en jaksanut alkaa kaluamaan lampaanlihaa irti luusta kun sitten kädet on niin niljakkaan tuntuiset sen jälkeen.  Keitto on alkuruoka ja pääruokana oli tietenkin keski-aasialainen herkku Osh.  

Istuin naapureiden kanssa.  Häät olivat kaupungin ulkopuolella olevassa keskisuuressa kylässä.  Olin tuskastellut ennen lähtöä, että huivini väri ei mätsää mekon väriin.  Totesin sitten vieraita katsellesani että enpä ole ainoa...Sävy sävyyn ei ollutkaan nyt niin pakollista.  

Kissarintamallakin on tapahtunut.  Molemmat tyttökissat telmivät aikansa kaikenmaailman vierailijoiden kanssa.  Mitti on jo saanut pentueensa.  Se vain synnytti jossain salaisessa paikassa, joten vielä ei ole tietoa kuinka monta ja minkä väristä. Mitti käy syömässä lounaan ja iltaruoan...yritimme sitä lasten kanssa tarkkailla, jotta näkisimme mihin matka käy, mutta Mittiä ei huijata.  Se kierteli pihaa, nuuski keppejä, joi vettä ämpäristä, makoili nurmikolla, makoili matolla, makoili maassa, joi lisää vettä, nuuski ruohoa...Kun pääni painui puutarhapöytää vasten kolmeksi minuutiksi ja kävin ehkä uniakin vilkaisemassa, heräsin pian lasten hätäisiin huutoihin: Missä Mitti on?   

No, toivottavasti pentue löytyy pian, notta ei kasva kissat ihan pellossa. 

Kevätterveisin, Henna-Maria  

Kaikkea kaunista ihmeteltävää

Palmusunnuntaita! Ja Aprillipäivää! 

En aio lähteä juksaamaan teitä.  Lapset kyllä yrittivät keksiä jekkuja koko päivän.  Minä lähdin lounasaikaan vierailulle ja sitten illalla vietimme Palmusunnuntain Jumalanpalveluksen kotona.  Mahtipontisen kuulosta, ehkä, mutta se oli lasten kanssa hyvin lyhyt ja visuaalisesti ja musiikkiin painottunut tapahtuma, joka päättyi kekseihin ja askarteluun.  

'Tie vie sinne ja tie vie tänne...'  Kuopus vaatii "Äiti, laula!" vähän väliä.  Ja äitihän laulaa.  Onneksi tykkään laulamisesta.  

Kävimme lauantaina vuorilla juoksentelemassa.  Ilma oli aivan ihastuttava, lämmin ja pilvinen. Ylläolevassa kuvassa on toisaalta hautausmaa, joka ei nyt niin ihastuttava aihe ole, vaikkakin mielenkiintoinen.    

Vuorilla kukki kymmeniä erilaisia kukkia! En ole ikinä nähnyt niin paljon erilaista kukkaloistoa yhtä aikaa.  Varmasti sateinen talvi on auttanut asiaa, koska yleensä vuoret ovat meilläpäin hyvin kuivia.  Kukkia oli kaikenvärisiä ja -muotoisia.  Kauas näkyviä tulipunaisia unikoita (?).  

Valkosia hentoja kukkia, joissa on keltainen keskus.  Oli vaan pakko kokeilla Picasan kuvankäsittelytarjontaa.  

Lähdimme tuntematonta reittiä pitkin kulkemaan.  Jos sinua hämmentää kuvissa näkyvät lapset, älä huoli; meillä oli tuttavaperheen lapsia mukana.  

Aloitimme vuorien päältä ja laskeuduimme kiemurtelevaa lehmipolkua pitkin kuivaan joenuomaan.  

Vaikea kuvitella, että täällä olisi joskus virrannut näinkin suuri joki.  Meidän aikaan ei täällä ole koskaan näkynyt vettä.  Mutta se tarjoaa mukavan retkeilypaikan lasten kanssa, ja siellä on aina jotain mielenkiintoista nähtävää.  

Kuopus pelkää vähän kaikkea.  "Äiti, iso koira!" kuului läähättävä kuiskaus kun hän kietoutui sääreni ympärille, ja tottahan se oli.  Aika iso koira siellä oli! 

Ja siellä oli puro! Vaatimaton ja välillä maan alle katoava, mutta puro kuitenkin.  Ihan oikeaa vettä, kylmää ja kirkasta.  

Puron luota löytyi kilpparivauva, joka pääsi innokkaiden ekaluokkalaisten likaisiin uteliaisiin käsiin.  Kuopuksemme pelkäsi sitä, tottakai.  "Se puree minua".  Hmmm...en usko. Vaikka kai nuo osaa näykätä.  

Voimakkaasti kiemurtelevan joenuoman seinämät on mielenkiintoista katseltavaa.  Ihania värejä ja jännittäviä koloja.  

Lapset saivat maantiedon tunnin kaupan päälle.  Onneksi mies jaksaa selittää eri kivilajeja lapsille.  Itse keskityin kuvien ottoon.  

Aarteet aarteineen.  Kiviä, kilpikonnia, vaaleanpunainen jalkapallo.  

Kellokukkia ihanissa väreissä.  

Ja mistä ihmeestä on tähän vettä tippunut? Vai mitä nuo kolot on? 

Tässä vuorenseinämässä on aina ihastuttavat värit.  Mutta tuo valkoinen on uusi, suolaako se on? 

Kysymyksiä, kysymyksiä.  'Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa', lauloin kun kuopus heräsi päikkäreiltä ja kantoi sen laulukirjan taas syliini.  Niin on.